ENNAKKOLÄTINÖITÄ LAUANTAIN 7.5. KOTIOTTELUUN
 
Forssan Jalkapalloklubi avasi parisen viikkoa sitten sarjakautensa ja ensimmäisessä ottelussa FJK joutui taipumaan harmittavasti kotijoukkue FC Tampereen käsittelyssä lukemin 2-1. FJK:n alkukausi on lähtenyt liikkeelle varsin kangerrellen, mutta valoa tunnelin päässä oli nähtävissä jo sarja-avauksessa Tampereella. Kaukajärven tekonurmella pelatussa kamppailussa saatiin jo viitteitä paremmasta ja sinivalkoisten otteet olivat Mansesta tihkuneiden tietojen mukaan jo tiettävästi huomattavasti pirteämpiä kuin alkukevään harjoitusotteluissa.
 
*****
 
Toistaiseksi alkukevään FJK:n peleistä ei ole juuri jäänyt jälkipolville kerrottavaa, sillä vastustajan ryökäleet ovat olleet siinä määrin forssalaisille ilkeitä, että Klubi on joutunut poistumaan tappion katkera kalkki niskassaan jok’ikinen kerta. Forssan Jalkapalloklubin otteluissa saama kohtelu onkin viime aikoina ollut lähes verrattavissa vankiloissa tapahtuviin alateitse toteutettaviin poikien leikkeihin. Voitto lauantaina voi kuitenkin muuttaa kaiken muuksi; pari voittoa alle ja varmasti länkytys ja keskustelujen taso keskustelupalstoillakin alkaa muuttamaan sävyään.
 
FJK:n pelaajilla on nyt ollut parisen viikkoa aikaa keskittyä treenaamiseen ja varmasti viimeisien viikkojen aikana moni pelimies onkin mennyt itseensä ja tehnyt rehellistä analyysiä omista tekemisistä ja tekemättä jättämisistä. Nyt joukkueelta kysytäänkin kykyä nousta turhanpäiväisyyksien yläpuolelle ja näytettävä mitä he ovat miehiään.  Varmaa on, että joukkueella riittää nälkää ja varmasti joukkue onkin sisuuntunut siinä määrin, että lauantaina kotiyleisön edessä joukkue uhkuu näyttöhaluja ja tervettä itseluottamusta.
 
Viimeistä loppukaneettia ei ole suinkaan vielä laulettu tässä virressä ja kausi onkin vasta aivan aluillaan ja varmaa on, että muutaman voiton jälkeen tunnelma joukkueessa alkaa varmasti kohota kuin löylyheiton MM-kisoissa konsanaan. Siltasen ennakkokaavailujen mukaan tämän vuotinen sarja tulee olemaan huipputasainen ja sarjassa pelit varmasti tulevatkin menemään vielä niin ristiin, että tarvitsisi olla vähintään KGB-agentti selvittääkseen, missä päin sarjataulukkoa sitä FJK syksyllä luuraa. Kurssin muuttaminen tässä kohtaa ei siis suinkaan toki ole myöhäistä.
 
 
Vieraakseen Eerikkilään saa KaVon, joka ainakaan etukäteistietojen perusteella ei Siltasen arvioissa kuulu aivan lohkon terävimpään kärkeen ja niinpä yllätyksenä ei tulekaan tieto siitä, että kangasalalaiset ovat ottaneet käkeen molemmissa pelaamissaan tämän kauden sarjaotteluissa (TP-T vs. KaVo 4-3, FCT vs. KaVo 2-0). Forssalaisia viikonlopun ottelussa lohduttanee huomattavasti se, että Kavossa iänkaiken vaikuttanut ja palloja urakalla reppuun aikoinaan paukuttanut tervaskanto Jorma Janger ei luojan kiitos enää kuulu rosteriin ja helpotusta tietyllä tapaa tuo sekin, että viime ottelussa kaksi KaVon pelaajaa otti punaisen kortin, joten ovat siis poissa kokoonpanosta. Nyt siis FJK:lla on jos ei nyt aivan tuhannen taalan, niin ainakin muutaman satasen, paikka avata pistetili. Molemmat joukkueet, siis sekä FJK että KaVo, lähtevät lauantain matsiin tappio niskassaan, mutta yhtäläisyydet kangasalalaisten ja forssalaisten välillä eivät suinkaan lopu siihen; molemmilla paikkakunnilla kun on yhteinen ja ainoa ”turistinähtävyys”, Prisma.
 
 
*****
 
 
Arvokkaat sarjapisteet ovat jälleen siis jaossa 7.5. Eerikkilässä. Laulaako fyysikaltaan lähes Usain Boltin tasolla olevan Miikka Murtolahden lapikas lauantaina Bonanzan tunnussävelmää? Entä saako FJK:n ykköspyssy, Balkanin Pedro Rodriquez, Ivo Dankov murhattua ensimmäisessä pelissä selässään roikkuneen gorillan tekemällä vapauttavan maalin? Löytääkö forssalaisjoukkue pelirohkeutensa ja kykeneekö joukkue muuttamaan asenteen maanisesta depressiosta taistelevaan ja työteliääseen positiivisuuteen? Entä onnistuuko elävä FJK-ikoni, Koivusaaren kadun Hasselhoff, Pasi Lehtonen hersyvällä pukukoppihuumorilla siivittämään joukkueen lentoon? Millaisessa pelivalmiudessa on Forssan oma Javier Mascherano, Joona Murtolahti? Kaikki, tämä ja paljon muuta 7.5. Eerikkilässä klo 17.00 alkaen.
 

*****

"Ole optimisti, itkeä voi aina jälkeenpäin." - Marlene Dietrich

*****