Suomen miesten futismaajoukkue on viimeaikaisten esitysten myötä vajonnut FIFAN rankingissa jo pelottavan alas ja tällä hetkellä jopa Moldova on ”rankattu” Suomea paremmaksi. Suurimmaksi syyksi Huuhkajien rämpimiseen mediassa on leimattu Baxter. Viime viikolla Baxterin kohtalosta Palloliitto piti tiedotustilaisuuden ja ainakin toistaiseksi Suomen päävalmentajalla on täysi Palloliiton tuki, mutta kuinka kauan?
 
SYNTIPUKKI BAXTER
 
Mutta onko sitten kaikki tälmän hetkellä yhden tasavallan vihatuimman miehen, Stuart Baxterin, syytä? Varmasti Baxter on tehnyt virheitä, mutta kukapa valmentaja ei urallaan olisi tehnyt? Toistaiseksi kukaan valmentaja ei ole onnistunut viemään Suomen jalkapallomaajoukkuetta arvokisoihin, joten mistä syystä tätä taustaa vasten Baxter tulisi erottaa, kuten Huuhkajien faniryhmä on kärkevästi vaatinut? Valitettavasti vain näyttää pikemminkin edelleen siltä, että Suomen maajoukkueen pelaajamateriaali ei ole riittävän tasokasta lunastamaan sitä kauan himoittua kisapaikkaa.
 
Jalkapallon arvokisoihin pääsy vaatii kyvykkäitä pelaajia, taktista osaamista, suurta intohimoa ja omistautumista, sitoutumista yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi kaikilta maajoukkueen kanssa toimivilta. Totta on toki sekin, että valmentaja luonnollisesti kantaa vastuun, mutta ei kaikkea voi kaataa valmentajan niskaan, sillä valmentaja on vain yksi tekijä ”palapelissä”, vaikkakin toki äärimmäisen tärkeä sellainen.
 
”HODARIN” AJASTA BAXTERIN KOMENTOON

 

Suomi on aloittanut EM-karsinnat yhtä surkeasti viimeksi 28 vuotta sitten. Jalkapalloihmiset kuitenkin ovat sitä mieltä, että eteenpäin on menty viimeisessä kymmenessä vuodessa, mutta miksi meille aina käy näin? ”Suomalainen voittaa aina”, sanotaan Veikkauksen sloganissa, mutta pitääkö tämä paikkansa? Miksi vastustaja aina tulee loppumetreillä ohi? Puuttuuko suomalaisilta voittamisen kulttuuria vai mistä homma tökkii?
 
Syitä suomalaisen jalkapalloilun menestymättömyyteen on perusteltu milloin ilmastolla, milloin osaavan valmennuksen puutteella, jalkapallokulttuurin puutteella ja milloin milläkin syyllä, mutta onhan se merkillistä, että Ruotsi, Norja ja Tanska pohjoismaina ovat kuitenkin yltäneet arvokisoihin ja ilmasto on kuitenkin hyvin samantyyppinen. Vaihtoehtoina on joko tyytyä kohtaloon tai sitten pyrkiä rakentamaan tulevaisuutta niin että kisapaikka tulevaisuudessa voitaisiin saavuttaa ja tässä Palloliitto on pyrkinyt aivan oikein lähteä hakemaan paikkaa arvokisoissa toimintaa kehittämällä. Osaava valmentaja on luonnollisesti tällöin yksi tärkeä tekijä menestystä haettaessa.
 
Baxter otti valmentajatehtävän vastaan äärimmäisen haastavassa paikassa, sillä Baxter sai käsiinsä joukkueen, jonka parasta ennen – päivämäärä oli ollut ja mennyt. Hodgson oli puristanut siitä kaiken irti rakentamalla kaiken inhorealismin varaan. Tuo ”puolustusvoittoinen” taktiikka, jota ”Hodari” sovelsi oli vienyt Suomen sensaatiomaisesti EM-kisojen porteille. Siitä, kuinka lähellä Suomi oli oikeasti kisapaikkaa voidaan väitellä ikuisesti, mutta totuus on että ”Hodari” jätti seuraajalleen epärealistisia odotuksia siitä mitä A-maajoukkueelta voitaisiin Baxterin alaisuudessa odottaa. Näihin ihaniin unelmiin lähti mukaan, valitettavasti, myös media ja Palloliitto.
 
Joukkueen siirtyessä Baxterin komentoon oli yleisöllä, kuten myös allekirjoittaneella, luja usko siihen, että jatkossa Suomi tulisi pelaamaan iloista ja hyökkäysvoittoista jalkapalloa ja vastaanotto oli luonnollisesti etenkin pelaajien keskuudessa innostunutta. Mutta miten kävikään? Kansainvälisissä otteluissa pelaajien taidot eivät olleetkaan pelitavan edellyttämällä tasolla ja puutteet pelikirjassa paljastuivat mitä karuimmalla tavalla, jonka kokeneimmat pelaajat oivalsivat varsin nopeasti ja pelilliset ongelmat alkoivat elää omaa elämäänsä kulisseissa.
 
Kuuluisaa Saksa-tasapeliä hehkutettiin aikoinaan yhtenä kaikkien aikojen maaotteluna ja ottelu olikin hienoa katsottavaa. Todellisuudessa puutteet pelitavan ontuvuudesta nähtiin kuitenkin jo lahjomattomalla tavalla tuossa ottelussa. Konkreettisesti heikkoudet paljastuivat Moskovassa, jossa Venäjä murskasi Suomen 3-0. Venäjä-ottelun ongelma ei suinkaan ollut lopputulos, vaan pelitapa. Takaiskumaaleista voidaan syyttää puolustusta, epäonnea tms., mutta selkeä syy oli tapa millaisissa tilanteissa palloja menetettiin ja miten heikosti puolustuslinja oli suojattu pallonmenetystilanteissa. Baxterin mukaan se oli nykymodernia suunnanmuutospeliä, mutta jokainen jalkapallon taktiikkaan perehtynyt näki ettei kyse ollut vain siitä ja niinpä totaalisen nöyryytyksen pelasti vain se, että Venäjä nosti jalan kaasulta 2-0-tilanteessa. Murheellisesta tappiosta huolimatta Palloliitto teki jatkosopimuksen Baxterin kanssa ja kovinkaan kummoinen itämaantietäjä ei tarvitse olla arvatakseen mitä Palloliitossa nyt ollaan sopimuksesta mieltä.
 
Baxterin alkuperäinen pelitapa oli tuhoon tuomittu, sillä Suomella ei ollut riittävästi sellaisia pelaajia, joiden henkilökohtaiset taidot ja pallokontrolli olisivat riittäneet sen toteuttamiseen. Tarkkaan ottaen näitä pelaajia oli 3-4 laskentatavasta riippuen ja heistäkin yksi katseli avauspelit kurinpidollisista syistä kotonaan ja kuningas Litmanen vaihtopenkillä. Puolustuksen profiilipelaaja, Hyypiä, pelasi suunnanmuutospelaamisen kannalta marginaalisella pelipaikalla topparina. Askissa oli siis periaatteessa yksi pelaaja joka taitojensa ja pelikäsityksensä puolesta kykeni noudattamaan pelitapaa kansainvälisessä temmossa, eli Roman.
 
Baxter kuitenkin oivalsi varsin nopeasti ettei Suomi voinut pelata nopeata suunnanmuutospeliä, joten hän muutti pelitapaa puolustusvoittoisemmaksi ja keväällä -09 hän perusteli ratkaisuaan sanomalla, ”kun on ottanut kolme askelta eteenpäin, voi ottaa yhden taaksepäin.” Todellisuudessa tämä merkitsi käytännössä siirtymistä puolustusvoittoiseen pelitapaan minkä verbaalisesti taitava Baxter muotoili vain yleisölle toisella tapaa saadakseen aikaan vähemmän negatiivisen kaiun.
 
Aikoinaan Baxter nousi Suomen A-maajoukkueen peräsimeen Roy Hodgsonin suosituksesta ja kannukset Baxter oli ansainnut voittamalla Ruotsin mestaruuden (AIK vuonna 1988). Ratkaisevaa tässä kohtaa ei ole se, että Baxter onnistui joukkueineen saavuttamaan voiton, vaan tapa millä mestaruus saavutettiin. AIK teki mestarijoukkueena vähemmän maaleja kuin yksikään toinen joukkue sarjassa – 25 maalia 26:ssa ottelussa. Baxterin siis on, Hodgsonin tavoin, puolustuspeliorientoinut valmentaja ja sellaista peliä jota hän yritti aluksi Suomen peräsimessä peluuttaa hän ei hallinnut lainkaan. Viimeaikaisten tapahtumien johdosta Baxterin paletti median, yleisön ja pelaajien ristitulessa on ollut sekaisin pahemman kerran ja voi vain kysyä kuka jatkossa A-maajoukkueen taktiikan laatii; johtavat pelaajat, Baxter vai joku muu?
 
Tällä hetkellä maajoukkueen pelaamisessa roolit ovat pahasti kateissa ja pelaamista leimaa yleinen epätietoisuus tavasta jolla peliä pitäisi viedä eteenpäin. Kenttätapahtumissa näkyy kurittomuus ja tämä taasen näkyy niin pelaajien kommenteissa kuin siinäkin että osa pelaajista on jopa miettinyt vakaasti maajoukkueuran päättämistä. Pelihuumori on tällä hetkellä kateissa ja se peilautuu myös pelirohkeuteen ja kaikkeen tekemiseen Baxterin ohjeiden kaikuessa kuuroille korville. Maajoukkue onkin siis äärimmäisen vaativien haasteiden edessä.
 
PELITAPA
 
On varmasti suurelle yleisöllekin viimeistään tässä vaiheessa selvää ettei brittivalmentajan pelifilosofia istu Suomen maajoukkueelle ja selvää on sekin ettei Suomi voi hyökätä yltiöpäisesti, vaan Suomen on pyrittävä pelaamaan omilla vahvuuksillaan. Hyvin organisoitu puolustuspelaaminen, kollektiivinen pelitapa ja kurinalaisuus ovat suomalaisen pelaajan vahvuuksia. Jostain käsittämättömästä syystä meillä Suomessa usein koetaan edelleen puolustusvoittoisuus ja suunnanmuutospeli negatiivisina asioina. Suomen olisikin pitänyt jatkaa pienin viilauksin Hodgsonin viitoittamalla tiellä.
 
MR BAXTER
 
Baxter on kieltämättä karismaattinen puhuja ja mainio tarinan kertoja, mutta sekään ei muuta toiseksi sitä tosi seikkaa, että nyt alkavat Baxterin oljenkorret Huuhkajien peräsimessä olla perin ohuet. Tulokset puhuvat puolestaan ja vaikka Baxter onkin varmasti tehnyt kaikkensa Huuhkajien peräsimessä on hän sohaissut herkkänahkaisuuden syövereissään sellaista muurahaispesää ettei paluuta entiseen ole. Ja tämä kusiaiskeko tottelee nimeä media. Nyt Baxterin ongelma ei ole siis vain tuloksien puute, vaan myös kritiikin sietokyvyn puute.
 
Stuart Baxterin lehdistötilaisuudet alkavat muistuttaa epätoivoista yhden miehen taistelua tuulimyllyjä vastaan. Medialle ja yleisölle Baxter joutuu jatkuvasti selittelemään, puolustelemaan ja nokittelemaan. Se ei ole hyvä merkki. Nyt alkavat olla tekosyyt käytetty ja olisi korkea aika saavuttaa tuloksia.
 
Isossa kuvassa on periaatteessa täysin sama mitkä ovat Baxterin välit suomalaisen median kanssa. Hän saa kyseenalaistaa suomalaistoimittajien asiantuntemuksen, mutta yhtälailla toimittajilla on oikeus kyseenalaistaa hänen asemansa maajoukkueen päävalmentajana. Tärkeintä on se, mitä kentällä tapahtuu. On täysin inhimillistä, että Baxter kävi median eteen saapuessaan Unkari-ottelun jälkeen jo ”kierroksilla”, mutta jos omaa noin huonon kritiikin sietokyvyn ei kyllä kannata pyrkiä kylän tuulisimmalle paikalle tulosurheilun pariin. Median tehtävä on kärjistää asioita ja olla tarkoituksella provosoiva.
 
Jos Baxter menestyisi työssään, hän ei joutuisi vastaamaan kritiikkiin. Nyt siihen on kaikki syy. Suomen EM-karsinta - joka on viimeistään nyt kisapaikan tavoittelun osalta ohi - on mennyt täydellisesti vihkoon. Jo Baxterin edellinen karsinta oli muutamaa valopilkkua lukuun ottamatta vaisu. Venäjältä tuli selkään oikein huolella, ja jokaisessa neljässä ottelussa "pikkumaita" vastaan Suomi oli vaikeuksissa.
 
Baxter on saanut antaa näyttöjä yli kahden vuoden ajan. Ja ne näytöt eivät päätä huimaa. Pelaajilla on toki oma vastuunsa, mutta päävalmentaja vastaa kokonaisuudesta. Olisi toki kohtuutonta langettaa kaikkea kuraa Baxterin niskaan, sillä totuuden nimessä on myönnettävä että kovin monen pelaajan kohdalla parhaat pelivuodet on ehtinyt mennä jo aikoja sitten. Valitettavasti tämän pelaajasukupolven kohdalla menestyksen olisi pitänyt tulla Hodgsonin kaudella. Tilanne on toinen kun kuvaan astuu uusi sukupolvi, jonka kirkkaimpana tähtenä tullaan näkemään Eremenkon ja Hetemajn veljekset. Taustatukea näille tulevat antamaan mm. Lauri Dalla Valle, Moisander, Lampi, Sparv ja kumppanit.
 
Jos Palloliitto erottaisi Baxterin tämän syksyn aikana, se antaisi tulevalle valmentajalle koko ensi vuoden aikaa valmistautua vuoden 2014 MM-kisojen karsintaan. Tuo aika olisi arvokas sekä uudelle päävalmentajalle että maajoukkueen tulevalle rungolle. Jos Baxter vetää nämä karsinnat loppuun tietäen, että jatkosopimusta ei tule, siinä ei voita kukaan.
 
Valitettavasti Baxterin seuraaja aloittanee vasta vuonna 2012. Palloliitto tuskin haluaa tiukassa taloudellisessa tilanteessa erottaa Baxteria. Hinta siitä saatetaan joutua maksamaan myöhemmin.
 
Toinen, ja ainakin Palloliittoa kovastikin kiinnostava aspekti, on raha. Mitä luultavammin mikäli Hollanti pelin jälkeen olisi toteutettu valmentajan vaihdos olisi tupa saattanut olla hyvinkin täynnä. Ja tämä väkiryntäys saattaisi toimia myös kotipeleihin Ruotsia ja Hollantia vastaan. Nyt näyttää vahvasti siltä, että liput jää suurelta osin myymättä ja budjettiin valtava usean tuhannen mentävä aukko.