SÄBÄMIES SILTASEN IHMEELLISET SEIKKAILUT
 
LUKU 1: PUUHELMIÄ JA OVAALINMUOTOISIA UNELMIA
 
OSA 1
 
Takana oli kahdeksan viikkoa ”ahkeraa” kesätreeniä ja vihdoin koitti elokuu jolloin alkoivat joukkueen kauan odotetut salitreenit paikallisessa salibandypyhätössä. Viimeiset kahdeksan viikkoa olivat sisältäneet nöyrää työtä, verta, hikeä ja kyyneleitä niin Kaikulan jylhissä maastoissa, kuntosalin hämärässä kuin Linikkalan Lammin kupeessa sijaitsevilla ”Tahdon portaillakin”. Tai sanotaanko, että oli olisi pitänyt sisältää. Tosiasiassa Siltasen kesä oli kulunut tuttuun tapaan oluenhuuruisissa merkeissä Martinan kesäterassilla kullankeltainen janojuomatuoppi kuin liimattuna räpylään. Siltasen kesä oli ollut nesteytyksen suhteen äärimmilleen viety, sillä toiminnallinen kesä oli sisältänyt niin korkean paikan leirit Provinssirokissa, juhannuskemut Himoksella, pogoilua Kotkan Meripäivillä, yleistä häröilyä kesämökillä, hihhulointia Ruisrokissa kuin riemuloman Kyproksellakin ja nyt kun olisi pitänyt palata pelikentille oli takki suoraan sanottuna tyhjä.
 
Siltasen joukkuekaveri, Pellervo Liimatta (joka totteli kavereiden keskuudessa nimeä Pele, vaikka lempinimi kahdella ällällä olisikin kuvannut Pellervoa paremmin), tuli hakemaan Siltasta kotoa treeneihin. Pele oli auto- ja hifimies henkeen ja vereen ja ruosteisten peltilehmien, teinipissisten ja erillissarjojen erikoismieheksi tiedetty Pele oli myös varsinainen virtuoosi mitä tuli salibandymailojen käyristykseen. Valtavat kalapuikkosuortuvat turpavärkkinsä suojaksi kesän aikana tuunannut Pele oli mies, joka tiesi salibandymailojen lapamateriaaleista enemmän kuin gynekologi naisen erogeenisistä alueista ja tälläkin kertaa Pele oli restauroinut Chill-lapaansa sellaisen peilin kesän aikana ettei paremmasta väliä. Lapaa Pele oli sorvaillut uuteen uskoon perinteisin menetelmin kuumailmapuhallinta käyttäen ja syystäkin tämä lavan käyristyksen Obi-Wan Kenobi odotti jo malttamattomana lajiharjoitusten puitteissa pääsyä ”boksiin” kokeilemaan taikasauvaansa.
Pele kurvasi Siltasen kotipihaan, Siltanen heitti mailakassinsa takapenkille ja istuutui ”pelkääjän paikalle”. Pele oli hiustyyliään ja pukeutumistaan myöten elämässään jämähtynyt rankasti 90-luvulle ja niinpä Pele koki lähes perverssiä viehtymystä viime vuosikymmenen eurodancea kohtaan ja tälläkin kertaa autostereoissa jyhmi ikivihreä ysäriklassikko, ”It’s My Life”, ruotsalaisen Dr. Albanin tulkitsemana.  Pelen teinikiesin taustapeili hytkyi peräkontissa nököttävän basson tahdissa kuin Jenna Jamesonin sorjat lanteet vaakamambon pyörteissä ja meteli salibandyhallin tupakkapaikalle saavuttaessa oli suorastaan korvia huumaava. Jo heti tupakkapaikalla Siltanen huomasi, että poikien säbätukan leikkauttanut joukkuekaveri, Make, oli hommannut itselleen puuhelmet, siis sellaiset yliviileät killuttimet, jotka jokaisella itseään kunnioittavalla säbämiehellä tuli olla. Siltanen oli kateudesta vihreä ja tuumi hiljaa mielessään, että vastaavanlainen kääty kaulassa hän olisi kaukalossa täysin pitelemätön ja varmasti ilmaveivikin kulkisi ihan toisella tavalla.
Kuutosdivarissa harjoitusten aloitusaika on aina vähän niin ja näin ja niinpä joukkueen pelaajia tippuikin hiljalleen hallille ensimmäisten kiertoharjoitusten ollessa jo täydessä vauhdissa. Kauden ensimmäiset harjoitukset pyörähtivät käyntiin tuttuun tapaan, ”ruotsalaisella”, mikä oli vuosien saatossa koettu varsin toimivaksi ja mukavasti lihaksia lämmittäväksi harjoitteeksi. Eräiden pelaajien tossu ei syksyn kynnyksellä vielä liikkunut aivan parhaalla mahdollisella tavalla, Siltanen mukaan lukien ja muutaman pienen spurtin jälkeen Siltasen suonikohjujen runtelemat pohkeet olivat jo hapoilla. Siltanen liikkui kaukalossa komporoiden kuin Bambi liukkaalla jäällä eikä asiaa parantanut lainkaan se, että jo aikaisempina kausina Siltasen lähtönopeus oli ollut lähes moottorittoman Trabantin luokkaa. Nyt Siltanen oli pudonnut luokkaa alemmas ja tätä nykyä Siltasen lähtönopeudesta puhuttaessa voitiinkin enää puhua vain paikalleen jäämisnopeudesta. Pulla, Sakke ja Sämpy olivat sitä vastoin kesällä käyneet lenkillä Paavolan kiepillä hyttysiä pelottomasti uhmaten pari kertaa viikossa ja niinpä pojilla riittikin virtaa. Myös Pelellä riitti intoa ja Pele kirmasikin pitkin kenttää kuin laitumelle päästetty villivarsa, vaikka laukaukset pääasiassa suuntautuivatkin hehtaaripyssyllä ”muikkuverkoihin” ja syötöt napsuivat kaikkialle muualle paitsi vastaanottajan lapaan.
 
OSA 2
Isoäidin perinteisellä suvussa vuosisatoja kulkeneella salaisella reseptillä valmistettu vispipuuro vei kielen mennessään, mutta ennen salibandytreenejä ei tuhti puuro ehkä ollut aivan paras ja osuvin välipalavaihtoehto. Siltasen treenatessa vatsalaukussa myllersi ja vatsahapot tekivät työtään. Vatsalaukussa mannaryyneillä on tapana turvota ja turpoaminen taas tunnetusti etenkin urheilusuorituksen aikana aiheutti kiusallisia vatsan väänteitä. Siltasella oli viimeaikoina vatsan kanssa ollut muutenkin ongelmia ja ilmavaivat sekä ummetus olivatkin kiusanneet tätä salibandymaailman David Hasselhoffia jo pitemmän aikaa. Kesken maalintekoharjoitteen mahassa tapahtuikin sitten se pahin kauhuskenaario mitä piinkova säbämies saattoi vain hurjissa painajaisissaan kuvitella eli kesken kaukalossa huhkimisen alkoi paskattaa.  
 
Mahassa alkoi kiertää ja paine anaalissa alkoi olla nopeasti suorastaan kolossaalisissa mitoissa. Siltanen ajatteli, että kyseessä oli vain epäsäännöllisestä syömisestä johtuen palleaan kasaantunutta suolikaasua, jonka voisi pienissä erissä huomaamattomasti päästää pihalle, mutta valitettavasti asia ei ollut näin. Siltanen tajusi, että kyseessä oli räjähtämisvaiheessa oleva ripuli. Yhtäkkiä, mitään sanomatta, ikään kuin salakavalasti märän pierun mukana Siltasella pärähti paskat housuun. Siltanen pysähtyi kesken harjoitteen kuin seinään, sillä lusikallinen pelipöksyissä oli suorastaan mahdotonta iskeä palloa reppuun. Mitään sanomatta Siltanen konkkasi märkä ripulipaska huumaavasti perskannikoita lämmittäen salibandyhallin vessaan.
 
Toilettiin päästessään Siltanen riisui ulosteen kyllästämät pelihousut lattialle, paiskasi vessan oven kiinni perässään ja istuutui posliinille. Siltasella oli ollut jo tovin kakkapökäle aivan ”huulilla”, mutta pöntölle päästessä ei mitään sitten kuitenkaan tapahtunutkaan. Kakkakimpale ei suostunutkaan tulemaan ulos suosiolla ja niinpä saadakseen pökäleen ulos joutui Siltanen tekemään töitä eli aktivoimaan lähes kaikki keskikehon lihakset miltei olkapäihin asti, että saisi ulosteen liikkeelle. Siltasesta tuntui että tavaraa tulisi niin paljon aina lähes paksusuolesta saakka ettei pöntön tukkeutuminenkaan olisi täysin pois suljettu vaihtoehto ja punnaamisesta sekä mahdollisesta pöntön tukkeutumisesta johtuvasta häpeästä johtuen kylmä hikikin alkoi jo nousta otsalle. Lopulta ähkiminen ja jumalaton ähellys alkoi tuottaa tulosta ja niinpä ilmoille kaikuikin ilmeisesti evoluutiosta johtuen usein ennen pökäleen irtoamista tuleva muutama irtoamista ennakoiva pieru.
 
Seuraavat sekunnit sisälsivät kourallisen pieruja ja muutaman sormenpäänkokoisen persposkien välistä työntyvän kakkakikkareen kunnes lopulta edessä siinsi todellinen grande finale. Pidättelystä ja viikkojen ummetuksesta johtuen saatiin wc:ssä todistaa ns. ketsuppipullo-ilmiötä ja vaikuttikin siltä kuin jokin ”tulppa” ns. varsipierun säestyksellä olisi irronnut pöntön uumeniin Siltasen takalistosta. Erilaisten tarkasti ennalta määrättyjen fysiologisten tapahtumasarjojen tuloksena lopputulos muistutti hieman tiiliskiven putoamista pökäleen tullessa ryminällä ulos takalistosta heittäen matkalla pari volttia ilmassa ja läsähtäen kyljellen keskelle pöntön vesilammikkoa. Ääni on sellainen pöntön muodostaman kaikukopan voimistama PLUMPS, jota seurasi välittömästi perään lähtevät roiskeäänet, kun ilmaan joutuneet vesipartikkelit palaavat altaaseen, jonka jälkeen perään tuli ehkä jopa pienellä nautinnollisella viiveellä varustettu voihkaisu sekä samaan hintaan tuleva ilmainen persposkihuuhtelu. Varsin miehekäs ja kunnioitusta herättävä suoritus tuumi Siltanen katsellessaan viemäriin murjaistua ruskeata ”pythonia”. Onneksi Siltaselle oli tullut mukaan varahousut. Siltanen pesi ripeästi kankkunsa ja sujautti puhtaat housut jalkaansa ja painui muina miehinä jatkamaan muiden mukaan harjoituksia.
 
Sämpy oli hionut tavaramerkkiään eli lyöntilaukaustaan kesän ajan lämimällä vesivanerin päältä palloa ja maaliin ja mies olikin tuttuun tapaan hurjassa iskussa, mutta Siltasella pallo pomppi lavassa ikään kuin ei olisi koskaan koskenutkaan mailaan. Siltasta alkoi vituttaa suunnattomasti kun pallo karkaili jatkuvasti syötötkin lähtivät lähes poikkeuksetta kanssapelureille polvenkorkuisina kusikaarina. Itsekriittinen Siltanen päästeli ärräpäitä ja kiukkusi itselleen ja pelikavereilleen. Siltasen hyvä ystävä Pele huomasi tämän ja Siltasen tuntien Pele päätti hieman rauhoitella tulisieluista ystäväänsä. Treenit saatiin vietyä kunnialla läpi harjoitusten loppupeliä myöten ja pelaajat painuivat suihkuun.
 
Oli lämmin elokuun ilta ja treenien jälkeen joukkueen oli määrä suunnata ruotsinlaivalle, jossa oli tarkoitus palaveerata tulevasta kaudesta ja juhlistaa salibandykauden alkua joukkueen kesken. Ensimmäiset ”hiivat” Siltanen ja Pele korkkasivatkin jo suihkun jälkeen hallilla. Joukkueen puuhamies ,Mikkonen, lempinimeltään The Great Milenko oli järjestänyt joukkueelle pikku bussin. Joukkue sulloi itsensä tilausbussiin, Mikkonen laittoi kaljakeissin kiertämään kohti takapenkkiä ja kuskiksi värvätty joukkueen uskollinen hovikuski Repa väänsi mankan volumit kaakkoon ja matka kohti Turun satamasta starttaavaa ”porauslauttaa” saattoi alkaa.