Forssaan saapui Helatorstaina FJK:n vieraaksi varsinaisista alfauroksista koottu Ylöjärven Ryhti, jota on etukäteisveikkailuissa ennakoitu jopa yhdeksi vahvimmista nousijajoukkueista. Tätä näkemystä tukivat myös kauden aikaisemmat ottelulokset; siinä missä Ylöjärvi onnistui kellistämään heikon Kavon 3-0 (ison osan YlöR aloituskokoonpanon pelaajista ollessa poissa) onnistui FJK kaatamaan rusinoilla kasvatetut Kekkosen aikaista jalkapalloa pelaavat kangasalalaiset vain vaivoin lukemin 3-4. Nyt vastaansa FJK sai siis aivan toisentyyppisen joukkueen kuin viime kierroksella. Ennen ottelua ilmassa leijuikin paitsi koivun siitepölyä, myös suurta urheilujuhlan huumaa.

 

Itse ottelussa vierailijat Pirkanmaalta olivat juuri niin eteviä kuin etukäteen osattiin odottaakin ja niinpä vieraat onnistuivatkin viimeistelemään tolppien välissä urakoineen Pasi Lehtosen taakse peräti neljä nyyttiä. Ottelun YlöR vei ansaitusti lopulta nimiinsä lukemin 2-4. FJK voi toki onnistuessaan voittaa tässä sarjassa minkä tahansa joukkueen, mutta kyllä nyt vastassa oli joukkue, joka rehellisesti sanottuna pelaavuudessaan oli jatkuvasti askeleen edellä ja vei siten ottelun oikeutetusti nimiinsä.