haastattelu.jpg

 

 

Ulkona sataa tihuutti, kun vaalean harmaisiin suoriin housuihin ja mustaan paitaan ja kravattiin pukeutunut mies nappaskengissään asteli ohi legendaarisen hotelli Koskenniskan kohti Forssan keskustaa. Pian mies saapui torin laidalla sijaitsevan kerrostalon alaovelle ja painoi nappia ovisummeria. Kerrottuaan asiansa, sähkölukko pärähti ja mies sujahti sisälle. Katseltuaan hetken nimitaulua, lähti tuo kölninvedellä itsensä vuorannut herrasmies nousemaan portaita. Kolmannen kerroksen kohdalla hän pysähtyi ja jäi huilaamaan seinää vasten, enää yleiskunto ei ollut samalla tasolla kuin vielä muutama vuosi sitten jolloin hän mätti maaleja kuin liukuhihnalta paikallisen jalkapalloseuran sinivalkoisissa väreissä Lamminrannan hornankattilassa. Noin kymmenen minuutin huilaamisen jälkeen mies soitti viereistä ovikelloa ja kohta pärähti jälleen sähkölukko.

 

- Päivää, olen Matti Vulli, mies esitteli itsensä pienen pöydän takana istuvalle vaaleahiuksiselle nuorelle neidolle. – Tässä olisi nämä hakemuspaperini.

 

- Johtaja ottaa kohta vastaan, neito vastasi hymyillen, ja otti vastaan kirjekuoren. – Istu kiireemmäksi aikaa.

 

Hetken aikaa Matti katseli ympärilleen ja sen jälkeen hänen naamalleen nousi epäuskoinen ilme, joka oli suomennettuna "mitä vittua?". Tilassa, joka oli oikeastaan vain iso eteinen, ei ollut muuta jakkaraa kuin nuoren blondin alla oleva. Tyttönen istui pienellä pilkkijakkaralla kutoen sukkaa. Tytön vieressä oli pieneltä yöpöydältä muistuttava pikkupöytä jossa oli vanha lankapuhelin, cd-radio-soitin ja Turkka Malin sekä Hampuusien vanhat cd-levyt.

 

turkka.jpg

 

Tuolilla sukkaa kutova tyttö jatkoi kutomistaan ja hymyili. Tunnelma oli kuin Basic Instictin kuulustelukohtauksessa Sharon Stonen ristiessä koipiaan. Koska ainoa istumispaikka oli lattia ei Matin auttanut kuin istuutua sille.

 

- Haluaisitko panna? Neito kysäisi yllättäen.

- Ööh, anteeksi mitenkä?

- Purkan poskeen, minä tarjoan, neito ojensi miestä kohti purkkapussia. – Raikastaa hengityksen ja tekee paremman vaikutuksen työnantajaan.

- No, siinä tapauksessa, Matti jatkoi hymyilemistä ja otti pussista kaksi palaa purkkaa.

 

Tämän jälkeen hiljaisuus palasi eteistilaan, ellei purkan mässytystä laskettu ääneksi. Aika kului, mutta mitään ei tapahtunut. Blondi ei tehnyt koko aikana Matin huomioiden mukaan mitään muuta kuin hymyili, jauhoi purkkaa ja kutoi vihreä oranssia sukkaa johon oli selvästi muodostumassa paikallisen jääkiekkoseuran logo, aika kummallista touhua sihteeriltä.

 

- Sisään! Kuului vihdoin viereisen oven takaa.

- Ole hyvä, johtaja ottaa nyt vastaan, neito ilmoitti Matille.

 

Matti nousi ylös, suoristi paidan ja housut, korjasi paidan kaulusta ja avasi oven. Oven takaa paljastui melkoisen tavallinen toimistohuone, jossa oli ison kirjoituspöydän lisäksi muutama mappihylly, seinällä kulttuurivaikuttaja Esko Aaltosen muotokuva sekä kehystetty koripallojoukkueen sinikeltainen paita jossa luki selässä ”Kulonen”.

 

- Kauko Alakärppä, huoneessa keskellä lattiaa seisova pitkä mies ojensi kätensä.

- Matti Vulli, siis V:llä. Tulin sen työpaikkailmoituksen vuoksi.

- Tapasitko jo sihteerini Sini Kottaraisen?

- Tapasin kyllä, oli oikein kohtelias nuori nainen.

- Nuuh, taisit panna, Kauko työnsi nenänsä lähes kiinni Matin suuhun.

- Öh, purkan, tai oikeastaan kaksi, suuhun, työnhakija vastasi naama punoittaen.

- Hyvä, minä panen aina kun siihen on mahdollisuus. Kerroinko jo, että olen tämän firman omistaja ja toimitusjohtaja?

- Et, mutta nythän tämä tuli selväksi. Siitä ilmoituksesta minä vielä...

- Puhuttiinko siinä työpaikasta? Kauko keskeytti hakijan puheenvuoron.

- Kyllä.

- Hienoa, sihteeri osasi siis tehdä jotain oikein, herra toimitusjohtaja hymyili ja kehotti vierastaan istuutumaan pöydän toiselle puolen.

 

Matti teki työtä käskettyään ja kohta huoneeseen sipsutteli eteisestä tuttu sihteerikkö.

 

- Maistuuko? Kauko kysyi kohottaessaan kahvikuppia omille huulille.

- Kyllä kiitos, Matti hörppäsi äkkiä omasta kupistaan.

- Hyvä, sillä minä en voi juoda tällaista automaattipaskaa, Kauko työnsi oman kuppinsa Matin kupin viereen.

 

Vasta siinä vaiheessa myös Matti makuhermot saivat kerrottua totuuden tuosta juotavasta, joka oli jotain sellaista, mitä makuhermot eivät olleet aikaisemmin rekisteröineet. Juoma oli mustaa kuin tummaa pikeä, eikä siihen kaadettu maito tuonut mitään helpotusta pahaan makuun.

 

- E-erikoisen täyteläinen maku, Matti köhisi.

- Ihanaa, eikö totta? Niin tummaa, eksoottista ja väkevää, maku ihan vie mennessään, Sini kääntyi työnhakijaa kohti ja hymyili.

- Niin, siitä työpaikasta, Matti työnsi kuppia poispäin itsestään.

- Kupit tyhjiksi, niin mennään asiaan, ei minulla niin kiire ole, ettet kerkeä nauttia juomistasi, Kauko hymyili ja alkoi leikata kynsiään Armantin mainosmattoveitsellä.

 

Matin ei auttanut muuta kuin juoda nuo kaksi kupillista helvetin pahanmakuista kahvia, tai mitä sotkua se sitten ikinä olikaan. Onneksi Sini oli tuonut pöytään pullapitkon, joka meni siinä samalla viimeistä murua myöten, hyvä että edes piisasi. Kylläpä Antin konditoria osasikin loihtia vehnästä maittavia nisuja. Noin vartin päästä niin pullalautanen kuin kahvikupitkin olivat täysin tyhjät ja herra toimitusjohtaja kaivoi työpöytänsä laatikosta kankaisen liinan housujensa peitoksi ja alkoi ahmia muovisesta eväslaatikosta pylsyä. Toimitusjohtaja hotki lautasen tyhjäksi muutamassa minuutissa ja nousi äkkiä kimakan pieraisun säestämänä konttorituolista.

 

- Tulit siis työpaikan vuoksi? Hän kysäisi selkä hakijaa kohti.

- Niin tulin, mutta siinä on kyllä yksi epäselvä kohta.

- Ai mikä, palkkausko? Johtaja kääntyi Matti kohti.

- Ei, vaan siinä ei mainittu mikä työpaikka on kyseessä.

- Eikö? Kauko kääntyi katsomaan kirjoituspöydän takana kynsiä lakkaavaa sihteeriänsä.

- Ei, Sini myönsi.

- Et siis tiedä mitä olet tullut hakemaan?

- En, tulin vain työpaikan takia, minulle käy melkein mikä vain, olen ollut nyt työttömänä puoli vuotta.

- Osaatko leipoa?

- E-en kyllä, mutta jos joku opettaa, olen nopea oppimaan.

-Tiedätkö tänne tullaan tekemään, ei oppimaan. Mitäköhän siitäkin tulisi jos vaikka Ameriikan presidentiksi nimitettäisiin täysin mitään mistään tietämätön tumpelo? Hä, mitä?

-Eikös sinne juuri valittu…?

-Ei puututa yksityiskohtiin,  johtaja keskeytti. Se oli vain esimerkki. No, onko sinulla jotain vahvuusalueita? Osaatko piereskellä porilaistenmarssin, puhua mandariinikiinaa tai hiihtää ilman suksia ja latua? Tai entä rakentaa sinitarrasta hattuhyllyn?

 

Matti meni sanattomaksi. Mihin ihmeen paikkaan hän oli tullut? Hän oli kyllä aikoinaan koulunsa taitavin kainalopierujen tekijä ja niittipä hän aikoinaan mainetta syömällä yhteen menoon 18 pinaattilättyä, mutta kieltämättä kysymykset vetivät miehen sanattomaksi.

 

Toimitusjohtaja huokaisi syvään, käveli ympyrää huoneessa ja huokaili lisää. Matti puolestaan nieleskeli, että oliko tämä nyt tosiaan tässä? Matti oli TE-toimiston työnhaku-kurssilla kuullut työvoimaneuvojalta, että pelkkä yksi harkitsematon sana tai ele saattoi aiheuttaa sen, että työhaastelussa työnhakija saavuta tavoitettaan eli tule valituksi työpaikkaan. Mattia jännitti vimmatusti, sillä hän tarvitsi rahapulassaan työtä todella kipeästi.

 

Työpaikkailmoituksessa oli lukenut vain pelkkä firman nimi, ”Oy Ab Alitehtaalainen” ja puhelinnumero. Hän oletti, että tuollaiseen työpaikkaan saattoi hakea kuka vain, kun ei tehtävänkuvaa oltu millään lailla tarkemmin määritelty. Hän oli soittanut työpaikkaan ennen tulemista ja nainen puhelimessa oli käskenyt vain tulla paikalle hakemuksen kanssa, ne muodolliset jutut kyllä hoituisivat itsestään.

 

Tässä kohtaa haastattelua Matti mielessä kävi, että olisikohan se ollut sittenkin parempi jäädä kotiin katselemaan Netflixiä kuin lähteä hakemaan uutta työpaikkaa? Hänellä ei ollut mitään koulutusta, joten työnsaantimahdollisuudet näin laman painaessa päälle olivat aika minimaaliset.

 

- Mikä on näkemyksesi työpaikasta jota haet? Toimitusjohtaja kysyi istuuduttuaan jälleen pöydän ääreen.

- Aika vaikea näin äkkiä...

- Yhdellä sanalla!

- Haastava, Matti heitti nopeasti.

- Kuvaile aikaa ennen tätä päivää.

- Öh tuota... varmaan aika kiireetöntä.

- Kuka syö piparisi?

- Eh, en minä kyllä osta mitään pipareita, yritän elää terveellisesti.

-Lasketko lakanoille?

-Siis mitä?

-Niin, onko yökastelua?

-E-ei.

- Miten tämä työ vaikuttaa mieleesi?

- Positiivisesti, teen mielelläni töitä, Matti koetti vakuutella parhaansa mukaan.

-Minkä väristä aamuvirtsasi on?

-Keltaista?

 

Herra johtaja kävi hakemassa kirjoituspöydältä ison mustakantisen vihkon ja alkoi raapustella sinne jotain, mutisten samalla miten korkeat kustannukset työvoiman palkkaaminen aiheuttaa firmalle ja miten perseestä Sipilän yrityksiä tukevat toimenpiteet ovat.

 

- Pessimisti ei pety. Mikä ei tapa vahvistaa. Mikä on sinun elämän mottosi? Kauko nosti katseensa vihkosta.

- Älä unelmoi vaan elä unelmaasi?,  Matti vastasi.

- Fokopo vai Alku?

- Fokopo… vastasi Matti varovasti katsellessaan seinällä olevaa Kari ”Kanni” Kulosen paitaa.

 

Toimitusjohtaja kurtisti kulmiaan ja tarkkaili edessään hikoilevaa työnhakijaa mittailevin katsein.

-Pidätkö kukkasista ja mehiläisistä?

-Kyllä kukat ovat ihan kauniita… etenkin valkoiset kallat…

-Ne ovat hautajaiskukkia? Onko sinulla itsetuhoisia ajatuksia? Ihailetko Brejvikiä?

-Ei, en ihaile!

- Oletko pelannut palloa tyttöjen kanssa?

- E-en ole, Matti pyöritteli päätään.

- EIH! Sini parkaisi samalla kirjoituspöydän takaa. – Oletko sinä siis mailapoika?

- En ole, enkä ole harrastanut mitään muuta urheilua kuin jalkapalloa ja ihan poikien kanssa, Matti selitti ja pyyhki samalla hikeä otsaltaan.

- Jaahas… Kumpi toimii paremmin, lateksi vai luonnonkumi?

- E-en kyllä tiedä.

- Siis paljaalla mennään, Kauko huokaisi syvään.

 

Matti kuunteli kummissaan toimitusjohtajan kommentteja ja mietti miten pääsisi pois tästä tilanteesta, sillä eihän nyt tällainen työpaikka voinut olla mistään kotoisin. Hänellä ei ollut pienintäkään aavistusta, että mikä firma edes on kyseessä, vai onko firmaa ollenkaan? Kello alkoi olla jo ties mitä, varmaan kohta kahdeksan illalla, joten hän lähtisi kyllä mielellään jo kotiin, ihan vaikka vain television ääreen nauttimaan uusinnoista.

 

- Miten poltat päreesi, näytä esimerkki?

- Anteeksi, siis mitä minun piti näyttää? Matti meni hämilleen.

- Suutu saatana! Kauko karjaisi.

- Voi paska, kyllä nyt vituttaa, Matti napautti nyrkillä pöytää, niin että kahvikupissa ollut lusikka muutti hieman paikkaansa.

 

Toimitusjohtaja nousi jälleen ylös tuolilta ja poistui huoneesta. Matti jäi istumaan paikoilleen, kuten myös sihteeri. Meni varmaan viisitoista minuuttia, ennen kuin Kauko palasi huoneeseen, tällä kertaa avojaloin ja ilman kravattia.

 

- Pesin sukat, se rentouttaa, toimitusjohtaja ilmoitti.

- Hyvä, minä rentoudun yleensä kuuntemalla musiikkia, Matti kertoi.

- Ei mennyt nyt tuo hermostuminen putkeen, minua alkoi suoraan sanottuna vituttaa tuollainen kessukka. Sini, näytä mallia tälle kesselille.

- Vittusaatanaperkelemunanomistajamitämenitnyttekemäänkunmaksoitpalkankaksiminuuttiamyöhässä!

- Huomasitko eron? Kauko kysyi Matilta.

- Ehkä minun pitää hieman harjoitella. Milloin tämä työ mahdollisesti alkaisi ja paljonko siitä maksetaan?

- Hetkinen, siis haetko työpaikkaa josta työntekijä saa jotain palkkaa?

- Haen kyllä, miten niin? Yleensä minulle on maksettu töistä.

- Onko ajokorttia?

- On kyllä, henkilöautokortti.

- Hyvä, lainaistiko sitä pariksi tunniksi illalla, poltin juuri omani ylinopeuden takia.

- En lainaa, tarvitsen sitä itse. Eikö tähän työpaikkaan tarvittu ajokorttia?

- Maistuuko ahven paremmalta jos se on pyydetty kalastuskortilla vai ilman korttia?

- No ei, eihän sillä ole mitään tekemistä sen maun kanssa.

- Tässä työpaikassa on koeaika, toimitusjohtaja muutti äänensä pykälää virallisemman kuuloiseksi.

- Kuinka monta kuukautta?

- Niin kauan kuin on tarvis.

-Siis että mitä? Mitä liitto näihin työehtoihin sanoo?

-Siis mitä? Oletko joku "liiton mies"? Täällä tehdään töitä eikä saatana nahistella työehdoista!  Menes istumaan vähäksi aikaa tuonne ikkunalaudalle, me Sinin kanssa mietitään tässä pöydän äärellä mitä sinun kanssa tehdään, toimitusjohtaja patisti työnhakijaa.

 

Matti teki työtä käskettyä ja istui kohta isolla betonisella ikkunalaudalla, katsellen alhaalla vilistäviä autojen valoja. Ilta oli jo pimentynyt, mutta kaupungissa (edes Forssassa) ei onneksi koskaan ollut täysin pimeä.

 

- Tultiin tulokseen, Kauko nousi vähän ajan päästä pöydästä.

- Niin? Matti kostutti kielellä huuliaan.

- Menes käymään käymään Turun satamassa ja siellä sinua odottaa paketti. Tuo se tänne, niin palataan sitten asiaan, tuossa avaimet, toimitusjohtaja heitti Mattia kohti avainnipun.

- Mit...

- Mene nyt jo, oven löydät varmaan itse. Auto on oven edessä sakkopaikalla.

 

Matin ei auttanut muuta kuin poistua, sillä sihteeri puoliksi työnsi hänet rappuun. Matti katseli avaimia ja laskeutui katutasolle. Oven edessä seisoi punainen Opel Astra ja avaimet sopivat siihen. Penkillä oli paperilappu, jossa teksti: "Paketin saat Viking Linen matkustajaterminaalin edestä mieheltä jolla on päässään HK:n sininen lippalakki. Sinne Turkuun ei tarvitse jäädä asumaan, työt alkavat ensi maanantaina, Tervetuloa remmiin. t: työnantaja."