Marraskuun loppu ja joulukuun alku on lystiä aikaa, olihan se aikaa jolloin firmoissa perinteisesti vietettiin pikkujouluja. Pikkujoulutraditioihin kuuluu pistämättömällä tavalla se kun firman naiset kaivavat kaapin perältä sen vuoden päivät siellä viruneen paljettimekon tai leopardi-kuosisen koltun ja isännät saavat pikkukekkulissa pistellä pomojaan, joko fyysisesti tai verbaalisesti, nekkuun. Seuraavat kuukaudet työpaikoilla kuluvatkin sitten rattoisasti pikkujoulujen jälkipyykkiä pestessä. Näin oli myös tilanne Tero Latva-Teikarilla, jolla pikkujoulut jo kolkuttelivat ovella.

 

Tero oli onnellisesti naimisissa, tai no, oli ainakin naimisissa. Avioliiton auvoisuus kun riippui siitä kuka kysyi ja koska. Jos kysyjä oli oma vaimo, avioliitto oli onnellinen. Jos taas joku läheinen työkaveri, niin syvempää kurimusta ja murheiden alhoa ei maa päällään voinut kantaa, kuin heidän avioliitto. Siitä hyvästä henkilöstöpäällikön arvostettuun virkaan hiljattain nimitetty Tero oli saanut monta kertaa lohtupiparia muualtakin kuin Kantolan peltisestä piparirasiasta.

 

Oli firman vuotuisten pikkujoulujen aika ja ilmassa väreili paitsi Hakaniemen torin laidan S-marketista ostettua Menneniä myös tuima annos juhlamieltä. Firman johtoryhmään (lue: juottoryhmään) kuuluva Tero oli vetänyt ylle ”parempaa seppälää” eli tumman Stockmannilta ostamansa Armanin puvun. Vain reppanat lähtivät pikkujouluihin farkuissa ja kauluspaidassa tai muissa junttikledjuissa. Tosimies oli puku päällä lähes paikassa kuin paikassa. Pitihän se jollain tapaa tehdä pesäero hänen ja duunareiden välillä. Tero käveli hymy korvissa pitkin firman käytävää, kun vastaan tuli uusi tummatukkainen sihteerikkö vartaloa nuolevassa pikkumustassaan. Tämä pysäytti Teron, hiveli kevyesti selkää ja kuiskasi miehen korvaan:

 

- Ei varmaan haittaa jos minulla ei ole mitään tämän hameen alla…

 

Tero virnisti, homma oli siis tuonkin naisen suhteen selvä. Toisille riitti kun vain oli oma komea itsensä. Kyllä kolmekymppisellä riitti vientiä vielä tuollaisten hieman yli parikymppisten parissa. Teron käsi hakeutui naisen kiinteille kannikoille.

 

Kevyesti puristaen hän vastasi:

 

- Hieman myöhemmin, aloitan kohteliaisuuden takia vanhemmasta päästä.

 

Sihteerikkö kihersi ja jatkoi matkaa huojahtelevin askelin Teron jäädessä hyräilemään mielessään Leevi and the Leavingsien kipaletta ”Unelmia ja toimistohommia” ja ajatteli mielessään; tältä varmasti George Clooneylta tuntuu vuoden jokaisena päivänä.

 

Firman pikkujoulutilaisuus oli alkanut virallisesti vasta tunti sitten, mutta lähes jokainen oli tankannut jotain miestä tai naista väkevämpää jo jokusen tunnin. Tero vilkaisi ranteessaan olevaa TAG Heuer Carrera-rannekelloa, se oli kohta viisi. Samassa vastaan tuli kaksi farkkuhessua. Tero ja muut johtajat kutsuivat farkuissa viihtyviä muita toimistotyöntekijöitä denimspedeiksi tai farkkuhessuiksi, olihan hän itse esimiesasemassa ja taskussa pullotti paitsi musta firman AMEX myös hiljattain markkinointi-instituutista työnantajan myötävaikutuksella saavutettu henkilöstöpäällikön tutkintopaperi ja pari vuotta sitten Helsingin yliopiston lunttaamalla läpäisty tutkintotodistus. Harmittavasti firman säästöpolitiikka oli johtanut siihen, että myös alempien toimihenkilöiden ja muiden alemman portaan työntekijöiden pikkujoulut pidettiin samaan aikaan ja samoissa tiloissa. Aikaisemmin esimiehet ja muut paperinpyörittäjät olivat juhlineet erillään, pomot Kalastajatorpalla ja duunarit työpaikan ruokalassa. Harmittavasti uudella toimitusjohtajalla oli duunaritausta, joka oli toinen syy yhteisille pikkujouluille. Se toi muka yhteishenkeä osastojen välille. Tero oli arvatenkin toista mieltä.

 

- Soija, Tero tokaisi farkkupukuisten kohdalla.

 

Toinen toimistotyöntekijöistä nosti käsivarttaan, nuuhkaisi kainaloaan ja totesi:

 

- Eilinen Old Spice on kerinnyt jo hieman väljähtyä. Pikkaisen haisee kainaloissa soija, sori.

 

Teroa puistatti, että ihan Old Spicea ja vielä väljähtynyttä. Tai jopa Menneniä, yök. Tosi miehen kainalosta löytyi joko Hugo Bossia, Calvin Kleinia, Polo Sportia tai muuta merkkituoksua. Reppanat olivat huonojen mainoksien uhreja. Onneksi he kulkivat eri suuntiin, niin tässä käytävällä kuin uraputkessakin. Premium-luokan pukuun sonnustautunut työpaikan muoti-ikoni, Tero, käveli juhlatilan ovelle ja avasi sen. Samassa alkoi hurja taputus, ja toimitusjohtaja ilmoitti:

 

- Sieltähän se meidän kantava voima, Tero, tulee. Mies joka suorastaan pursuaa dynaamisia innovaatioita, kurkkupastilleista tuttua raikkautta ja tinkimätöntä ammattitaitoa. Eiköhän skoolata miehelle hänen tekemästään ansiokkaasta työstään firman hyväksi! Tähän pitää sanoa, että jopa vaimoni kiitteli minua siitä kun meillä on Tero talossa.

 

Toimitusjohtajan vaimo ei ollut firmassa töissä, mutta hän oli silti tuttu näky miehensä työpaikalla. Toimitusjohtajan, varsin usein minkkiturkkiin pukeutunut, vaimo ei ollut aivan kedon kaunein kukkanen, mutta ikäänsä nähden varsin viehättävä otus mistä toki käy kiittäminen virolaista kauneuskirurgiaa. Tero tiesi täsmälleen mistä toimitusjohtajan vaimo kiitteli. Hyvästä työstä tietenkin, mutta ei suinkaan firman hyväksi. Toimitusjohtaja oli niin paljon reissussa, että jonkun piti huolehtia vaimon hyvinvoinnista. Pieni nyyhkytarina omasta avioliittohelvetistä oli saanut rotunaisen polvet erkanemaan toisistaan jo useamman kerran. Ei ihme, että toimitusjohtajan vaimo jaksoi kerta toisensa jälkeen puhua Teron puolesta.

 

- Kiitos Jari, Tero kiitteli toimitusjohtajaa. – Kerro Arjalle terveisiä.

- Nyt syömään, toimitusjohtaja komensi.

 

Väki kävi pöytään ja Tero huomasi, että hän oli joutunut istumaan kahden koko firman seksikkäimmän naisen väliin. Miten hänellä olikin karismaa ja vetovoimaa! Kohta minkkiä naarattaisiin oikein urakalla ja tunnelma oli vähintäänkin yhtä eroottinen kuin Pete Parkkosen videolla; ”Kohta sataa”. Ruokailun tuoksinassa hän hiveli naisia ja naiset kiehnäsivät häntä vasten. Silli alkoi tuoksahtaa muualtakin kuin lautaselta.

 

Ruokailun jälkeen suoritettiin arvonta, jossa oli perinteisesti joku kunnollinen pääpalkinto. Ensin arvottiin suklaarasioita ja joulutarvikelaatikoita. Lopuksi oli pääpalkinnon arvonnan aika. Tällä kertaa se oli kymmenen päivän etelänmatka Ibizalle. Kyseinen saari ei ollut Teron suosikkikohde bailaavien brittinuorten vuoksi, mutta hotelli oli hyvä ja matkaan sisältyi täydellinen ylläpito kahdelle. Tero katsoi arpalippunsa numerosarjaa, kun onnettarena operoiva toimitusjohtajan sihteeri alkoi luetella sitä.

 

- Täällä, Tero nosti kättään ja sai aikaan raivoisan taputusmyrskyn sekä hurraa-huutoja.

 

Aplodit tuntuivat jatkuvan loputtomiin. Viime arpajaisten jälkeen Tero oli ollut viikon Skotlannissa ja sitä edellisten arpajaisten jälkeen viinin maistelumatkalla Toscanassa. Vanhempia reissuja hän ei enää muistanut, niitä kun oli niin paljon. Tero käveli toimitusjohtajan luo, joka kätteli tätä ja ojensi lahjakortin. Sihteeri pussasi häntä poskelle ja halasi tulisesti. Omalle paikalle päästyään Teron kimpussa alkoi hääriä niin naimattomia kuin naimisissakin olevia naisia. Jokainen halusi mukaan matkalle. Valinnasta tulisi jälleen vaikea, firmassa kun oli kovin paljon erittäin hyvännäköisiä ja antavia naisia. Moraali tuntui olevan kovin kadonnutta, mutta sehän ei herra henkilöstöpäällikköä häirinnyt, päinvastoin.

 

- Minulla on hyvin aikaa miettiä kuka lähtee mukaan, Tero ilmoitti kiehnääville naisille.

 

Naiset katsoivat Teroa ihaillen, kun tämä jo hieman kevyemmällä tanssikengällä varustettu alfauros asteli pikkujouluja varten rakennetulle baaritiskille. Ennen pääesiintyjää oli aikaa ottaa muutama samppanja. Mitään muuta Tero ei juuri juonut, se kun oli herrojen nestemäistä herkkua. Baaritiskille hänen viereen tuli farkkuhessu, joka tilasi tölkin Karhua.

 

- Kas kun ei Pirkka-olutta, Tero hörähti ja sai farkkuhessun luikahtamaan nopeasti pois takavasemmalle.

 

Kolmen samppanjalasin ja lukuisten flirttailujen jälkeen oli pääesiintyjän aika. Se oli Teron suosikkiartisti, juuri mainetta maailmalla niittänyt Saara Aalto, joka oli saatu tilaisuuteen todella lyhyellä varoitusajalla. Kiire oli tullut sen vuoksi, kun Tero ei ollut osannut päättää kahden erityyppisen esiintyjän välillä. Vääntö oli käyty stand-up- ja musiikkiesiintyjän välillä. Tällä kertaa musiikki voitti. X Factorista tuttu naisartisti nousi lavalle ja veti huiman shown. Viimeisen kappaleen alkaessa nainen pyysi Teron lavalle ja he esittivät loppuhuipentumana Queenin ”The Show Must Go On” duettona. Tero oli ottanut lauluntunteja ja niinpä laulu sujui erittäin hyvin. Oli syytäkin, sillä firma oli kustantanut laulutunteja työajalla jo kahden vuoden ajan, kaksi kertaa viikossa. Kappale loppui ajastaan, mutta vihellys- ja taputuskonsertti ei meinannut laantua lainkaan. Se vaan tuntui yltyvän ja yltyvän ja siirtyvän vain jotenkin lähemmäksi Teroa. Viimein Teron korvaan alkoi sattua.

 

- Mitä helvettiä? Tero ähkäisi.

 

- Sitä vaan helvetin juoppo mätisäkki, että herätyskello on soinut jo varmaan viisi minuuttia!!

 

Teron silmät rävähtivät auki ja hän huomasi tuijottavansa papiljottipäistä vaimoaan jonka naamataulu muistutti enemmän petolinnun persettä kuin sitä hemaisevaa baarin kauneinta kottaraista johon kymmenisen vuotta sitten aikoinaan rakastui. Nainen oli kuin itse piru, silmät kiiluivat vihreinä pimeässä makuuhuoneessa, kuin kiukkuisella Pikku Myyllä. Teron vasen korva oli vaimon pihtiotteessa. Ei ollut ihme, että sattui niin saatanasti.

 

- Irti helvetin hullu, olen jo hereillä, Tero tiuskaisi.

 

Herra henkilöstöpäällikkö nousi sängystä ja raahautui keittiöön. Vaimo kuului huutelevan makuuhuoneesta, ettei kolistelisi niin kovaa, kun hän ei saa nukuttua. Tero seisoi keskellä keittiön lattiaa tekemättä mitään ja mietti minkä verran hamppuköysi maksaisi, tai väliä sillä hinnalla olisi.

 

Aamutoimet olivat nopeat, kahvinkeitin heitti kahvit pöydälle ja lattialle sillä välin kun Tero kävi suihkussa toteamassa, ettei lattiakaivo vedä vieläkään. Vaimolla oli stressin takia sen sortin karvanlähtö, että sitä varisi paaleittain molemmista päistä ja joka hiton viemäri koko asunnossa oli tukossa kaksi kertaa päivässä. Se ei naurattanut enää edes huoltoyhtiön koiranleukaa. Tyyppi oli lopettanut vastaamisen Teron soittoihin.

 

Juomattoman aamukahvin ja viemärin hajun voimin Tero kampesi itsensä pihalle ja leasing-Volkkarin luo. Rivitaloyhtiön ärsyttävin naapuri seisoi Volkkarin luona ja hymyili kuin olisi lotossa voittanut.

 

- Huomenta, Tero murahti.

- Juu, mutta ei hyvää, eikä ainakaan sinulle, ehehehee, naapuri repeili.

- Ihan sama, Tero ärähti ja istahti autoon.

 

Virta-avaimen kääntäminen sai aikaan vain naks-äänen. Uusi yritys ja sama ääni, niks naks, kuin Stigin biisissä konsanaan. Tässä kohtaa naapuri koputti sivuikkunaan. Tero avasi oven ja katsoi miestä kysyvästi ja alkoi selittää:

 

- Siinä on ollut valot päällä koko yön. Eukon kanssa laitettiin veto päälle, että kestääkö aamuun saakka. Ei kestänyt, eukko voitti.

 

- Grrrr, ei tullut sitten mieleen tulla sanomaan, Tero ärisi.

 

- Juu, tai oikeastaan ei, kun oli se veto, panoksena oli kuitenkin viikon pyykkivuorot häviäjälle.

 

Tero ei voinut ymmärtää, että mikä autossa mätti. Eihän tässä pitänyt jäädä valot päälle. Saatana, natsipaska. Naapuri katsoi Teroa ja sanoi:

 

- Heitän sinut junalle jos Kian kyyti kelpaa.

 

- Kiitos, kelpaa kyllä, Tero kiitteli, vaikka kirosi hiljaa mielessään joutuvansa astumaan etelä-korealaiseen riisikippoon toivoen ettei kukaan tuttu näkisi.

 

Naapuri heitti Volkkarittoman henkilöstöpäällikön läheiselle juna-asemalle. Onneksi sentään juna tuli ajoissa ja sieltä sai ostettua konduktööriltä lipun. Vasta junassa Tero muisti, että tänään oli firman vuotuiset pikkujoulut.

 

- Perkeleen, perkele, hän kirosi ääneen.

 

Ne pikkujoulut, niinpä niin. Nyt hänellä oli päällään yksi kulahtaneimmista puvuistaan. Se oli jo vuosia vanha Dressmanin alesta hankittu arkipuku. Uusin puku oli pesulassa ja se oli pitänyt noutaa eilen. Vaan kun perheeseen hiljattain syntyneen vauvan vatsa oli mennyt ruikulle ja vaimo oli vaatinut häntä viemään pirun vaavin lääkäriin.

 

Junamatkan aikana Terolla oli aikaa ajatella asioita. Mieleen palautui yöllinen uni, joka oli ollut niin totta kuin uni vain voi olla. Ehkä päivä muuttuu vielä unen kaltaiseksi kun hän pääsee töihin. Muutama konjakki ja kaikki rullaa taas kuin unelmat konsanaan. Nuorempana häntä oli kutsuttu sekä ”Kaatajaksi” ja ”Terskaksi”, itse hän suosi ensimmäistä ja toivoikin sitä nimeä käytettävän, sillä sai monen henkilön naaman venähtämään, niin samaa kuin eri sukupuolta olevan.

 

Viimein herra henkilöstöjohtaja oli töissä, vain puolisen tuntia myöhässä. Töihintuloajalla ei sinällään ollut merkitystä, sillä pomot kulkivat miten halusivat, heillä ei ollut kulunvalvontaa. Niinpä Tero asteli sisälle firman alaovesta ja astui hissiin. Siellä seisoi firman toimitusjohtaja Tiusanen ja Teron naama alkoi punoittaa kuin Paavo M. Petäjällä lehdistötilaisuudessa Lahden doping-sotkujen aikaan. TJ nyökkäsi ja sanoi paheksuvalla äänensävyllä:

 

- Kävin katsomassa parkkihallissa, että missä olet. Ja hmm, eikös me tänään olla puettu kuten tilaisuus edellyttää?

- Me, tai siis minä olen pahoillani. Vauva valvotti ja auto oli rikki, Tero soperteli raapiessaan samalla lyhyeksi ajeltua päälakeaan.

- Hmm, ei kait vaan ole jäänyt putki päälle, kun aamu meni vähän pitkäksi, nuuh! Toimitusjohtaja nuuhki.

- Valot jäivät päälle autoon, Tero kiirehti selittämään.

- Oliko se vauvan syy? Jari uteli.

- Ei, sillä on vatsatauti.

 

Hissi pysähtyi oikeaan kerrokseen ja kaksikko hajautui omille teilleen. Tero kiirehti huoneeseen ja majoittui sinne koko päiväksi. Vasta myöhemmin illalla hän tuli sieltä ulos. Olikin jo hiton nälkä. Tero käveli hymy korvissa pitkin firman käytävää, kun vastaan tuli uusi tummatukkainen sihteerikkö. Tämä pysäytti Teron ja kuiskasi miehen korvaan:

 

- Tiedätsä mitä, mulla alkoi tänään menkat, eli turha yrittää mitään. Olet muuten helvetin räjähtäneen näköinen. Menisit kotiin nukkumaan. Niin, ja haisetkin ihan viemäriltä…

 

Tero irvisti, eipä kannattanut tälläkään kertaa yrittää tuota päiväunta. Naisille ei tuntunut mikään riittävän, ei edes komea henkilöstöpäällikkö. Kyllähän kolmekymppisellä johtajalla pitäisi olla vientiä vielä tuollaisten parikymppisten parissa. Teron käsi hakeutui taskuun ja omia palleja puristaen Tero vastasi sihteerille.

 

- Oli vähän vaikea aamu, auton kanssa ongelmia.

 

- Vai auton, sinullahan on se farkku-Volkkari. Voi ressua, firman muut pomot ajavat Audeilla, mutta niillähän onkin munaa ihan eri malliin mitä sulla, reppana…

 

Neito kihersi ja jatkoi matkaa huojahtelevin askelin. Firman pikkujoulutilaisuus oli alkanut virallisesti vasta tunti sitten, mutta lähes jokainen oli tankannut jotain miestä tai naista väkevämpää jo jokusen tunnin. Mauri vilkaisi kelloa, se oli kohta viisi. Samassa vastaan tuli kaksi farkkuhessua.

 

- Luuseriii, toinen farkkuhessua totesi Teron kohdalla.

 

Toinen nosti käsivarttaan, nuuhkaisi kainaloaan ja totesi:

 

- Ei haise hiki, toisin kuin meidän Terska-Terolla, ehehehee. Joko se on alkanut Terskalla pysyä meisseli kädessä vai vieläkö äitisi tulee toimiston neitinäpsän apuun kun pitää tehdä miesten hommia? Jospa menisit vaan istumaan toimarin polvelle, suklaakielivässykkä…

 

Teroa puistatti, että noidenkin piti tulla vastaan ja aukoa päätään. Ei mitään käytöstapoja. Reppanat olivat huonojen kasvatustapojen tulos. Kehtasivat vielä muistuttaa Teroa nuoruudesta, josta saakka hän on kantanut Terska-Tero haukkumanimeä. Koulussa piti aikoinaan ruuvata jotain puukäsityötunnilla, eikä hän osannut käyttää meisseliä. Onneksi nuo tyypit kulkivat eri suuntiin, niin tässä käytävällä kuin uraputkessakin. Tero käveli juhlatilan ovelle ja avasi sen. Samassa alkoi taputus, ja toimitusjohtaja ilmoitti:

 

- Väistätkö vähän Tero, että Anna pääsee tänne ottamaan vastaan firman vuotuisen palkinnon. Eiköhän skoolata Annalle hänen tekemästään ansiokkaasta työstään firman hyväksi. Tähän pitää sanoa, että jopa vaimoni kiitteli minua siitä kun käväisi meillä vieraisilla kotona.

 

Toimitusjohtajan vaimo ei ollut firmassa töissä, mutta hän oli silti tuttu näky miehensä työpaikalla. Tero tiesi mistä toimarin vaimo kiitteli. Anna oli Teron mielestä tyypillinen johtavaan asemaan pyrkivä reisikiipeilijä. Annalla ja toimarin vaimolla oli suhde ja hän oli joskus kännipäissään yrittänyt iskeä molempia. Sillä kertaa tuli turpaan tuplasti. Toimitusjohtaja oli niin paljon reissussa, että jonkun piti huolehtia vaimon hyvinvoinnista ja se oli Annan tehtävä. Tero oli kokeillut heittää omaa nyyhkytarinaa avioliittohelvetistä, mutta sille oli naurettu koko firmassa ja joku vitsiniekka oli tehnyt siitä pilakuvankin firman ilmoitustaululle. Välillä Teron työhuoneen henkilöstöpäällikkö-nimikylttikin oli korvattu tittelillä ”vonkaajarunkkari”.

 

- Kiitos Jari, Anna kiitteli vuolaasti toimitusjohtajaa. – Kerro Arjalle terveisiä.

- Nyt syömään, toimitusjohtaja komensi.

 

Väki kävi pöytään ja Tero huomasi, että hän oli joutunut istumaan kahden koko firman pahimman sikailijan ja irvileuan väliin sekä vastapäätä kahta työntekijää joita Tero ei voinut sietää. Tunne oli molemminpuolinen. Miten tänään voikin taas mennä kaikki pieleen. Ruokailu oli aika väkinäistä, sillä vieruskaverit söivät kuin siat ja nauraa räkättivät joka asialle. Lisäksi se heittivät huulta Teron heikosta päätöksenteon kyvystä, osaamattomuudesta ja heikoista johtamistaidoista. Oli toki kiistaton tosiseikka jonka Tero tiesi itsekin, että työpaikan Tero olikin saanut pitkälti persettä nuolemalla ja suhteilla. Terolta meni täysin ruokahalu ja hän yritti kompensoida oloa vetämällä viiniä kaksin käsin. Toimitusjohtaja huomasi sen ja puisteli päätään.

 

Suomalaisen miehen ratkaisu ongelmaan kuin ongelmaan on kuningas alkoholi, mutta kamalampaa cocktailia ei pikkujouluillalle olekaan kuin armoton vitutus ja liian kova känni. Tällä kertaa Tero lillui niissä molemmissa eikä tilannetta helpottanut lainkaan se fakta, että siinä kohtaa nousuhumalassa jossa kompetenssi loppuu, itseluottamus ei lopu.

 

Ruokailun jälkeen suoritettiin arvonta, jossa oli perinteisesti joku kunnollinen pääpalkinto. Ensin arvottiin suklaarasioita ja joulutarvikelaatikoita. Lopuksi oli pääpalkinnon arvonnan aika. Tällä kertaa se oli kymmenen päivän All Inclusive-matka Ibizalle. Tero katsoi arpalippunsa numerosarjaa, kun onnettarena toimiva sihteeri alkoi luetella sitä.

 

- Tämähän on ihan eri sarjaakin, Tero puhisi ja ryttäsi lapun.

 

Tero oli voittanut kerran arpajaisissa, silloin kun jostain ihmeen syystä matkapalkinnon tilalla oli ollut pipo ja veitsisarja. Ne oli saatu lahjoituksena silloisen toimitusjohtajan ystävän firmasta ja vaatimuksena oli ollut, että se setti oli arpajaisten pääpalkinto. Kyllä oli naurua piisannut, kun Tero pokkasi sen voiton. Oletko matkaillut veitsen terällä ja tarkeniko kesälomalla pipo päässä, oli ollut vakiojuttuja vielä kuukausia loman jälkeen. Tällä kertaa matkalahjakortin pokkasi vasta taloon tullut toimistotyöntekijä. Miehellä oli kuusi lasta ja vaimo raskaana. Tero puhisi, että mitä tuokin tekee kahden hengen matkalla. Hänelle se olisi kuulunut. Toimistotyöntekijä heilutteli matkalahjakorttia päänsä päällä ja ilmoitti:

 

- Vaimo ei pääse matkalle, joten otan Reiskan kaveriksi Ibizalle.

 

Kukaan ei meinannut väistää Teroa, kun tämä pyrki pikkujouluja varten rakennetulle baaritiskille. Teroa ei juuri firmassa arvostettu, eikä syyttä, sillä Teron ammatillinen osaaminen oli perin vaatimatonta eikä esimiesten mielistely ja ylimielinen asenne muita kohtaan lainkaan parantanut tilannetta. Ennen pääesiintyjää oli aikaa ottaa lasillinen viiniä. Baaritiskille hänen viereen tuli farkkuhessu, joka tilasi Karhun tölkissä.

 

- Tiedätkö millaiset paskavarpaat ovat talloneet niitä rypäleitä joista tuo litku on saanut alkunsa? Minä en ainakaan joisi, hähähää, farkkuhessu räkätti.

 

Neljän viinilasillisen ja lukuisten tönimisten jälkeen oli pääesiintyjän aika. Mikäpä sopisikaan tähän tehostamisen aikaan paremmin kuin yhden miehen yhtye, Jouko Mäki-Luoma. Jouko oli kuuluisa siitä että samalla kun hän lauloi, soitti hän myös huuliharppua, kitarabassoa ja rumpua. Jouko veti tuttuun tapaan huikean shown. Viimeisen kappaleen alkaessa Jouko pyysi Annan lavalle ja he esittivät loppuhuipentuman duettona. Tero oli pyytänyt päästä myös esiintymään kun halukkaita oli etsitty. Koelaulussa oli vain kaikki mennyt niin pieleen kuin vain voi mennä. Anna taas oli ottanut lauluntunteja ja laulu sujui erittäin hyvin. Oli syytäkin, sillä firma oli kustantanut tunteja jo kahden vuoden ajan, kaksi kertaa viikossa työajalla. Kappale loppui ajastaan, mutta vihellys- ja taputuskonsertti ei meinannut laantua ollenkaan. Se vaan tuntui yltyvän ja yltyvän ja siirtyvän vain jotenkin lähemmäksi Teroa. Viimein Teron korvaan alkoi sattua.

 

- Mitä helvettiä? Tero ähkäisi.

 

Tero avasi silmät ja totesi makaavansa korva kiinni isossa kaiuttimessa. Hänen kädestään oli ottanut pihtiotteen firman toimitusjohtaja. Ilmankos siihen sattuikin niin perhanasti. Tero pelkäsi pomoaan kuin ruttoa ja legendan mukaan toimarilla oli aina takataskussaan valmiiksi allekirjoitetut irtisanomislaput joita hän sitten vittumaisuuksissaan jakeli illan pikkutunneilla.

 

- Olen nyt katsonut riittävästi noita sinun toilailujasi viinaksien kanssa ja heilumistasi kravatti pään ympärillä otsanauhana, etenkään kun osaamisesi työssäsi ei ole kovinkaan hääviä. Jatkossa henkilöstöpäällikön tehtävät meidän firmassa jatkossa hoitaa Anna. Sinun taitaa olla aika lähteä kotiin vaimon viereen. Soitin jo hänelle, on anopin kanssa sinua vastassa firman alaovella. Tuossa on sinulle irtisanomisilmoitus ja työtodistus. Lopputilin saat kotiisi ja työvelvoitteesi päättyy saman tien, hyvää pikku joulua, Tero vai pitäisikö sanoa Terska, toimitusjohtaja sanoi ja alkoi nauraa höröttää. Tero lyyhistyi mustalle nahkasohvalle…

party.jpg