Pari tuttua napautusta tölkin kanteen ja tshh… ensimmäinen puraisu tuota maltaista jumalten juomaa kuivien ikenien kostukkeeksi ja matka kohti tarunhohtoista kotileijonan kisaurakkaa voi alkaa. Ensimmäisessä ottelussa Slovakiassa vastaan asettuu ei enempää eikä vähempää kuin lajin emämaa, Kanada, joten äänijänteiden rajoja päästään varmasti koettelemaan heti ensimmäisestä pillin vihellyksestä alkaen. MM-kisahuuma on sitä mihin on läpi vuoden nöyrästi treenattu tulosruudun ja urheiluruudun ääressä eli nyt eletään kotikommenttaattorien kulta-aikaa!

 

Kotileijonan olohuone on pyhitetty lätkäviihteelle ajalla 10.-26.5. ja silloin pirtissä ei mirkut motkota. Turnausperiodi on aikaa jolloin jokaisella suomalaisella miehellä ja naisella on täysi oikeus ja lähes kansalaisvelvollisuus linnoittautua sohvalle vanhoissa pieruverkkareissa sekä asettua ”leijonamoodiin” vanhaan leijonaikoni Kukkosen pelipaitaan sonnustautuneena. Se on aikaa jolloin TV:sta ei katsota Salkkareita tai loputtomia Huvila & Huussi uusintoja, vaan silloin olohuone on alfaurosten valtakuntaa (tai mahdollisesti miesluola, jos sellaisen sattuu omistamaan)!

 

Alkuvalmistelut kotileijonan kisaurakkaan ovat millimetrin tarkat, sillä aito pedantti asialleen omistautunut kotileijona ei päästä itseään helpolla. Alustavat valmistelut sisältävät luonnollisesti sen, että työt eivät pääse sotkemaan itse suoritusta, joten lomat on varattu jo hyvissä ajoin kyseiseen ajankohtaan, sillä optiolla, että finaaliin päästessä saattaa mennä ”poikaa” juhliessa reippaasti kesäkuun puolelle. Luonnollisesti ruoka- sekä juomahuolto tulee olla hoidettu kuntoon asiaankuuluvalla tavalla, jotta täydellinen kisakatsomo saadaan rakennettua tärkeimpien elementtien, eli sohvan, jääkaapin ja tv:n ympärille. Heti alkuun täytyy todeta, että ”Leijonamoodi” ei suinkaan tarkoita lärvejä, vaan tuollaista puolenkymmenen bissen huuhtomista päivittäin helttaan…

 

Pari viikkoa kestävä ”Leijonamoodi” on elämänasenne, hyvän olon, rentoutumisen ja palautumisen filosofiaa yhdessä ainoassa sanassa. Se on eräänlaista leppoistamista, downshiftaamista tai meditaatiota hektisen arjen keskellä, joka vapauttaa paineista ja pakonomaisesta sosiaalisesta suorittamisesta. Se ei ole takakireää hyggeilyä, vaan aitoa nollaamista. ”Leijonamoodi” ei ole vain stadilaisten tai kepulaisten etuoikeus, vaan se sopii ihan kaikille, vaikka termi kieltämättä kovin elitistiseltä kuulostaakin. Luonnollisesti asiaan perehtymättömälle voi olla vaikea selittää kovinkaan seikkaperäisesti mistä on tarkkaan ottaen kyse ja monille asian hienous selviääkin tarkemmin vasta viikkojen jälkeen mikä on kieltämättä yksi osa koko tätä toiminnan psykologista neroutta. ”Leijonamoodi” jos mikä istuu suomalaisen äkkiväärään mielen junttiuteen ja se on suomalaiselle, ehkä joskus jurollekin härmäläismiehelle, pieni pala arjen laatuaikaa jolloin on lupa itkeä, nauraa, huutaa ja ylipäätään näyttää tunteitaan, vaikkapa sitten nakusiltaan Helsingin keskustassa hyppimällä…

 

"Leijonamoodiin" kuuluu, että kännykät ovat itse ottelun ajan äänettömällä, jotta kisakliimaksi olisi optimaalinen, mutta sometavoitettavuus on erityisen tärkeää (ja siihen liittyvä puinti), sillä vertaistuki mm. naamakirjassa kansaa vavisuttavien tuomaripäätösten jälkeen, on yksi olennainen osa tätä uniikkia ja multiultimaattista kokemusta…

 

Liity sinäkin kotileijonaheimoon meitä on jo lähes 5 miljoonaa!