Mikä olisi miehekkäämpää kuin ehta rasvalla vuorattu snägäridinneri Korsossa ketsupit rinnuksilla? No, ehkä sikarinhuuruinen päiväkalja nahkarotsisen Paten Mustajärven kanssa Ohranjyvässä... Pienessä nostalgiapuuskassa kävin riipaisemassa helttaan vanhat kunnon makkaraperunat grillillä ”grillit huurussa”-asenteella, sillä aivan liian paljon on vettä virrannut Vantaanjoessa sitten viime äijämättömurkinan…

 

Rosoisen kerrostalolähiön kainalossa, Mikkolassa, jossa mm. lapsuutensa on viettänyt mm. kultavahti Kevin Lankinen sekä kiekkoräpäyttäjä Siim (alias Märkä-Simo) Liivik, löytyy todellinen rahtarikeidas, Road Star, josta oikeastaan nimi kertoo jo kaiken oleellisen. Paikka sijaitsee turvallisen kaukana Korson ytimestä ja miljöö suorastaan huokuu kihelmöivällä tavalla menneen ajan tunnelmaa. Täällä ei kukoista Fine Dining valkoisine pöytäliinoineen, hienoine viineineen ja Tomi Björkeineen, vaan täällä tarjoillaan aitoa rehellistä kerosiinin tuoksuista bensalenkkari-karvaperseäijämeininkiä kaikilla mausteilla ilman retiisejä ja Michelin tähtiä. Tämä kiska todella näyttää tyylikkäästi keskaria karppaajille ja vähähiilarisella ruokavaliolla purskuttaville spandex-pöksyisille terveysintoilijoille…

 

Road Star tarjoilee testosteronia tihkuville peruspertsoille ja lähiölissuille konstailematonta fiilistä ja ehtaa grillimättöä ilman uhkaa turpaan saamisesta, mikä nyt jonkun verran on aina riskinä esimerkiksi Kontulan ostarin safkamestoissa jos erehtyy käväisemään hiukopalalla esim. purjehduskenkiin pukeutuneena. Tällä snagarilla saa olla reilusti oma itsensä, sillä naisetkin kiskovat hodaria kapeisiin kasvoihinsa muitta mutkitta vailla oman tunnon tuskia crocsit jalassa.

 

Tällä grillillä vedetään välittömästi poikittaista mailaa ”keppaheikeille” (keppaheikki on erään kaverin suosima ilmaisu ja tarkoittaa kevyin eväin itsestään meteliä pitävää ja hienosteluun taipuvaa paskanjauhajaa). Tämä grillikipsa on selvästi tosiäijien reviiriä, jonne eivät eksy crossfittiä harrastavat pipopäiset hipsanpippaaveikot, jotka pitkästä aikaa tavatessaan halailevat toisiaan, eivätkä metroseksuaalit, jotka lounastapaamista sopiessaan pohtivat ”oonks mä tänään available tai busy”. Jos ei ole tavata pitkään aikaa, niin halaamisen sijasta paiskataan kättä. Ja jos kalenterissa tekee tiukkaa, niin todetaan, että ”kiirettä pitelee nyt niin perkuleesti”, eikä mongerreta sekakielillä ”availablea”. Ja kun erotaan, heitetään kaverille rennosti, ”palataan astialle…”

 

Tällä isomahaisten köriläiden kipsalla kuunnellaan Radio Rockia, fanitetaan Harri Moisiota, Teuvo Hakkaraista, Frederikiä ja Harley Davidsoneja, V8:n myllyjä sekä järjestetään mahtipontisia pierukisoja, kuten tietysti kunnon äijämestassa pitääkin. Arkipäivät ajetaan 90-luvun isoilla Volvoilla ja kuunnellaan C-kasetilta Leeviä. Viikonloput kuluu avo-Chervoletin puikoissa luu lankulla Etelävaltojen lipun liehuessa ylväästi auton kromiseen puskuriin kiinnitettynä…

 

Vierailupäivänä perusmättöpaikka oli selvästi, ”muijavapaa äijäkeidas”, jossa ei pikkurilli pystyssä pyöriviä trendikkäitä lattejuomia lipittäviä porvarillisia sipoolaisia juuri näkynyt. Paidan väri kyseisessä lafkassa oli luonnollisesti musta, tosin mahtuihan sentään joukkoon muutama huomioliivi- ja haalarimies. Eikä grillille tiensä löytäneet asfalttisoturiköriläät olleet mitään ruskettuneita trendiveikkoja, vaan ahavoituneita Makita-lippispäisiä karvaisia ja rokonarpisia raavaita karpaaseja.

 

Jokainen grilliruuan ystävä tietää, että makkaraperunat ilman kurkkusalaattia on kuin on Mersu ilman tähteä keulalla. Tässä on kyseessä tavallaan snagareiden salainen sopimus, pyhä liitto. Ruokailu äijägrillillä tapahtuu miehekkäästi seisaallaan parkkipaikalla roskalaatikon kantta pöytätilana hyödyntäen, tuoleja ja penkkejä kun siinä edustalla ei ole tietenkään, saati mukavaa sohvaryhmää. Ruokailusta ei tarvitse nauttia, vaan se on vain tapahtuma, jossa ruoka siirretään suun kautta vatsaan. Ja kaikkihan tietää, että tuhti grillikurmee pesee Heset ja Mäkkärit mennen tullen.

 

Muuten täydellisen safkahetken tietysti hieman pilaa jatkuvasti keskeyttävät lokit. Montaa niitä ei ollut ja Kauppatorin lokkien häirintään kyllästyneenä tulin ensin intoilleeksi jo kanssaruokailijoille, että täällä Vantaalla lokitkin antavat ihmisen syödä rauhassa. Mielessäni kuvittelin, että lokeillakin on keskenään sellainen herrasmiessopimus, että häiritsevät vain varakkaita Helsingin ydinkeskustassa. Mutta sitten tuli yksi ahnas kiljukaula siihen pyörimään sen verran uhkaavasti, että tuli heitettyä hyvät pöperöt roskiin. Se oli hölmöä ja hätäistä, koska syöksyistään huolimatta tämä Korson lokki ei sentään lentänyt siipi ihmisen otsaa viistäen, vaan piti tietyn varoetäisyyden.

 

Kermaperseisistä rikkaista puheen ollen on sanottava, että Vantaalla hillomiehetkin tuntuvat olevan kansanmiehiä. Nimittäin samanaikaisesti Road Starilla tuli asioimaan tuliterällä E-Mersulla rouvansa kanssa iäkkäämpi herrasmies. Hakivat pöperöt tiskiltä ja menivät johtotähden sisään syömään. Eivät vaikuttaneet muutenkaan yhtään herraskaisilta, todennäköisesti olivatkin rehellisellä perusyrittämisellä vaurastunut yrittäjäpariskunta, joka nyt vanhoilla päivillä otti lungisti.

 

Seuraavaksi aion tutustua korsolaiseen kotiruokaan ja keittokirjaan, jossa esitellään mm. sellainen herkku kuin ”Veijon nakkia korsolaisella pihalla”. Röyhtäyksen jälkeen saisi Punavuorelaisessa trendikahvilassa paheksuvia katseita, mutta Korsossa sai osakseen hyväksyvän hiljaisen nyökkäyksen, joten tämä viimeistään naulasi sen ettei jatkossa lempparilounasmestasta ole kahta sanaa... leppoisa mehevä röyhtäisy ruuan päälle muuten kielii paremmin kuin mikään muu tyytyväisestä miesasiakkaasta…. on se sääli, että tällaiset keitaat ovat katoamassa tänä päivänä katukuvasta, kun kaikenlaiset monikansalliset pikaruokalat tunkevat kultakaarineen joka paikkaan…