Jouko Saapunkia jännitti suunnattomasti hänen sovittaessaan ylleen vanhaa taksirenkinä toimineen isä-vainaan nahkatakkia vessan pelin edessä. Joululahjaksi joitakin viikkoja sitten Jouko oli saanut omalta äidiltään (jonka kanssa asui vielä kotona yhdessä) elämänsä ensimmäisen älypuhelimen ja heti puhelimen saatuaan hän oli kirjautunut Tinder-palveluun ja laatinut siellä itselleen profiilin pitkälti Kormuksen ”yhden illan prinsessa”-kappaleen innoittamana.
Jouko oli päättänyt lopettaa 45 vuotta kestäneen poikamiesputkensa ja nyt vakaa aikomusta oli bongata itselle morsmaikku nykyaikana hyvin tavanomaisesta paikasta eli internetin ihmeellisestä maailmasta bittimeren syvyyksistä. Jouko oli jo pienestä pitäen haaveillut, että kun edes kerran pääsisi heräämään alastoman naisen viereltä ja nainen keittäisi kattilallisen kaurapuuroa, tarjoilisi sen voisilmän kanssa posliinilautaselta ja kukkakuvioisen servietin kera pikku pusun kera, aivan kuten äiti sen joka ikinen aamu oli tehnyt.
Jouko oli saanut säädettyä netissä olevan deittiprofiilinsa niin muhevaan kuntoon, että siihen oli välittömästi alkanut sadella treffikutsuja useilta sangen viehättäviltä sinkkuneitokaisilta. Eräs sinkkukinkku, Ulla Teräväinen, oli välittömästi herättänyt Joukon mielenkiinnon eikä Joukon innostuneisuutta lainkaan himmentänyt se, että Ulla kertoi pitävänsä paitsi luonnossa liikkumisesta myös ruuanlaitosta ja leipomisesta. Juuri pullantuoksuista emäntyyppistä naista Jouko elämäänsä etsikin ja tämä luonnonlapsi ainakin profiilinsa perusteella oli juuri sitä mitä Jouko etsi. Tämä ”Tinderella” niminen bittimeren seireeni vaikutti kuin vaikuttikin olevan täydellinen tinder-match.
Ulla oli profiilissaan kertonut olevansa 35-vuotias lähihoitaja ja ikuinen romantikko joka omasi paitsi pitkän taitoluistelijataustan myös vankan kokemuksen mielisairaalamaailmasta. Ullan profiili oli lyhyt, sillä eräs hyvä Ullan ystävä oli aikoinaan hänelle vannottanut ettei miehille kannattanut kirjoittaa montaa sanaa eiväthän he kykene ymmärtämään enempää tekstiä kuin mitä olutpullon etiketissä on. Se oli kuulemma tieteellisesti todistettu – jossain Harvardissa.
Vaikka Jaakko oli jo ehtinyt kypsään 45 vuoden ikään, oli hän täpinöissään treffikutsun saatuaan kuin teinivuosinaan, siis silloin kun sahtipäissään Someron Esakallion tanssilavalla koetti tarjoilla puolihuolimattomasti naapurin Saijalle tanssinpyörteissä kielimoukkua. Tiettävästi tuo oli Joukon ensimmäinen ja samalla myös viimeinen kontakti vastakkaisen sukupuolen kanssa.
Nyt kuitenkin elämä hymyili todella leveää hymyään vessan haljenneen peilin kautta. Joukon hintelillä hartioilla lepäävä nahkarotsi oli melkein käyttämätön, aikoinaan Vaatehuoneen konkurssimyynnin yhteydessä hankittu. Kengät olivat vanhat, mutta aina tyylikkäät purjehduskengät. Aikoinaan Vagabondin mahongin ruskeat purkkarit olivat olleet kuuminta hottia joten miksei siis myös tänä päivänä, klassikot eivät kuole ikinä! Jouko halusi olla, kuten oli profiilissaan kertonut, sellainen huoleton, intellektuelli ja rennosti pukeutuva keski-ikää lähestyvä vilkkusilmä. Jotta nuorekas olemus pääsisi todella näkyviin, hän oli laittanut nahkatakin alle t-paidan, jossa oli teksti ”I love Guggenheim”. Viime Helsingin reissullaan eräs punaiseen Jacques Cousteau-pipoon sonnustautunut nuorimies oli jakanut paitoja ilmaiseksi ohikulkijoille ja oli painottanut kaikille Guggenheimin olevan paras juttu Suomessa ikinä. Taisipa vielä lisätä markkinointipuheensa päälle, että paidan kun nakkaa yllensä niin vaaleanpunaista lohilimppua tulisi kantajalleen satelemaan ovista ja ikkunoista.
Lavuaarin reunalla komeili koko Joukon kauneudenhoitotuotteiden kavalkaadi: puteli Old Spicea, 25 vuotta vanha Glearasil-purkki, geelituubi ja kosteusvoidepurnukka. Huolellisesti Jouko asetteli jakauksen päälaen vasemmalle puolelle luotisuoraan kuin vatupassilla mitaten ja viimeisteli huolitellut tyylikkään kaunistautumisensa nakkaamalla suuhunsa parilla henkeä raikastavaa Tic tac-pastillilla.
Joukon työkaveri, Seppo, joka oli kaveriaan 5 vuotta vanhempi ja nähnyt naisen alastomana jopa useamman kerran kertoi bestikselleen, että kortonki pitää asettaa lompakkoon piiloon niin ettei sitä seteleitä avatessa huomaa. Naisen nähdessä kortonkipaketin tulee naiselle kuulemma välittömästi varoitusvalot päälle ja lakanavalssi saattaa jäädä pahimmassa tapauksessa kaukaiseksi haaveeksi. Työkavereiden kehotuksesta Jouko oli laittanut profiiliin mitaksi 185 senttiä ilman sukkia. Häntä kyllä hieman mietitytti naisen suhtautuminen asiaan, mutta poikien mukaan naiset nyt ovat niin tyhmiä, etteivät ne mitään huomaa, edes tuollaista parinkymmenen sentin heittoa pituudessa. He kehottivat Joukoa tarjoamaan tytölle sitä itseään, niin unohtuu tuollainen pieni pituusvirhe, jonka voi aina selitellä näppihäiriöksi. Pakkohan Joukon oli työkavereitaan uskoa, sillä työkaverit olivat piinkovia naistenmiehiä.
Tarkalleen kello neljä Jaakko asteli kohti linja-autoasemaa jotta saattoi ajella bussikyydillä turvallisesti Isolle kirkolle. Omalla autolla Jouko ei uskaltanut Helsingin hektiseen liikenteeseen lähteä olihan siellä liikennevaloja, ratikoita ja ties mitä. Jouko oli sopinut treffit keskustan Ravintolaseurahuoneeseen joka sijaitsi vastapäätä Rautatieasemaa, sillä Joukon Helsingin tietämys rajoittui pitkälti Linja-autoasemaan, Rautatientoriin ja Forum-kauppakeskukseen. Bussilipun Jouko oli ostanut jo ennakkoon hyvissä ajoin ja lippua Jouko olikin säilyttänyt visusti tyynynsä alla vaalien kuin kalleinta aarrettaan. Varmistaakseen pääsynsä Helsinkiin Jouko oli viimeiset kaksi päivää soitellut Someron matkahuoltoon kolme kertaa päivässä, että bussi olisi varmasti aikataulussa eikä tärskyt menisi logistista syistä mönkään.
Matkan aikana Jouko kerkesi ihmetellä kerran jos toisenkin matkan kestämistä. Hän vilkuili digitaalista rannekelloaan huolestuneena, sillä treffit olisivat tasan kahdeksantoista kolmekymmentäkuusi pöydässä numero kuusi. Kolmekymmentäkuusi sen takia, että siitä oli helppo muistaa pöydän numero ja pöydännumerosta se kolmekymmentäkuusi. Jokainen asia piti sitoa yhteen mahdollisimman tarkkaan Joukon mielestä.
Työkaverit olivat opastaneet, että tosimies ei ole viikonloppua selvin päin edes naisen takia joten matkalle Jouko oli varustautunut paitsi äidin tekemin voileivin myös taskumatein. Bussin lähestyessä jo kehäkolmosta viinaleili Joukon hikisissä tassuissa olikin jo lähes tyhjä ja voipaperiin käärityt eväsleivätkin olivat kadonneet reissurakastajan kapeisiin kasvoihin. Jaakko piteli nenästä kiinni ja kulautti viimeiset konsanderitipat piilopullosta kitusiinsa, sillä tottahan työpaikan naistenmiehet tiesivät miten naisten kanssa pelataan. Ei hän halunnut mikään nyhverö olla näissä asioissa ja sitä paitsi kossu toi lisää varmuutta, kuten myös pituutta hänen 165 pitkään vartaloonsa.
-No niin saavumme Helsinkiin, kailotti bussikuski Joukolle, joka oli bussin ainoa asiakas.
Kuski oli tuskin ennättänyt lausettaan loppuun kun Jouko jo seistä tapitti kuskin selän takana odottaen innokkaana ulos pääsyä.
-Satuinkin tässä olemaan jo valmiina. Niin että tattis vaan kuskille ja hyviä päivänjatkoja.
-Nuuh, herra taitaa olla menossa naisiin kun eau de colocnea on laapattu kainaloon saavikaupalla. Pikkuisen vähemmän olisit kyllä voinut viinaa naukkailla, ei tuota hajua voi olla haistamatta, mutta menestystä illan rientoihin vain.
- Kiitos, olen otettu tuosta, Jouko totesi noustessaan bussista suoraan isoon kuralätäkköön.
Jouko asteli hymy korvissa päättäväisesti Kampin Narikkatorin poikki kohti Ravintola Seurahuonetta. Ravintolaan saavuttuaan äidin tekemät paluumatkaa varten valmistetut voileivät Jouko taitteli huolellisesti Siwan muovikassin pohjalle ja päälle hän laski matkalukemisekseen varatun Tex Willerin varovasti leipien päälle. Muovikassin hän jätti ravintolan narikkaan. Onneksi ravintolaan ei ollut vielä tähän aikaan mitään sisäänpääsymaksua, vaan sinne pääsi vielä pelkällä narikkamaksulla, mikäli olikin hienoa juttu sillä Joukon matkabudjetti ei olisi niukkuutensa vuoksi kestänyt minkäänlaisia ylimääräisiä kulueriä.
Jouko pidätteli hengitystään narikassa. Joukoa jännitti aivan vimmatusti. Pikainen vilkaisu narikassa olevaan peiliin, pari tic tacia suuhun, farkkuja hieman ylemmäksi ja nokka kohti ravintolasalia. Salissa Jouko käveli edes taas, mutta ei saanut silmiinsä kuutospöytää, ei sitten millään. Viimein hänen oli pakko tiedustella sitä eräältä tarjoilijalta.
- O-onko tämä pöytä numero kuusi? Jouko uteli ujosti jännityksen ja hermotuksen kangistamalla äänellä.
- On tämä ollut viimeiset viisi vuotta, tarjoilija hymyili ja veti tuolin esiin pöydän alta.
- E-entä tuo tuossa? Jouko viittoili tuhtia tyttöä.
- Tähän listaan on merkitty varaus kahdelle, tarjoilija katseli kädessään olevaa paperia.
- Oletko sinä Ulla, se ”Tinderella”?
- Olen ja sinä olet nähtävästi se satakahdeksankymmentäviisisenttinen Jouko Saapunki , naisen viskibasso helisytti viereisten pöytien kristalleja.
- Niin, sama mies, tai siis melkein kun minulla tuli pieni häiriö sen pituuden suhteen, mutta vain ihan pieni.
- Vittu, sähän olet minua vain tisseihin asti, Ulla tuijotti Joukoa silmiin.
- En minä, siis niin lyhyt ole.
- Häh, meinaatko että nämä roikkuu jotensakin polvissa? Ulla kosketti uhkeaa poveaan jonka maanvetovoima oli saattanut kohtalaisen alhaalle.
- Jos minä tuota istun tähän alas, Jouko mutisi naama punaisena miettien tuskaisesti mitä hänen naisten parissa kokeneet työkaverinsa vastaavassa tilanteessa nyt tekisivät. Kunpa voisi tehdä niin kuin Haluatko Miljonääriksi-ohjelmassa ja kilauttaa kaverille.
Tilanne oli hieman vaivautunut, mutta Jouko sai jotenkin tilattua tarjoilijalta pullon talon viiniä. Vastapäätä istuva nainen kiskoi tupakkaa ketjussa eikä sanonut sanaakaan varmaan kymmeneen minuuttiin. Jouko yritti hymyillä, mutta se taisi mennä kuitenkin lähinnä irvistelyn puolelle.
- Tuota, pukeudut siis rennosti, kuten profiilissa lupasit, Ulla avasi suunsa aloittaessa keskustelua joka muistutti muotokieleltään enemmän työhaastattelua kuin rentoa jutustelua.
- Joo.
- Olet vakiduunissa vai?
- Joo, Laukamolla, kuten kerroin deittiprofiilissani.
- Entä asunto, omako?
- On kyllä, jokainen 42 neliötä on maksettu (tosin Jouko unohti kertoa, että äitimuori asui samassa kortteerissa).
- Verrattoman hauska seuramies?
- Kyllä, mutta nyt jännittää hieman. Äiti kyllä on aina sanonut, että meidän Joukossa hauskuus tiivistyy.
-Vai äiti? Eikös se sanonta mene, että joukossa tyhmyys tiivistyy. Oletko sinkku?
- Äh joo vai niin. Joo olen minä sinkku.
- Harrastat kuntosalia, golfia ja ulkomaanmatkailua?
- Joo, on minulla kotona käsipainot, mutta tässä viime aikoina en ole juuri ehtinyt nostella äiti kun on liimaillut vanhoja kuvia valokuva-albumiin ja ne ovat olleet liimapainona. Golffia..niin, kerran ajelin kaverin Golfilla, oli se ihan hyvä peli. Olen minä ulkomailla käynyt paljonkin. Ruotsinlaivalla on tullut käytyä ja kerran kävin melkein Venäjällä kun ajauduin väärään junaan.
Samassa tarjoilija toi viinipullon ja kaatoi siitä Joukolle siivun lasin pohjalle. Ennen kuin mies kerkesi ottaa lasia käteen, oli Ulla napannut sen ja kulauttanut aineen suuhunsa.
- Hyvää, tuo samalla toinen pullo, nainen ilmoitti tarjoilijalle ja tilasi perään wienerleikkeen.
- Mi-minulle samanlainen, Jouko änkytti nopeasti.
- Haet siis seuraa tositarkoituksella? Ulla uteli.
- Minä en ole koskaan harrastanut mitään kevyitä suhteita, tuota siis tarkoitan irtosuhteita, Jouko korjasi nopeasti tajuttuaan naisen valtavan koon.
- Hyvä, en voi sietää sellaisia seksin vonkaajia, kuten profiilissani kirjoitin.
- Tuota, oletko sinä tosiaan entinen taitoluistelija? Jouko rohkaistui kysymään.
- Kyllä, eikö sitä muka huomaa?
- Eh, johtuu varmaan tästä valaistuksesta, en huomaa.
- Minä harrastin sitä kolmekymmentä vuotta sitten.
- Oletko sinä tosiaan neljäkymmentävuotta vanha?
- Kyllä, vaikka näytänkin kolmekymppiseltä. Eikö olekin ihmeellistä miten naiset pysyvät nuorekkaina verrattuna miehiin?
Jouko katseli naista ja mietti miltä taitoluistelijat näyttävät. Mielessä pyöri Kiira Korpi ja Laura Lepistö. Sitten hän mietti miltä nuorekas nainen näyttää. Naisenhan piti olla 35? Hänen edessään istuva nainen oli hänen äitiään huomattavasti nuorempi, mutta näöltään samaa luokkaa kuin hänen alkoholisoitunut mummonsa. Mummo oli ryypännyt vaarin kuoleman jälkeen kolmekymmentä vuotta putkeen ja oli aika tavalla Ulla kanssa samannäköinen ja oloinen.
- Käytätkö paljon alkoholia? Jouko tiedusteli deitiltään.
- Harvoin ja vain seurassa, entä itse?
- Minä otan kyllä joskus saunaoluen, siis ykkösoluen.
- Hyh, minä en kyllä periaatteessa treffaile juoppoja, mutta olkoon tämän kerran, Ulla ilmoitti ja karjui perään tarjoilijaa tuomaan itselleen lisää viiniä.
Jouko katseli silmät suurina kun tarjoilija vei hänen deitin tyhjentämän toisen viinipullon pois ja toi tilalle uuden. Itse hän ei ollut saanut vielä edes yhtä lasillista tyhjäksi.
- Oletko ollut pitkään siellä deittipalstalla? Jouko herätteli keskustelua pitkällisen tauon jälkeen ruokailun lomassa.
- On minulla profiili ollut siellä kymmenisen vuotta, entä sitten?
- Ei mitään, kunhan utelin. Minä laitoin omani kaksi viikkoa sitten.
- Ja deittiä on pukannut vai? Ulla tuijotti Joukoa suoraan silmiin.
- Aika paljon, oikeastaan ruuhkaakin, mies höpötteli niin omia, että hämmästyi itsekin moisesta palturista.
- Sama homma. Et kuule usko minkälaista friikkiä ja ongelmatapausta siellä pyörii. Oikein kuvottaa miten paljon ihmisillä on ongelmia alkoholin, mielenterveyden ja muun paskan kanssa.
- Voin kuvitella.
- Älä, viiraako sinullakin nupissa?
- Ei kun minä vaan yritän sitä kuvitella, Jouko selitteli. Niin mitä sinä teit työksesi?
-Työtä tällä hetkellä en tee yhtään mitään. Ajattelin hetken hieman downshiftata, tai hyggeilyksi sitä taidetaan nykyään sanoa.
-Niin, niin… se onkin muotia nyt, se sellainen down… juttu. Mutta ennen työskentelit mielenterveystyön parissa?
-Oikeastaan en. Olin hieman lataamassa kolmisen vuotta akkuja Lapinlahdessa.
-Siis olit hoitajana siellä?
-Ei, ihan potilaana. En mä ole töissä ollut viimeksi kun parikymppisenä likanlätkänä Linnanmäellä hattaramyyjänä. Tosin se kesä meni enemmän hattaraa syödessä kuin myydessä. Se jälkeen on ollut niin paljon kiireitä etten ole ehtinyt juuri töitä tehdä.
-Kiireitä, niin, niin tietysti.
Viimein ruokailu oli siinä pisteessä, että jälkiruokajäätelöiden jälkeen tarjoilija tuli tuomaan laskun. Jouko sai sen eteensä ja alkoi kaivaa taskustaan lompakkoaan kun kortonki tipahti lattialle.
- Onko se kortsu? Ulla uteli lattialle tippuneen kumisen varmuusvälineen nähtyään.
- Juu, mansikan makuinen minä vain ajattelin...
- Hyvä, pidän miehistä jotka ovat varautuneita kaikkeen. Me menemme sitten meille jatkoille.
- Ja-jatkoilleko? Jouko änkytti ja kaivoi taskustaan kankaisen nenäliinan jolla niistää töräytti nenänsä.
-Sinä, sinä et käytä paperisia nenäliinoja, Ulla tokaisi katsellen lumoutuneena Joukon touhuja.
-En, äiti pesee nämä kerran kuussa lakanapyykin kanssa.
-Voih, minä sitten rakastan käytännöllisiä miehiä, jotka säästävät luontoa, mahdollisimman vähän hiilijalanjälkiä, metsät säästyy.
Jouko oli toki hyvillään tuosta toteamuksesta, mutta hieman tilanteiden nopea kehittyminen nykyiseen pisteeseen askarrutti. Laskun maksun ollessa selvä, Ulla nousi pöydästä ja tempaisi heiveröisen Joukon mukaan kun märän rukkasen. Narikasta lähti mukaan heidän päällysvaatteet ja Joukon muovikassi. Tällä kertaa matkaan ei tarvittu taksia, sillä Ulla asui vain kävelymatkan päässä Kalliossa.
- Ai paska, avaimet unohtui, Ulla kiroili asuntonsa ulko-ovella.
- Harmi, täytyy varmaan mennä sitten kotiin, Jouko mumisi.
- Eikä mitä, Janne avaa kyllä oven kun vähän koputtelen.
- Janne?
- No exä tietty, se vahtii mun mukuloita. Ei kait niitä yksin voi jättää.
- E-etkö sanonut olevasi sinkku?
- Niin, sehän on exä! Janne perkele! Avaa ovi, vai ootko taas sammunu?!!
Noin vartin oven hakkaamisen jälkeen ovelle ilmestyi tukeva mieshenkilö kaljapullo kourassa. Hänen takanaan seisoi lauma ipanoita. Jouko laski äkkiä, että niitä on varmaan viisi. Janne ei ollut ilmeisesti aina varautunut illanviettoihin mansikkakortsuin.
- Et viittis raahata läskejäsi himaasi ja viedä nuo ipanat mukanasi, minulla on nimittäin treffit tämän miehen kanssa, Ulla röhisi.
- Joo, sulta on muuten bisset ihan finito, mies totesi ja lähti muksulauman kanssa liikkeelle.
- O-oliko tuossa kaikki? Jouko laski viisi lasta.
- Hetkinen, missä Santeri? nainen karjui Jannen perään.
- Äh, sillä on käsi jumissa olohuoneen patterin välissä.
- Iso mies eikä saa lasta pois patterinvälistä, vittu mikä urpo, Ulla karjui.
- Onko sillä jotain pahasti? Jouko alkoi panikoida.
- Mitään pahasti, kunhan filmaa vaan saadakseen huomiota, nainen totesi ja ryntäsi asuntoon.
Jouko jäi odottelemaan ovelle, sillä sisältä alkoi kuulua helvetinmoista möykettä ja mätkettä. Kuulosti aivan siltä kuin sikaa olisi piesty ja heitelty pitkin seiniä. Viimein nainen ilmestyi ovelle pienen pojan kanssa, jonka käsi oli aivan punainen ja vaatteet repaleiset. Joukon mielessä risteili vaikka kuinka paljon kysymyksiä.
- Eikä tarvi palauttaa ennen maanantaita, Ulla karjui Jannelle tuupatessaan pojan joukon jatkoksi.
- Minun pitäisi varmaan mennä, Jouko tiedusteli ääni väristen.
- No ei mitään. Nyt mennään meille, minä keitän sumpit ja lämmitetään kylkeen pizzat. Katsotaan samalla, että miten meidän kemiat kohtaavat. Se on kuule Jouko tärkeä juttu se kemioiden kohtaaminen. Sä et voi tietääkään, että miten paljon sitä miehet haluaa vain seksiseuraa ja panopuuta tuolla netissä. Siellä on kuule harva mies liikkeellä tositarkoituksella ja vakavalla mielellä. Minä en kuule ole niitä tyttöjä jotka levittävät sakset ihan kenelle tahansa.
Ulla kiepautti pakastepizzat mikroaaltouunista pöydälle ja nakkasi päälle tölkkiananaksia.
- Sinä taidat pitää ananaksesta?
-Kyllä, ja taidat tietää miksi…hihhhiiii…
-No en kyllä tiedä, pitäisikö?
-Kun… hiihhii… mies syö ananasta niin maistuu ”se” paremmalta. Ulla ripoi riettaasti huuliaan.
Jouko lehahti punaiseksi kuin pihlajanmarja. Joukoa alkoi äkkiä oksettaa.
- Puoli kuppia vaan kiitos, Jouko mumisi.
- Otahan se takki pois, täällä on aika lämmin, Ulla kehotti.
- Tuota viihdyn kyllä takki päällä oikein hyvin, kiitos vaan.
- Mikäs siinä. Odota, minä vaihdan hieman mukavampaa päälle, Ulla ilmoitti ja poistui makuuhuoneeseen.
Jouko istui hiljaa olohuoneen sohvalla ja koetti olla hikoilematta. Asunnossa oli suoraan sanottuna aivan helvetin kuuma, kuin olisi istunut jossain pätsissä ja perse vielä tulikuumalla parilalla.
- Tadaa, mitäs tästä sanot? Ulla ilmestyi ovelle pelkkä valtava t-paita päällä.
- Peto on irti, Jouko tavasi naisen tissien kohdalla olevaa tekstiä johon oli lisäksi painettu pääministerin naamataulu.
- Häh, eikö kelpaa?
- Ky, kyllä kelpaa, Jouko änkytti tajuamatta mistä oikein on kyse.
- Älä nyt siellä enää istu, kyllä se kahvi osaa itsekin tippua.
- Voin minä kyllä sitä täälläkin odotella, siis kahvia.
- No mikä vika? Ulla tuijotti Jaakkoa silmiin.
- Minä vaan sitä, ettei sitä seksiä heti näin ensitapaamisella…
- Jaa, että vain materiaalin perään sitä herra on, kahvi kyllä kelpaa muttei tällainen herkkä nainen kelpaa ollenkaan?!
- Ke-kelpaa toki.
Otatin muutin juuri brasilialaisen vahauksen huikkasi Ulla samalla kun tempaisi Joukon ylös sohvalta. Ennen kuin Jouko tajusi mikä iski, oli hän selällään amatsonin vuoteessa ja tämän alla. Ulla oli tehnytkin tuon liikkeen ennenkin sillä niin nopeasti koko toimenpide kävi ettei Jouko edes ehtinyt huomata mitä oikein tapahtui.
Äkkiä ulko-ovelta kuului jumalaton ryske ja pauke. Ulla hyppäsi ripeästi sängystä, tai niin ripeästi kuin reippaasti yli satakiloinen tonnikeiju yöpaitulissaan fysiikan lakeja uhmaten ylipäänsä voi, ja riensi kurkistamaan ovisilmästä kuka pentele rappukäytävässä oikein metelöi.
-Jumalauta se on Jonne! Nyt äkkiä ukko pippeli piiloon ja lähde tuosta ikkunasta ulos jos henkesi on sulle kallis. Ulkopuolella on palotikkaat, komensi Ulla Joukoa.
Jouko ei ihan pysynyt tapahtumien kulussa mukana, mutta ei mielinyt päätä lyhyemmäksi joten syöksyi kuin gepardi ikkunan luo. Ollessaan jo lähes ikkunan ulkopuolella hän huikkasi Ullalle.
-K-kuka hitto on Jonne? Eikös se äskeinen leppoisa kaveri ollut Janne?
-Jonne!! Se on mun ex-ex-mies. Helvetin mustasukkainen ja vapautui juuri Sörkasta. Takana pari aika ikävää pahoinpitelytuomiota! Lähde nyt hyvä mies, äläkä siinä jaarittele!
Jaakko sai kengät jakoihinsa tärisevin käsin ja poistui taakseen katsomatta paikalta. Jouko juoksi ainakin kolme kilometriä hetkensä edestä ennen kuin ehti vilkaista taakseen ja malttoi kävellä. Vartin kävelemisen jälkeen hän totesi kännykkänsä hälyttävän. Soittaja näytti olevan Ulla. Hetken emmittyään hän vastasi siihen.
- Jouko. Se Jonne lähti jo. Kuule, tulisitko takaisin, voitaisiin jatkaa siitä mihin jäätiin, tuuthan pliis?
- En tule, minulla on nyt muuta menoa, Jouko korotti ääntään.
- Kulta, paleleeko sinulla päätä, luurista kuului läyryävällä äänellä.
- Miten niin…, oikeastaan joo, Jouko kokeili kaljua päälakeaan.
- Sun tupee on täällä tai oli. Kuuntele miten se menee alasta vessanpöntöstä, hähähää!
Jouko kuunteli kuinka vessa vedettiin räkätysten saattelemana. Se siitä tupeesta ja kun se oli ollut vielä niin hiton kalliskin.
- Vittu mikä pelle, muka 185 pitkä, omat hiukset ja pukeutuu aina rennosti. Ole iloinen etten tee sinusta ilmoitusta poliisille seksuaalisesta ahdistelusta ja perintökristallien varastamisesta.
- Enhän minä mitään… varastanut.
- Hyvästi, eikä tarvi soitella enää, Ulla paiskasi luurin Joukon korvaan.
Ehkä siinä minun profiilissa on pientä hienosäätöä, Jouko mutisi itsekseen tunkiessaan kännykkää nahkatakin taskuun. Jatkossa laitan 185 sentin pituuden sijaan vain 175 senttiä!
Kommentit