Työterveyshoitaja maalaili vastaanotolla kylmääviä uhkakuvia; kolesteroliarvot, verensokerit, keskivartalolihavuus, terveiden elämäntapojen laiminlyönti… termit vain vilisi päässäni tuijottaessani huoneen seinällä roikkuvaa ruokaympyrää, jossa loistivat poissaolollaan lounasbuffeepöytien herkut, grillituotteet, saunakeppana jne., eli lyhyesti sanottuna kaikki hyvänmakuinen. Tähänkö on tultu; ei punaista lihaa, vaan lähitilan luomusapuskaa, sauvakävelyä, ET-lehden lukijareissuja ruskamatkalle Lappiin, lounaaksi tofua ja kylmäpuristettua oliiviöljyä, ituja, pähkinöitä ja omenoita. Laksatiivilla vatsa toimimaan, Marevanilla veri notkeaksi ja Samarinilla etiäpäin…vanhuus vetää positiivisemmankin kaverin masennuksen syövereihin ja polvilleen…

 

Hoitajan ripityksen jälkeen painelin nöyränä pää lähes polvien väliin painettuna ruokakauppaan hevi-hyllylle. Mätin kassiin tuotteita joiden nimiä en edes tuntenut (suurinta osaa en ollut edes aikaisemmin nähnyt saati maistanut). Tunsin kuinka viereisellä hyllyllä asioinut ruokahifistelevä fitnessmirkku vesipulloineen loi minuun hyväksyviä katseita latoessaan kassiinsa sirkkaleipiä, kauramaitoa ja härkistuotteita. Tunsin kuinka ihmisarvoni nousi kerta heitolla, mutta en siltikään kokenut oloani hyväksi, tunsin olevani hyvää vauhtia matkalla kohti metroseksuaalien kansoittamia Mr. Gay Finland-kisoja...

 

Kotona painelin keittiöön ja aloin etsiä kassistani jotain ravinnoksi kelpaavaa. Netistä olin tulostanut ohjeita mitä sopi syödä ja mitä ei, ettei hiilijalanjälkeni veisi ihmiskuntaa ikuiseen kadotukseen. Miten helkkarissa yhtäkkiä syömisestäkin tuli näin vaikeata, melkoista hienosäätöä…

 

Koitin pureskella hienoa trendiruokaani, mutta särvin ei tahtonut upota ei sitten millään! Ihan kuin olisin syönyt vanhan jumppamaton. Lisäsin suolaa, ei auttanut. Nälkä oli aivan tolkuton. Join nälkääni kaksi litraa kookosvettä. Ihan kuin olisi lantrannut akkuvettä ja halvinta puolalaista vodkaa. Hyi helkkari! Koitin tehdä pari jumppaliikettä ja katselin itseäni peilistä. Pitäisikö ottaa selfie, tai jopa belfie. Ei hitossa, muksut sanoisivat taas että, ”faija, sä taas nolaat mut” instassa. Vaikka kuinka ihailin sorjaa vartaloani peilistä en havainnut laihtumisen merkkejä. Sisuskaluja koiversi valtava nälkä. Helvetti, nakkasin rehut seinään ja nakkasin jääkaapista pihvin grilliin. Ruokaremontti ei ollut vaivan arvoista, mieluummin hymyssä suin aikanaan monttuun kuin kärvistellen kirstuun…