sunnuntai, 22. heinäkuu 2018

Ruokaremontti

 

Työterveyshoitaja maalaili vastaanotolla kylmääviä uhkakuvia; kolesteroliarvot, verensokerit, keskivartalolihavuus, terveiden elämäntapojen laiminlyönti… termit vain vilisi päässäni tuijottaessani huoneen seinällä roikkuvaa ruokaympyrää, jossa loistivat poissaolollaan lounasbuffeepöytien herkut, grillituotteet, saunakeppana jne., eli lyhyesti sanottuna kaikki hyvänmakuinen. Tähänkö on tultu; ei punaista lihaa, vaan lähitilan luomusapuskaa, sauvakävelyä, ET-lehden lukijareissuja ruskamatkalle Lappiin, lounaaksi tofua ja kylmäpuristettua oliiviöljyä, ituja, pähkinöitä ja omenoita. Laksatiivilla vatsa toimimaan, Marevanilla veri notkeaksi ja Samarinilla etiäpäin…vanhuus vetää positiivisemmankin kaverin masennuksen syövereihin ja polvilleen…

 

Hoitajan ripityksen jälkeen painelin nöyränä pää lähes polvien väliin painettuna ruokakauppaan hevi-hyllylle. Mätin kassiin tuotteita joiden nimiä en edes tuntenut (suurinta osaa en ollut edes aikaisemmin nähnyt saati maistanut). Tunsin kuinka viereisellä hyllyllä asioinut ruokahifistelevä fitnessmirkku vesipulloineen loi minuun hyväksyviä katseita latoessaan kassiinsa sirkkaleipiä, kauramaitoa ja härkistuotteita. Tunsin kuinka ihmisarvoni nousi kerta heitolla, mutta en siltikään kokenut oloani hyväksi, tunsin olevani hyvää vauhtia matkalla kohti metroseksuaalien kansoittamia Mr. Gay Finland-kisoja...

 

Kotona painelin keittiöön ja aloin etsiä kassistani jotain ravinnoksi kelpaavaa. Netistä olin tulostanut ohjeita mitä sopi syödä ja mitä ei, ettei hiilijalanjälkeni veisi ihmiskuntaa ikuiseen kadotukseen. Miten helkkarissa yhtäkkiä syömisestäkin tuli näin vaikeata, melkoista hienosäätöä…

 

Koitin pureskella hienoa trendiruokaani, mutta särvin ei tahtonut upota ei sitten millään! Ihan kuin olisin syönyt vanhan jumppamaton. Lisäsin suolaa, ei auttanut. Nälkä oli aivan tolkuton. Join nälkääni kaksi litraa kookosvettä. Ihan kuin olisi lantrannut akkuvettä ja halvinta puolalaista vodkaa. Hyi helkkari! Koitin tehdä pari jumppaliikettä ja katselin itseäni peilistä. Pitäisikö ottaa selfie, tai jopa belfie. Ei hitossa, muksut sanoisivat taas että, ”faija, sä taas nolaat mut” instassa. Vaikka kuinka ihailin sorjaa vartaloani peilistä en havainnut laihtumisen merkkejä. Sisuskaluja koiversi valtava nälkä. Helvetti, nakkasin rehut seinään ja nakkasin jääkaapista pihvin grilliin. Ruokaremontti ei ollut vaivan arvoista, mieluummin hymyssä suin aikanaan monttuun kuin kärvistellen kirstuun…

 

 

tiistai, 17. heinäkuu 2018

ELÄMÄÄ LASTEN KANSSA… (facepäivityksiä kesä-heinäkuu 2018)

UIMASSA

 

Oltiin rannalla ja naperot hyppi laiturilta. Talviturkki oli vielä allekirjoittaneelta korkkaamatta ja niinpä päätin vähän näyttää muksuille hyppäämisen mallia ja pulahtaa norppamaisen sulavasti veteen kuin mustavalkoisista Tarzaneista tuttu Johnny Weissmuller konsanaan. Ennen kaikkien aikojen leiskautusta vetäisin ajan hengen mukaisesti pienet teatraaliset flossaukset laiturin nokasta. Taisinpa viihdearvoa lisätäkseni karjaista vastarannalla mopon sarvissa notkuville lippislökäpöksykansalaisille vähän "jotain hieman rehvakasta". Käytöksestä näki heti että armeija oli vielä räkätapeilta selvästi käymättä. Niinhän siinä kävi että aika kultas muistot, 20 vuotta sitten jengi olis tullu hypyn jälkeen ulvoon nimmareita, mutta ei enää. Lätkähdin mahalleni järven pintaan ja vedestä noustua performanssin jälkeenkin vatsaläski punoitti kuin pihlajanmarja. Puhumattakaan pikku veitikasta. Fiilis oli kun joku olis humauttanu pesismailalla haaroväliin. Kömmin lepäämään huovalle ja voivottelemaan oloani, mutta saatoin kuulla hupparikansan edustajan kysyvän energiajuomatölkin takaa: "Prisma-arkea elävä pappa, ethän sä loukannu itseäs?" No, tästäkin vielä noustaan. Mottoni on aina ollu: "mieluummin reteesti vituilleen kuin hissutellen päin persettä."

 

GRILLAAMASSA

 

Ihminen on kiistatta vaikutuksille altis. TV-kokit loihtivat veret seisauttavia kulinaristisia makuhermoja hyväileviä elämyksiä vaikka auton hattuhyllyllä pari viikkoa auringon paahteessa lojuneesta nakkipaketista. Tästä innoituksen saaneena päätin yllättää perheeni naisväen ehdalla grilliruualla. Tiedettehän nämä naistenlehdistä ja vauva.fi-palstalta tutut puolison "ilahduttamisvinkit"...Arkihan on normaalisti sitä, että töissä painetaan selkä märkänä ja sama ralli jatkuu illalla himassa, melatoniinilla nukkumaan ja kofeiinilla ylös.

 

Kuulun siihen koulukuntaan jossa kesän perinteiset palan painikkeet valmistetaan klassisella pallogrillillä. Pyhä yhteys: hiilet, grilli ja sytytysneste ovat suomalaisen kesäkokkaajan peruspilarit eikä tätä myyttistä kolmikantaa sovi romuttaa tarjoamalla mitään vegehöttöä. Läskiä sitä olla pitää, ja mielellään mahdollisimman paljon! Moni patinoitunut kesäkokki tietää, että ei mitään niin lystiä voi ollakaan kuin onkia grillin pohjalta ritilän välistä tippuneita mustaksi hiiltyneitä makkaran palasia. Siinä saa karsinogeenit kyytiä ja penskojen vastustuskyky senkuin vain kasvaa…Heitin grilliin leilillisen sytytysnestettä ja raapaisin tulitikun eikä kuulunut kuin jumalaton humaus ja lieskat nousivat nanosekunnissa pihan korkeimpien puiden tasolle. Siinä samassa sain toivottaa hyvästit otsatukalle eikä enää tarvinnut murehtia kuinka nyppiä kulma- tai nenäkarvat! Koko pärstäosasto koki niin sanotusti ”liekityksen”. Päätin lopulta heittää kanaleikkeet ja makkarat uuniin ja lopputulos oli vähintäänkin tyydyttävä. Ainoa huono puoli oli, että huomenna on kummipojan ylioppilasjuhlat enkä tiedä mitä muu juhlaväki on mieltä mustaksi kärähtäneestä naamastani. No, onneksi kummipoikani on vuosien saatossa tottunut pieniin kommelluksiin kummisedän taholta…

 

AUTOMATKALLA

 

Välillä ei voi kuin ihmetellä noiden lasten järjenjuoksua. Henkeviä keskusteluja käytiin taas tänään. Amanda (6v.) näki pellolla leikkuupuimurin ja totes, yäk, ällöttää mua, oksettaa. Mikä haju! Mä kysyin, mitäs hajua tuosta lähtee? No kun tolla miehellä joka konetta ajaa on varmaan saappaat jalassa ja niiden pohjassa lehmän kakkaa. Se haisee. No kai ne saappaat voi pestä? Sillä on taatusti vaimo ni ei se pysty. Mites se vaimo siihen liittyy? No koska vaimo vie sen kaiken ajan, ja rahat kanssa, vaimot tekee niin. Mistäs tollasia oot kuullu? Leolta (6v pvkotikaveri), se on kiva, paitsi sillon kun se näyttää napaansa.

 

SHOPPAILEMASSA
 

Normimeininki jatkuu. Kauppakeskukseen piti lähtee katsomaan tytölle sortseja. Perillä Jumbossa Amanda ilmoitti, että haluu samanlaiset sortsit kun kaverillaan. Niissä on kuulemma papukaijan ja lihanpalan kuvia. Niin, että tässä on nyt veivattu tänään Sellot, Isot Omenat, Myyrmannit ja muut läpi selkä märkänä. Vastaan on tullu kalapaitoja ja Hockey Nightin oranssitakkeja ja ties mitä mutta ei "lihasortseja". Niin, että jos joku tietää mistä sellaiset löytyy niin vinkkejä otetaan vastaan. Täällä alkaa pienimmät, ja vähän isommatkin, sekoamaan...

 

JUNAMATKA HELSINKI-PÄIVÄN KONSERTTIIN

 

Luulin meneväni Elastista kuuntelemaan, mutta yleisö oli nuorta kuin Titi-nallen keikalla. Toisaalta hyvä, kerranki tälläinen pygmi näki joitain muutakin edessä olevan pohkeet. Junareissulla konserttipaikalle sai Amanda (6v) konnarilta "lasten junalipun". Lappusen saatuaan Amanda katseli miestä, vuoroin lippua ja kysyi: "mikä tää on, joku peliäppi vai??" Konnari sanoi: "Ei, se on pelkkä lastenlippu". "Ai jaa", sanoi Amanda ja nappas lipun menemään ja jatkoi kännykällä pelaamista...

 

LOMALLA KREIKASSA

 

Aika velmuja nuo uudet helleeniystäväni Vasilis Alkis ja Petros Ouzo. Kultahampaat kilvan Joonianmeren korallien kanssa kiiltäen ilkkuivat väitteelleni siitä, että Suomi on rallikansaa...pyysin veitikat kyytiin ja vääntelin Agios Stefanoksen serpentiinitiet suoriksi kuin teiden Michelangelo konsanaan. Vaihdekeppi sai todistaa sellaista silmä-käsikoordinaatiotyöskentelyä ja aistien sinfoniaa ettei edes Maranellon moottoriradalla, siellä mustan orin pyhimmässä, oltu moiseen totuttu. Vartin kepityksen jälkeen molemmat herrat olivat hiljaista miestä...taisipa toinen jopa laskea alleen...seuraavana aamuna respan irvileuat, Vasilis ja Petros, olivat kiinnittäneet hotellihuoneeni oveen lapun: "Here lives the man with hands like Mäkinen, legs like Bottas and nerves like Räikkönen. Don't mess with Finns!" Näihin kuviin ja tunnelmiin, hyvää juhannusta till allihuuppa.

 

TELTTAILUA KOTIPIHALLA

Selviytyjät-sarjan innoittamana päätin järjestää muksuille pienen extreme eräjormailun pihalla telttayön muodossa. Sudenpentujen käsikirja, "Rambo-puukko" ja majojen rakentelu kuuluivat allekirjoittaneen nuoruuteen, mutta eihän näillä nykyajan kermaperseisillä älypuhelinta näpyttelevillä "Megis-Maisoilla" ole mitään käsitystä kuinka villissä ja kesyttämättömässä luonnossa toimitaan. Intissä ja festarireissuilla olivat teltat tulleet minulle tutuiksi joten some-sukupolven pilttienkin oli aika uskaltautua mukavuusalueen ulkopuolelle villipetojen keskelle...Telttaa kootessa kävi nopeasti selväksi ettei korkeakouluopinnoista talorakennustekniikan saralta ollut juurikaan hyötyä kun koottiin kiinalaisvalmisteista perhetelttaa joka veti vaativuudessaan vertoja JYSKin huonekalujen kokoamiselle. Runkotolpat olivat lyijykynääkin ohuempia ja niinpä nukkavierun konttorirotan hienomotoriikkaa ja hermoja koeteltiin isolla kädellä hyttysten jatkuvasti nautiskellessa meikäläisen kalkkunanvaaleista sääristä. Sinnikkään uurastamisen jälkeen sain kuin sainkin lähinnä sinistä katiskaa muistuttavan kyhäelmän pystyyn ilmastointiteipin ja nippusiteiden suosiollisella avustuksella.

 

Asetuimme jälkikasvuni kanssa makuupusseihin ja lapset valittivat jatkuvasti milloin kuumuutta, milloin kovaa maata tai valoisuutta. Taisipa jokunen pierun tapainenkin muksuilta luikahtaa...ilmeisesti tuoksusta päätellen joku oli syönyt iltapalaksi sipulimakkaraa... Vaikka telttakangas oli ohut kuin makkarankuori jäi peräilma ikävällä tavalla leijumaan makuusoppeemme toviksi eikä kurkkuun kipuava oksennuksen tunne ainakaan helpottanut unen saantia. Lopulta muksut nukahtivat ja alkoivat kuorsata, mutta minä en. Jo tässä vaiheessa oli selvää, että seuraavana päivänä selkään tultaisiin tarvitsemaan kalevalalaista jäsenkorjaajaa, sillä sentin paksuinen telttapatja ei todellakaan vastannut Hästensin kuohkeata joustinpatjaa. Kaiken kukkaraksi perheen pienin oli todella levoton nukkuja ja välillä kyynärpäätä tuli vieressä makaaville oikein olan takaa.

 

Joskus kolmen aikaan aamuyöstä kyllästyin ja lähdin katselemaan sisälle telkkaria. Nukahdin sohvalle. Aamulla heräsin muksujen huutoon. Teltassa oli kuulemma nivusiin asti vettä, kuumuutta kuin päiväntasaajan tropiikissa ja muurahaisia kaikkialla... Telttailu sai meidän perheessä riittää, laitoin teltan Toriin myyntiin "annetaan"-palstalle...

 

LOMAMATKA KERAVALLE

 

Päätin lähteä lomareissulle. En kuitenkaan lähtenyt hulluttelemaan mihinkään kaukomatkalle Timbuktuun vaan tuohon naapurikuntaan, Keravalle. Matkaa Keravalle on n.6 kilometriä. Eipä tarvi miettiä rokotuksia, passia, aikaeroa, pohtia hotellivaihtoehtoja, miettiä mahdollisia roaming-hintoja tai valuutanvaihtoa.

 

Turistilla tulee olla tietty mukana kamera lomareissulla joten räiskin vyölaukkuun sonnustautuneena hullunlailla kuvia kun äkkiä joku paikallinen tuli kyselemään että milläs asioilla kuvailet. Sanoin että loma-albumiini tietty ja ehkä faceen. Meillä oli pieni kielimuuri (olin kuitenkin turistireissulla) joten en tiedä ymmärsikö tai oliko heillä edes täällä face. Eivät ilmeisesti ole tottuneet turisteihin. Ihme juttu, mutta lomalla sitä on paljon rentoutuneempi fiilis, eikä arjen rutiinit paina.

 

Päätin hankkia reissulta kotiin viemiseksi lomatuliaiset ja samalla kävin kietaisemassa kävelykadun terassilla yhden sateenvarjodrinkin loman kunniaksi. Väki ihmetteli kovasti kun kävelin ympäriinsä havaijipaidassa ja sortseissa vesisateen vihmoessa asfalttiin mutta eihän turisti voi tietää lähtiessään millainen sää matkakohteessa vallitsee. Kävin tutustumassa muutamaan museoon ja täytyy sanoa että kaupungin värikäs historia vei tällaisen paatuneenkin travellerin sanattomaksi. Lopuksi hyppäsin junaan ja painelin kotiin. Muillekin reppureissaajille voin suositella matkakohteeksi Keravaa, sillä julkinen liikenne toimii, kävelykadulla on kansainvälinen fiilis (muutamia mamuja mäkkärin edessä) ja hieman kauempana hyviä shoppailu outletteja (Tokmanni, Motonet, honkkari) josta löytyy huippubrändejä. Lisäksi paikallinen hygieniataso on kohtuullisella tasolla ja toimeen tulee kohtalaisesti omalla kielellä. Säät ei tällä kertaa suosineet, mutta eipä palanut nahkakaan mikä olisikin pilannut lomamatkan tyystin. Säästyypä aurinkorasvat seuraavaan reissuun. Reissun jälkeen on helppo yhtyä sanontaan; matkailu avartaa. Kyllä kelpaa taas talvella katsella lomakuvia reissusta. Kaikille omatoimimatkailijoille haluan muistuttaa että matkalle on hyvä varata hyvät kengät, sekä varoa taskuvarkaita, varmistaa että matkavakuutus on kunnossa ja jos viipyy pitempään niin omat kahvinpurut ja ruisleipää. Hyviä lomia kaikille.

 

 

tiistai, 20. helmikuu 2018

KONTULAN KINGI: OODI KUKKOLASSELLE

 

OSA 3: OODI KUKKOLASSELLE

 

Helmi-maaliskuun vaihteen Juhis oli pyhittänyt PyeongChangin olympialaisille ja ajankuluksi Juhis oli laatinut omassa kisastudiossaan pikku kaljoissa jääkiekon Väyryselle, Lasse Kukkoselle, oman runon. Lassehan oli kuin Paavo Väyrynen, joka vuosi mukana, vaikka suuri osa ei sitä toivoisi. Ja aivan kuten Paavolla on myös Lassella oma varaukseton kannattajakuntansa.

 

lasse.jpg

 

 

VIIMEINEN OLYMPIAADI LASSELLE
 

 

Kotisohvalla taas kiemurrellaan hurmiossa,

Kukkolasse kun kirmaa olympiakaukalossa.

Saksaa vastaa ”ylämummo-Lasse” latas ranteet lukkoon,

ja hetkeksi sai epäilijöiden suut tukkoon.

Totuutta kuitenkaan se ei kuitenkaan poista,

riittävä pelinopeus puuttuu vantteran peruspakin jaloista.

Asenteesta veteraanikapteeni näyttää kyllä Eelille ja muille mallia,

Vapaamatkustajia ei voi Laten luottomies ja kalakaveri Leijonissa sallia.

 

 

Tänään on vastassa eksoottinen Etelä-Korea,

ja voitolla Kanada jos on uskominen somea.

Hengen nostattaja ja työhevonen on tuo ukkometso viimeinen päälle,

vaan uskaltaako Kärppäpakkia laittaa huippumaita vastaan jäälle?

Jo Tre Kronoria vastaan Lasse oli ensimmäisessä maalissa pahasti myöhässä,

olisko ollut oikeampi paikka olla poppareita Antilan ja Osalan kanssa poppareita syömässä?

Muutenkin hurreja vastaan oli jo monesti Lassella hoppu.

Varmaan on että kun Late maajoukkueen jättää on se Lassen arvokisojen loppu.

Nauttikaamme siis jäänpiirroista viimeisistä Lassen... Amen.

 

 

perjantai, 9. helmikuu 2018

KONTULAN KINGI: SHOPPAILUREISSU

 

OSA 2: SHOPPAILUREISSU

 

Juhis joi olutta ja katseli televisiosta amerikkalaista dokumenttielokuvaa, jossa kerrottiin kuinka eräästä hullusta tuli entistä hullumpi. Juhikselle oli uutta, että hullullakin voi olla tavoitteita – tulla vieläkin hullummaksi. Leffa oli varsin kiinnostava eikä vähiten runsaista alaston kohtauksista johtuen, mutta mitä pitemmälle elokuva eteni, aina hullummaksi touhu meni. Lopulta Juhikselle riitti hulluttelu, sillä Kontulassa hulluja näki livenä ihan riittävästi. Sitä paitsi Juhiksen oli pakko lähteä käymään kaupassa, bisset alkoivat olla loppu.

 

Juhis pakkasi tyhjät tölkit mustaan jätesäkkiin ja laittoi säkin alakerran häkkivarastossa lojuneeseen pulkkaan. Pulkassa tölkit tulivat mukavasti eikä jumalatonta säkkiä tarvinnut kantaa olalla. Näin Juhis oli jo toiminut aikaisemminkin oluenhakureissuillaan.

 

 

kontula.jpg

 

Juhis laahusti kohti Kontulan ostoskeskusta tai tarkemmin sanottuna Lidliä, sillä nahkahousujen lisäksi saksalaiset osasivat tehdä myös erinomaista ja halpaa olutta. Palautustölkeistä ja sossulta saamillaan rahoilla Juhis osti taas muutaman päivän olutlastin. Mukaan "natsisiwasta" tarttui myös kahvakuula, sillä Juhis oli jostain lukenut että naiset pitivät bodatuista miehistä.

 

Lidlistä lähtiessä Juhis tuumi, että ”shoppailun” lomassa maistuisi kupponen kuumaa. Eikö rouvaväelläkin ollut tapana usein istahtaa ostosreissun lomassa kahvilaan soijamaitolatelle tai vastaavalle. Kontulan ostarille oli hiljattain tullut uusi kahvila ja ikkunasta Juhis oli nähnyt tiskillä hääräävällä myyjällä olevan tarjolla varsin maukkaannäköiset munkit.

 

Kahvila oli täynnä väkeä, ilmeisesti munkit olivat muillekin mieleen. Ihmiset kulkivat pienen pienet, vähän niin kuin lastenkutsujen kahvikupit, käsissään ja kaikilla on kasvoilla veikeä hymynkare, mikä itseasiassa oli outoa Suomessa, etenkin kontulalaisessa katukuvassa. Oli päästävä lähemmäs tutkimaan tarkemmin tätä ilmiötä.

 

-Miten voin auttaa, yksi huiviin kaulansa piilottanut jamppa tuli tiedustelemaan paita huolettomasti auki.

-Epäilen ettet mitenkään, vastasi Juhis tuijottaessaan kundin kolmea rintakarvaa, joille oli nähtävästi tehty aamulla jakaus.

-Hei, olen Magnus, kuka sinä olet? tiedusteli pikkurilli pystyssä keikaroiva veijari.

-Sovitaanko ettei edetä sinutteluasteelle. Sanotaanko vaikka, että olen reservin lähetti.

-Wau. Mä en itse ole käynyt armeijaa, tosi mageeta.

-Ei tullut yllätyksenä… Tollasille olis siellä annettu kasarmin takana niskalaukaus.

 

Magnus otti varovasti taka-askeleen ja alkoi hermostuneesti pyyhkiä naamansa päälle jatkuvasti laskeutuvaa hiussuortuvaa. Juhis oli ollut aina sitä mieltä, että mies jolla on huivi päällä sisätiloissa on jotain salattavaa, mutta tässä tapauksessa ei mitään salattavaa Magnuksen kohdalla enää ollut. Tapaus oli selvä, hyvin selvä.

 

-Niin, palattaisiinko siihen, että mitä teille saisi olla?

-Jos vaikka tuot sitten kahvin.

-Ilmeisesti tavallinen kahvi?

-No tavallinen tavallinen!!

-Oli vain pakko varmistaa. Siinä voi vähän kestää, kun täällä aika harvoin tilataan kahvia…

-Mitä helvettiä! Kahvilahan tämä on? Mitä täällä sitten tilataan?

-No lähinnä ekspressoa, capuccinoa…

-Miksi vitussa? Mihin unohtui tavallinen Juhla Mokka?

-No…koska se on trendikästä, Juhla Mokka ei.

-Eikö noi pikkukupposet ole vähän hankalia? Ja tuollainen smurffikokoinen muki ole vähän epäkäytännöllinen?

-Joo, mutta kato kaikki trendikäs on vähän hankalaa ja epämukavaa, mutta se on trendikästä. Trendikkyys menee käytännöllisyyden ohi.

 

Magnus lähti hakemaan minulla kahvia ja Juhis istuutui pöytään tarkkailemaan tilannetta. Kahvilassa siipeili jos jonkinnäköistä visertäjää. Kaikille yhteistä oli, että housujen lahkeet oli kääritty rullalle jättäen nilkat paljaaksi, vaikka talvipakkanen ulkona lähenteli kymmentä astetta. Yhtä sekavaa porukkaa Juhis muisti nähneensä aikoinaan suljetulla osastolla, Kellokoskella.

 

Viereisessä pöydässä istui kaksi eläkeläisnaista, jotka katselivat Juhista jotenkin paheksuvasti. Naisten tekopyhät ilmeet alkoivat ärsyttää, joten Juhis päätti hieman herättää lisää paheksuntaa päästämällä muutaman kimakan pierun. Pierua ei kuitenkaan tullut. Juhis oli näemmä kuluttanut jo kaikki pieruvarastot loppuun, eikä uusia ollut tullut laitettua tilaukseen. Vaikka kuinka Juhis nosteli vuoron perään molempia kankkuja, ei yhtään paukkua päässyt ilmoille. Lopulta Juhis luovutti ja päätti tehdä lähtöä. Hän nousi pöydästä ja kävi survomassa tyhjentyneen pahvisen kahvimukin mummeleiden pöydän vieressä olevaan roskikseen. Samassa kun muki kolahti äänestä päätellen tyhjään roskikseen, toinen mummeli rääkäisi:

-Lähiöjuntti!

- Anteeksi mitä, sanoitko minulle? Juhis käännähti harmaahapsista kurppaa kohti.

- Isäs on varmaan kasvattanut sinut tallin ylisillä piilossa pahalta maailmalta, vai?

- Ei, asun kyllä ihan omassa kotona ja nimenomaan tässä pahassa maailmassa.

- Ek sää poikaparka tiedä, et noi take away-kipot viskotaan kadulle, ei roskikseen? toinen vanhuksista pyöritteli päätään.

- Ja minkähän vitun takia?

- Se on trendikästä, tuli mummeleiden suusta kuin kuoron esittämänä.

- Eikö teilläkään ole todella muuta tekemistä, jotain bingoa tai Martta-iltoja?

- On meillä, me treffaillaan Tinderissä.

 

Viimeistään nyt Juhis sai hyvän syyn poistua paikalta, sillä Juhis ei todellakaan jaksanut enää yhden yhtä trendikästä ihmistä. Kovin erikoiseksi, ja trendikkääksi, oli mennyt elämä Kontulassakin.

 

 

tiistai, 6. helmikuu 2018

KONTULAN KINGI: PUTKI-REISKA

 

OSA 1 : PUTKI-REISKA

 

Hieman introvertiksi kaveriksi tiedetty Juhis oli oman itsensä herra, vailla normaalien ihmisten rajoituksia, niin hyvässä kuin pahassa. Juhis nautti huoletonta oloneuvoksen elämää täysin siemauksin iloisessa Itä-Helsingissä. Aika kului lähinnä lähiökapakoissa tissutellen, maksukanavia katsellen ja konsolipelejä pelaten. Juhis oli Kontulan kingi.

 

Eräänä aamuna Juhiksen vasta nauttiessa aamupalaa, eli jääkaappikylmää olutta, soi ovikello.

-Kuka siellä, en osta mitään, karjui Juhis ovelle.

 

Ovikellon rimputtelu sen kuin vain yltyi. Oliko siellä kenties nettipoliisi Fobba? Olihan Juhis imutellut netistä jos jonkinlaista materiaalia, mutta ei ainakaan tietoisesti sellaista mistä virkavalta olisi kiinnostunut. Tai entä jos siellä olisi työ- ja elinkeinotoimiston innokas virkailija? Olihan hän kuullut työttömien työnhaun aktivoimisesta, mutta että he tulisivat hakemaan töihin kotoa asti? Tai sitten ovella oli joku Jehovan todistaja…

 

Juhis hyppäsi sänkyynsä ja piiloutui peiton alle, mutta pian ovelta alkoi rapista siihen malliin, että avainta soviteltiin lukkoon. Juhiksella kytkeytyi päälle jokin kodinpuolustus-mekanismi ja hän hyppäsi peittonsa alta kuin pantteri ja nappasi käteensä pesäpallomailan. Juhis päätti tarjota kotirauhan rikkojalle elämänsä muilutuksen.

 

-Jaa, täällä oltiinkin kotona, tokaisi huoltoyhtiön univormuun sonnustautunut nuorimies.

-Toinen meistä on kotona ja toinen meistä alkaa toivoa olevansa kotona ellei kunnon selvitystä ala kuulua!

-Tuota vessanpönttöä vaan tulin katsomaan. Alakerrasta on tullut valitusta, että se lorottaa.

-Hä? En mä vaan ole kuullut mitään lorinaa. Ettei vaan kuuluis alakerran rouvalla lorinaa päästä! Välillä tuntuu ettei sillä siellä päänupissa olekaan muuta kuin keltaista nestettä. Muuta ei sen muijan suusta kuule kuin ainaista kitinää milloin mistäkin asiasta.

-No joka tapauksessa pönttö on tarkistettava. Vuotava pönttö voi tulla taloyhtiölle kalliiksi.

 

Jäppinen asteli vessaan ja kyyristyi tarkastelemaan pönttöä. Kaveri pyöri pöntön ympärillä kuin kirurgi ennen leikkausta ja olisi jopa voinut luulla, että kundilla oli jokin perverssi viehtymys pönttöihin, niin intensiivistä paskapöntön ympärillä kieppuminen oli. Juhis oli juuri edellisiltana käynyt lähikuppilassa vetäisemässä kostean illan jonka päätteeksi Juhis oli vääntänyt pöntön pohjalle kunnon krapulakiekuran jarruviivoineen kaikkineen. Muutenkin siivous oli asioita jotka eivät olleet Juhiksen kovin hektisessä arjessa prioriteettilistalla aivan kärjessä. Huoltomies kakoi kurkkuaan ja raapi päätään.

 

 

wc.jpg

 

-Ihmeellistä. Todella kummallista…

-Jaa, mikä niin?

-Pönttö näyttää olevan moitteettomassa kunnossa joskin ”hieman” törkyinen, mutta naapurit valittivat veden valumisesta…

-No välillä mulla saattaa tulla pitkä pissa.

-Hmm, se ei selitä jatkuvaa lorinaa… Mies tarkasteli vessan lavuaarin hanaa ja totesi hanan olevan moitteettomassa kunnossa. Mites muuten… lasketko vettä paljon?

- En…

- Tarkoitan muita vesipisteitä, esimerkiksi keittiössä. Kai juot vettä tai käytät vettä ruuan laittoon?

-No enpä juuri juo vettä. Juhis osoitti keittiössä olevaa muhkeaa tyhjien kaljatölkkien kokoelmaa. Vesi ei kuulunut Juhiksen ruokajuomiin eikä ruuanlaitto ollut myöskään lempiharrastuksia. Ruokapuolesta piti huolen alakerran pizzeria ja juomana toimi Koffin valmistama heppalimu.

-Todella outoa. Mikä ihme lorinan sitten saa aikaan… Juippi raapi kaljuaan. Samassa makuuhuoneen ovi aukesi ja Juhiksen edellisillan yövieras, Maisa, astui keittiöön. Maisa alkoi tonkia keittiön kaappeja.

-Vaimo?, kysäisi jolppi.

-En tiedä mikä, mutta ei ainakaan vaimo. Jos naista kaipaat, niin vie mennessäsi, mutta älä palauta.

-Jaa, voisihan sitä tuollaisen kanssa lähteä…

-Mitä te homopojat siellä kuiskailette? huusi varsin sanavalmis ja ronskipuheinen Maisa.

 

Juhista alkoi lorinaläpätykset tympiä. Nyt nämä spedeilyt saivat riittää. Juhis hän päätti toivottaa heipat nahkatukkaiselle lorinahessulle. Myös Maisan naama alkoi kyllästyttää, joten Maisastakin oli hankkiuduttava eroon, jotta Juhis saattoi aloittaa päivän askareet (eli x-boksin pelaamisen ja kaljan kittaamisen).

 

-No niin sitten tuosta ulos ja näkemiin ja vie lorinapuheet mennessäsi.

-Mutta se lorina…

-Minä olisin kyllä tuollaisen remonttireiskan mukaan voinut lähteäkin. Tuollainen söpö pieni kaljupää…

-No mutta sehän sopii, jos pistät vauhtia niin saat ehkä kuulapäisen putki-reiskan kiinni. Sinun Maisa täytyisi muutenkin lähteä. Mulla olisi hieman kiire töihin.

-Mihin töihin? Sitä paitsi sullahan on ansiosidonnaisen päiviäkin vielä jäljellä?! Ei vielä kannata mennä, niinhän sä sanoit, vaan vasta kun päivät alkaa loppua. Sä sanoit että teet taas vasta siinä kohtaa vaadittavan määrän duunia niin että päivät nollautuu.

-Se oli silloin se ja nyt on nyt. Mutta nyt sun on ihan aikuisten oikeesti pakko lähteä.

-Sika! Ensin teet temput ja sitten heität kylmästi pihalle!

-Näin on näppylät, mut sori. Mut hei otetaan ens viikolla uusiks. Nyt ihan  oikeesti on pikkusen bisneksiä. Kato mun pakko ottaa itteeni niskasta kiinni, saada oma elämä kuntoon ja päästä seuraavalle levelille.

 

Juhis rakasti ja suorastaan eli konsolipeleille, joten itseasiassa hän ei edes valehdellut, kun kertoi halustaan päästä uudelle levelille. Sitä paitsi se kuulosti helvetin hyvältä ja vakuuttavalta. Hieman vittuuntuneena Maisa kiskoi vaatteet ylleen ja paineli matkoihinsa. Taisipa vielä ovensuusta toivottaa pitkät paskat Juhikselle keskisormen säestämänä.