Forssan Suuppareiden edustusjoukkueen kausi lähenee loppuaan ja kauden viimeiset ottelut Fosu pelaa vieraskentällä Turussa ja Vantaalla.


Kausi alkaa olemaan paketissa edustusjoukkueen osalta ja vielä pitäisi löytyä se viimeinen rutistus, jotta kausi saadaan hoidettua kunnialla päätökseen. Pienen pieni mahdollisuus nimittäin myös jatkopeleihin on olemassa, mutta siihen Forssassa luonnollisestikaan ei olla taipuvaisia uskomaan.

***

Tällä kaudellahan sarjajärjestelmä on divarissa varsin haastava, sillä kuluvan kauden päätteeksi sekä länsi- että itälohkojen kolme viimeistä putoaa suoraan 2. divisioonaan. Lisäksi 6. ja 7. sijoittuneet pelaavat ristiin karsintasarjan, jonka häviäjä putoaa myös 2. divisioonaan. Molempien lohkojen kaksi parasta taasen jatkaa liigakarsintoihin. Kaudelle 2011-12 miesten 1. divisioona näet supistuu yhdeksi 14 joukkueen sarjaksi.

***


FBC TURKU vs. FOSU


Perjantaina 25.2. Fosu suuntaa kulkunsa Turkuun, jossa vastaan asettuu FBC Turku. Fosun tavoin turkulaiset ovat ankkuroineet itsensä sarjan keskikastiin, joten sarjajärjestelmän raakuuden tietäen luvassa on molemmille äärimmäisen tärkeä ottelu. 26 pelatussa ottelussa Fosu on kerännyt pisteitä 26 ja FBC Turku 24 ja joukkueet sijoittuvatkin tällä hetkellä sarjataulukossa peräkkäisille sijoille eli sijoille 5. ja 6. Joukkueiden edellisessä kohtaamisessa Forssassa FBC Turku oli niukasti forssalaisia parempi ja voitto menikin varsinais-suomalaisille tuolloin maalin marginaalilla, 8-9.
 


Eilen viimeistelyharjoitusten jälkeen tavoitettu joukkueen piiskuri Sami Leikkilä oli kuitenkin FBC Turku-ottelun aattona luottavaisella mielellä ja usko omiin oli vahva. Leikkilän mukaan viimeistelyharjoitukset olivat yhdet kauden parhaista ja niinpä Leikkilä olikin täysin vakuuttunut siitä, Fosu tulee välttämään karsinnat ja kausi saadaan vietyä päätökseen runkosarjan puitteissa.

Ottelu alkaa 25.2. klo 18.30 ja pelipaikkana toimii Sport Garden Turku eli halli, joka sijaitsee Länsikeskuksen tuntumassa Satakunnantien kupeessa.

 


SB VANTAA vs. FOSU


Fosu pelaa kauden 2010-11 toivottavasti viimeisen ottelunsa sunnuntaina 27.2. Vantaalla ja pelipaikkana on tuolloin Myyrmäen urheilutalo. Ottelu alkaa Vantaalla klo 17.00.