Keijo raapi jo hieman harmaantunutta päälakeaan työhuoneessaan torkkupeittoon kääriytyneenä ja pläräili puhelintaan. Takana oli tiukka eduskunnan täysistunto, jossa oli tuntitolkulla väitelty uudesta alkoholilaista. Keijoa asia ei juurikaan koskettanut, olihan hän poliitikko, viina virtasi kekkereissä sanoivat lait tai asetukset mitä hyvänsä. Keijon päässä pyörikin jo itseasiassa sikariportaan viikonlopun saunapeijaiset, jossa taas tehtäisiin ne todelliset päätökset. Oli aivan sama mitä erilaiset valiokunnat, asiantuntijat, viherhippiäiset ja kukkahattutädit olivat asioihin mieltä, sillä kyllä Keijo ja kaverit tiesivät helvetin paljon paremmin mitä tämä maa ja sen Talvisodan ihmeen karaisema katajainen kansa tarvitsi.

 

Vain kaikista tyhmimmät ja naiivimmat tapaukset kuvittelivat, että päätöksiä tehtäisiin Arkadian mäellä. Vielä typerimmät kuvittelivat, että päätökset perustuivat johonkin järjelliseen pohdintaan. Todellisuudessa koko suuri ”sirkus” oli osa suurta isojen poikien hiekkalaatikkoleikkiä, jossa raha ja valta näyttelivät pääosaa. Ne todelliset päätökset tehtäisiin lopulta ministerin saunanlauteilla jonne luonnollisesti oli kutsuttu vain harvat ja valitut salaseuran jäsenet.

 

Keijo oli luonnollisesti pienen piirin yksi keskeisimmistä vaikuttajista olihan hän taitavaksi tiedetty politiikan peluri joka omasi paitsi manipuloinnin myös paskan puhumisen jalon taidon. Monissa liemissä keitetty Keijo oli lähes olympiatason valehtelija ja niinpä hän luovikin kabineteissa sulavasti eikä useista kontakteista eri alojen vaikuttajiin ainakaan vähentänyt hänen mielipiteidensä painoarvoa sekä yleisesti tiedostettua karismaa.

 

Mannerheimintien kivilinnassa Keijo ei ollut vuosikausiin tehnyt mikään konkreettista. Keijon vuodet olivatkin kuluneet lähinnä äänestäjiä mielistellessä, päättäjiä nuoleskellessä ja ympäripyöreitä lausuntoja jaellessa. Päivät kuluivat lähinnä lobbareiden tarjoiluista nauttien ja lääppiessä naiskansanedustajia sekä pakoillessa edes jonkunlaista suoraselkäisyyttä vaatinutta puoluejohtajaa. Jäsenenä Keijo oli kyllä useammassakin työryhmässä, mutta sielläkin aika kuului pääsääntöisesti limua juoden ja twitteriä näpytellen. Vuosi sitten Keijo oli onnistunut löytämään niin innokkaan ja näppärän avustajan ettei hänelle oikeastaan jäänyt enää mitään tekemistä, joten oikeastaan ainoaksi ”työksi” jäi Storyvillen jazz-klubin baaritiskillä verkostojen luominen (lue: valkovenäläisten kittaaminen). Onneksi oli viikonloppu ja muutenkin koitti Keijollakin muutaman vuoden päästä ansaitut kansanedustajan sopeutumiseläkepäivät.