Herra Siltanen, tuo niljakas elämän ilmiöitten tarkkailija ja junttien apostoli, joka on noussut merkittäväksi osaksi Lounais-hämäläistä kollektiivitajuntaa, iskee poikittaista mailaa niin kaunokirjallisuudelle kuin Charles Bukowskin luomalle renttuproosalle tai pakinallekin. Siltasen röyhkeä jatkokertomus on tarina Santeri ”Holmi” Pesonen elämästä, kertomus josta ei huonoa makua ja alatyylin ilmaisuja puutu. Materiaali ei ole tarkoitettu aivan perheen pienimmille eikä tosikoille.

 

 

OSA 3: HILPEÄT HORMOONIHIIRET HIETASAARESSA  (päivitys 3.8.2012)
 
Elettiin kesäkuuta ja katukuvaan oli jo ilmestynyt vuodenajalle ominaisesti kevyissä kukkahamosissa näyttäytyviä viehkoja tyttösiä ja astellessaan pitkin kauppakatua kohti Haudankorvaa tuli Petskua vastaan näky, joka saisi varmasti jokaisen viriilin heteromiehen pään kääntymään. Vastaan asteli sellainen bella donna, todellinen nymfi, että niskat olivat nyrjähtää sijoiltaan. Viisari värähti välittömästi Petskun kauhtuneiden kivipestyjen Leviksien lahkeessa. Oliko tuo jumalainen ilmestys joku paikallinen? Tuskin, sillä ilmestys oli kuin Megan Foxin ja Charlize Theronin risteytys. Kurvia ja kaarta oli kuin Linnanmäen vanhassa vuoristoradassa. Tuollaisia kannikoita ei oltu näillä main ennen nähtykään. Mutta mitä ihmettä, käsipuolessa roikkui joku yön timo, jonka pitkän luiseva olemus muistutti lähinnä enemmän läkähdyksiin ajetulta vinttikoiralta kuin neidon arvolle sopivalta gentlemannilta. Petsku seurasi pariskunnan kulkua aikansa kunnes tunnisti mokkakikkelin olevan paikallisen koripallojoukkueen uusi jenkkivahvistus. ”Miten ihmeessä nuo Amerikan polvikullit tuon tekivät? Miten ihmeessä nuo mokkakikkelit aina onnistuivat vamppaamaan kaikki parhaan näköiset muijat?”, tuumi Petsku hiljaa mielessään. Tuumiessaan jenkkivahvistusten pillunsaantimahdollisuuksia Lounais-hämäläisessä pikku kaupungissa palasi Petsku päänsä sisällä viime kesään ja hulvattomiin juhannusjuhliin Vaasassa, jossa piparia satoi niinikään ovista ja ikkunoista. Viime kesä oli todellinen rakkauden kesä, kesä joka oli kuin pitkä päättymätön riemuloma.
 
Viime Juhannuksen Petsku vietti Vaasassa, Maken ja Lelun kanssa, jossa juhlatunnelmaa siivittivät Eurodancen kuumimmat nimet sekä tietysti timantinkovat kotimaiset, kuten Martti Servo ja Napander. Juhlatunnelmaa Tropiclandian kupeessa vietetyillä festareilla villitsi suomalaisen median valokeilaan hiljattain ponnahtanut ja MTV:n juontajana aikoinaan kannuksensa hankkinut Maria Gutzenina, joka sittemmin löi itsensä läpi poliitikkonakin, sekä Mikko ”Peltzi” Peltola.
 
Matka Etelä-Pohjanmaalle Kanta-Hämeestä oli jo todellinen Via Dolorosa itsessään ja joissain vaiheessa matkaa alkoi olla jo hieman ahdastakin, kun autossa oli kolmen ihmisen (Petsku, Lelu ja Make) lisäksi grilli, teltta, makuupussit sekä muutama gallona sytytysnestettä, helkkaristi kurkkuun kumottavaa menovettä, makkaraa ja muuta evästä sekä tietysti mieletön subbari takakontissa. Majoittuminen tulisi tapahtumaan Petskun isosiskolle aikoinaan Roskilden-reissulle hankitussa Sopu-teltassa, jossa oli syöty, juotu, nukuttu ja nussittu enemmän kuin keskivertobordellissa. Jospa vain telttakankaat osaisivat puhua, tälle teltalle mikään inhimillinen ei ollut vierasta.
 
Kuljetusvälineenä toimineeseen Ford Orioniin olisi varmasti hieman saatu lisätilaa, jos teltta olisi pakattu kasaan, mutta hyötyyn nähden urakka olisi ollut liian suuri poikien mielestä. Tavallaan auton tiivis pierunkatkuinen tunnelma ja vanha lähes 20 senttinen NMT-kännykkä persvaossa 300 kilometrin ajan, oli omalla tavallaan jännittävä kokemus. Syynä siihen miksi teltta ei ollut kasattuna oli, että Make oli vuokrannut edellisenä päivänä perinteisen Ninja-leffan sijaan jonkin muukalaislegioonasta kertovan rainan ja leffasta haltioituneena oli yöpynyt edellisen yön teltassa. Nyt teltta olikin helppo nostaa Fordiin valmiiksi kasattuna. Make oli käytännön mies, olihan Make fiksu, lähes ylioppilas.
 
Petsku oli luonnollisesti auton omistajana itseoikeutettu valinta ratin taakse. Petsku antoikin 1.4 litraiselle ruosteen puhkomalle Ford Orion (Ghia-malli) kaasua oikein kunnolla pikatiellä päästyään ja itse asiassa, kun -86 vuosimallia edustava saksalaisen insinööritaidon voimannäyte oli pakattu täyteen kattoa myöten, tuntui se paljon tukevammalta ajaa kuin normaalisti. Ohitustilanteissa tuntui lievästi ylipainosta huolimatta puhtia piisaavan, mutta muista tiellä liikkujista ei puhtia juuri tuntunut sitä vastoin löytyvänkään. Juhannusliikenne oli aina aikaisemminkin ollut vauhdin hurmasta nauttivalle Petskulle suuri mieluinen haaste sekä tietyllä tapaa jopa perverssiä kyllä nautinto ja niinpä rauhallista mökkijuhannusta viettävien pariskuntien ja vanhuksien ohittaminen ei tuottanut tunnon tuskia. Ohikiitävän hetken saattoi Petsku mielessään kuvitella olevansa ihailemansa Nascar-sarjan kuljettaja. Ja niin matka sitten sujuikin leppoisasti Dj Boboa, Captain Jackia, Basic Elementia, Mr Presidentia, Dr Albania ja Alexiaa kuunnellen ja muita ohitellen.
 
Hiuksia nostattavan matkan jälkeen pojat saapuivat perille festarien leirintäalueen välittömään läheisyyteen ja sen kyllä huomasi. Jono Hietasaaren leirintäalueelle oli käsittämätön. Petskua alkoi vituttaa jonottaminen ja aikansa kuluksi Petsku päätti avata jo kossupullon. Petsku vihasi jonottamista kuin ruttoa ja jonon hitaaseen kulkuun kyllästyneenä Petsku päättikin ampaista jonon ohi tienpientareen puolelta olihan pojilla jo liput ostettuna ennakkoon. Portilla Petsku nakkasi liput henkilökunnalle ja ajoi auton parkkiin. Leirintäalueelle saapuessa repsikan roolia hoitanut Make alkoi olla jo täydessä vauhdissa kupin ottamisen suhteen, olihan Maken surullisen kuuluisa motto, ”aloitellaan aikaisin niin ei olla sitten myöhemmin illalla niin kännissä.”.
 
Subbarin tuodessa tutun jumputuksen festarialueelle pojat alkoivat viritellä grilliin liekkiä. Kun puoli tuntia oli kulunut grilliä kasatessa oli poikien leirin ympärille kerääntynyt sankka joukko ihmisiä. Suorituspaineista huolimatta pojat saivat grillin kuntoon ja saivat lopulta raikuvat aplodit yleisöltä. Make oli paitsi käytännön myös toiminnan mies olihan Maken yksi suurimmista idoleista linkkuveitsellä ja sinitarralla vaikka tarvittaessa lentokoneen rakentava ihmemies MacGyver. Make kävi hakemassa takakontista sytytysnestekanisterin, jotta pojat saisivat grilliin kunnon lieskat. Eihän HK:n jauhowursteja sopinut millään säälittävällä briketti-hiilloksella lämmittää! Make päätti antaa grillille kunnon tujautuksen sytysnestettä niin, että naapurinteltan misukatkin näkisivät, että kyllä täältä pesee ja tarvittaessa myös linkoaa. Make oli taipuvainen machoiluun ja suuruudenhulluuteen, joten samaa ideologiaa noudatti luonnollisesti myös grillinsytytys kuin Maken elämän filosofia ylipäätään. Sitä paitsi Make oli iskenyt Linda-siiderin sokaisemat silmänsä naapuriteltan isotissiseen vaaleaverikköön, jonka kanssa oli jo päässyt vaihtamaan muutaman sanasenkin. Grillin sytytys oli siis myös jonkinlainen luolamiesmäinen keino liehitellä naapuriteltan tyttö ja kehittää kaksikon välillä pientä teerenpeliä. Maken käsissä grilli leimahti nopsaan liekkeihin ja kerosiinin tuoksuiset punakeltaiset lieskat kohosivat lähes tuulettomassa säässä puiden ylimpien latvuksien yläpuolelle. Yhtäkkiä ympärillä ei ollutkaan yhtään ihmistä. Äkkiä kaikki oli väki kaikonnut ja kaikki juoksivat suinpäin sinne tänne huutaen jotain epämääräistä. Taisivat tulla kateellisiksi poikien komeat grillin lieskat nähdessään, tuumivat Make ja Lelu. Samassa hötäkässä olivat kadonneet Maken kulmakarvat. Mihin vittuun ne katosivat?
 
Lelu tajusi, että ensimmäinen bändi oli juuri aloittelemassa keikkasettiään festarialueella ja niinpä oli aika lähteä Vaskiluodon festivaalialueelle tarkastamaan paitsi bänditarjonta, myös mimmitilanne. Kolmen kopla saapui lavan luo ja ensimmäinen koneellista tanssimusiikkia suoltava teknobändi aloittikin jo joikhaamisen. Lavalla pomppi tumma jonkinlaista räppiä suoltava kaveri ja kymmenen tanssityttöä mikrosortseissa, joten show oli poikien mielestä mieletön. Soittajia show ei kaivannut, sillä sanoma ja lavakoreokrafia ei jättänyt biisin sanomaa kenellekään epäselväksi. Missä helkkarissa soittajat olivat? Lavan takana kenties? Bändi oli esittänyt kaksi kappaletta, jotka eivät kyllä kuulostaneet yhtään tutuilta, mutta kun ämyreistä kajahti biisi, ”Fritz Love My Tits”, alkoivat viisutkin kuulostaa tutuilta. Hei, täähän on saksalaispumppu, E-Rotic, oivalsi Petsku. Bändi oli esitti kolme biisiä, eli koko tuotantonsa, ja oli aika siirtyä tauolle odottelemaan seuraavaa esiintyjää.
 
Pojat saivat tällä erää bändeistä tarpeekseen ja menivät takaisin autolle. He päättivät jatkaa grillausta sekä tietysti siiderin, oluen ja kossun kittausta. Make heitti tulitikun grilliin ja Säästöpörssin ale-kopasta löydetty miehekkään pinkki retkipallogrilli roihahti jälleen täyteen loistoonsa. ”Ny grillataan”, olisi Jutilan Timokin varmasti tokaissut kunnioitusta herättävän megalomaaniset lieskat nähdessään. Taas ihmisiä juoksi viereisistä teltoista poispäin. Taas vaasalaiset kadehtivat poikien komeita lieskoja. Kylläpä Vaasassa oli kateellista sakkia! Kotvan kuluttua liekit laantuivat ja pojat heittivät kyrsät tulille. Lidlin viime vuoden grillimaisterikisan voittaja ja Hans Välimäkikin olisivat varmasti menneet hämilleen optimaalisista grillausolosuhteista ja harvoin jos koskaan pojat olivatkaan maistaneet yhtä suussa sulavia luonnonsuoleen mahdutettuja rasvakääryleitä. Kun kupu oli ravittu oli aika siirtyä jälkiruokaan mikä tarkoitti tässä yhteydessä tutustumista ripsipiirakkaan, josta aika-ajoin pojat käyttivät leikkisästi myös nimitystä työttömän lihapiirakka. Oli siis aika alkaa tehdä tuttavuutta misujen kanssa.
 
Jo poikien saapuessa leirintäalueelle Hietasaareen piparinkiilto silmäkulmassa teutaroiva Make oli iskenyt naapuriteltan isotissiseen blondiin ja niinpä Maken vakaa aikomus olikin päästä tekemään lähempää tuttavuutta mimmin makuupussiin vielä saman illan aikana. Varsinaisesti mikään nokkela naisia naurattava simasuu Make ei ollut, mutta jotenkin joviaaliksi kansanmieheksi tiedetty Make onnistui Lelu ja Petsku vanavedessään luovimaan itsensä samaan seurueeseen naapuriteltan tyttöjen kanssa ja eikä aikaakaan, kun tyttöjen teltassa jo pelattiin hyvää vauhtia Ankkapokeria. Make oli ehdottanut ensin tytöille räsypokan pelaamista, mutta kun he eivät siihen olleet suostuneet ehdotti Make Ankkapokerin pelaamista. Ankkapokeri oli täysin Maken hätäpäissään keksimä peli, jossa vaatteita jokaisella lähti yltä tasatahtiin ja säännötkin muuttuivat sitä mukaa kun Make niitä jaksoi keksiä pelailun lomassa. Kyseessä oli siis periaatteessa räsypokka, Maken säännöin. Yllättävää kyllä, reilun kymmenen minuutin pelaamisen jälkeen teltassa olijoilla ei ollut päällä rihman kiertämääkään. Tunnelma alkoi arvatenkin tiivistyä ja kun kännikin alkoi muistuttaa olemassaolostaan muistutti omalaatuinen teltan näkymä olevan suoraan kuin katkelma itäeurooppalaisvoimin kyhätystä halppis pornoleffasta. Teltassa tapahtui ihmisten välillä se kaunein mitä miehen ja naisen/naisten välillä voi tapahtua, mutta jo kotoa lähtiessä pojat olivat päättäneet; mitä tapahtuu teltassa, se jää telttaan. Onnellisina, mutta Ankkapokerin väsyttäminä pojat nukahtivat tyttöjen telttaan.
 
Aamulla tyttöjen olotila oli kuin omenalla, posket punaisena ja siemenet sisällä, mutta sekös ei nuorien menoa haitannut ja niinpä aamulla pojat päättivät hurauttaa tyttöjä vielä kertaalleen. Make ei muistanut edellisillan tapahtumista mitään mikä oli varma merkki siitä, että kivaa oli ollut, mutta Petsku muisti ja vähän turhankin hyvin. Kaikesta tekemästään ja sanomastaan Petsku ei suoraan sanottuna ollut ylpeä, mutta tehty mikä tehty. Pojat kömpivät ulos pierujen ja eritteiden tuoksuisesta tyttöjen Sopu-teltasta ja hämmästyksekseen pojat saivat huomata, että joku pitkäkyntinen koijari oli vohkinut heidän kenkänsä. Ei auttanut muu kuin lähteä etsimään apostolin kyydillä uusia kenkiä keskustasta.
 
Matkaa Vaasan keskustaan oli joitakin kilometrejä, mutta vaikka takana oli huonosti nukuttu yö hikisellä telttapatjalla, oli askel kepeä pussien ollessa tyhjänä, joten askel nousi normaaliakin ripeämmin eikä matka itse asiassa tuntunut lainkaan mahdottomalta taivaltaa. Poikien harmiksi Juhannuksesta johtuen kuitenkaan yksikään kenkämyymälä ei ollut keskustassa auki. Raastuvankadulta (tai kuten paikalliset rantaruotsalaiset sanoisivat Rådhusgatanilta), keskustasta, pojat löysivät kuitenkin mukavien Libanonista kotoisin olevien mamujen (eli maahan muuttajien) kojun, jossa myytiin eräänlaisia punottuja rantasandaaleja kukkakoristein. Sandaalit olivat kieltämättä hieman feminiiniset, mutta ne saivat tällä kertaa kelvata, olihan David Beckhamin myötä lievähkö metroseksuaalisuus jo yleisestikin hyväksyttyä. Sandaalit hankittuaan pojat päättivät käydä ostamassa kylmää kaljaa, sillä telttaolosuhteissa oluen viileänä pitäminen kylmälaukussa ei tahtonut onnistua ja taskulämpimän keskikaljan kittaaminen oli jo alkanut tökkiä. Lopulta etsimisen jälkeen pojat löysivät paikan, josta ostaa kyseistä elämän eliksiiriä, mutta pyhät olivat verottaneet huoltoasemankin keskioluttarjontaa siinä määrin ettei jäljellä ollut kuin ykkösolutta. Poikien oli siis tyytyminen pilsneriin. Pojat istuivat tienposkeen nauttimaan oluitaan. Vastapäätä poikia nökötti Rabbe Grönblomin Kotipizza-opisto. Makelle, jolla tulevaisuuden suhteen suunnitelmat olivat vielä pahasti auki, kirkastui heti mihin hän tulisi hakemaan opiskelupaikkaa seuraavassa yhteishaussa, kotipizza-opistoon! Mikä olisikaan mahtavampaa kuin omistaa ikioma pizzeria.
 
Ohrapirtelöiden jälkeen pojat kävivät ahtamassa vatsansa täyteen torin laidalla olevassa RAXissa, sillä jengin kateudesta johtuen grillailu oli alkanut suorastaan vituttamaan. Leirintäalueelle saavuttuaan Juhannuspäivän kunniaksi joukon henkinen liideri, Lelu, päätti poksauttaa oikein ehdan kuoharipullon, vai oliko se nyt kuitenkin jotain Fresitaa, mutta kuohuvaa kuitenkin. Fresita maistui kuitenkin Maken mielestä ällömakealta pissislimulta, joten Make päätti heittää sekaan hieman oma panemaansa kotiviiniä, Los Pöhnäsiä. Aikansa litkua lipitettyään pojilla alkoi olla taas tuttu älämölö; kanssa ihmisille vittuilu ja muu ääliötoiminta päällänsä ja järjestysmiehet kävivät aika-ajoin muistuttamassa poikia siitä, että vaatteet olisi hyvä pitää päällä eikä oksentaa saisi mihin sattuu, ainakaan muitten ihmisten telttojen päälle, kuten Make oli tehnyt. Los Pöhnäs kävi päähän, jalkoihin ja muuhunkin kroppaan kuin metrinen halko ja tutut hallusinaatiot alkoivat takoa takaraivossa. Desipelit alkoivat nousta. Päivä muuttui illaksi ja varmasti monien leirintäalueella olevien helpotukseksi kauhukolmikko päätti suunnata tiensä festarialueelle, jossa tulisi esiintymään vetyperoksidin ja mustan lateksiasun nimiin vannova kyykkyviulisti, Linda Lampenius, jokaisen itseään kunnioittavan 90-luvun teinipojan märkä uni.
 
Festarialueella oli tuttuun tapaan meno ylimmillään ja oluennälkäinen kolmikko suuntasi tiensä suoraan kohti täpösen täynnä olevaa oluttelttaa. Tungos ja meteli olutteltassa oli melkoinen juhannusjuhlijoiden odottaessa malttamattomana pääsyä tiskille. Make oli ahtaissa tiloissa kuitenkin kuin kotonaan ja liukkaasti tämä kaikkien janoisten naisten sankari luikerteli tiensä tiskille ja sai tilattua pojille tuopposet hiivaa. Muutamalla oluella on usein sellainen vaikutus nuoriin miehiin, että lähes jokainen ympärillä pyörivä misu alkaa muistuttaa vähintäänkin missiä tai mallia ja tämäkään kerta ei tehnyt poikkeusta. Ympärillä keimailevat pimut muistuttivat todellisuudessa lähinnä enemmän maalipensseleillä muokatuilta peltopyryiltä tai läpeensä juotetuilta vesikameleilta, mutta humalatila sai totuuden tästä norsulaumasta muuttumaan joksikin aivan muuksi.
 
Huonosti nukuttu yö, runsas oluen juonti ja tuhti lounas RAXissa saivat kuitenkin tinkimättömillä panomiehillä aikaan sellaisen efektin, että väsy alkoi hiipiä silmäkulmaan ja pojat päättivät muutaman bändin kuunneltuaan olutteltasta käsin suunnata takaisin teltoille. Teltoille saavuttuaan Make painui saman tien nukkumaan ja Lelu seurasi pian perässä. Petsku jäi istuskelemaan teltan vieressä olevaan autoon kunnes äkkiä hoksasi käydä katsomassa olisivatko naapuriteltan tytöt paikalla. Teltta oli kuitenkin tyhjä, mutta teltassa oli selkäreppu. Petsku päätti kurkata selkäreppuun. Repussa oli kaksi pulloa Nokian panimon Linda-siideriä ja lompakko. Petsku ei voinut uteliaisuudelleen mitään ja päätti katsoa lompakkoon. Lompakossa ei ollut rahaa eikä paljon muuta kuin kasa kuitteja ja Tampereen yliopiston opiskelijakortti. Jumalauta, miten ihmeessä muija voi olla yliopisto-opiskelija! Muija oli väittänyt olevansa 18-vuotias, mutta sillähän oli ikään 25 vuotta! Hyi, helvetti, mikä fossiili, tuumi Petsku ja päätti ihan vittuilumielessä kostoksi ikäkusetuksesta murjaista tuimat ripulipaskat muijan makuupussiin.
 
Naisten petollisuuteen kyllästyneenä, mutta toisaalta omasta neuvokkuudestaan ja nerokkuudestaan tyytyväisenä Petsku istui Ford Orioniinsa alkoi kuunnella musiikkia. Hetken musiikkia kuunneltuaan auton viereen asettui tyttöporukka, joka kovaäänisesti kikatteli ja jutteli keskenään. Petsku päätti liittyä tyttöjen seuraan, mutta tytöt puhuivatkin vain ruotsia. Svea-mamman tyttökullat saivat siis pysyä rauhassa. Harmi, sillä tytöt olivat juuri parhaassa pistoiässä. Kielimuuriinko kaatuisi Peten sinnikäs piparin metsästys tältä illalta?! Petskun kieliopillinen taituruus toisessa kotimaisessa rajoittui lähinnä ontuviin metaforiin ja muutamaan alatyylin ilmaisuun ja rantaruotsalaisia Petsku ei muutenkaan pitänyt kovinkaan valovoimaisina hahmoina. Petsku näki hurrit lähinnä ruutupöksyissä ja purjehduskengissä pyörivinä paksukaisina, jotka rapujuhlissa zippailivat viiniä pikkurillit tanassa ja hieman rasvakerroksissaan lauseitaan sulateltuaan jodlailivat taalainmaalaisia juomalauluja purjelaivojen kannella.
 
Petsku oli jo aikeissa painua pehkuihin, kun viereisen teltan tytöt saapuivat teltalleen. Petsku oli eilen köyrinyt Millan kanssa, mutta joku viisas oli joskus sanonut, että vaihtelu virkistää ja niinpä Petsku päätti iskeä kyntensä Millan kaveriin, isotissiseen blondi Annaan. Sulavakielisen gigolon, Petskun, onnistui kuin varkain ujuttautua Annan pöksyihin ja myös kaikenlaiseen uuteen avoimesti suhtautuva Milla ilmoittautui niinikään mukaan aikuisten leikkiin. Ei se järvi soutamalla kulu tuumasi Milla ja kun tytön nurjempi puoli pääsi irti Milla olikin ihka-aito ja ilmetty pesunkestävä munahaukka. Petsku ei edellisiltana ollut kovassa jurrissa laittanut merkille, että Millan rinnat roikkuivat alastomana kuin märät kaapelivetokintaat, tiedättehän nuo kuivaustelineellä tuulessa puolelta toiselle lerppuvat lärpättimet, mutta viiden aikaan aamulla ei ollut panoseurasta varaa valita. Ronkelit runkkaa, sanoi vanha, mutta yleispätevä viidakon sanonta. Kehumista ei ollut myöskään Annan rinnoissa, vaikka kookkaat olivatkin, sillä tissit roikkuivat ikävällä tavalla muistuttivat ehkä enemmän kansallispuvun taskuja tai patalappuja kuin kiinteitä seurustelulihaksia, mutta minkäs teet. Pesää muijat olisivat varmasti antaneet aidan seipäillekin mikäli sitä osaisivat kysyä. Toisaalta kevytkenkäiset naiset toivat usein mukavalla tavalla lohtua muuten niin raskaaseen nuoren miehen elämään. Mitäköhän muijia ne edes oikeasti oli? Ja kuinkahan monta lasta noilla rinnoilla oli imetetty, legioona? Petsku oli rintamies henkeen ja vereen, mutta kun kaksikko alkoi huutaa vuorotellen ”revi mun rintoja!”, alkoi Petskua ärsyttää. Petsku nappasi nopeasti kalsarit, farkut ja T-paidan mukaansa teltan lattialta ja paineli matkoihinsa. Kiihkoissaan tytöt eivät olleet lainkaan huomanneet Petskun makuupussiin tekemään yllätystä, mutta kun he sen tulisivat näkemään oli vain hyvä asia ettei Petsku ollut paikalla, vaikka tuskin häntä olisi kakkakepposeen osattu yhdistääkään. Pallit täysinäisenä, mutta tyytyväisenä Petsku nukahti teltaansa Lelun ja Maken väliin ja pojat nukkuivat yhdessä tappituntumalla makoisasti aamuun saakka.
 
Seuraava aamu alkoi poikien osalta vasta puolen päivän aikaan, sillä niin hyvin uni oli jopa lähes puhki runkatulla telttapatjalla maittanut. Ensimmäisenä nukkumaan mennyt Make oli myös ensimmäisenä jalkeilla ja silmät aukaistuaan aukaisi Make myös välittömästi ensimmäisen bissen. Päivän ensimmäistä olutta lipittäessään Make hieraisi silmiään. Peten hieno, suorastaan tarunhohtoinen, Ford oli töhritty törkeällä tavalla. Tuulilasiin oli kirjoitettu puolen metrin kokoisin kirjaimin spray-maalilla teksti”, Paska jätkä, ammu ittes” ja auton molempiin kylkiin, ”Kolmen homon homoauto”. Kaiken kukkuraksi pakoputki oli tungettu täyteen heinää ja sammalta sekä tyhjiä Valintatalon muovipusseja. Viereisen telttojen tyttöjä ei näkynyt missään. Vaasalaiset olivat TODELLA kateellista sakkia!
 
Makea, Petskua ja Lelua eivät pienet vastoinkäymiset lannistaneet ja sinnikäs kolmikko päätti alkaa laittaa uutta matoa koukkuun. Olihan peliaikaa vielä yksi päivä ja ilta. Lelun kaveri, Juhis, oli kertonut että Rantarockin aikaan Juhannuksena Tropiclandiassa oli aina joukko pantavia naisia kylpemässä ja uimassa sekä pesemässä festareiden kuonia pois, joten se olisi oiva paikka bongata misuja ja päästä heiluttamaan nahkanuijaa. Testosteronia pursuavien kollien seuraava kohde oli siis selvä, Tropiclandia.
 
Juhis puhui yleensä silkkaa paskaa, mutta tällä kertaa Juhiksen vihje piti kutinsa ja kylpylässä pojat saivatkin kulkea poreammeesta toiseen tappi pystyssä. Kylpylä oli täynnä toinen toistaan kauniimpia tyttöjä. Kylpylään mennessä Petskua alkoi lapsettaa, kuten pöhnäpäissään voi meille kaikille käydä. Petsku lainasi peruukin ja siihen ja naisten uimapukuun sulloutuneena ampaisi sisään allasosaston puolelle. Ei mennyt aikaakaan kun eräs paikallistelevisio (Malax-tv) otti pojat haastatteluun ja melkein sujuvalla ruotsinkielellä Petsku jättikin omat informatiiviset kuulumisensa kaikille Maalahtelaisille TV:n katsojille (eipä tiennyt aikanaan herra Warhol, että se jokaiselle juntille kuuluva 15 sekuntia kuuluisuutta voi kaukana pohjoisessa paisua joidenkin nassulien kohdalla näinkin kolossaalisiin mittoihin). Allasosastolla pojat rietastelivat ja porsastelivat aikansa kunnes erään järjestysmiehen osalta täyttyi mitta ja hän sai tarpeekseen muovipalmujen juureen kuseskelusta. Pojat passitettiin ulos kylpylästä ja varmuuden vakuudeksi pojille lätkäistiin vielä parin vuoden porttikielto.
 
Kylpyläreissun jälkeen oli aika siirtyä festarialueelle ja naisia naurattamaan. Hervoton remmi päällä lauloi aikoinaan rempseiden rallien sielukas tulkki, Kake Randelin, ja eipä osuvammin olisi Kake osannut lauluunsa sanoja valita kun seurasi poikien mellastusta juhla-alueella. Illan alueella myllättyään alkoi yön jo laskeutuessa Vaskiluotoon menokin hieman laantua ja niin Petsku, Make kuin Lelukin olivat löytäneet morsmaikun kainaloonsa. Ilta tyttöjen kanssa sujui rauhallisissa merkeissä ja seuraavana aamuna vaihdettiin viimeiset kuulumiset tyttöjen kanssa ja matka takaisin Lounais-Hämeen sydämeen oli edessä.
 
Petsku havahtui muisteloistaan ja saapui Holmin kotipihaan Haudankorvan kadulle. Holmi nakkasi avaimet ikkunasta Petskulle, jotta tämä pääsi sisään lukossa olevista alaovista. Pullo Petskun kädessä poltteli jo kovasti tämän astellessa Holmin oven taakse. Pian pojat pääsisivät maistelemaan Kalen pirtuboolia ja bilettämään Salen jameihin sirppiliiteriin (eli DJ Salen diskoon Turuntielle).
 
SEURAAVA JAKSO (OSA 4: SIRPPILIITERIN SIMASUUT) ILMESTYY NETTIIN JOIDENKIN VIIKKOJEN KULUTTUA.

 

 

*************************************************************************************************************************

OSA 2 : KOHTAAMISIA SAUNASILLALLA  (päivitys 25.11.2011)


Ovesta katsottuna vasemmalla, tikkataulun vieressä, Kauppakadulla sijaitsevan pubin peränurkassa pitää Kale vastaanottoaan arkisin kello viidestätoista kuuteentoista ja viikonloppuisin kahdestatoista kolmeentoista. Arkipäivien aikataulun myöhentäminen pitkälle iltapäivään pari vuotta sitten aiheutti asiakkaissa tyytymättömyyttä ja muutamat vakioasiakkaat jopa boikotoivat palveluita hetkellisesti osoittaakseen sen. Kale kuitenkin piti päänsä, sillä hän tiesi kokemuksesta kadonneiden lampaidensa palaavan. Krapula on pirullinen tauti kestettäväksi, mutta harjaantunut juoppo sinnittelee mieluummin pari tuntia kauemmin kuin lähtee suorittamaan epävarmoja ostoksia monopoliliikkeeseen.


Kalen suosituin myyntiartikkeli on yhdeksänkymmentäkaksi volttinen pirtu. Tuotevalikoimaan kuuluvat käsikauppatavarana tiskin alta myös B- ja C-vitamiini, viisi erilaista särkylääkettä, yksi antibiootti ja ripulilääke. Tilauksesta hän tuottaa Venäjältä mitä tahansa. Kalen valinta on täyden palvelun talo, joka tuntee asiakkaansa ja vastuun heistä. Kale on siis viimeisen päälle ”bisnismiäs”.


Jo hyvissä ajoin ennen puolta kolmea pubiin alkaa kokoontua miehiä, nuoria ja vanhoja. Useimmat tulevat yksin. Ne, joilla on rahaa, ostavat oluen tai paukun odotellessaan, rahattomat istuvat seuraan rupattelemaan ajankuluksi. Jonotusnumerot ovat tarpeettomia, väki tuntee toisensa ja jokainen tietää oman paikkansa. Pirtukaupoilla vallitsee tiukka hierarkia, ensin ostamaan pääsevät ovat yleensä pitkän linjan vakioasiakkaita. Tällä kertaa juoppojen joukkoon on eksynyt myös uusi asiakas, Petsku, joka saapuu paikalle työkaverinsa Varsan kanssa.
 

Tasan kello kolme Kale astuu sisään aina tyylikkäässä hapsumokkanahkatakissaan, istuutuu pöytänsä taakse, kaivaa povitaskustaan muistikirjan ja kynän. Kaupankäynti voi alkaa.

- Terve Maisteri, istuhan alas. Ja korvauspäivä tänään?
- Niinhän se. Mitäs sitä piikkiä mulle on kertyny?
- Katsotaanpas. Kaiken kaikkiaan 1400 markkaa. Tarvitsetko kuittia emännälle?
- En tartte. Saa luottaa mun sanaan. Ja kaks litraa ottasin tällä kertaa, rahalla.
- Se on sitten 600 markkaa. Vai tarvitsetko jotain täältä pilleripuolelta?
- Kiitti vaan, mutten mää noista pillereistä. Jossei mun taurit viinalla tokene, ne on sitte kuolemaks. Tuun sitte taas viikon päästä. Terve mieheen.


Kaupankäynti sujuu joutuisasti. Kale takaa tavaran laadun eikä hinnoista tingitä. Epäkuranttia tavaraa ei kannata myydä, sillä asiakaskunta on leppoisaa, mutta laadun suhteen äärimmäisen tarkkanäköistä. Kauppias tietää kenelle voi myydä luotolla ja koska saa rahansa. Jos asiakas on menettänyt luottamuksensa Kalen silmissä, tavaraa ei saa edes ylihintaan. Piikkiin saadakseen jokainen uusi asiakas tarvitsee suosittelijan. Näin on Petskunkin tapauksessa.
 

- Morjensta Varsa, pitkästä aikaa. Olet kuulemma sairastellut.
- Joo, sairaalassa tossa Heikankehän naapurissa pitivät kaks viikkoo. Keuhkokuume ei meinannu millään talttua. Ei sellasilla pilipalilääkkeillä mikään parannu, enkä päässy sulta hakeen kunnon troppia.
- No nythän asia sitten korjaantuu. Kukas tämä kaverisi on?
- Tää on Mäkisen Petsku. Tulin puhemieheks, se ku tarttis putelin kirkasta. Olisivat kuulemma poikain kanssa menossa järkkärille Salen jameihin, se on sellanen poikasten mehudisko. Olishan se Petskunkin jo aika päästä kavereineen pillun päälle. Tolla naamalla se ei taira ihan selvin päin onnistua. Ihan luotettava jamppa se on, vaikka onki kloppi vielä. Se asuu mun naapurissa ja on töissä samassa paikassa tuolla läskitiskillä. Mutta mä takaan sen. Autteli vaimoo sairaalassaolon ajan.
-Selvä, se on sitten 300 markkaa, ollos hyvä.
 
 
Petsku ojensi rahat ja sai vastineeksi pullon ehtaa pirtua. Kale katseli hetken Petskua ja päätti sitten isällisesti ohjastaa nuorta poikaa tämän jalon juoman saloihin lyhyesti briiffaten.
 

- En tiedä oletko ennen tehnyt tuttavuutta pirtun kanssa, mutta annan joka tapauksessa neuvon. Kerron tämän kaikille uusille asiakkaille. Näin vahvaa viinaa ei tietenkään saa mennä raakana juomaan ja laimentaminenkin on tehtävä tietyllä tavalla, ettei elimistö joudu liian kovalle rasitukselle. Keität puolitoista litraa vettä ja jäähdytät sen. Sekoitat pirtun joukkoon ja annat olla seuraavaan päivään. Ja tämän B-vitamiinipurkin saat kaupan päälle, ei tule niin kovia krapuloita. Kai sä oot ohjastanu tätä nuorta kollia ettei tule jatkossa meille harmia. Kaupankäynti tyssää meiltä kaikilta siihen.
-Tottakai Kale. Tähän kundiin sä voit luottaa. Huulemme ovat sinetöidyt.
 
 

Viittä vaille neljä asiakkaat oli hoidettu ja pubi tyhjä. Kale siirtyi baaritiskille selvittämään tilit ravintolan omistajan kanssa. Sopimus heidän välillään oli selkeä; Kale maksaa provision käteiskaupasta, luottomyynti tilitetään maksupäivänä.

- Kuule Kale. Mä tiedän ettei asia minulle kuulu, mutta olen jo pitkään halunnut kysyä sinulta yhtä asiaa. Miten sinä toimit, jos asiakas ei maksakaan velkojaan? Siis eihän tällaista saatavaa voi oikein perintäänkään laittaa.
- Harvoinhan niitä vaikeuksia enää on. Maine puhuu puolestaan. Muistatko vielä Limppi-Sakarin? Asui äitinsä kanssa Viksbergissä, Rytyntiellä. 
- Muistan kyllä. Sakaria ei ole näkynyt ainakaan vuoteen.
- Ei ole näkynyt, ei. Sakari kuopattiin luupuistoon Ojalanmäkeen viime vuoden elokuussa. Sakari oli omasta mielestään nokkela mies, pirullinenkin. Loppujen lopuksi kuitenkin tyhmä.
- No mihinkä se sitten kuoli?
- No ei ainakaan vanhuuteen. Ei vaan, se käveli suoraan puukkoon yks kaunis päivä Saunasillalla, ihan tossa lähellä. Reppana. Sellasia onnettomuuksia voi joskus sattua jos ei ole tarkkana. Pari kuukautta sai raasu virua Loimijoen pohjassa ennen kuin ruumis edes löydettiin.
 
 
Pubin ulkopuolella Petsku kiitteli Varsaa pullon hankkimisavusta ja paineli kohti Haudankorvaa, jossa Santeri ”Holmi” Pesonen jo kiihkeästi odotteli ”viinalähetystä”. Varsa toivotti Petskulle onnea pillun metsästykseen ja lähti tallustelemaan voimistelu- ja urheiluseura Mäskin baseball-takki harteillaan kohti Rautatien kadun ja kauppakadun risteyksessä sijaitsevaa juottolaa, Pikku-Peteä.
 
*****************************************************************************************
 
OSA 1 : POIKA VARJOISILTA KUJILTA (päivitys 14.10.2011)
 
 
PROLOGI
 
Tämä tarina voisi olla tarina meistä kenestä tahansa, mutta näin ei ole, tämä tarina kertoo lyhyen elämäntarinan Santeri ”Holmi” Pesosesta, kenties ainoasta kansainväliset mitat täyttävästä suomalaisesta playboysta.
 
***
 
Andalusian kuulas aamuaurinko nousi kelmeänä Sierra Nevadan vuorijonon takaa niin kuin sillä vain on tapana. Holmi Pesonen huljutteli granaattiomenan kokoisia pallejaan kylmässä jäillä täytetyssä mahongista valmistetussa saavissa ja siemaili emalimukista sangriaa. Holmin genitaalialueet olivat olleet eilen kovassa rynkytyksessä. Eilen pallit olivat olleet työssään, sillä eilen ”runtua” olivat Holmin lanteet antaneet niin kaupungin pormestarin vaimolle, Germana Ruiz-Gonzalezille kuin 19-vuotiaille kaksoistytöille Julianalle ja Violetallekin. Nyt Holmia väsytti, syystäkin, moisen yöllisen takomisen jälkeen.
 
Holmi Pesonen oli aikoinaan muuttanut Espanjan aurinkorannikolle, Marbellaan, ystävän suosituksesta reilu kolme vuotta sitten rattopojaksi. ”Pikku veljeään” säästämättä tämä ”oikeaa” työtä vieroksuva herrasmies oli elättänyt itsensä naisia viihdyttäen ja lakanavalssia tarjoten. Joku irvileuka saattaa varmasti kuvitella, että panomiehen työ on helppoa, mutta näin ei ole sen voi näin suoralta kädeltä sanoa, niinpä Holmi olikin niin psyykkisesti kuin fyysisestikin aivan piipussa riutuen burn outin partaalla. Holmin työnkuvasta joku saattaisi käyttää ehkä barbaarista termiä, ”mieshuora” tai ”gigolo”, mutta Holmi ei ollut koskaan nähnyt asiaa näin negatiivisessa sävyssä, vaan käytti pikemminkin ammatistaan nimitystä ”romantiikan tuottaja”.
 
Nyt Holmi oli joka tapauksessa uuvuksissa. Jokainen varmasti ymmärtää, että pissavehkeiden kanssa puuhastelu on mukavaa, mutta kun on reilu kolmen vuoden ajan henkensä pitimikseen on saanut heilutella nahkanuijaa päivittäin, alkaa pelkkä rönttösen näkeminenkin korpeamaan. Näin oli käynyt Holmillekin ja rakastelu oli alkanut maistua työltä ja tunnetustihan töissä ei ole kivaa.
 
Holmi oli vuosien saatossa kerännyt mukavan pesämunan kikkelitempuillaan säästöön ja vaikka Holmi olikin nauttinut suuresti niin espanjalaisesta ilmastosta, elämäntyylistä kuin ruokakulttuuristakin ei Holmi tulisi koskaan kaipaamaan takaisin etelän lämpöön. Holmi oli päättänyt jättää Puerto Panuksen jet set-elämän taakseen ja muuttaa takaisin Suomeen kotikonnuilleen, Forssaan. Mutta miten Holmi sitten oli aikoinaan päätynyt Espanjaan ja niinkin eksoottiseen ammattiin kuin rakkauden ammattilaiseksi? Palataanpa Holmin lapsuuteen, aina vuoteen 1979.
 
***
 
Holmin ensimmäisiä parkaisuja saatiin todistaa vuonna -79 ja synnytys sinänsä meni hyvin yleisesti totutun kaavan mukaisesti, vaikkakin kyseessä oli syöksysynnytys kotioloissa. Holmi näet syntyä mätkähti keskelle kotinsa olohuoneen mattoa ja koska potra poika ei olisi muuten mahtunut äitinsä kupeilta ulos jouduttiin sairaalassa käytetyn imukuppilaitteen sijaan turvautumaan kotikonsteihin ja vetää poika ulos wc:n puhdistukseen tarkoitetulla imukupilla. Sinänsä hyvin harmiton tapahtuma aiheutti kuitenkin sen, että osa vasemmasta aivolohkosta ”tuhoutui” rytäkässä ja tämä saattaakin olla yksi keskeinen syy siihen ettei Holmilla ole aina aivan ”kaikki muumit laaksossa” ja suosikkijoukkueeksikin mies tunnustaa Helsingin Jokerit, joka osaltaan viestinee jonkinlaisesta järjen köyhyydestä.
 
Holmi asui lapsuuden ja nuoruuden yhdessä perheensä kanssa pahamaineisella Haudankorvan asuntoalueella. Alue ei ollut levoton tai rauhaton, vaan pahamaineinen asuinalue oli siksi, että sillä oli niin pahamaineinen nimi. Sukkelasta synnytyksestä huolimatta Holmin elämän alkutaival sujui suotuisissa merkeissä ja Holmi kasvoi ja kehittyi hyvin normaalilla tavalla. Toimeliaan pikku pojan arkeen kuuluivat leikit naapuruston lasten kanssa ja erilaiset pallopelit, kuten Forssassa hyvin suosittu koripallo.
 
Holmi oli luonteeltaan utelias, vilkas ja äärimmäisen kokeilunhaluinen niinpä Holmi tutustui jo ennen puberteetin alkua asioihin joihin noin pienillä pikku pojilla ei vielä olisi ollut tarvetta tutustua. Uusien ystävien myötä kääntyikin uusi lehti siihen mennessä varsin kiltin ja huomaavaisen pojan elämässä. Urheilullisen nuoren miehen päivät täyttyivät jatkossa päihteistä, pikku rikoksista ja nuorista herkkuperseisistä (ja kevytkenkäisistä) opiskelijatytöistä.