Jalkapallo on maailman suosituin peli, ja sitä pelataan monella tasolla ja asenteella. Jalkapallo on joskus hauskaa, toisinaan se merkitsee verta, hikeä ja kyyneliä, mutta aina kun jalkapalloa pelataan, se vaatii monen eri ihmisen panosta. Vain yhteistyöllä saavutetaan tuloksia. Näin se on, oli sitten kyseessä Englannin Valioliiga, Espanjan La Liga tai supisuomalainen kolmosdivari.
 
Varmasti jokaiselle on tänä päivänä selvää ettei pelkästään ostamalla tai hankkimalla pelaajia automaattisesti rakenneta voittavaa ja menestyvää joukkuetta. Lisäksi ”ostoporukoiden” kokoaminen on lyhytjänteistä toimintaa eikä pelaajien eikä yleisön sitoutuminen ole samaa luokkaa kuin ”oman kylän pojista” kootulla joukkueella. FJK on koottu Hodaa ja Dankovia lukuun ottamatta (Hoda ja Dankovkaan ei ole ”ostettuja” pelaajia) 100%:sti forssalaisen jalkapallokoulun tuotteista ja henki joukkueessa onkin hyvä. Joukkueiden sisällä on aina pientä eripuraa mikä harvemmin kohdistuu henkilöihin itseensä. On tärkeätä ymmärtää, että joukkueessa riitelevät asiat, eivät ihmiset. Positiivisuus on joukkueessa kantava voima ja sitä tarvitaan aina, mutta myös kantaa ottava kriittisyys on tärkeää. Vain kritiikin kautta voidaan toimintaa kehittää ja toimintamalleja kehittää paremmin toimiviksi. Kritiikki pitää aina olla perusteltua ja asiallista, mutta toimintatapoihin ja tekemiseen kohdistuva kritiikki ei saa olla tabu, vaan pikemminkin se pitää nähdä mahdollisuutena ja usein se tuokin uusia näkökulmia toiminnan ja tekemisen tarkasteluun. FJK:ssa on aina ollut hyvä joukkuehenki ja sen varaan on hyvä rakentaa nyt ja tulevaisuudessa. Konkreettinen näyttö vanhojen ja uusien pelimiesten välillä vallitsevasta hyvästä joukkuehengestä ja pelaajien välisestä ystävyydestä sekä kunnioituksesta oli mm. elokuinen Teijo Järvisen muisto-ottelu, josta varmasti kaikille paikallaolijoille jäi hyvät fiilikset.
 
FORSSALAINEN FUTIS EILEN, TÄNÄÄN, HUOMENNA JA YLIHUOMENNA
 
Forssan Jalkapalloklubilla on lyhyt, mutta melkoisen värikäs lähimenneisyys (FJK perustettu 1997, kun Forssan A-Futis ja Pallotiimi Forssa yhdistyivät) ja 2000-luvulla koko homma oli läsähtää kasaan kuin korttipaikka erään jalkapalloseuraan sijoittavan hämärämiehen touhujen seurauksena. Onneksi seura oli tietyllä tapaa varautunut tilanteeseen (johon sitä ei kyllä alun alkaen olisi saanut päästääkään) ja nyt homma on palannut takaisin raiteilleen joukkueen pelatessa Suomen neljänneksi korkeimmalla sarjatasolla, III divisioonassa.
 
Nyt kun talous ja seuran toiminta on saatu järkevälle tolalle ja tervehdytettyä (ainakin kulurakenne on terve ja realistisempi kuin jokunen vuosi sitten) olisi elintärkeää ”rakentaa kivijalkaa” rauhassa ja luoda perusta sille että toiminta jatkuu vakaana myös tulevaisuudessa. Jokunen vuosi sitten riivannut vauhtisokeus on toivottavasti historiaa ja nyt seurajohto ymmärtää, että jotta voidaan pyrkiä seuraavalle sarjatasolle on myös organisaation oltava riittävällä tasolla eikä menestykseen ole kuin yksi keino; pitkäjänteinen ja systemaattinen työ eikä oikotietä ole. Yleisesti tunnettu totuushan on, että sanakirja on ainoa paikka, jossa menetys tulee ennen työtä.
 
Edellinen kausi (kausi 2008) oli varmasti edustusjoukkueelle sekä arvokas oppivuosi että erittäin raskas. Kakkosdivisioona on niin taloudellisesti kuin pelillisestikin ihan eri tasoa kuin kolmonen, joka toteutetaan piirinsarjamuotoisena. Kauden -08 läpiviemisestä suuri kiitos kuuluu, tippaakaan muita vapaaehtoistyötä tekeviä seuraihmisiä väheksymättä, Jarkko Ihalaiselle joka teki itseään säästämättä joukkueen johtajan ominaisuudessa hirmuisen määrän työtä, sekä tietysti pelaajistolle, joka jaksoi taistella kauden loppuun, vaikka oppirahoja maksettiinkin välillä aika karulla tavalla.
 
Toiminnan vakiinnuttaminen ja organisaation rakentaminen
 
FJK:aa on aivan riittämiin parjattu ”hissijoukkueeksi” ja nyt olisikin tärkeää vakiinnuttaa paikka kolmosen kärkipään joukkueena ja päättää ikiaikainen veivaaminen nelosdivarin ja kakkosdivarin välissä. Urheiluseurat kokevat kroonista rahapulaa ja taantuma on vaikeuttanut varainhankintaa entisestään, mutta tilanne on sama myös muilla seuroilla joten siinä mielessä ongelmien kanssa ei olla yksin. Luonnollisesti myyntiä ja markkinointia on siis syytä tehostaa ja sehän on arvatenkin helpommin sanottu kuin tehty.
 
Jälleen kerran onkin syytä ottaa lusikka kauniiseen käteen ja paneutua perusasioihin. FJK markkinoi itseään vahvasti kasvattajaseurana, mutta hyvin voisi esittää kysymyksen; millä perusteella? Markkinoinnilla ja mielikuvilla pitää olla todellisuuspohjaa ainakin jos tarkoitus on rakentaa jonkinlaista brändiä! 90-luvulla ja 2000-luvulla liigaan on yltänyt vain kaksi forssalaislähtöistä pelimiestä, Erno Rosenberg ja Jani Sipilä, joten ihan mistään merkittävästä juniorimyllystä ei voida puhua. Kun talous ei tarjoa resursseja profiilipelaajien hankintaan nousee keskeiseen asemaan juniorityö. Seurajohto on varmasti tiedostanut juniorityön tärkeyden ja toiminnanjohtaja Leevi Murtolahti muiden seuraihmisten ohella tekee hienoa työtä forssalaisen jalkapallon eteen, mutta vielä puurtaminen ei ole aivan puhjennut kukkaan, vaikka toki kasvatustyössä puhutaankin pitkäjänteisestä työstä. Valmennuspäällikkö Sundell on niinikään pyrkinyt kohentamaan valmennuksen ja tekemisen tasoa ja tehnytkin hyvää työtä, mutta edelleen touhu tuntuu olevan suurelta osin pienen porukan puuhastelua ja osin syynä siihen on että toimintaa koitetaan toteuttaa ”piilossa”. Onneksi parina viime vuonna FJK on panostanut myös kotisivuihin mikä onkin oiva tapa informoida uutisista. Viestinnän ja toiminnan ylipäänsä pitäisi olla avointa ja läpinäkyvää eikä päätöksiä saa pimittää ainoastaan kabinetti- tai hallitustasolla. On erittäin tärkeää urheiluseuralle olla esillä ja tiedottaa tapahtumista, sillä se helpottaa olennaisesti tunnettuutta mikä taas ruokkii markkinointia ja siten luo mielikuvaa elinvoimaisesta ja aktiivisesta seuratoiminnasta.
 
Juniorityö
 
Juniorityön kehittämisestä on tehty varmasti lukuisia suunnitelmia ja kartoituksia Forssassa, mutta ennen kuin seura saa haalittua innostuneita, asiansa osaavia ”sielunsa seuralle menettäneitä” valmentajia on kaikki pelkkää sanahelinää. Valmentaja juniorijoukkueessa on lähes aina se tekijä joka määrittelee toiminnan tason ja sekä luo pelisäännöt (tietysti niin että seuran ja juniorijoukkueen välillä on yhteinen sävel) ja valvoo yhteisesti sovittujen pelisääntöjen noudattamista. Jos ei joukkueen peräsimeen saada osaavaa, innostavaa ja asialleen vihkiytynyttä vetäjää on kokonaisuus sekava ja toiminta päämäärätöntä. Kynnyskysymys on, että valmentajia ja valmentajien tekemää työtä ei arvosteta muuta kuin juhlapuheissa. Valmennus nuorten parissa on hienoa, arvokasta ja palkitsevaa työtä, mutta jotta toimintaan lähtee mukaan täytyy olla totaalinen mielipuoli tai ainakin hieman kylmää saanut niin hirvittävä työtaakka on valmentajalla FJK:ssa kannettavana, mikäli homman aikoo hoitaa kunnialla kotiin. Moni juniorijoukkue on täysin vailla sääntöjä, harjoituskulttuurista ei voida puhuakaan ja valmentajan pestin ottaessaan vastaan huomaa äkkiä olevansa, joukkueenjohtaja, rahastonhoitaja, huoltaja, kengännauhojen solmija, räkänokkien niistäjä, takaliston pyyhkijä ja jonkinlainen hoitosetä. Valmentajan tehtävä aiheuttaa käytetyn ajan lisäksi kuluja ja kun vielä koutsin roolissa pääsee nauttimaan ohjeita vanhempien ja pelaajien ristitulessa niin voi todeta tehtävän olevan varsin mielenkiintoinen ehkä jopa joissakin määrin haasteellinen. Vapaaehtoistyönä toteutettu valmentajan pesti ei aina aiheuta kaikissa sidosryhmissä hurraa-huutoja ja kun kauden päätteeksi armottomasta raadannasta saa vain katteettomia lupauksia, vittuilua ja helvetilliset puhelinlaskut ei tehtävä varmastikaan innosta. Seuroissa joissa organisaatio on kunnossa ja työtä arvostetaan tarjotaan on tahti toinen ja pääsääntöisesti kulutkin hoidetaan korkoineen esim. kulukorvauksina tai muina hyödykkeinä.
 
Pelitapa
 
Jatkossa pyrkiessä parempaan huomiseen on FJK:n välttämöntä luoda jonkun tyyppinen pelillinen identiteetti johon pelaaja voidaan istuttaa. Identiteetin määrittäminen ja muokkaaminen on valtava tehtävä, mutta se varmasti lisää sitoutuneisuutta, yhdenmukaisuutta, johdonmukaisuutta ja selkeyttä niin seuraan kuin valmentajien toteuttamaan yhteiseen valmennusfilosofiaankin. Pelitavasta tai identiteetistä on hyvä esimerkki esimerkiksi Hollantilainen suurseura Ajax, vaikka mittakaavat ovatkin täysin toiset. Jokaisella jalkapalloa seuraavalla on tietty mielikuva siitä millaista jalkapalloa Ajax pelaa ja tämä on iskostettu jo nuorimpiin pelaajiin. Ajaxin akatemia pyrkii kokonaisvaltaiseen valmennukseen, jossa käsitellään niin taktisia kuin teknisiäkin asioita ja merkittävän osan valmennuksesta muodostaa sitouttaminen pelitapaan mikä taasen helpottaa nuoren siirtymistä ja sopeutumista vanhempaan ikäluokkaan tai jopa edustusjoukkueeseen. Jokaisella Ajaxin Akatemian kasvatilla on selkeä käsitys siitä mihin suuntaan peliä tulisi viedä ja mitkä ovat tavoitteet ja pyrkimykset. Lähes aina haastateltaessa ulkomailla pelaavia esim. Suomen A-maajoukkuepelaajia ja vertailtaessa eroja kotimaisen ja ulkomailla pelatun jalkapallon välillä nousee eroksi taktinen puoli. Lähes aina peli huippusarjoissa (etenkin Italian Serie A:ssa peli on erittäin taktista joka mielletään tavallisen tossun kuluttajan toimesta usein tylsäksi) on taktisempaa kuin kotoisessa Veikkausliigassa. Tietysti peli on muiltakin osin varsin erilaista, mutta suurin näkemysero muodostuu siitä että Suomessa tekniikka mielletään pallonhallinnaksi ja taidoksi käsitellä palloa. Euroopassa tekniikan käsite on paljon laajempi käsittäen myös pelikäsityksen ja taktisten asioiden hallinnan.
 
Pelitapa luo suuntaviivat sille mitkä ovat valmennuksen ja tavoitellun pelaamisen tavan pääelementit. Se helpottaa valmentajan työtä ja auttaa uusien asioiden oppimista ja sisäistämistä. Valmentajan ei tarvitse käyttää aikaa perusasioiden selvittämiseen, vaan tapa ja ymmärrys pelaamisesta on jo pelaajalla ”sisäänrakennettuna”. Kun pelitapa ja tavat toimia ovat selkeät on joukkue tiivis ja kompakti kokonaisuus. Joukkueesta ja sen yksilöistä saa enemmän irti ja kokonaisuus toimii tehokkaammin ja toivottavasti menestyksekkäämmin. Jotta kehitystä voidaan seurata on toimintaa valvottava tietyin variaabelein eli mitattavin menetelmin, esim. tekemällä tilastoja riistoista, syötöistä, laukauksista, pallon menetyksistä jne. Toiminta pitää olla mitattavaa muillakin tavoilla kuin tehdyillä maaleilla tai sarjapisteillä, sillä ne ovat vain jatkumo mikä seuraa pienemmistä osakokonaisuuksista jotka on toteutettu onnistuneesti. Huomioitavaa on, että toiminnan ei tarvitse olla autoritääristä eikä pelaamisen luovuutta ja viihdyttävyyttä saa tappaa, vaan kyse on tiettyjen raamien ja painotuksien luomisesta. Pelitapaa on runko jota voidaan tarvittaessa päivittää joukkuekohtaisesti ja pelikohtaisesti tai jopa pelin sisällä.
 
Kausi 2010
 
Tulevaisuuden haasteita FJK:lla on arvatenkin kaksi kun puhutaan edustusjoukkueesta; taloudellinen aspekti sekä pelaajamateriaali. Jotta paikka kolmosessa voidaan vakiinnuttaa ja kenties kehittää organisaatiota niin että jatkossa realistinen nousu ja ennen kaikkea menestyminen II divisioonassa on mahdollista tulee molempien tulevaisuuden haasteiden olla sarjatason edellyttämällä tasolla. Vielä ei aika siihen ole kypsä. Suuren kysymysmerkin ensi kaudelle mm. muodostaa se mikä on naapuriseura Someron Voiman menestyksen vaikutus, entä taantuman vaikutus varainhankintaan ja kuka on ensi kaudella edustuksen päävalmentaja. Toivottavasti ainakin päävalmentaja kysymys saadaan ratkaistua viimeistään vuoden vaihteen jälkeen.
 
SUMMA SUMMARUM
 
Kaudeksi 2009 joukkueen peräsimeen hyppäsi ennakkoluulottomasti ensimmäistä kertaa miesjoukkueen päävalmentajaksi tällä tasolla Jussi Kinnunen. Kinnunen oli ehtinyt toimia jo useamman vuoden junioreiden valmentajana ja kakkosvalmentajana Sami ”Rotsi” Anttilan ja rutinoituneen Hannu Paatelon apuna. Lähtökohdat kauteen olivat hieman heikohkot; joukkue oli tippunut kakkosesta kolmoseen, rahakirstu ammotti tyhjyyttään ja joukkue oli vailla valmentajaa ja pelaajarinkikin oli kutistunut kovin pieneen ja lisäksi kesän otteluissa tulisi armeija osaltaan verottamaan jo harvalukuista pelaajarinkiä. Lisää jobinpostia joukkue sai aivan sarjakauden kynnyksellä, kun joukkueen ehdoton tukipilari Joona Murtolahti teloi polvensa eikä toinenkaan Murtolahti eli Miika ollut pelikunnossa.
 
Kausi alkoi Forssan Jalkapalloklubin osalta kangerrellen, sillä pataan tuli häntäpään joukkueilta mm. selvästi pelillisesti heikommilta TKT:lta ja Kavolta. Muutaman ottelun jälkeen alkoi kuitenkin pisteitäkin napsua tasaiseen tahtiin, vaikka joukkue joutui alituiseen painimaan valtaisien kokoonpano-ongelmien kanssa. Ensiapua pelaajaongelmiin tarjosi tarvittaessa FJK:n reservijoukkue. Myös laiskahkot otteet ja pelikurin ja -rohkeuden puuttuminen riivasi joukkuetta läpi kauden ajoittain ja niinpä pelinohjaamiseen joutuikin tulisieluinen Joona Murtolahti osallistumaan välillä kovinkin kärkkäästi.
 
Kauden päätteeksi FJK paransi otteitaan ja keräsi pisteitä kasaan 22 ottelussa lopulta 32 ja sijoittui sillä sarjan keskikastiin. Kokonaisuutena joukkueen suoritus oli varsin kelvollinen, etenkin kun huomioi joukkueen verrattain alhaisen keski-iän. 70-luvulla syntyneitä joukkueesta ei löydy kuin 3 ja kokemusta miesten peleistä osalla ei ole kuin muutamalta kaudelta. Joukkueen taitotason tuntien joukkueella oli ehkä ollut edellytykset jopa parempiinkin suorituksiin etenkin kun muistaa että edellisenä vuonna sarjataso oli ollut pykälää parempi.
 
Joukkueen valmennus Jussi ”Arsene Wenger” Kinnunen suoriutui adjutanttinsa Joona Murtolahden ohella tuloksellisesti kaudesta vähintäänkin hyvin, sillä tehtävä molemmille oli varsin uusi eikä varmasti kumpikaan osannut täysin varautua siihen mitä tehtävä miesjoukkueen valmennuksessa vaatii, vaikka kokeneita futismiehiä ovatkin. FJK:n valmennuspesti lienee kesäaikana seuratuin posti Jokioisten Koetuksen pelinjohtajan tehtävän ohella Lounais-Hämeessä joten toimiminen median kanssa tuo valmennustyön lisäksi omat paineensa. Kukaan ei ole seppä syntyessään ja toiseen kauteen lähtiessä kaksikko olisi varmasti paljon viisaampi sikäli onkin todella sääli, että Kinnunen ilmoitti jo loppu kesästä ettei jatka aikataulullisista syistä FJK: peräsimessä. Kinnunen johti joukkojaan diplomaattiseen, isälliseen ja hienotunteiseen tapaansa johon varmasti olisi jotkut kaivanneet aktiivisempaa otetta mutta tulokset puhukoon puolestaan, kuudes sija on varsin hyvä saavutus vaikeasta kaudesta.
 
Näinhän se on että jokainen johtaa joukkuettaan omalla tavallaan ja oman persoonansa kautta, mutta hyvää työtä Kinnunen ja Murtolahti on FJK:n perimessä tehnyt, sillä maalta on aina helppo huudella kun mereltä tuulee. Näinhän se toiset tekee asioita jotkut vääntää iltojensa iloksi kolumneja.
 
Pieniä nyansseja ja viilauksia allekirjoittanut olisi peliin toki kaivannut ja niitä ovat lähinnä jo aikaisemmin otteluselostuksissa mainittu pallollinen peli, kenttätasapainon säilyttäminen ja ajoittain valmennuksen aktiivisempi ote pelinjohtamiseen. Kaikki kentällä esiintyneet pelaajat esittivät hienoja otteita kentällä, mutta mikä kenttäpelaajien otteista jäi puuttumaan oli tietty suoritusvarmuus eli tasaisuus. Välillä peli kulki kuin Brasilian maajoukkueella konsanaan kun taas välillä mikään ei tuntunut onnistuvan. Kuten edellä mainittu kaikki pelaajat esiintyivät kentällä edukseen, mutta erityisen maininnan arvoisia otteita kentällä esittivät joukkueen ehdoton pelillinen johtaja EP Jaakkola, todella tehokas Ivo Dankov ja Puolustuksen lukko Mikko Matinaro. Kauden yllättäjiä pirteiden otteiden muodossa olivat Erkka Pönni, Mika Filppu ja luokkaantumisista kärsinyt Ville Lintula.
 
Päällikkö ja johtaja
 
Mr Siltanen