Siltasen Juttutupa sisältää tarinoita ennen julkaisemattomista novellikokoelmista. Tarinoita ei ole viimeistelty, joten niissä saattaa esiintyä kirjoitusvirheitä. Nettitussilla väritetyissä tarinoissa liikutaan välillä hyvän maun tuolla puolen joten ohjeistukseksi lukijoille voikin vain sanoa, ”Älä ota sitä vakavasti.” Jos pidit Juoppohullun päiväkirjoista todennäköisesti pidät tästäkin. Kopiointi on ehdottomasti kielletty.

 

**********

 

SÄBÄMIES SILTASEN PASKEMPI TREENI

 

Takana oli kuutisen viikkoa ”ahkeraa” kesätreeniä ja vihdoin koitti elokuu jolloin alkoivat 6 divisioonajoukkue Vehmaan Vellikulhojen kauan odotetut salitreenit paikallisessa salibandypyhätössä. Viimeiset 1,5 kuukautta olivat sisältäneet nöyrää työtä, verta, hikeä ja kyyneleitä niin lenkkipolun jylhissä maastoissa, kuntosalin hämärässä kuin urheilukentälläkin. Tai sanotaanko, että olisi pitänyt sisältää. Tosiasiassa Siltasen kesä oli kulunut tuttuun tapaan oluenhuuruisissa merkeissä kesäterassilla kullankeltainen janojuomatuoppi kuin liimattuna räpylään. Siltasen kesä oli ollut nesteytyksen suhteen äärimmilleen viety, sillä toiminnallinen kesä oli sisältänyt niin korkean paikan leirit Provinssirokissa, juhannuskemut Himoksella, pogoilua Kotkan Meripäivillä, yleistä häröilyä kesämökillä, hihhulointia Ruisrokissa kuin riemuloman Kyproksellakin ja nyt kun olisi pitänyt palata pelikentille oli takki suoraan sanottuna tyhjä.

 

Siltasen joukkuekaveri, Pellervo Liimatta (joka totteli kavereiden keskuudessa nimeä Pele, vaikka lempinimi kahdella ällällä olisikin kuvannut Pellervoa paremmin), tuli hakemaan autollaan Siltasta kotoa treeneihin. Pele oli auto- ja hifimies henkeen ja vereen ja ruosteisten peltilehmien, teinipissisten ja erillissarjojen erikoismieheksi tiedetty Pele oli myös varsinainen virtuoosi mitä tuli salibandymailojen käyristykseen. Valtavat kalapuikkosuortuvat turpavärkkinsä suojaksi kesän aikana kenties Movember-kamppanjan innoittamana tuunannut Pele oli mies, joka tiesi salibandymailojen lapamateriaaleista enemmän kuin gynekologi naisen erogeenisistä alueista ja tälläkin kertaa Pele oli restauroinut Exelin legendaariseen Chill-lapaansa sellaisen peilin kesän aikana ettei paremmasta väliä. Lapaa Pele oli sorvaillut uuteen uskoon perinteisin menetelmin kuumailmapuhallinta käyttäen ja syystäkin tämä lavan käyristyksen Obi-Wan Kenobi odotti jo malttamattomana lajiharjoitusten puitteissa pääsyä ”boksiin” kokeilemaan taikasauvaansa jollaiseksi hän omaa salibandykeppiään kutsui.

 

Pele kurvasi Siltasen kotipihaan, Siltanen heitti mailakassinsa takapenkille ja istuutui ”pelkääjän paikalle”. Pele oli hiustyyliään ja pukeutumistaan myöten elämässään jämähtynyt rankasti 80-luvulle ja niinpä Pele koki lähes perverssiä viehtymystä viime vuosikymmenen tukkaheviä kohtaan ja tälläkin kertaa autostereoissa jyhmi ikivihreä kasariklassikko, ”Youth Gone Wild”, jenkkipumppu Skid Rown tulkitsemana.  Pelen teinikiesin taustapeili hytkyi peräkontissa nököttävän basson tahdissa kuin Jenna Jamesonin sorjat lanteet vaakamambon pyörteissä ja meteli salibandyhallin tupakkapaikalle saavuttaessa oli suorastaan korvia huumaava.

 

Jo heti tupakkapaikalla Siltanen huomasi, että säbätukan leikkauttanut joukkuekaveri, Make, oli hommannut itselleen paitsi upouuden Exelin ovaalimailan myös puuhelmet, siis sellaiset yliviileät killuttimet, jotka jokaisella itseään kunnioittavalla säbämiehellä tuli olla. Siltanen oli kateudesta vihreä ja tuumi hiljaa mielessään, että vastaavanlainen kääty kaulassa hän olisi kaukalossa täysin pitelemätön ja varmasti ilmaveivikin kulkisi ihan toisella tavalla.

 

Kutosdivarissa harjoitusten aloitusaika on aina vähän niin ja näin ja niinpä joukkueen pelaajia tippuikin hiljalleen hallille ensimmäisten kiertoharjoitusten ollessa jo täydessä vauhdissa. Kauden ensimmäiset harjoitukset pyörähtivät käyntiin tuttuun tapaan, ”ruotsalaisella”, mikä oli vuosien saatossa koettu varsin toimivaksi ja mukavasti lihaksia lämmittäväksi harjoitteeksi. Eräiden pelaajien tossu ei syksyn kynnyksellä vielä liikkunut aivan parhaalla mahdollisella tavalla, Siltanen mukaan lukien ja muutaman pienen spurtin jälkeen Siltasen suonikohjujen runtelemat pohkeet olivat jo totaalisesti hapoilla. Siltanen liikkui kaukalossa kompuroiden kuin Bambi liukkaalla jäällä eikä asiaa parantanut lainkaan se, että jo aikaisempina kausina Siltasen lähtönopeus oli ollut lähes moottorittoman Trabantin luokkaa. Siltasesta tuntui muitten pitäessä hurjaa vauhtia kuin olisi tullut mopolla moottoritielle.

 

Nyt Siltanen oli pudonnut nopeudessaan luokkaa alemmas ja tätä nykyä Siltasen lähtönopeudesta puhuttaessa voitiinkin enää puhua vain paikalleen jäämisnopeudesta. Aikaisemminkin naljailtiin Siltasen liikkeen olevan verkkaista, mutta nyt hitaus oli niin silmiinpistävää, että öljytankkerikin kääntyisi suunnanmuutoksissa Siltasta ripeämmin. Pulla, Jomppeli ja Sämpy olivat sitä vastoin kesällä käyneet lenkillä purutakiepillä hyttysiä pelottomasti uhmaten pari kertaa viikossa ja niinpä pojilla riittikin virtaa. Myös Pelellä riitti intoa ja Pele kirmasikin pitkin kenttää kuin laitumelle päästetty villivarsa, vaikka laukaukset pääasiassa suuntautuivatkin tuttuun tapaan tällä ”snaipperilla” hehtaaripyssyllä ”muikkuverkoihin” ja syötöt napsuivat kaikkialle muualle paitsi vastaanottajan lapaan.

 

Isoäidin perinteisellä suvussa vuosisatoja kulkeneella salaisella reseptillä valmistettu vispipuuro vei kielen mennessään, mutta ennen salibandytreenejä ei tuhti puuro ehkä ollut aivan paras ja osuvin välipalavaihtoehto. Oliko ennen treenejä nautituissa marjapuurossa laksatiivisia vaikutuksia?

 

Siltasen treenatessa vatsalaukussa myllersi ja vatsahapot tekivät työtään. Vatsalaukussa mannaryyneillä on tapana turvota ja turpoaminen taas tunnetusti etenkin urheilusuorituksen aikana aiheutti kiusallisia vatsan väänteitä. Siltasella oli viimeaikoina vatsan kanssa ollut muutenkin ongelmia ja ilmavaivat sekä ummetus olivatkin kiusanneet tätä salibandymaailman Eddie Edwardsia jo pitemmän aikaa. Kesken maalintekoharjoitteen mahassa tapahtuikin sitten se pahin kauhuskenaario mitä piinkova säbämies saattoi vain hurjissa painajaisissaan kuvitella eli kesken kaukalossa huhkimisen alkoi paskattaa.

 

Mahassa alkoi kiertää ja paine rectumissa alkoi olla nopeasti suorastaan kolossaalisissa mitoissa. Siltanen ajatteli, että kyseessä oli vain epäsäännöllisestä syömisestä johtuen palleaan kasaantunutta suolikaasua, jonka voisi pienissä erissä huomaamattomasti päästää pihalle, mutta valitettavasti asia ei ollut näin.

 

Siltanen tajusi, että kyseessä oli räjähtämisvaiheessa oleva ripuli eikä pelkkä peräilman luikahtaminen. Yhtäkkiä, mitään sanomatta, ikään kuin salakavalasti märän pierun mukana Siltasella pärähti paskat housuun. Siltanen pysähtyi kesken harjoitteen kuin seinään, sillä lusikallinen pelipöksyissä oli suorastaan mahdotonta iskeä palloa reppuun. Mitään sanomatta Siltanen konkkasi märkä ripulipaska huumaavasti perskannikoita lämmittäen salibandyhallin vessaan.

 

Siltasen lyllerrettyä toilettitiloihin hän huomasi hallin toimitilahuoltajan, Ritvan, olleen siivouksessa jälleen kerran huolimaton. WC-pöntön reunat oli tukevasti vuorattu erilaisilla eritteillä eikä siivousrättiä oltu käytetty nimeksikään, mutta nyt ei auttanut olla ronkeli, sillä kakkapökäle odotti jo persposkien huulilla.

 

Käymälään päästyään Siltanen riisui ulosteen kyllästämät pelihousut lattialle, paiskasi vessan oven kiinni perässään ja istuutui posliinille. Siltasella oli ollut jo tovin melkoinen paine anaalissa, mutta pöntölle päästessä ei mitään sitten kuitenkaan tapahtunutkaan. Kakkakimpale ei suostunutkaan tulemaan ulos suosiolla ja niinpä saadakseen pökäleen ulos joutui Siltanen tekemään töitä eli aktivoimaan lähes kaikki keskikehon lihakset miltei olkapäihin asti, että saisi ulosteen liikkeelle.

 

Siltasesta tuntui että tavaraa tulisi niin paljon aina lähes paksusuolesta saakka ettei pöntön tukkeutuminenkaan olisi täysin pois suljettu vaihtoehto ja punnaamisesta sekä mahdollisesta pöntön tukkeutumisesta johtuvasta häpeästä johtuen kylmä hikikin alkoi jo nousta otsalle. Lopulta ähkiminen ja jumalaton ähellys alkoi tuottaa tulosta ja niinpä ilmoille kaikuikin ilmeisesti evoluutiosta johtuen usein ennen pökäleen irtoamista tuleva muutama irtoamista ennakoiva pieru.

 

Seuraavat sekunnit sisälsivät kourallisen pieruja ja muutaman sormenpäänkokoisen persposkien välistä työntyvän kakkakikkareen kunnes lopulta edessä siinsi todellinen grande finale. Pidättelystä ja viikkojen ummetuksesta johtuen saatiin wc:ssä todistaa ns. ketsuppipullo-ilmiötä ja vaikuttikin siltä kuin jokin ”tulppa” ns. varsipierun säestyksellä olisi irronnut pöntön uumeniin Siltasen takalistosta.

 

Erilaisten tarkasti ennalta määrättyjen fysiologisten tapahtumasarjojen tuloksena lopputulos muistutti hieman tiiliskiven putoamista pökäleen tullessa ryminällä ulos takalistosta heittäen matkalla pari volttia ilmassa ja läsähtäen kyljellen keskelle pöntön vesilammikkoa. Ääni on sellainen pöntön muodostaman kaikukopan voimistama PLUMPS, jota seurasi välittömästi perään lähtevät roiskeäänet, kun ilmaan joutuneet vesipartikkelit palaavat altaaseen, jonka jälkeen perään tuli ehkä jopa pienellä nautinnollisella viiveellä varustettu voihkaisu sekä samaan hintaan tuleva ilmainen persposkihuuhtelu. Varsin miehekäs ja kunnioitusta herättävä suoritus tuumi Siltanen katsellessaan viemäriin murjaistua ruskeata ”pythonia”. Onneksi Siltaselle oli tullut mukaan varahousut. Siltanen pesi ripeästi hanurinsa ja sujautti puhtaat housut jalkaansa ja painui muina miehinä jatkamaan muiden mukaan harjoituksia.