Siltasen Corner: Siltasen sivalluksia harjoittelukulttuurista - 11.11.2008
 
 
Fosun edustusjoukkueen keskustelupalstalla on virinnyt viimeaikoina mainiota keskustelua salibandyn harjoittelukulttuurista ja hyvä niin. Keskustelupalstahan on juuri se paikka missä jokaisella on oikeus esittää omia mielipiteitään kuitenkin niin ettei kukaan käytä asiatonta kieltä (lue: alatyylin ilmaisuja) ja ettei ketään loukata. Kritiikki ja analyyttinen pohdinta on aina suotavaa ja on hyvä, että aktiivista mielipiteiden vaihtoa aiheesta kuin aiheesta palstalla esiintyy.
 
Perinteisesti kritiikkiä ei suomalaisessa urheilukeskustelussa ole juuri suvaittu. Kritiikin esittäjä on muitta mutkitta leimattu kateelliseksi panettelijaksi tai negatiivisesti ajattelevaksi persoonaksi. Arvostelua tai kyseenalaistuksia ei saisi esittää missään nimessä. Miksi ei? Totta ihmeessä pitää olla oikeus esittää uusia näkökulmia asioihin! En usko että kukaan pelaaja, valmentaja tai joukkueen taustahenkilö voi sanoa tietävänsä lajista kaiken. Kritiikki, kun se on rakentavaa ja hyvin perusteltua saattaa tuoda uuden perspektiivin asioihin. Urheilulehti on tässä asiassa suomalaisen urheilujournalismin pioneeri. Jukka Röngän luotsaama jo vuonna 1898 perustettu lehti on ennakkoluulottomasti lähtenyt peräämään avointa keskustelua ja lehden sivuilta voidaankin lukea useiden ”toisinajattelijoiden” (mm. Sihvonen) kolumneja. Kritiikki pitää nähdä uudeksi mahdollisuudeksi, ei uhkaksi. Se pitää ottaa vastaan oikein, sillä varsin usein kritiikissä (asiallisessa kritiikissä) saattaa piillä myös jokunen totuuden siemen. Kritiikkiä siis pitää saada voida esittää ja sitä tulee osaa ottaa myös vastaan.
 
 
HARJOITTELUKULTTUURI SALIBANDYSSA
 
Tänä päivänä salibandyliigassa ja ykkösdivarissa sekä junioreiden SM-sarjassa pelaavista mailaa heiluttavista pelimiehistä (ja tietysti myös naisista) voidaan alkaa pikku hiljaa käyttää statusta ”urheilija”. Näissä sarjoissa pelaavilta edellytetään jo tietynlaista tervettä sitoutumista ja asennoitumista harjoitteluun. Harjoitusmäärät joukkueharjoitusten osalta ovat yleensä tänä päivänä jo sillä tasolla ettei määrää juurikaan voida lisätä, mutta omatoimisessa harjoittelussa ja harjoittelun laadussa riittää aina parantamisen varaa mentaalipuolesta puhumattakaan. Vielä harjoittelukulttuuri on lapsen kengissä, mutta kokoajan ollaan menossa salibandyssakin ammattimaisempaan suuntaan.
 
Harjoittelukulttuuria tarkasteltaessa tulee ottaa huomioon perusfaktat. Verrattaessa salibandyä muihin Suomessa suosittuihin urheilulajeihin huomaa nopeasti lajin lyhyen elinkaaren. Nykyaikaiseksi katsottava eurooppalainen jalkapallo on saanut alkunsa Englannissa 1800-luvulla ja jääkiekon alkuhetket voidaan sijoittaa Kanadaan 1870-luvulle. Yleisurheilun juuret ulottuvat aina antiikin Kreikkaan saakka. Salibandy on saanut alkunsa 1980-luvulla Ruotsissa!! Tätä taustaa vasten salibandyn suosio ja lajikulttuurin kehitys on suorastaan rakettimainen. Tulevaisuudessa salibandy tulee varmasti olemaan suuri laji, mutta lajin kasvaminen ja kulttuurin kehittyminen vie oman aikansa.
 
Harjoittelukulttuuri on vielä perin ohutta salibandyssa ja se varmasti juontaa juurensa siihen, että lajissa menestyminen on ollut suhteellisen helppoa lajin ”uutuuden” ja vielä verrattaen pienen harrastajamäärän ansiosta. Liittosarjatasolle (liiga ja divari) pääsy ei vielä edellytä aivan mielettömiä uhrauksia ja asiaan omistautumista vaikka työtä se toki vaatiikin, mutta tulevaisuudessa kilpailu muuttuu entistä kovemmaksi. Seurat ovat jatkossa entistä organisoidumpia ja pelaajat entistä urheilullisempia. Tämä luonnollisesti nostaa myös vaatimustasoa.
 
Harjoittelun määrästä ja laadusta voisi kirjoittaa useammankin romaanin, mutta harjoittelukulttuuria tarkasteltaessa keskeiseksi nousee omatoiminen harjoittelu joukkueharjoitusten lisäksi. Omatoiminen harjoittelu voi sisältää fyysistä harjoittelua, ylläpitävää lihashuoltoa, perehtymistä taktiseen osaamiseen tai lajiharjoituksia. Varmasti jokainen ainakin hieman korkeammalla tasolla pelaava pelaaja tekee joitakin omatoimisia harjoitteita. (On hyvä huomata että jokainen on oma yksilönsä ja joku tarvitsee harjoittelua enemmän kuin toinen).
 
Toinen huomionarvoisa seikka, jota keskustelupalstallakin sivutaan, on urheilijan elämäntavan omaksuminen. Urheilijan elämään kuuluu oikeanlainen ravinto ja riittävä lepo. Myös oikeanlainen asennoituminen tekemiseen on tärkeää. Aiheesta on mm. mainio juttu Exelin kotisivuilla, jossa sielunsa syvimpiä sopukoitaan avaa maajoukkuepelaaja Mikko Kohonen.
 
Keskustelu palstalla nousee esiin seikka, että koska salibandyssa on kyse amatöörilajista ei harjoitusmäärien lisääminen ole mahdollista. Tämä ei pidä paikkaansa muuta kuin joukkueharjoittelun osalta. (Tietysti on hyvä tutkia onko määrien nostamisessa vastaavaa hyötyä) Kyse on ajankäytöstä ja halusta. Urheilumaailmasta löytyy useita henkilöitä jotka ovat onnistuneet yhdistämään opiskelun, perheen, työn ja pelaamisen huipputasolla, mutta järjestelyä, uhrauksia ja suunnittelua se ilman muuta vaatii. Forssan Lehdessä on mm. tänään 11.11.2008 juttu kiekkovahti Sinuhe Wallinheimosta, jossa mies valottaa omaa suhdettaan vapaa-ajan ja työn yhteensovittamisesta.
 
Harjoittelussa on aina syytä pitää fokus siinä mitä varten ollaan treenaamassa ja toteuttaa systemaattista harjoittelua sen mukaan. On tärkeätä määritellä lähtötaso, tavoitteet ja mitä ollaan valmiita tekemään tavoitteen saavuttamiseksi. Maalaisjärjen käyttö harjoittelussa ja sen suunnittelussa on luonnollisesti suotavaa.
 
Nuorten harjoittelussa on otettava useitakin seikkoja huomioon, mutta yksi huolestuttava seikka jonka monet lajivalmentajat ovat laittaneet merkille on asennemuutos harjoittelussa. Tänä päivänä ei olla valmiita tekemään riittävästi nöyrää ja pyyteetöntä työtä (ei tietenkään voi täysin yleistää) vaan oletetaan, että kaikki lankeaa eteen tekemättä yhtään mitään. Kaikki mulle heti-asenne on vallannut alaa ja pihapelaajat ovat kadonneet lähes tyystin katukuvasta pleikkareiden, taivaskanavien ja tietokoneiden virtuaalimaailmaan. Vielä jokunen vuosi sitten Lamminranta oli täynnä pikkupojista jotka potkivat palloa, mutta nykyään viheriöt kumisevat tyhjyyttään. Ilmiön lasten ja nuorten liikkumattomuudesta ja Nuori Suomi-ohjelman ongelmista ovat julkisuudessa ottaneet esiin mm. kiekkomiehet Juhani Tamminen ja Alpo Suhonen.
 
PS. Toivottavasti Siltaselle tässä kauden edetessä, esim. joulutauolla, avautuu mahdollisuus saada esim. Fosun pääkoutsi pöydän ääreen niin voidaan hieman kartoittaa lisää ajatuksia harjoittelusta ja menneen kauden tapahtumista.