Siltasen Juttutupa sisältää tarinoita ennen julkaisemattomista novellikokoelmista. Tarinoita ei ole viimeistelty, joten niissä saattaa esiintyä kirjoitusvirheitä. Nettitussilla väritetyissä tarinoissa liikutaan välillä hyvän maun tuolla puolen joten ohjeistukseksi lukijoille voikin vain sanoa, ”Älä ota sitä vakavasti.” Jos pidit Juoppohullun päiväkirjoista todennäköisesti pidät tästäkin. Kopiointi on ehdottomasti kielletty.

 

***********************************

 

ISÄNSÄ JORMAN NÄKÖINEN KIMMO

 

Suomi on urheilumaa sanotaan. "Suomi on keihäänheittäjien maa", mantra jota meistä on jokainen kuullut toistettavan vuodesta toiseen vaippoihin yllätyksiä suoltavasta räkätapista alkaen, vaan miten tilanne nyt? Tummaa pigmenttiä ei ole juuri aikaisemmin nähty keihään maailmantilaston kärjessä, mutta nyt näyttää tämäkin kummajainen konkretisoituneen ja keihäsvaltikka näyttää siirtyneen pohjolan ulkopuolelle. Miten sitten Pekingissä, sen näyttää aika.

 

Suomi on maa, jossa riittää, että urheilija tekee parhaansa ja sitten vetoaa mykoplasman tukkineen elimistön, niin kuin Saimaan syvyyksiin loppukesästä kuolemaan painunut evätön, lihaton ja elämäniloton ahven. Suomi on maa, jossa on liki perustuslakiin taottuna teesi, että voittamista pitää pelätä ja kakkossija on ihan kiva. Suomi on maa, jossa entisaikojen huiput leimataan juopoiksi, jos nyt pikkuisen sattuvat kompastumaan kalosseihinsa lentokoneen portailla. Suomi on maa jossa tasapäistämisen nimiin onanoivat urheilupäättäjät kyllä tietävät, miten tuloksia tehdään, tosin ei urheilu sellaisia. Nämä seminaareissa rasvaruuilla ja sokerimunkeilla lähes teini-ikäisten finnintason naamalleen saavuttaneet, ex-pärjäämättömät, yliodotusten murtamat alisuorittajat, "kivat kakkoset"-suoltavat Ylen haastatteluissa sellaista paskaa, mitä edes maajussin morsian ei suostuisi talikoimaan.

 

Urheilujohtajien hienoperseisyyden pyyhkijöinä, Serlan kolminkertaisen arkinkannattelijoina toimivat tämän päivän maamme sinivalkoisia värejä edustavat mediaseksikkäät, hemoglobiinirajoja kammoksuvat, muotitietoiset tietotaidottomat, urheilijoiksikin kutsutut liikkujat jotka ovat nyt samassa muotissa noiden pukuja käyttävien kabinettirottien kanssa. Kakkonen on ihan kiva ja ”parhaani teen”-tyypit, Pepsodent-hymyä tiskiin ja face-päivitystä kehiin Justin Bieberin vanavedessä. Tekeekö se urheilijan, että heittää siniset teipit pakaraan ja esittelee vaatekaappinsa naistenlehdelle, silläkö pääsee kisakoneeseen?

 

Kunhan hiukset on hyvin ja kuvausryhmällä on hauskaa Omega 3-mainosta kuvatessa. Kunhan naisjuoksijoiden alahuulet törröttävät katsojan hikinauhan kosteaksi tuottavalla tavalla ja pakarat näkyvät kivasti viettelevällä tavalla. Urheilulle elävä sohvaperuna kyllä tietää totuuden.

 

Mikä joku on sanomaan, että keihäänheittäjän pitää olla sutjakka ja jäntevä? Mitä sitten jos on mörön näköinen juntti, turpea smaga ja metrin levyinen takakontti? Ei yleisurheilukisat ole mitkään missikisat jossa mitataan sitä kenellä on muodikkain fleda tai pienin rasvaprosentti! Seppo Räty oli urallaan suhteellisen mureassa kunnossa. Mies joka kusee verta, paskantaa piikkilankaa ja heittää vaikka rautakangen tarvittaessa poikittain taivaalle maailmanennätystulokseen ja vittuilee vielä Walleniukselle haastatteluhetkellä perään, ei voi olla väärässä. Ei tarvinnut Seppo treeneihinsä manikyyrejä, kokkeja ja Intialaisen päähieronnan taidot hallitsevia hidasteita. Talvella urheilukentälle ja kolalla ura kenttään ja muutama satasen pitkä kaari, jonka jälkeen Tohmajärven Kesoilille kaljalle. Ei siinä mitään Pilatesta ja merenpauhua kuulokkeista tarvittu. Eikä tarvittu mitään naurettavia hyppyjä perään, tukijalka tartaniin, keppi ilmaan, kädet pystyyn ja nimi lehteen. Ja tuskin Sepon noilla mitaleilla, vaikka hieman karkea puheissaan olikin, tarvitsi yksin kisakylän petiin päätä painaa. Legendojen mukaan Seppo oli heitteli aikamoisia kaaria muuallakin kuin stadionin puolella.

 

Valmentajina tarvitaan henkilöitä, ketkä toimivat sopivalla tavalla pelotteina kuin opettajinakin. Vielä tänäänkin Kimmo Kinnunen pelkää saunassa, kun näkee isänsä Jorman.

 

Toki meillä löytyy myös esimerkki oman hyvyytensä yliluonnolliseksi kokevasta, Ratinan hornankattilassa poikuutensa loikkimiselle menettänyt ja suustaan mitä uskomattomampia sukkeluuksia suoltava Tommi Evilä. Joskus vuosia sitten sattunut onnenkantamoinen tuotti mitalin kisoissa, missä tulostaso oli niin kuin Valkeakosken paperityöntekijöiden pituusleikkurilinjaston kahvihuoneessa käydyssä YT-neuvotteluissa, joka siis käytiin tulostason laskun seurauksena. Tommilla on ollut pitkä tukka ja kireät trikoot, nyt kireä tukka ja pitkät trikoot. Toki on hyvä uhota, mutta jos ei ole mitään muuta esittää kuin viimeiset viisitoista vuotta uhottu "hirmuhyppy on tulossa"-lause, niin keskittyisin ennemmin niiden tulosten tekemiseen kuin esittämään marttyyriä kameran edessä ja nolaamaan haastattelijoita nokkelilla sutkautuksilla.

 

Mutta mutta....eihän Suomessa saa erottua joukosta, sehän tekee sinusta mulkun. Jopa ylimielisen, Zlatanin kaltaisen. Mieluummin alistutaan joukon jatkoksi (ei kirjaimellisesti!) ja mennään myötävirrassa mukavasti itseään alistaen. Vastavirtaan kroolaava ihminenhän on julkisesti vihattu, sisäisesti rakastettu. Tuo itseään kuunteleva pystyy kuitenkin elämään itsensä ja päätöstensä kanssa, toki useimmiten seurauksena on sylkykuppina olo ja mulkun maine, mutta eikös se ole kuitenkin kiva elää symbioosissa suhteellisen puhtaan omantunnon kanssa.

 

Josko joku tämän päivän urheilijoista ottaisi urheilukassistaan nyt sen Serlarullan pois ja naulaisi mulkkukyltin selkäänsä ja rupeaisi tekemään asioita oikein....tuskin kuitenkaan....siihen vaadittaisiin todellakin näky, joka pelottaisi. Pelottaisi niin kuin Kimmoa isänsä jorma.