Olympiakaukalosta Vancouverista Suomi onnistui saalistamaan erinomaisella joukkuepelillä pronssin mikä on materiaalia silmäiltäessä suorastaan loistava suoritus. Taakse jäivät mm. ennakkoon materiaaliltaan vahvemmat maat Ruotsi ja Venäjä. Paavolan Pyövelin silmään Vancouverista jäi erityisesti kaksi leijonakarpaasia jotka toivat erehdyttävästi mieleen ajatuksen;”Eikö Suomessa todella ole parempia puolustajia lähettää kisoihin?” Paavolan Pyövelin kisastudiossa kylmä hiki nousi aina pintaan kun sinivalkoinen ääni Antero Mertaranta kuulutti kentälle Kukkosen ja Pitkäsen.
Jo ennakkokaavailuissa Suomen heikoimmaksi osa-alueeksi Paavolan Pyöveli arvioi puolustuksen ja sitä se myös oli. Puolustuksen lisäksi tökki tällä kertaa myös hyökkäys.
 
LASSE KUKKONEN
 
Suurin puukäsi koko kisoissa oli Oulun oma Lasse Kukkonen joka tällä hetkellä pelaa Venäjällä KHL:ssä Omskin riveissä. Paavolan Pyöveli ei nähnyt tämän 81-syntyneen isännän otteissa mitään sellaista joka olisi vakuuttanut ja Pyöveli olisikin heittänyt Kukkosen pojan vilttiin jo ensimmäisen pelin jälkeen.
Ennen turnausta YLEn kommentaattorina toiminut Jarmo Kekäläinen luonnehti Kukkosta seuraavasti: ”Taistelija, leijonan sydän. Uhraa kroppaansa, blokkaa laukauksia ja pelaa aina ensin joukkueelle. Näihin kisoihin hänen puhdas taitonsa, pelinopeutensa ja kykynsä ovat marginaalisia, mutta Lasse antaa varmasti kaikkensa.”
 
Eli lyhyesti sanottuna Kekäläinenkin oli jo ennen kisoja sitä mieltä ettei Kukkosesta ole näihin kinkereihin, mutta silti Kukkonen tuli kisoihin valituksi. Etenkin puutteet kiekollisessa pelaamisessa ja liike olivat sillä tasolla, ettei Pyövelin mielestä kyseisellä hemmolla ei ole mitään edellytyksiä pelata olympiatasolla. Kukkosen perheeseen kuuluu kolmen englanninvinttikoiran lisäksi vaimo ja tytär ja Paavolan Pyöveli ehdottaakin että Lasse jatkaa jatkossa eloaan vinttikoirien kanssa ja jättää kiekon vähemmälle.
 
JONI PITKÄNEN
 
Toinen hasardipuolustaja Kukkosen lisäksi kisoissa oli vuonna -83 syntynyt Joni Pitkänen, joka kylläkin esitti väläyksittäin ihan kelvollisiakin otteita, mutta ei kyllä otteillaan vakuuttanut ainakaan Paavolan Pyöveliä.
 
Pitkänen luutii NHL:ssa kovia minuutteja Carolinan paidassa, mutta Vancouverissa mies oli ”todellinen korkean riskin pelaaja”, joka tuo erehdyttävästi mieleen Janne Niinimaan. Pitkänen pitää kiekkoa usein liian pitkään (varsinkin taitoihin nähden) ja yrittää uhkarohkeita syöttöjä ja tästä johtuen Pitkäselle onkin todella tärkeää, että vieressä on varmistavampi pakkipari. Nyt kun vierellä oli usein Kukkonen oli soppa valmis ja miehet olivat ajoittain pahoin nesteessä.
 
Entinen NHL-pelaaja ja nykyinen St. Louis Bluesin varatoimitusjohtaja Jarmo Kekäläinen luonnehtii Pitkästä näin: ”Puhtailta taidoiltaan ja fyysisiltä lahjoiltaan Suomen joukkueen puolustuksen paras, mutta Joni on peliesityksiltään vielä liian epätasainen ja arvaamaton kantaakseen ykköspuolustajan vastuun. Kurinalaisuus ja joukkueen pelitapaan sitoutuminen ovat Jonin kohdalta avainasioita, kun mitataan hänen panostaan Suomen joukkueen hyväksi. Loistava sivuttaisliike hyökkäyspään siniviivassa ja siksi vaarallinen ase ylivoimalla. Neljäs koko NHL:ssa kun lasketaan peliaikaa /ottelu, joten on tottunut urakoimaan.”
 
Kuten Kekäläinenkin arviossaan toteaa on Pitkänen varsin arvaamaton ja Suomen maajoukkueen kaltaisessa joukkueessa ei puolustuksen kardinaalivirheisiin ole varaa. Suomen peli perustuu kaikkia muita maajoukkueita tarkempaan viisikkopeliin ja roolitukseen ja tämän kaltaisissa joukkueissa ei Pitkäsellä juuri käyttöä ole. Kun Suomen peliä hyökkäyspäässä leimaa vielä tietynlainen tehottomuus on Pitkänen takalinjoilla todellinen aikapommi.
 
Lisäksi pelin kääntämisessä Pitkäsellä on puutteita ja niinpä Paavolan Pyövelin tuomio on; Pitkänen maajoukkueeseen vasta kun peli on vähemmän riskialtista.