Suomalaisnaisten suosiossa ovat jo vuosia olleet tummat ja tuliset turkkilaisrakastajat jotka väijyvät lonkerolle ja vetyperoksidille tuoksuvia, tukevassa nousuhumalassa olevia äkkilähtömirkkuja. Ja mistäkö mirkun tunnistaa? Mirkku tulee matkalaukkuhihnalla pakarat pystyssä, kajalit ovat siirtyneet ajamaan huulipunan asemaa ja tissit puskee väkisin ulos topista, mikä olisi kumisena varmuusvälineenäkin liian pieni useimmille. Kukapa ei tuohon pakastinkalkkunan väriseen luonnonlapseen voisi rakastua. Nyt seuraa kriittinen vaihe. Kaikki lentokentän oliivitukkaiset adonikset rakastuvat samantien tuohon karua pohjolan klassista eleganssia huokuvaan botoxmörköön. Seuraa kiivas taistelu, jonka seurauksena viime kuussa eniten mämmiä suomibaarissa myynyt Mehmet saa kuin saakin otettua tuon kultakimpaleen mukaansa ja siirrettyä autoonsa. Matka kohti veret seisauttavaa lemmenlomaa voi alkaa.

 

Mikä ajoi Mehmetin, satojen lajitovereidensa tavoin, väijymään tuontilihaa Suomesta, tuosta jumalan hylkäämästä jääkarhujen maasta? No tietysti se, että ruotsalaisnaisesta saa mainion rakastajan ja tyttöystävän, mutta suomalaisesta naisesta saa parhaan vaimon. No totta! Suomalaisesta naisesta saa parhaan vaimon!

 

Esitän jäätävän ja analyyttisen vastakysymyksen: mikä saa Mirkun hakeutumaan itseään reilu 20 kymmentä kiloa heiveröisemmän ja selvästi nuoremman Mehmetin seuraan? Mikä, herran ja jestas sentään, mikä?

 

Mirkkuhan on suomalaisilla markkinoilla hieman kausiluonteisesti kysytty tuote. Aamuyön pikkutunneilla Mirkku on hyvinkin haluttua seuraa miehille, jotka baarikierroksellaan ovat tylysti tulleet jätetyiksi haahkoille. Näin nämä miehet joutuvat poistumaan ravintolan etuovella vaanivien Mirkkujen läpi, selviäminen siitä jäämättä saaliiksi on mahdotonta, niinpä heidän kohtalokseen saattaa jäädä kokea aamun kohtalokas herätys Mirkun vierestä. Jotkut sitkeimmät yön ritarit kutsuvat kyseisiä aamuja henkisen hyvinvoinnin mittarin alarajan tarkistuskäynniksi (pakko kokeilla kerran vuodessa, tietääkseen mitä sydän kestää, vaikka aamuisin siitä herätessä toivookin, että sydän ei olisi kestänyt).

 

Vaan takaisin Alanyaan, palmujen ja Mehmetin alle. Pari viikkoa Mehmet pitää kahvikuppineuroosista kärsivää Mirkkua elämänsä naisena ja ajaa Mirkkua kuin Roy Orbison konsanaan, joka yö. Lopulta tämä kutakuinkin kahtakymmentä turistineitoa pyörittävä adonis rohkaistuu kosimaan Mirkkua. Mieli Mirkulla tekisi vastata myöntävästi Mehmetin kosintaan, mutta isäpappa pohjolassa ei katsele hyvällä karvakätistä aviosiippaa. Järki vie voiton ja lopulta tämä femme fatale kieltäytyy ja siirtyy kohti Finnairin terminaalia tuntien alapäässään outoa kutinaa. Vaan Mehmetillä onkin jo muut metkut mielessään. Hän jää samalla reissulla jälleen lentokentälle notkumaan, tuohan kone taas uudet Mirkut maahan. Ja mikä näky se onkaan: matkalaukkuhihnalla jälleen kolme siiderimahaista kottaraista, selvän päivän viimeksi Kekkosen kaudella nähnyttä permanenttipirkkoa. Tuttu taistelu ja pian nämä Alanyan Auervaarat kantavat jälleen omia rakkaitaan kohti auringon laskua.

 

Ja tunnetusti koen jälleen lukijakuntani naisväen porautuvat silmät selässäni, katkaisemassa liki katkeamattomaksi julistettua selkärankaani ja huutamassa nimeäni teurastusalttarilla, jossa naista alentava puheeni käännettäisiin vartaassa tirsuvasta, upeasta kehostani muuttamaan muotonsa naista ylentäväksi puheeksi. Ennen kuin sovittelette teurastuksen aluksi kumisia esiliinoja sirojen hipiöidenne suojaksi, saanen pitää puolustuspuheenvuoron.

 

Miespuolisia Mirkkuja kutsutaan Reiskoiksi. Nämä Reiskat saapuvat laivoilla naapurimaahamme Viroon. Tyypillinen Reiska on tuhtiakin tuhdimmassa nousuhumalassa, saanut jo laivalla turpiinsa ja laivapoliisilta pippurisumutteet klyyvariin. Reiska pitää kiinni vaivalla hankitusta vodkaturistin maineesta ja Reiskan Tokmannin alelaarista ostetut Lee Cooperit on jo menomatkalla iloisesti urean kellertämät ja rekkamiehen hymy avautuu uljaasti roikkuvista denimeistä. Lompakko luonnollisesti on Tallinnaan saavuttaessa jo kadonnut ja kännykin kateissa kostean lauttamatkan seurauksena. Useimmiten kaljavatsan kokoinen mahahaava arpi läpi kehon ja verestävät silmätkin ryypätty punaiseksi kuin pihlajanmarjat. Reiskan ylväitä kasvojen piirteitä koristavat vitivaaleat pensselit ja muutenkin vaatemuoti on tukevasti jämähtänyt 90-luvulle, mutta kas, niin vain paikalliset irinat taistelevat näistä rakkautta huokuvista Reiskoista.

 

Alanyan ihmeet siis toteutuvat myös nimellä Tallinnan tuliaiset…