LUKU 1  (päivitys 28.6.2011)
LUKU 1: PUUHELMIÄ JA OVAALINMUOTOISIA UNELMIA
 
 
OSA 5: SUOMEN TOP 3
 
 
Siltanen saapui joukkueineen Turun satamaan ja satamaan saapuessa tämä henkisen alan sekatyömies alkoi mielensä syövereissä käydä retorista ajatusleikkiä. Miksi ihmeessä Turusta käytettiin nimitystä, Suomen Turku?!! Onko jossakin muussa maassa muka Turku, siis samanlainen mesta, jossa puhutaan ihmeellistä kieltä, fanitetaan Koivuja, ylpeillään paskastakin paskasemmalla kaupungin läpi virtaavalla purolla tai harmaalla kivikasalla, jota leikkisästi linnaksikin kutsutaan? Jos suomalaisista kaupungeista pitäisi valita se paskin olisi Turku eittämättä se ykkönen. Suomalaisista kaupungeista jos pitää valita kolme paskinta paskoista,niin lista on helppo tehdä.
 
 
Pronssimitalin ilman pakollista doping-testiä saa Tampere. Jos kaupungista tulee yks smurffin näköinen, keltahampainen maisteri joka hokee koko ajan menevänsä Tampereelle, niin eikö se jo kerro kaiken oleellisen. Ikinä sitä ei ole Tampereella nähty, kaikkialla muualla kylläkin. Aina kännissä ja palindromiskeidaa sylkemässä suusta ulos. Ketään ei sen ummehtuneen Ikurin ikiteekkarin sutkautukset kiinnosta, mutta niin vain se niitä tuoppinsa takaa huutelee. Kiinnostus maisteria kohtaan on samaa tasoa, kuin Tamperelaisen ärrävikaisen rakkaudentunnustusten huutelu hotelli Ilveksen yökerhon tiskillä kello 03.30 aamulla. Molemmat ovat pakollisia, vastenmielisiä ilmiöitä. Tämä Manse-niminen kaupunki on paitsi ruma, myös vitun kolkko ja ankea. Betonibunkkereilla verhoiltu lähiöpaska keskellä kauneinta Suomea. Itseasiassa kaupungin voisi haastaa oikeuteen, se nimittäin pilaa upean järvialueen totaalisesti. Kaksi huonoa lätkäseuraa, joiden nimiä kukaan ei muista. Ainoa jääkiekkohahmo on tää rillaaja, nilkkatulehduksen turvottama pyylevähkö persjalkainen peruspakki, Juti. Näiden kahden lisäksi en tiedä yhtään Tamperelaista. Ai niin,laulaahan siellä Tammerkosken sillalla tää superpoliitikko, sinilinssisten silmälasifetistien märkä iltapäiväuni. Pelkästään nämä kolme pientä possua saa ihokarvat stondikseen. Menetpä mistä ilmansuunnasta tahansa Tampereelle, sinne on aina alamäki, eikö jo se riitä varoitukseksi pysyä pois tästä Singaporelaisten vedonlyöjien suosikkikaupungista. Paska kaupunki, vituttava sellainen!
 
 
Hopealle itsensä nostaa Helsinki, tekofeikkipaska pääkaupunki. Täynnä entisiä keinosiementäjiä, jotka sukurutsauksen lopettamisen toivossa ovat jättäneet kotikylänsä ja siirtyneet isoon kaupunkiin. Viikossa puhutaan stadin slangia, inhotaan kehä3:n ulkopuolella eläviä apulannoittajia, istutaan cafe lattella Kaivopuistossa ja kehutaan kauppatorin lihapiirakoita maailman parhaiksi, todellisuudessa ne ovat rasvapaskaisia lokintappopommeja. Kaupungin hahmoista ainoat mieleeni jääneet ovat Hjallis leukoineen, sekä Pekka Pouta kännissä mossaamassa lavan edessä kaikilla kaupunkifestareilla. Jääkiekkoseurat lienevät ainoa valopilkku. Entinen Töölön Vesa eli Hjalliksen narrit nyt eivät herätä kuin korkeintaan vihan tunteita, mutta perinteinen HIFK pelaa Suomen parasta jääkiekkoa.Jalkapallo on pelkkä vitsi tässä kaupungissa, ikiamarilloilla varustetun futisvalmentajan ainoa haave on pitää yllä syvää rusketussa harvahiuksisessa etuohimossaan. Teatterielämä, oopperatalot ja muut vitun musiikkitalohässäkät tarjoaa ylinäyteltyjä draamapaskoja. Aina tuulee ja vielä useammin sataa. Paska kaupunki. Vituttava sellainen.
 
 
Ylivoimainen ykkönen on kuitenkin Suomen Turku. Kukaan ei tiedä millä puolella jokkee on tai asuu ja kukaan ei ees tunne sitä jokkee!!Täl,tol,mil,jaa nyvvai,...jumalauta mitä touhua! Entinen pääkaupunki ja Neuvostoliitolle sotakorvauksena tarjottu lääninpaska, ei kelvannu, ei oo veli venäläinenkään täysin tyhmä mulkku.70-vuotta sitten ensilevyttäneet veljekset laulaa samaa paskaa edelleen. Kukaan ei tiedä kumpi on kampi, ei ees veljekset itse. Jos jääkiekkovalmentajan nimi on Jortikka,niin voiko sitä nauramatta kuunnella? Ylpeitä kirkostaan, jota itsekin yrittävät tasaisin väliajoin polttaa. Sisäänpäin lämpiävä, sulkeutunut ja ahdasmielinen kansa, joka vihaa ulkopaikkakuntalaisia ja puhuu paskaa toisistaan selän takana. Kaksinaamaisuuden syntykaupunki. Meri-ilma tuo Ruotsista homogeenistä ilmaa, joka ilmenee usein poikarakkautena. Käsite Suomen kauneimmat naiset tulee Turusta on urbaanilegenda, väärä luulo. Suomen kauneimmat naiset tulee mistä vaan, riippuen humalan tilasta. Turussa ei ole muuta hyvää kuin se, että sieltä pääsee pois junalla, laivalla, lentokoneella, bussilla, autolla ja juosten. Jos tyypillinen keskustelu kahden miehen välillä, jotka eivät ole nähneet toisiaan kymmeniin vuosiin, käy näin:"Mitä äijä?","Mitä mittään,mitä ite?","ei mittään"....ja keskustelu on ohi. Siinä turkulaiset kävivät tyhjentävän ja sosiaalisen kanssakäymisen aallonharjalla itseään hukuttamaan pyrkivän sosionomin veret seisauttavan keskustelun. Repikää psykologit siitä. Turkulaisuus on vittumainen tauti, johon ei ole lääkettä. Pysykää siis pois tästä kaupungista,jossa edes sinappi ei halua olla. Paska kaupunki,erittäin vituttava! No, mutta minkäs teet, ruattin porauslautta lähtee Turusta.
 
 
*****
JATKOKERTOMUKSEN EDELLISET OSAT 1-4.
 
OSA 1: TREENIKAUSI ALKAA
 
Takana oli kahdeksan viikkoa ”ahkeraa” kesätreeniä ja vihdoin koitti elokuu jolloin alkoivat joukkueen kauan odotetut saliharjoitukset paikallisessa salibandypyhätössä. Viimeiset kahdeksan viikkoa olivat sisältäneet nöyrää työtä, verta, hikeä ja kyyneleitä niin Kaikulan jylhissä maastoissa, kuntosalin hämärässä kuin Linikkalan Lammin kupeessa sijaitsevilla ”Tahdon portaillakin”. Tai sanotaanko, että oli olisi pitänyt sisältää. Tosiasiassa Siltasen kesä oli kulunut tuttuun tapaan oluenhuuruisissa merkeissä Martinan kesäterassilla kullankeltainen janojuomatuoppi kuin liimattuna räpylään.
 
Siltasen kesä oli ollut nesteytyksen suhteen äärimmilleen viety, sillä toiminnallinen kesä oli sisältänyt niin korkean paikan leirit Provinssirokissa, juhannuskemut Himoksella, pogoilua Kotkan Meripäivillä, yleistä häröilyä kesämökillä, nakuilua Tammerfesteillä, hihhulointia Ruisrokissa kuin riemuloman Kyproksellakin ja nyt kun olisi pitänyt palata pelikentille oli takki suoraan sanottuna tyhjä.
 
Siltasen joukkuekaveri, Pellervo Liimatta (joka totteli kavereiden keskuudessa nimeä Pele, vaikka lempinimi kahdella ällällä olisikin kuvannut Pellervoa paremmin), tuli hakemaan Siltasta tämän kotoa treeneihin. Pele oli auto- ja hifimies henkeen ja vereen ja ruosteisten peltilehmien, teinipissisten ja erillissarjojen erikoismieheksi tiedetty Pele oli myös varsinainen virtuoosi mitä tuli salibandymailojen lapojen käyristykseen. Pele oli tehnyt suorastaan taidetta lapojen käyristyksestä ja syystäkin mies oli ylpeä työnsä jäljistä.
 
Valtavat kalapuikkosuortuvat turpavärkkinsä suojaksi kesän aikana tuunannut Pele oli mies, joka tiesi salibandymailojen lapamateriaaleista enemmän kuin gynekologi naisen erogeenisistä alueista ja tälläkin kertaa Pele oli restauroinut Chill-lapaansa sellaisen ”peilin” kesän aikana ettei paremmasta väliä. Lapaa Pele oli sorvaillut uuteen uskoon perinteisin menetelmin kuumailmapuhallinta käyttäen ja arvatenkin tämä lavan käyristyksen Obi-Wan Kenobi odotti jo malttamattomana lajiharjoitusten puitteissa pääsyä ”boksiin” kokeilemaan taikasauvaansa.
 
Pele kurvasi Siltasen kotipihaan, Siltanen heitti mailakassinsa takapenkille ja istuutui ”pelkääjän paikalle”. Pele oli hiustyyliään ja pukeutumistaan myöten elämässään jämähtynyt pahasti 90-luvulle ja niinpä Pele koki lähes perverssiä viehtymystä viime vuosikymmenen eurodancea kohtaan ja tälläkin kertaa autostereoissa jyhmi ikivihreä ysäriklassikko, ”It’s My Life”, ruotsalaisen Dr. Albanin tulkitsemana.  Pelen teinikiesin taustapeili hytkyi peräkontissa nököttävän basson tahdissa kuin Jenna Jamesonin sorjat lanteet vaakamambon pyörteissä ja meteli salibandyhallin tupakkapaikalle saavuttaessa oli suorastaan korvia huumaava. Jo heti tupakkapaikalla Siltanen huomasi, että poikien säbätukan leikkauttanut joukkuekaveri, Make, oli hommannut itselleen puuhelmet, siis sellaiset yliviileät killuttimet, jotka jokaisella itseään kunnioittavalla säbämiehellä tuli olla. Siltanen oli kateudesta vihreä ja tuumi hiljaa mielessään, että vastaavanlainen kääty kaulassa hän olisi kaukalossa varmasti täysin pitelemätön ja ilmaveivikin kulkisi ihan toisella tavalla. Ja millainen mimmimagneetti puuhelmet olisivatkaan! Puuhelmet omaavalla miehellä olisi taatusti naisruuhka taattu aina jonoiksi saakka.
 
Alasarjoissa harjoitusten aloitusaika on aina vähän niin ja näin ja niinpä joukkueen pelaajia tippuikin hiljalleen hallille ensimmäisten kiertoharjoitusten ollessa jo täydessä vauhdissa. Kauden ensimmäiset harjoitukset pyörähtivät käyntiin tuttuun tapaan, ”ruotsalaisella”, mikä oli vuosien saatossa koettu varsin toimivaksi ja mukavasti lihaksia lämmittäväksi harjoitteeksi. Eräiden pelaajien tossu ei syksyn kynnyksellä vielä liikkunut aivan parhaalla mahdollisella tavalla, Siltanen mukaan lukien ja muutaman pienen spurtin jälkeen Siltasen suonikohjujen runtelemat pohkeet olivatkin jo täysin hapoilla ja pumppu rinnassa hakkasi kuin viimeistä päivää.
 
Siltanen liikkui kaukalossa kompuroiden kuin Bambi liukkaalla jäällä eikä asiaa parantanut lainkaan se, että jo aikaisempina vuosina Siltasen lähtönopeus oli ollut lähes moottorittoman Trabantin luokkaa ja nyt Siltanen oli pudonnut vielä nopeuden suhteen luokkaa alemmas. Tätä nykyä Siltasen lähtönopeudesta puhuttaessa voitiinkin enää puhua vain paikalleen jäämisnopeudesta ja suunnanmuutoksetkin olivat verkkaisia kuin useita tonneja painavalla öljytankkerilla. Pulla, Sakke ja Sämpy olivat sitä vastoin kesällä käyneet lenkillä Paavolan pururadan vaihtelevissa maastoissa hyttysiä pelottomasti uhmaten pari kertaa viikossa ja niinpä pojilla riittikin virtaa. Myös Pelellä riitti intoa ja Pele kirmasikin ympäri kenttää kuin laitumelle päästetty villivarsa, vaikka laukaukset pääasiassa suuntautuivatkin hehtaaripyssyllä ”muikkuverkoihin” ja syötöt napsuivat kaikkialle muualle paitsi vastaanottajan lapaan.
 
 
OSA 2: VISPIPUUROA JA KIERTOHARJOITTEITA
 
Isoäidin perinteisellä suvussa vuosisatoja kulkeneella salaisella reseptillä valmistettu vispipuuro vei kielen mennessään, mutta ennen salibandytreenejä ei tuhti puuro ehkä ollut aivan paras ja osuvin välipalavaihtoehto. Siltasen treenatessa vatsalaukussa myllersi ja vatsahapot tekivät työtään. Vatsalaukussa mannaryyneillä on tapana turvota ja turpoaminen taas tunnetusti etenkin urheilusuorituksen aikana aiheutti kiusallisia vatsan väänteitä. Siltasella oli viimeaikoina vatsan kanssa ollut muutenkin ongelmia ja ilmavaivat sekä ummetus olivatkin kiusanneet tätä salibandymaailman Eric Forresteria jo pitemmän aikaa. Kesken maalintekoharjoitteen mahassa tapahtuikin sitten se pahin kauhuskenaario mitä piinkova säbämies saattoi vain hurjissa painajaisissaan kuvitella eli kesken kaukalossa huhkimisen alkoi paskattaa.  
 
Mahassa alkoi kiertää ja paine anaalissa alkoi olla nopeasti suorastaan kolossaalisissa mitoissa. Siltanen ajatteli, että kyseessä oli vain epäsäännöllisestä syömisestä johtuen palleaan kasaantunutta suolikaasua, jonka voisi pienissä erissä huomaamattomasti päästää pihalle, mutta valitettavasti asia ei ollut näin. Siltanen tajusi, että kyseessä oli räjähtämisvaiheessa oleva ripuli. Yhtäkkiä, mitään sanomatta, ikään kuin salakavalasti märän pierun mukana Siltasella pärähti paskat housuun. Siltanen pysähtyi kesken harjoitteen kuin seinään, sillä lusikallinen pelipöksyissä oli suorastaan mahdotonta iskeä palloa reppuun. Mitään sanomatta Siltanen konkkasi märkä ripulipaska huumaavasti perskannikoita lämmittäen salibandyhallin vessaan.
 
Toilettiin päästessään Siltanen riisui ulosteen kyllästämät pelihousut lattialle, paiskasi vessan oven kiinni perässään ja istuutui posliinille. Siltasella oli ollut jo tovin kakkapökäle aivan ”huulilla”, mutta pöntölle päästessä ei mitään sitten kuitenkaan tapahtunutkaan. Kakkakimpale ei suostunutkaan tulemaan ulos suosiolla ja niinpä saadakseen pökäleen ulos joutui Siltanen tekemään töitä eli aktivoimaan lähes kaikki keskikehon lihakset miltei olkapäihin asti, että saisi ulosteen liikkeelle. Siltasesta tuntui että tavaraa tulisi niin paljon aina lähes paksusuolesta saakka ettei pöntön tukkeutuminenkaan olisi täysin pois suljettu vaihtoehto ja punnaamisesta sekä mahdollisesta pöntön tukkeutumisesta johtuvasta häpeästä johtuen kylmä hikikin alkoi jo nousta otsalle. Lopulta ähkiminen ja jumalaton ähellys alkoi tuottaa tulosta ja niinpä ilmoille kajahtikin primitiivinen pökäleen irtoamista ennakoiva pieru.
 
Seuraavat sekunnit sisälsivät kourallisen pieruja ja muutaman sormenpäänkokoisen persposkien välistä työntyvän kakkakikkareen kunnes lopulta edessä siinsi todellinen grande finale. Pidättelystä ja viikkojen ummetuksesta johtuen saatiin wc:ssä todistaa ns. ketsuppipullo-ilmiötä ja vaikuttikin siltä kuin jokin ”tulppa” ns. varsipierun säestyksellä olisi irronnut pöntön uumeniin Siltasen takalistosta. Erilaisten tarkasti ennalta määrättyjen fysiologisten tapahtumasarjojen tuloksena lopputulos muistutti hieman tiiliskiven putoamista pökäleen tullessa ryminällä ulos takalistosta heittäen matkalla pari volttia ilmassa ja läsähtäen kyljellen keskelle pöntön vesilammikkoa. Ääni on sellainen pöntön muodostaman kaikukopan voimistama PLUMPS, jota seurasi välittömästi perään lähtevät roiskeäänet, kun ilmaan joutuneet vesipartikkelit palaavat altaaseen, jonka jälkeen perään tuli ehkä jopa pienellä nautinnollisella viiveellä varustettu voihkaisu sekä samaan hintaan tuleva ilmainen persposkihuuhtelu.
 
Varsin miehekäs ja kunnioitusta herättävä suoritus tuumi Siltanen katsellessaan viemäriin murjaistua ruskeata ”pythonia”. Siltasen ilmeessä oli häivähdys sitä samaa ylpeätä ilmettä kuin mitä nähtiin Salkkareissa Lasse Sievisen kasvoilla kun Seppo Taalasmaa palkkasi Lassen Karin paikkaajaksi Talotaikureihin. Onneksi Siltaselle oli tullut mukaan varahousut. Siltanen pesi ripeästi kankkunsa ja sujautti puhtaat housut jalkaansa ja painui muina miehinä jatkamaan muiden mukaan harjoituksia.
 
Sämpy oli hionut tavaramerkkiään eli lyöntilaukaustaan kesän ajan lämimällä vesivanerin päältä palloa ja maaliin ja mies olikin tuttuun tapaan hurjassa iskussa, mutta Siltasella pallo pomppi lavassa ikään kuin ei olisi koskaan koskenutkaan mailaan. Siltasta alkoi vituttaa suunnattomasti kun pallo karkaili jatkuvasti syötötkin lähtivät lähes poikkeuksetta kanssapelureille polvenkorkuisina kusikaarina. Itsekriittinen Siltanen päästeli ärräpäitä ja kiukkusi itselleen ja pelikavereilleen. Siltasen hyvä ystävä Pele huomasi tämän ja Siltasen tuntien Pele päätti hieman rauhoitella tulisieluista ystäväänsä. Treenit saatiin vietyä kunnialla läpi harjoitusten loppupeliä myöten ja pelaajat painuivat suihkuun.
 
 
OSA 3: RAHTARI-REPA
 
Oli lämmin elokuun ilta ja treenien jälkeen joukkueen oli määrä suunnata ruotsinlaivalle, jossa oli tarkoitus palaveerata tulevasta kaudesta ja juhlistaa salibandykauden alkua joukkueen kesken. Ensimmäiset ”hiivat” Siltanen ja Pele korkkasivatkin jo suihkun jälkeen hallilla. Joukkueen puuhamies ,Mikkonen, lempinimeltään The Great Milenko oli järjestänyt joukkueelle pikku bussin. Joukkue sulloi itsensä tilausbussiin, Mikkonen laittoi kaljakeissin kiertämään kohti takapenkkiä ja kuskiksi värvätty joukkueen uskollinen ”hovikuski” Repa väänsi mankan volumit kaakkoon ja matka kohti Turun satamasta starttaavaa ”porauslauttaa” saattoi alkaa.
 
Tuskin Reijo ”Repa” Nissisen kuljettama pikkubussi oli ohittanut Autokeidasta Forssasta lähdettäessä, kun tuttu känniuho Enter Sandmanin pauhatessa ämyreistä alkoi jo pilkistää nuorten miesten kasvoilla. Keskarihuuruissa oleva The Great Milenko päätti keskeyttää takapenkin paviaanien mesoamisen paatoksellisella puheella.  
 
Milenko operoi ”ekskursiolla” jonkinlaisella matkajohtajan statuksella ja niinpä vanhemman oikeudella tämä veteraanikännääjä tarttui bussin edessä olevaan mikrofoniin ja päätti pitää pienen puheen, jossa hän isällisin neuvoin koetti evästää ehkäisyn välttämättömyydestä mahdollisen sukupuolisen kanssakäymisen astuessa kuvaan sekä siitä, että henkilöllisyys olisi salattava laivalla huseeratessa viimeiseen asti. Milenkolla oli itsellään kolme lasta, kolmen eri naisen kanssa ja elatusmaksut ulosotossa muistuttivatkin Milenkoa aika-ajoin kirvelevällä tavalla elämän raadollisuudesta. Milenko puhui siis kokemuksen syvällä rintaäänellä etenkin kun kaksi kersoista oli saanut alkunsa juuri Itämeren ylväillä aluevesillä. Milenkon sinänsä varsin aiheellinen ja ylevä valistuspuhe kaikui kuitenkin kuuroille korville, sillä takapenkillä käynnissä oleva pokeripeli vei suurimman osan mielenkiinnon, muiden joukkueen pelaajien turistessa niitä näitä.
 
Kuskiksi reissulle värvätty Repa oli aikoinaan ollut kovakin ottomies, mutta tätä nykyä Repa ei juonut pisaraakaan. Repa oli viettänyt aikoinaan useita kuukausia deekiksellä ja tällä vanhalla viinanaamalla olikin aikoinaan ollut varsin perisuomalainen suhde viinaan; mies ei vienyt viinaa, vaan viina vei miestä. Aikaisemmin Repalle oli hapan maistunut liiankin kanssa, mutta korjaillessaan viime vuoden juhannuksena humalapäissään mökin peltikattoa tihkusateessa oli hän katolta tipahtaessaan herännyt ajattelemaan viinankäytön turmiollisuutta ja sekä mahdollisia seuraamuksia.
 
Bussikuski Repa pysyi siis visusti limsalinjalla, mutta samaa ei voinut sanoa aina missä tahansa Repa liikkuikin, mukana kulkevasta Ritva-vaimosta (kavereiden kesken Ritu). Ritulle brenkku maistui ja jo Pall Mallin kellastamista hampaista saattoi havaita ettei sätkäkään ollut Ritulle täysin tuntematon käsite. Viina ja tupakka eivät kuitenkaan suinkaan olleet ainoita Ritun paheita, vaan Ritu oli suorastaan pakkomielteisen ihastunut nuoriin, selvästi itseään nuorempiin miehiin ja niinpä Ritu koittikin kuikuilla ikään kuin vahingossa ja huomaamattomasti suihkutiloihin treenien jälkeen.
 
Nyt tämä kypsään ikään ehtinyt ”rotunainen” oli rakastunut, tai ehkä voitiin puhua paremminkin ihastuksesta Peleen, sillä kaksikolla oli ollut pientä teerenpeliä vastaavaa sutinaa viimeksi toukokuisilla kalamarkkinoilla. Ritu oli varmasti parisenkymmentä vuotta sitten ollut vetävä gimma ja ikäänsä ja viettämäänsä elämäntapaan verrattuna oli Ritu varsin vetävä lissu vieläkin vaikka ikävuodet ja runsas juhliminenkin olivatkin toki jättäneet kasvoille omat merkkinsä kuljetuista maileista.
 
Ritulle väkijuomat maistuivat ja tämän hurttia huumoriakin viljelevän puumanaisen intoutuessa täyteen vauhtiin jäi kyllä kakkoseksi juomisessa useampikin isäntä. Retken arvokkuuden mukaisesti rempseästi ”haku päällä” oleva Ritu oli lähtenyt matkaan tiukkaan minihameeseen ja leopardikuvioiseen berberiin sonnustautuneena ja tinkimättömästä asenteesta kertoi sekin, että timantein koristeltu paitapusero oli uurrettu leikkauksin niin syvään, että tissivako näkyi varsin kiusoittelevasti.
 
Vaikka aikojen kuluessa aika oli tehnyt tehtävänsä Ritun fasadiin oli siis tämä pubiseireeni varsin näyttävä ilmestys ja rinnat tällä ylväällä jo ehkä parasta ennen päiväyksen ohittaneella rouvalla, jota vuodet eivät kaikilta osin olleet kohdelleet lempeästi, olivat vielä täydessä ”tikissä” nököttäen veret seisauttavat tavalla lähes 90 asteen kulmassa kuin kirpeässä pakkassäässä nököttävät ketunnenät.
 
Vuosien saatossa Repan ja Ritun suhde oli edennyt siihen vaiheeseen, että voitiin puhua tiiviin ja intohimoisen parisuhteen sijaan pikemminkin kaveruudesta ja niinpä yhteistuumin olikin sovittu trendikkäästi tähän aikaan sopivasti, ns. vapaasta suhteesta, johon saattoi kuulua jopa ”luvallisia syrjähyppyjä", puolin ja toisin. Ja tätä optiota, niin varsinaiseksi munahaukaksi tiedetty Ritu, kuin vaaleanpunaisen lohileivän päälle ymmärtävä Repakin oli käyttänyt, lukuisia kertoja.
 
Bussin takaosassa pelaajat nauttivat virvokkeitaan Repan luotsatessa bussia rutinoitunein ottein. Lähestyttäessä Lietoa meno bussin takaosassa alkoi olla täydessä vauhdissa. Sämpy oli ottanut mukaansa miniläppärin ja takapenkilla naurun hörähdyksiä herätti alatyylin huumoria viljelevä Ismo Leikolan You Tubessa pyörivä alatyylin huumoria viljelevä kappale, ”Joku keksi persepanon”.
 
Muutaman kilometrin päästä vastakkaisesta suunnasta lähestyi rekkoineen rahtarina leipänsä tienaava Keijo Niskavaara, joka tunnettiin yleisesti rahtipiireissä nimellä ”Neckdanger”. Keijo oli pahalla tuulella - tai mitäpä sitä kiertelemään, suoraan sanoen häntä vitutti. Keijo oli tien päällä kolmatta päivää ja takalisto ja alaselkä alkoivat ilmoitella rekan ohjaamon puutteellisesta ergonomiasta. Kyllä nyt olisi TV-Shopista tuttu hierova Shiatsu-tuoli poikaa vetreytettäessä reissun kipeyttämiä jäseniä, tuumi Keijo mielessään.
 
Kolmen päivän aikana Keijo ei ollut ehtinyt kunnolla nukkua, syödä, käydä suihkussa tai paskalla. Eukkokaan ei ollut antanut ikuisuuksiin, vaan päänsärkyä oli jatkunut ainakin viimeiset puoli vuotta. Kaiken lisäksi se piru sairasti kaiken aikaa, lojui vain kotona plyysisohvalla tekemättä mitään eikä Keijo saanut edes rauhassa katsoa Urheiluruutua, saati sitten että olisi päässyt lukemaan vaatekaappiin kätkemäänsä uutta Jallua, kaljalle lähipubiin tai muiden rentouttavien harrastusten pariin. Ja kaiken kukkuraksi oma teini-ikäinen poika, Sakari, haukkui Keijoa liivihomoksi, vaikkakin teinipojan kiukunpuuskat olivatkin lähinnä lapsellista kostoa siitä, ettei Keijo ollut päästänyt poikaa lähtemään ystävänsä kanssa Stratovariuksen keikalle Helsinkiin, kun oli kokenut ettei poika ikänsä puolesta ollut vielä kyllin vanha sellaisiin nykyajan hömpötyksiin.

Tällä hetkellä Keijolle tosin olisi riittänyt, että hän olisi ylipäätään päässyt kotiin. Rekkamiehen homma oli varsinainen koiranvirka. Työtä sai jo muutenkin painaa kuin pieni eläin, ja hänen niskaansa oli tietysti vielä kaadettu sairastuneen työtoverin ajot. Ammattiliitto AKT:lla olisi varmasti ollut jotain sanottavaa tähän, mikäli Keijo olisi liittoon kuulunut. Keijo oli kuitenkin Loimaan liiton miehiä, sillä Keijo vihasi kaikenlaista politikointia, vaikka oli aikoinaan toiminut firman pääluottamusmiehenäkin. Nyt hänen asiansa eivät kiinnostaneet ketään. Hän sinnitteli hereillä uskollisen termospullonsa ja energiajuomatölkkien avulla, mutta jälkimmäiset tuntuivat olevan - kirjaimellisesti - silkkaa kusetusta, ja jatkuva kahvin lipittäminen taas sai vatsan kuralle aiheuttaen laksatiivisia vaikutuksia.

"Herrathan ne työn tekisivät jos se herkkua olisi", niin oli jo Pohjan tähden alla Väinö Linnan romaanissa sanottu. Linnat, Kivet ja Waltarit Keijo oli sentään kansakoulussa lukenut, vaikkei muutoin lukumiehiä ollutkaan, ja niistä sekä vanhoista mustavalkoisista Turhapuroista sekä sellofaaniin pakatusta kioskikirjallisuudesta hän ammensi suurimmat elämän viisautensa.

Keijo ohitti Auranlaakson ABC:n ja kaasutteli pitkin Hämeenlinnaa vievää kymppitietä. Maisemat olivat kesäisin kauniit, mutta nyt oli vitutus siinä määrin suuri ettei Keijoa juuri maaseutumatkailu tai maisemat kiinnostaneet. Idyllisiä maalaismaisemia, kuin suoraan Edelfeltin taulusta, näki tässä ammatissa niin paljon, että muutaman vuoden jälkeen oli turtunut siihen kaikkeen mitä Suomen luonnolla oli tarjota. Radio soitti taustalla melankolista Topi Sorsakoskea, ja Keijon silmäluomet alkoivat väkisin painua umpeen lähestyttäessä Lietoa. Onneksi energisen juontajan ja entisen missin, Minna Kuukan, heleä ääni keskeytti kappaleen juuri kun hän oli nukahtamassa. ”Johanna Tukiainen on perunut häänsä Ivalolaisen liikemiehen kanssa!”.

On se tämä ”Tuksu”, vaan melkoinen rotko ja mediamannekiini, Keijo ajatteli. Luulisi tyhmimmänkin tajuavan että se vetyperoksidibimbo jakaa sitä rönttöstään kenelle tahansa vastaantulijalle. Retkuun tosin meni se Turun oma Auervaara, Kanervan Ikekin. Miten ihmeessä se Iken emäntä jaksaa muuten tuollaisen häntäheikin matkassa? Ihmetys piti Keijon valveilla hetken aikaa, mutta pian se unohtui ja hän alkoi taas torkahdella.

Radiossa jyrähti soimaan kanadalaisrokkari Danko Jonesin biisi, ”Code of the Road”, ja Keijo säpsähti taas hereille. Ensimmäisenä havahduttuaan hän näki pikku bussin, joka oli tulossa suoraan häntä kohti. Keijo säikähti - rekka oli hänen torkahdettuaan lähtenyt luisumaan vastaantulevien kaistalle ja samalla kun Keijo iski jarrun pohjaan, hän tempaisi rattia tiukasti oikealle. Pikkubussi sujahti täpärästi ohi kylkeä viistäen tempaisten Keijon rekan sivupeilin pöpelikköön.

Kesti hetken ennen kuin Keijo ymmärsi mitä oikein oli tapahtunut. Keijo oli selvinnyt nukahduksesta säikähdyksellä ollen kuitenkin yltä päältä kahvissa - termospullo oli kaikessa hötäkässä auennut. Housuissa oli hyvin epämiellyttävä vetelä tunne, hän oli tietenkin laskenut alleen. Eikä hänellä ollut edes vaihtohousuja mukana. Keijo toivoi, että radiosta olisi soinut Ismo Alangon kappale ”Vittu kun vituttaa”, mutta ei, mökämasiina suolsi AC/DC-kappaletta ”Highway to Hell”, mikä sekin oli sinänsä varsin tilanteeseen osuva kipale. Keijo koiversi sinisen rahtaritakkinsa rintataskusta Nortti-askin. Vittu, sätkätkin oli puoliksi poikki. Vittu, että Keijoa vitutti, taas.
 
OSA 4: KOULUN PÄÄTÖSBILEET
 
Siltanen oli bussimatkan aikana tuhonnut kurkkuunsa pullon tequilaa ja Ravattulan Citymarketin kohdalla uni alkoi väistämättä hiipiä silmäkulmaan. Siltanen ummisti kaktusviinan sokaisemat silmänsä ja vaipui uneen. Unessa Siltanen palasi viinahuuruisiin nuoruusvuosiin.
 
Vihdoin koitti se hieno ja ikimuistoinen hetki jolloin koulu oli saatu päätökseen ja kädessä komeili todistus Amiksesta. Koulu oli kitkuteltu läpi pitkälti lunttaamalla, mutta joka tapauksessa siinä se nyt oli, päättötodistus. Opiskelun päättymistä oli tietysti pakko juhlistaa ja kuinka ollakaan tiedossa oli aivan järjettömät siis Siltasen terminologian mukaan lähes tajunnanräjäyttävät bileet naapurin Nooralla. Siltasen tavoin myös oljenvaalea Noora, joka omasi Siltasen mukaan varsin messevät takapuolen kannikat ja leuan alla terhakkaasti nököttävät seurustelulihakset, oli päättänyt koulunsa, tosin lukion salkkujengissä.
 
Kesä oli jo täydessä vauhdissa ja lämpimien ilmojen myötä myös Siltasen libido alkoi ilmoitella olemassaolostaan niin kuin nuorilla miehillä usein on tapana vesirajaan niukasti ylettyvien minihameiden ilmestyessä katukuvaan. Sinnikkäästä yrityksestä huolimatta panotöiden sarakkeessa Siltasella koreili puhdas nolla, mutta tämän kesän jälkeen vannoi Siltanen tilanteen olevan toisin. Tulevasta kesästä olisikin tuleva todellinen rakkauden kesä.
 
Nooran pippaloihin oli kutsuttu pari ihan mukiin menevännäköistä naikkosta (lue:pissistä) Nooran lisäksi (Emma ja Sanni) joiden kanssa Siltanen kyllä mielellään olisi toteuttanut sen kaikkein kauneimman mitä voi tapahtua kahden ihmisen välillä. Siltanen valmistautui illan hulppeisiin teinikemuihin huolella; H&M:stä oli ostettu kaulaan viimeistä huutoa oleva pinkki trendipaita, riikinkukon värinen tukka oli muovattu uuteen uskoon huolellisesti geelillä ynnä muilla äidin omistamilla hiustuotteilla ja luisevat jalat oli peitetty yliviileillä Mic Macin tuohon aikaan kovassa huudossa olleilla reisitaskupöksyillä. Jalkaan Siltanen ujutti skeittikengät, jotka tosin olivat jo totaalisen out, mutta Siltanen ei siitä piitannut. Siltanen oli täysin vakuuttunut, että nyt jos koskaan oli mahdollisuus päästä kastamaan kärkeä ja hiihtää jopa parikin etappia vaaleanpunaisilla lohiladuilla. Ikään kuin kruununa valmistautumiselleen Siltanen nappasi mukaan lähtiessään kaksi Näkki-juomukondomia isosiskonsa yöpöydän laatikosta.
 
Valmistelut bileisiin oli suoritettu viimeistä piirtoa myöten tarkasti, mutta ennen bileisiin lähtöä Siltasen suunnitelmissa oli poiketa nauttimassa pohjia Pelen luona. Siltanen käveli parhaan kaverinsa Pelen luo joka asui vanhempiensa luona vanhassa rintamiestyyppisessä omakotitalossa Rantalanmäen kaupunginosassa. Pele oli lähes Remonttireiskan veroinen kisälli, joten Pele olikin naputellut itselleen kodikkaan ”poikamiesboksin” talon yläkertaan, jossa oli mainio luukuttaa poppia ja tutustua kuvalehtien välityksellä vastakkaisen sukupuolen erogeenisiin alueisiin.
 
Siltanen päätti tehdä pienen jekun ja yllättää Pelen ja niinpä hän hiipi hiljaa Pelen huoneen oven taakse ja tempaisi oven auki. Pele tuijotti kuin transsissa jotain 80-luvun puolivälissä purkitettua pornoleffaa ja käsi teki työtään kuin vasta huollettu Singerin ompelukone. Siltasta nolostutti, vaikka kyllähän Siltanen itsekin oli kerran jos toisenkin turvautunut kämmenensä autuaaksi tekevään voimaan, kylläkin salaa ja visusti peiton alla piilossa muiden katseilta. Ja mitä outoa oli Pelen naamassa? Pelehän oli kasvattanut viikset! Mitä ihmettä muut jätkät saati sitten Noora, Emma ja Sannikin moisesta viiksivallusta sanoisi? Siltaselle iski mieletön paniikki siitä, että torpedoisiko Pelen turpajouhet Siltasenkin piparin saannin. Kohteliaasti, mutta jämäkästi Siltanen ilmoitti Pelelle että nyt sai tumputtaminen riittää, kuontalo oli saatettava karvattomaksi ja Keke Rosberg-viikset ajeltava huitsin Nevadaan. Pettyneenä Pele laahusti vessaan ajamaan partansa.
 
Pelen poistuttua parransängen ajopuuhiin Siltanen istuutui katselemaan elokuvaa, joka oli jäänyt Peleltä kesken. Rainassa Horst Schimanskin näköinen koijari lainehtiva otsatukka väpättäen duunasi noin reilut viisitoista vuotta nuorempaa brunettea. 80-luvun erotiikkapläjäyksissä ei karvoja säästelty ja muutenkin meno oli kohtalaisen roisia. Siltanen oli aina tiennyt, että Pele oli hieman ”erilainen”, mutta tämä vei kyllä voiton kaikesta.
 
Pele saapui parta ajettuna huoneeseen mukanaan muutama siideriputeli, Magyar Feher Bor-viinipullo ja Pelen isän baarikaapista pöllitty Jägermeister-leka. Siiderit ja unkarilainen valkoviini katosivat tuulensuojaan nopeasti ja oli aika siirtyä illan pääruokaan eli Jägermeisterin tuhoamiseen.
 
Omien puheidensa mukaan pojat olivat lätränneet viinaksien kanssa jo aikapäiviä ja olivat varsin kokeneita ryyppymiehiä, mutta totuus oli jotain ihan muuta.Alkoholikokeilut rajoittuivat tosiasiassa lähinnä muutamaan kokeilukertaan kotibileissä ja silloinkin juhlien vauhdittajana oli toiminut kullankeltainen keskari. Nyt pojat olivat kuitenkin onnistuneet haalimaan Pelen isän baarikaapista Jägermeister-liköörin, jossa potkua riitti finnipäisille pikkunööseille enemmän kuin tarpeeksi.
 
Muutaman tuiman napanderin jälkeen kaksikolla alkoi olla päällä kunnon nousukänni. Tässä vaiheessa kaksikon ideanikkari Siltanen sai mielestään mainion kuningasidean. Koulu oli saatu päätökseen kunnialla ja nyt Siltasen silmätikukseen ottanut opettaja saisi tuntea suloisen koston tikarin selässään. Siltanen päätti tehdä pienen käytännön pilan ja maksaa kaiken keljuilun korkoineen äijälle takaisin. Siltanen hankki opettajaukkelin osoitteen numerotiedustelusta ja soitti läpi kaikki mahdolliset ja mahdottomat lehtitalot ja tilasi opettajalle kasan erilaisia sanoma- ja aikakauslehtiä. Tilaukseen lähtivät niin Maaseudun Tulevaisuus, Aamulehti, Suuri Käsityölehti, Demari, Gloria, Kodin Kuvalehti, Satakunnan Kansa, AutoBild, Anna, Kodin Kuvalehti, Aku Ankka, Hymy, Veikkaaja, ET-lehti, Seura, MeNaiset, 7 Päivää, Savon Sanomat, MP Maailma, Jallu kuin Erotiikan Maailmakin. Mahtoi siinä ukolla olla ihmettelemistä kun postiluukusta tippui kasapäin toinen toistaan erikoisempia lehtiä.
 
Pele oli muuten oikein mukava kaveri, mutta Pele kärsi äärimmäisen pahasta laktoosi-intoleranssista ja jälleen kerran Pele oli vahingossa popsinut vahingossa jotakin laktoosia sisältävää maitotuotetta. Ja kaikkihan me tiedämme mitä siitä seurasi. Pelen paksusuolen bakteerit tekivät työtään ja peräsuoli ilmoitti tasaisin väliajoin olemassaolostaan brutaalein pärähdyksin. Siltasta alkoi suoraan sanottuna ärsyttää yletön ilmassa leijuva suolikaasu ja tuhnujen haistelu, sillä moisessa katkussa meni hohto koko muuten mukavasta ryyppytouhustakin. Viimeinen niitti yleisesti kärsivälliseksi mieheksi tiedetylle Siltaselle oli kun Pele rusautti nahkaisessa tv-tuolissaan sellaisen pierun että persposkien välistä rupsahtanut kaasupilvi oli sekoittaa Siltasen juuri viimeistellyn biletukan. Siltanen singahti kuin sähköiskun saaneena plyysisohvasta ja alkoi huutaa aivan mielipuolisella tavalla. Pelehän ei viinapöhnässään omassa kodissaan mesoamista kuunnellut, vaan nousi tuolistaan viuhkana ylös ja leiskautti hurjan kiljaisun saattelemana vapaapainikehistä tutun elbow dropin tuolin käsinojalta suoraan sohvalla meuhkaavan Siltasen kaulaan. Siltanen lyyhistyi hermottomana showpainiliikkeen vaikutuksesta lattialle. Pele sai suuttuessaan hullun voimat ja vaikka Pele olikin varrelta lähes makkarankuoren paksuinen oli selvää että Siltanen oli saanut aataminomenaansa melkoisen tärskyn. Pele oli katsonut kaikki Baywatchin tuotantokaudet jaksoakaan jättämättä väliin niinpä Pele päätti elvyttää ystävänsä kuin Pamela Anderson CJ Parkerin roolihahmossa konsanaan.
 
Alakerrassa televisiosta yleisurheilun Kultaista liigaa katsova Pelen isäpappa ei kuullut mitään, mutta keittiössä hääräävä äiti oli kuullut tömistelyä yläkerrasta ja Siltasen rysähtäessä lattiaan nokkela äiti hoksasi, että nyt ei kaikki ole kunnossa. Äiti singahti nopeasti yläkertaan ja huoneessa äitiä odotti näky jota kukaan heterovanhempi tuskin odottaa kohtaavansa; televisiossa pyöri liukupätkä jossa sipulitissinen koulutyttö tarjosi poskihoitoa Tom of Finlandin näköiselle rekkamiehelle toisen rahtarin rykiessä tyttöä pyhämailalla tuhkaluukkuun, tyhjien siideripullojen peitossa olevat stereot pauhasivat kuin viimeistä päivää ja Pele lutkutti ystävänsä huulia tämän päällä kuin mikäkin pusukala. Pelen äiti oli suulas nainen ja vain harvoin häntä nähtiin sanattomana, mutta nyt hän oli hiljaa kuin homo HIV-testissä. Pele selitti itkun sekaisella äänellä mitä oli tapahtunut. Pelen äiti oli toiminnan nainen, olihan hän elvyttänyt Pelen isänkin aikoinaan täyteen toimintakuntoon puolittaisesta impotenssista aikana jolloin Viagrasta ei ollut puhettakaan, joten tälläkään kertaa rautarouva ei jäänyt toimettomaksi. Pelen äiti nosti hameensa ja istui hajareisin Siltasen kasvoille eikä aikaakaan kun Siltanen ponnisti ”silakan tuoksun” voimasta kuin vieteriukko pystyyn. Hetken aikaa sekä Pelen äiti, Pele että Siltanen toljottivat toisiaan, mutta ennen kuin kukaan ehti puhua mitään vannotti Pelen äiti sekä pojalleen että tämän kaverille ettei tästä pikku episodista puhuttaisi enää koskaan. Pojat nyökyttivät päätään hyväksyvästi myöntymisen merkiksi.
 
Siltanen ja Pele saapuivat Nooran vanhempien omakotitalon luo ja jo portille tullessa oli selvää, että Nooran vanhemmat, eikä etenkään Lionsien paikallisyhdistyksen puheenjohtajana toimiva Reijo-isä tulisi kyllä silittelemään rakkaan pikkutyttönsä päätä; etupihalla nököttävät timantti-tuijat oli koristeltu komeasti Näkki-juomukondomeilla, Nooran äidin palkinto-pelargoniat oli tallottu maan tasalle ja ulko-oveen joku neropatti oli punaisella spray-maalilla kirjoittanut kissan kokoisin kirjaimin, ”Haista vittu, porvari!! Anarkia rules!”.
 
Oven aukaistuaan Siltasella oli leuka loksahtaa sijoiltaan. Tupa oli täynnä toinen toistaan paremman näköistä mimmiä. Pelen oli vaikea peitellä leukapielistään valuvaa kuolaa. Kaksikosta sosiaalisempi eli Pele oli omasta mielestään kobolttiakin kovempi panomies, joka osasi arvostaa naiskauneutta ja niinpä hän sulavasti uikin välittömästi erään teinipissiksen seuraan. Siltanen sitä vastoin ei onnistunut yhtä sulavasti peittämään epävarmuuttaan ja niinpä hän siirtyi lipittämään kaljaa keittiöön ja kiroamaan omaa ujouttaan.
 
Siltanen istuskeli kullankeltainen keskaripullo kourassaan keittiössä ja katseli ympärilleen. Keittiön vaaleita seiniä koristivat kuvat perheen lapsista; Noorasta ja tämän siskosta Teijasta. Teija ja Noora olivat jo vuosia olleet Siltasen märkien päiväunien kohde ja nytkin pelkkä ajatus Nooran runsaan klassista muodoista sai viisarin pöksyissä värähtämään. Kesken valtaisien teinifantasioiden Siltanen hätkähti, kun joku läimäytti häntä terävästi, mutta ystävällisesti hartian seudulle. Mitä ihmettä, sehän oli Noora!
 
Nooran nähdessään juhlameikeissä sai Siltanen tuskin sanaa suustaan. Illan bileiden kuningatar oli ratkaistu, se oli Noora, joka oli suorastaan ällistyttävän hemaisevan näköinen. Nooralla oli kropassaan kaarta ja kurvia kuin Monzan katuradassa ja niinpä Siltasen oli todella vaikea peitellä mielihyväänsä tämän unelmiensa nymfin nähdessään. Noora ilmoitti, että hänellä olisi kahden keskistä asiaa Siltasen kanssa ja hän haluaisi selvittää asiansa kahden kesken, yläkerrassa vanhempiensa makuuhuoneessa.
 
Siltasta ei tarvinnut kahta kertaa yläkertaa pyytää ja vaikka vaakamambon ensi askeleet olivatkin anteneet odottaa itseään oli Siltasella jo jonkinmoinen aavistus siitä mitä yläkerrassa saattaisi tapahtua. Jotain tajunnanräjäyttävää se varmasti tulisi olemaan. Yläkerran portaita noustessa Siltasen nahkanuija sojotti jo lähes 90 asteen kulmassa kohti kattoa ja kipuaminen portaita ylöspäin olikin hieman vaikeaa etenkin kun touhutippa pöksyissä alkoi tehdä jo tuloaan.
 
Noora oli vastakkaisen sukupuolen kanssa peuhaamisen suhteen huomattavasti kokeneempi kuin Siltanen, jonka ainoat seksuaalikokemukset oli toteutettu lähinnä oman kämmenen kautta. Noora oli jo hieman päässyt maistelemaan lakanavalssin iloja vanhempien poikien kanssa ja niinpä Noora tarttuikin ripeästi ja rutinoituneesti toimeen makuuhuoneen oven sulkeuduttua. Noora painoi jännityksestä ja kiimasta kankean Siltasen seinää vasten ja alkoi imeä Siltasen kaulaa valtaisalla kiihkolla kuin Kreivi Dracula aikoinaan Transylvaniassa. Siltasella alkoi tennarit pyöriä jaloissa, sillä tässä vaiheessa alkoi näyttää vahvasti siltä, ettei rönttösen saantikaan enää voinut olla kaukana.
 
Siltanen oli edistynyt seksiteoriaopinnoissa vähintäänkin laudatur-tasolle lähinnä amerikkalaisia eestaas-elokuvia seuraamalla ja niinpä Siltanen päätti elokuvista opitun kaavan mukaisesti laittaa hieman pökköä pesään tarttumalla Nooran lähes jumalaisiin kannikoihin. Noora nautti suuresti kovista ja kiihkeistä otteista ja ennen kuin Siltanen ehti sanoa sanaakaan oli Noora kietaissut yltään paitansa. Siltanen oli tissimies henkeen ja vereen ja näky miellytti nuorta teinirakastajaa siinä määrin, että pöksyissä alkoi jo olla varsin ahdasta. Siltasen alkaessa hikisillä käpälöillään räpeltää housun nappeja auki singahti yhtäkkiä ovi auki sellaisella voimalla, että saranat lentelivät kaaressa. Ovella seisoi julmana silmät vihaa leiskuen Noora isä, Reijo. Helvetillinen, lähes sydämen pysäyttävä järkytys, aistien stimulointi ja voimakas erektio saivat aikaan sen, että Siltasen housuihin pärähti ejakulaatio joka oli richterin asteikolla lähes vastaava kuin mitä tapahtui Islannissa jokin aika sitten.
 
Nopeasti kuin savannilla leijonan yllättämä gaselli housut märkänä sepaluksen kohdalta livahti nuori Auervaara ikkunasta ulos hypäten suoraan ikkunan alla olevaan ruusupensaaseen. Ruusunpiikit porautuivat ikävällä tavalla selkänahkaan ja persposkiin, mutta kivusta ja särystä huolimatta villihevosetkaan eivät olisi pystyneet pidättelemään Siltasen matkaa. Lennokkaassa askeleessa oli kieltämättä samaa lennokkuutta kuin Ville Ritolan askeleissa Pariisin olympialaisissa vuonna 1924, kun Siltanen katosi pihalta silmänkantamattomiin.
 
Illalla Siltanen nyppi pinseteillä ruusunpiikkejä kankustaan, hieroi Bebanthenea kaulaansa ja harmitteli kovaa kohtaloaan. Pele soitti illalla ja kertoi mukavista bileistä ja ihmetteli kovasti mihin Pele oli yhtäkkiä pippaloista kadonnut. Arvatenkin Siltasen kommentit Pelelle olivat politiikastakin tutut lyhyet ja vaitonaiset; ”No comments”.