Siltasen Juttutupa sisältää tarinoita ennen julkaisemattomista novellikokoelmista. Tarinoita ei ole viimeistelty, joten niissä saattaa esiintyä kirjoitusvirheitä. Nettitussilla väritetyissä tarinoissa liikutaan välillä hyvän maun tuolla puolen joten ohjeistukseksi lukijoille voikin vain sanoa, ”Älä ota sitä vakavasti.” Jos pidit Juoppohullun päiväkirjoista todennäköisesti pidät tästäkin.

 

PERHELOMA ITALIASSA   OSA 1

 

Olimme päättäneet lähteä perhelomalle Italiaan ja lentokentän turvatarkastuksessa kovat kaulassa pönöttävä virallisen ja virkaintoisennäköinen jamppa kysyi minulta tutun kysymyksen, "Onko nesteitä?". Silloin jokin päässäni napsahti ja päätin olla hauska. "Ei ole kuin päässä, keltaista, heh heh.." Juippi ei ollutkaan huumorimiehiä ja käski minut sivuun jonosta ja kutsui paikalle nuoren pienikokoisen naisvirkailijan joka ohjasi minut edelleen takahuoneeseen. Housut alas, pyrstö pystyyn ja leveä haara-asento komensi likanlätkä. Tässä vaiheessa minua vielä hymyilytti. Äkkiä paikalle astelikin järkyttävän kokoinen miesvirkailija jonka kourat olivat kuin lapiot. Kylmä hiki nousi pintaan kun tämä Bull Mentulaa ulkoiselta habitukseltaan muistuttava mörkö kysyi: "vedetäänkö liukkarilla vai ilman," samalla kuin sulloi kumihanskoja valtaviin käsiinsä. Kumihanskat taipuivat vain vaivoin ukon valtaviin karvakätisiin kouriin ja tuskin ehdin huomauttaa ukolle, että ottaisi edes kantasormuksen pois, kun tämän mustaan huumoriin mieltyneen ukon kourat olivat sujahtaneet hanuriini. Mitä ihmeen kivi-paperi-sakset-leikkiä äijä ryppyreikäni kanssa touhusi?!? Äkkiä pöllönsilmässäni vihlaisi ja menetin tajuntani.

 

Oltuani kymmenisen minuuttia tajuttomana heräsin ja huoneessa ollut päällikkövirkailijakloppi totesi kuivasti, "ei löytynyt huumeita”, voitte jatkaa matkaa". Taisipa silmäkulmaani jokin kyyneleen tapainen tirahtaa. Mikä tapahtuu lentokentällä, jääköön lentokentälle, tuumasin ja suuntasin kohti Old Barrelia, jossa tietty täytyi ottaa se pakollinen selfie naamakirjaan ja nauttia se tasavallan kallein olut. Old Barelissa tilasin vaimolle valkkarin, penskoille kokikset ja itselle kaksi ohrapirtelöä, yksi molemmalle jalalle. Tuskin olin saanut juomia pöytään kun lentokenttäkuulutus jo kehotti siirtymään lähtöporteille. Vaimo ilmoitti heti ettei halua juoda juomaansa kiireessä, mutta minähän en pihinä miehenä voinut jättää juomia juomatta. Kiireessä kietaisin valkkarin ja oluet kitaani ja koska olut ja valkkari toimittivat aamupalan virkaa humahtivat juomat nuppiin. Oli lähellä etten koneeseen nousussa vetäissyt omaa "ilmaveiviä" pikku hiprakassa, a la Nurmelan Pasi, samalla kun komensin lapsia kiirehtimään koneeseen.

 

airport.jpg

 

Lasten saatua selvitettyä keskenään (nyrkein) kuka istuu kenenkin vieressä pääsimme lopulta istumaan. Seuraavaksi koneessa tarjoiltiin ruoka jonka ulkonäkö ja maku eivät juuri hurraa huutoja minussa tai kanssamatkustajissani herättäneet ja sitä seuranneet ilmavaivat antoivatkin aivan uuden muodon käsitteelle "ilmakuopat". En tiedä johtuiko mahan möyrähtely peppuni ruopimisesta turvatarkastuksessa vai lentokoneruuasta, mutta mahassa möyri kuin pussirotta olisi tanssinut peräsuoleni päällä macarenaa.

 

Vatsahapot tekivät työtään ja vatsassa kiersi vallan vimmatusti. Yritin laskea peräilmaa vaivihkaa huokoisten khakihousujeni lävitse, mutta en voinut olla huomaamatta vieressä istuvien närkästyneitä ilmeitä. Saattaa hyvinkin olla että vieressä istuneiden häämatkalaisten skumppatuokio sai hieman ei toivotunlaista tunnelmaa ajoittaisten töräyttelyjen muodossa. Päätin pelastaa murhaavia katseita synnyttävän tilanteen käymällä wc:ssä.

 

Koneessa oli vain yksi toimiva wc jonne oli tietysti usean metrin jono. Oli juuri vuoroni päästä toilettiin kun takaani tuli äiti sylissään pieni vaippaikäinen lapsi ja hän pyysi että saisiko mennä ennen minua. Rectumissa alkoi olla jo kolossaalinen paine, mutta herrasmiehenä päästin heidät ohitseni. Huomasin, että minuutti on pitkä aika riippuen siitä kummalla puolella ovea on.

 

Päästyäni vessaan alkoi "pakuli" olla niin sanotusti jo aivan persposkien huulilla. Paine ”annelissa” oli ollut jo tovin melkoinen, mutta kun vihdoin sain kankkuni posliinille ei mitään tapahtunutkaan. Kakkakimpale ei suostunutkaan tulemaan ulos suosiolla ja niinpä saadakseni pökäleen ulos jouduin tekemään töitä eli aktivoimaan lähes kaikki keskikehon lihakset miltei olkapäihin asti, että saisin ulosteen liikkeelle.

 

Tuntui että tavaraa tulisi niin paljon aina lähes paksusuolesta saakka ja punnaamisesta sekä mahdollisesta pöntön tukkeutumisesta johtuvasta häpeästä johtuen kylmä hikikin alkoi jo nousta otsalle. Lopulta ähkiminen ja jumalaton ähellys alkoi tuottaa tulosta ja niinpä ilmoille kaikuikin ilmeisesti evoluutiosta johtuen usein ennen pökäleen irtoamista tuleva ennakoiva brutaali pieru.

 

Seuraavat sekunnit sisälsivät kourallisen suolikaasua ilmoille suoltavia pieruja ja muutaman sormenpäänkokoisen pakaroiden välistä työntyvän kakkakikkareen kunnes lopulta edessä siinsi todellinen grande finale. Pidättelystä ja viikkojen ummetuksesta johtuen saatiin wc:ssä todistaa ns. ketsuppipullo-ilmiötä ja vaikuttikin siltä kuin jokin ”tulppa” varsin miehekkään pierun säestyksellä olisi irronnut pöntön uumeniin takalistosta.

 

Erilaisten tarkasti ennalta määrättyjen fysiologisten tapahtumasarjojen tuloksena lopputulos muistutti hieman tiiliskiven putoamista pökäleen tullessa ryminällä ulos takalistosta heittäen matkalla pari volttia ilmassa ja läsähtäen kyljellen keskelle pöntön pohjalla killuvaa vesilammikkoa. Ääni oli sellainen pöntön muodostaman kaikukopan voimistama PLUMPS, jota seurasi välittömästi perään lähtevät roiskeäänet, kun ilmaan joutuneet vesipartikkelit palaavat altaaseen, jonka jälkeen perään tuli ehkä jopa pienellä nautinnollisella viiveellä varustettu voihkaisu sekä samaan hintaan tuleva ilmainen persposkihuuhtelu. Varsin maskuliininen ja kunnioitusta herättävä suoritus tuumin katsellessani viemäriin murjaistua ruskeata ”pythonia”. Nyt todellakin ymmärsin miksi jotkut kutsuvat vessaa ”hotelli helpotukseksi”!

 

Tavaraa tuli reippaasti. Jopa niin reippaasti, että pönttö jämähti tukkoon. Koitin hädissäni sulloa pönttöä auki wc-harjalla, mutta harjan varsin napsahti poikki kuin hammastikku. Koitin painaa tukosta kengälläni muttei sekään onnistunut. Ei auttanut kuin kääntyä henkilökunnan puoleen. Koitin lähes virheettömällä Oxfordin englannilla selittää mitä oli tapahtunut jonka jälkeen stuertti katsoi vuoroin minua, vuoroin ulosteella yltä päältä vuorattua pönttöä. Hän ei sanonut mitään. Alkumatkasta niin iloinen ja asiakaspalveluhenkinen italialaisaksentilla puhuva stuertti ei ollutkaan enää yhtä aurinkoisella päällä. Ehkä suomalainen melankolisuus oli tarttunut häneenkin...