tiistai, 20. helmikuu 2018

KONTULAN KINGI: OODI KUKKOLASSELLE

 

OSA 3: OODI KUKKOLASSELLE

 

Helmi-maaliskuun vaihteen Juhis oli pyhittänyt PyeongChangin olympialaisille ja ajankuluksi Juhis oli laatinut omassa kisastudiossaan pikku kaljoissa jääkiekon Väyryselle, Lasse Kukkoselle, oman runon. Lassehan oli kuin Paavo Väyrynen, joka vuosi mukana, vaikka suuri osa ei sitä toivoisi. Ja aivan kuten Paavolla on myös Lassella oma varaukseton kannattajakuntansa.

 

lasse.jpg

 

 

VIIMEINEN OLYMPIAADI LASSELLE
 

 

Kotisohvalla taas kiemurrellaan hurmiossa,

Kukkolasse kun kirmaa olympiakaukalossa.

Saksaa vastaa ”ylämummo-Lasse” latas ranteet lukkoon,

ja hetkeksi sai epäilijöiden suut tukkoon.

Totuutta kuitenkaan se ei kuitenkaan poista,

riittävä pelinopeus puuttuu vantteran peruspakin jaloista.

Asenteesta veteraanikapteeni näyttää kyllä Eelille ja muille mallia,

Vapaamatkustajia ei voi Laten luottomies ja kalakaveri Leijonissa sallia.

 

 

Tänään on vastassa eksoottinen Etelä-Korea,

ja voitolla Kanada jos on uskominen somea.

Hengen nostattaja ja työhevonen on tuo ukkometso viimeinen päälle,

vaan uskaltaako Kärppäpakkia laittaa huippumaita vastaan jäälle?

Jo Tre Kronoria vastaan Lasse oli ensimmäisessä maalissa pahasti myöhässä,

olisko ollut oikeampi paikka olla poppareita Antilan ja Osalan kanssa poppareita syömässä?

Muutenkin hurreja vastaan oli jo monesti Lassella hoppu.

Varmaan on että kun Late maajoukkueen jättää on se Lassen arvokisojen loppu.

Nauttikaamme siis jäänpiirroista viimeisistä Lassen... Amen.

 

 

perjantai, 9. helmikuu 2018

KONTULAN KINGI: SHOPPAILUREISSU

 

OSA 2: SHOPPAILUREISSU

 

Juhis joi olutta ja katseli televisiosta amerikkalaista dokumenttielokuvaa, jossa kerrottiin kuinka eräästä hullusta tuli entistä hullumpi. Juhikselle oli uutta, että hullullakin voi olla tavoitteita – tulla vieläkin hullummaksi. Leffa oli varsin kiinnostava eikä vähiten runsaista alaston kohtauksista johtuen, mutta mitä pitemmälle elokuva eteni, aina hullummaksi touhu meni. Lopulta Juhikselle riitti hulluttelu, sillä Kontulassa hulluja näki livenä ihan riittävästi. Sitä paitsi Juhiksen oli pakko lähteä käymään kaupassa, bisset alkoivat olla loppu.

 

Juhis pakkasi tyhjät tölkit mustaan jätesäkkiin ja laittoi säkin alakerran häkkivarastossa lojuneeseen pulkkaan. Pulkassa tölkit tulivat mukavasti eikä jumalatonta säkkiä tarvinnut kantaa olalla. Näin Juhis oli jo toiminut aikaisemminkin oluenhakureissuillaan.

 

 

kontula.jpg

 

Juhis laahusti kohti Kontulan ostoskeskusta tai tarkemmin sanottuna Lidliä, sillä nahkahousujen lisäksi saksalaiset osasivat tehdä myös erinomaista ja halpaa olutta. Palautustölkeistä ja sossulta saamillaan rahoilla Juhis osti taas muutaman päivän olutlastin. Mukaan "natsisiwasta" tarttui myös kahvakuula, sillä Juhis oli jostain lukenut että naiset pitivät bodatuista miehistä.

 

Lidlistä lähtiessä Juhis tuumi, että ”shoppailun” lomassa maistuisi kupponen kuumaa. Eikö rouvaväelläkin ollut tapana usein istahtaa ostosreissun lomassa kahvilaan soijamaitolatelle tai vastaavalle. Kontulan ostarille oli hiljattain tullut uusi kahvila ja ikkunasta Juhis oli nähnyt tiskillä hääräävällä myyjällä olevan tarjolla varsin maukkaannäköiset munkit.

 

Kahvila oli täynnä väkeä, ilmeisesti munkit olivat muillekin mieleen. Ihmiset kulkivat pienen pienet, vähän niin kuin lastenkutsujen kahvikupit, käsissään ja kaikilla on kasvoilla veikeä hymynkare, mikä itseasiassa oli outoa Suomessa, etenkin kontulalaisessa katukuvassa. Oli päästävä lähemmäs tutkimaan tarkemmin tätä ilmiötä.

 

-Miten voin auttaa, yksi huiviin kaulansa piilottanut jamppa tuli tiedustelemaan paita huolettomasti auki.

-Epäilen ettet mitenkään, vastasi Juhis tuijottaessaan kundin kolmea rintakarvaa, joille oli nähtävästi tehty aamulla jakaus.

-Hei, olen Magnus, kuka sinä olet? tiedusteli pikkurilli pystyssä keikaroiva veijari.

-Sovitaanko ettei edetä sinutteluasteelle. Sanotaanko vaikka, että olen reservin lähetti.

-Wau. Mä en itse ole käynyt armeijaa, tosi mageeta.

-Ei tullut yllätyksenä… Tollasille olis siellä annettu kasarmin takana niskalaukaus.

 

Magnus otti varovasti taka-askeleen ja alkoi hermostuneesti pyyhkiä naamansa päälle jatkuvasti laskeutuvaa hiussuortuvaa. Juhis oli ollut aina sitä mieltä, että mies jolla on huivi päällä sisätiloissa on jotain salattavaa, mutta tässä tapauksessa ei mitään salattavaa Magnuksen kohdalla enää ollut. Tapaus oli selvä, hyvin selvä.

 

-Niin, palattaisiinko siihen, että mitä teille saisi olla?

-Jos vaikka tuot sitten kahvin.

-Ilmeisesti tavallinen kahvi?

-No tavallinen tavallinen!!

-Oli vain pakko varmistaa. Siinä voi vähän kestää, kun täällä aika harvoin tilataan kahvia…

-Mitä helvettiä! Kahvilahan tämä on? Mitä täällä sitten tilataan?

-No lähinnä ekspressoa, capuccinoa…

-Miksi vitussa? Mihin unohtui tavallinen Juhla Mokka?

-No…koska se on trendikästä, Juhla Mokka ei.

-Eikö noi pikkukupposet ole vähän hankalia? Ja tuollainen smurffikokoinen muki ole vähän epäkäytännöllinen?

-Joo, mutta kato kaikki trendikäs on vähän hankalaa ja epämukavaa, mutta se on trendikästä. Trendikkyys menee käytännöllisyyden ohi.

 

Magnus lähti hakemaan minulla kahvia ja Juhis istuutui pöytään tarkkailemaan tilannetta. Kahvilassa siipeili jos jonkinnäköistä visertäjää. Kaikille yhteistä oli, että housujen lahkeet oli kääritty rullalle jättäen nilkat paljaaksi, vaikka talvipakkanen ulkona lähenteli kymmentä astetta. Yhtä sekavaa porukkaa Juhis muisti nähneensä aikoinaan suljetulla osastolla, Kellokoskella.

 

Viereisessä pöydässä istui kaksi eläkeläisnaista, jotka katselivat Juhista jotenkin paheksuvasti. Naisten tekopyhät ilmeet alkoivat ärsyttää, joten Juhis päätti hieman herättää lisää paheksuntaa päästämällä muutaman kimakan pierun. Pierua ei kuitenkaan tullut. Juhis oli näemmä kuluttanut jo kaikki pieruvarastot loppuun, eikä uusia ollut tullut laitettua tilaukseen. Vaikka kuinka Juhis nosteli vuoron perään molempia kankkuja, ei yhtään paukkua päässyt ilmoille. Lopulta Juhis luovutti ja päätti tehdä lähtöä. Hän nousi pöydästä ja kävi survomassa tyhjentyneen pahvisen kahvimukin mummeleiden pöydän vieressä olevaan roskikseen. Samassa kun muki kolahti äänestä päätellen tyhjään roskikseen, toinen mummeli rääkäisi:

-Lähiöjuntti!

- Anteeksi mitä, sanoitko minulle? Juhis käännähti harmaahapsista kurppaa kohti.

- Isäs on varmaan kasvattanut sinut tallin ylisillä piilossa pahalta maailmalta, vai?

- Ei, asun kyllä ihan omassa kotona ja nimenomaan tässä pahassa maailmassa.

- Ek sää poikaparka tiedä, et noi take away-kipot viskotaan kadulle, ei roskikseen? toinen vanhuksista pyöritteli päätään.

- Ja minkähän vitun takia?

- Se on trendikästä, tuli mummeleiden suusta kuin kuoron esittämänä.

- Eikö teilläkään ole todella muuta tekemistä, jotain bingoa tai Martta-iltoja?

- On meillä, me treffaillaan Tinderissä.

 

Viimeistään nyt Juhis sai hyvän syyn poistua paikalta, sillä Juhis ei todellakaan jaksanut enää yhden yhtä trendikästä ihmistä. Kovin erikoiseksi, ja trendikkääksi, oli mennyt elämä Kontulassakin.

 

 

tiistai, 6. helmikuu 2018

KONTULAN KINGI: PUTKI-REISKA

 

OSA 1 : PUTKI-REISKA

 

Hieman introvertiksi kaveriksi tiedetty Juhis oli oman itsensä herra, vailla normaalien ihmisten rajoituksia, niin hyvässä kuin pahassa. Juhis nautti huoletonta oloneuvoksen elämää täysin siemauksin iloisessa Itä-Helsingissä. Aika kului lähinnä lähiökapakoissa tissutellen, maksukanavia katsellen ja konsolipelejä pelaten. Juhis oli Kontulan kingi.

 

Eräänä aamuna Juhiksen vasta nauttiessa aamupalaa, eli jääkaappikylmää olutta, soi ovikello.

-Kuka siellä, en osta mitään, karjui Juhis ovelle.

 

Ovikellon rimputtelu sen kuin vain yltyi. Oliko siellä kenties nettipoliisi Fobba? Olihan Juhis imutellut netistä jos jonkinlaista materiaalia, mutta ei ainakaan tietoisesti sellaista mistä virkavalta olisi kiinnostunut. Tai entä jos siellä olisi työ- ja elinkeinotoimiston innokas virkailija? Olihan hän kuullut työttömien työnhaun aktivoimisesta, mutta että he tulisivat hakemaan töihin kotoa asti? Tai sitten ovella oli joku Jehovan todistaja…

 

Juhis hyppäsi sänkyynsä ja piiloutui peiton alle, mutta pian ovelta alkoi rapista siihen malliin, että avainta soviteltiin lukkoon. Juhiksella kytkeytyi päälle jokin kodinpuolustus-mekanismi ja hän hyppäsi peittonsa alta kuin pantteri ja nappasi käteensä pesäpallomailan. Juhis päätti tarjota kotirauhan rikkojalle elämänsä muilutuksen.

 

-Jaa, täällä oltiinkin kotona, tokaisi huoltoyhtiön univormuun sonnustautunut nuorimies.

-Toinen meistä on kotona ja toinen meistä alkaa toivoa olevansa kotona ellei kunnon selvitystä ala kuulua!

-Tuota vessanpönttöä vaan tulin katsomaan. Alakerrasta on tullut valitusta, että se lorottaa.

-Hä? En mä vaan ole kuullut mitään lorinaa. Ettei vaan kuuluis alakerran rouvalla lorinaa päästä! Välillä tuntuu ettei sillä siellä päänupissa olekaan muuta kuin keltaista nestettä. Muuta ei sen muijan suusta kuule kuin ainaista kitinää milloin mistäkin asiasta.

-No joka tapauksessa pönttö on tarkistettava. Vuotava pönttö voi tulla taloyhtiölle kalliiksi.

 

Jäppinen asteli vessaan ja kyyristyi tarkastelemaan pönttöä. Kaveri pyöri pöntön ympärillä kuin kirurgi ennen leikkausta ja olisi jopa voinut luulla, että kundilla oli jokin perverssi viehtymys pönttöihin, niin intensiivistä paskapöntön ympärillä kieppuminen oli. Juhis oli juuri edellisiltana käynyt lähikuppilassa vetäisemässä kostean illan jonka päätteeksi Juhis oli vääntänyt pöntön pohjalle kunnon krapulakiekuran jarruviivoineen kaikkineen. Muutenkin siivous oli asioita jotka eivät olleet Juhiksen kovin hektisessä arjessa prioriteettilistalla aivan kärjessä. Huoltomies kakoi kurkkuaan ja raapi päätään.

 

 

wc.jpg

 

-Ihmeellistä. Todella kummallista…

-Jaa, mikä niin?

-Pönttö näyttää olevan moitteettomassa kunnossa joskin ”hieman” törkyinen, mutta naapurit valittivat veden valumisesta…

-No välillä mulla saattaa tulla pitkä pissa.

-Hmm, se ei selitä jatkuvaa lorinaa… Mies tarkasteli vessan lavuaarin hanaa ja totesi hanan olevan moitteettomassa kunnossa. Mites muuten… lasketko vettä paljon?

- En…

- Tarkoitan muita vesipisteitä, esimerkiksi keittiössä. Kai juot vettä tai käytät vettä ruuan laittoon?

-No enpä juuri juo vettä. Juhis osoitti keittiössä olevaa muhkeaa tyhjien kaljatölkkien kokoelmaa. Vesi ei kuulunut Juhiksen ruokajuomiin eikä ruuanlaitto ollut myöskään lempiharrastuksia. Ruokapuolesta piti huolen alakerran pizzeria ja juomana toimi Koffin valmistama heppalimu.

-Todella outoa. Mikä ihme lorinan sitten saa aikaan… Juippi raapi kaljuaan. Samassa makuuhuoneen ovi aukesi ja Juhiksen edellisillan yövieras, Maisa, astui keittiöön. Maisa alkoi tonkia keittiön kaappeja.

-Vaimo?, kysäisi jolppi.

-En tiedä mikä, mutta ei ainakaan vaimo. Jos naista kaipaat, niin vie mennessäsi, mutta älä palauta.

-Jaa, voisihan sitä tuollaisen kanssa lähteä…

-Mitä te homopojat siellä kuiskailette? huusi varsin sanavalmis ja ronskipuheinen Maisa.

 

Juhista alkoi lorinaläpätykset tympiä. Nyt nämä spedeilyt saivat riittää. Juhis hän päätti toivottaa heipat nahkatukkaiselle lorinahessulle. Myös Maisan naama alkoi kyllästyttää, joten Maisastakin oli hankkiuduttava eroon, jotta Juhis saattoi aloittaa päivän askareet (eli x-boksin pelaamisen ja kaljan kittaamisen).

 

-No niin sitten tuosta ulos ja näkemiin ja vie lorinapuheet mennessäsi.

-Mutta se lorina…

-Minä olisin kyllä tuollaisen remonttireiskan mukaan voinut lähteäkin. Tuollainen söpö pieni kaljupää…

-No mutta sehän sopii, jos pistät vauhtia niin saat ehkä kuulapäisen putki-reiskan kiinni. Sinun Maisa täytyisi muutenkin lähteä. Mulla olisi hieman kiire töihin.

-Mihin töihin? Sitä paitsi sullahan on ansiosidonnaisen päiviäkin vielä jäljellä?! Ei vielä kannata mennä, niinhän sä sanoit, vaan vasta kun päivät alkaa loppua. Sä sanoit että teet taas vasta siinä kohtaa vaadittavan määrän duunia niin että päivät nollautuu.

-Se oli silloin se ja nyt on nyt. Mutta nyt sun on ihan aikuisten oikeesti pakko lähteä.

-Sika! Ensin teet temput ja sitten heität kylmästi pihalle!

-Näin on näppylät, mut sori. Mut hei otetaan ens viikolla uusiks. Nyt ihan  oikeesti on pikkusen bisneksiä. Kato mun pakko ottaa itteeni niskasta kiinni, saada oma elämä kuntoon ja päästä seuraavalle levelille.

 

Juhis rakasti ja suorastaan eli konsolipeleille, joten itseasiassa hän ei edes valehdellut, kun kertoi halustaan päästä uudelle levelille. Sitä paitsi se kuulosti helvetin hyvältä ja vakuuttavalta. Hieman vittuuntuneena Maisa kiskoi vaatteet ylleen ja paineli matkoihinsa. Taisipa vielä ovensuusta toivottaa pitkät paskat Juhikselle keskisormen säestämänä.

 

keskiviikko, 31. tammikuu 2018

TIPATTOMAN LOPPU

 

Tipaton tammikuu oli päättymässä. Elettiin tammikuun viimeistä päivää 31.1., itseasiassa viimeisiä tunteja ennen kuin vuorokausi vaihtuisi. Tero ”Nöösi” Nousiainen odotti helmikuun ensimmäistä päivää kuin pikku lapset jouluaattoa. Nöösin suu oli kuiva kuin beduiinin sandaali, viina hammasta kolotti. Nyt todella otettiin miehestä mittaa ja mitattiin luonteen lujuutta. Korkkaamattomat latoviinapullot ja muutama oluttölkki jo odottivat piirongin päällä pian koittavaa ryyppyreissua.

 

Helmikuun ensimmäinen päivä oli torstai ja niinpä Nöösi oli pyytänyt jo hyvissä ajoin torstain ja perjantain töistä vapaaksi. Pian olisi peto irti. Viimeisestä kunnon ryyppyreissusta, yhdestä parhaista suomalaisen sosiaalisen käyttäytymisen muodoista, oli Nöösin kohdalla kulunut jo paljon, liian paljon aikaa. Illan viettoja Nöösin arkeen, nenänvalkaisukuukautta lukuunottamatta, oli kyllä kuulunut viime vuoden puolellakin runsaasti, mutta riehakkaiden ryyppyreissujen tilalle oli tullut kaikenkarvaisia illanviettoja, seminaareja, kehittämispäiviä ja keinotekoisia työkyvyn ylläpitoon tähtääviä virkistyspäiviä. Niissä pääasia peittyi toisarvoisen puuhastelun alle, eikä tilaisuuksiin kokoontuvissa porukoissakaan ollut paljon hurraamista. Juominen oli usein pelkkää viinin lipittelyä.

 

 

olut.jpg

Olut kuuluu ryyppyreissun "vakiovarusteisiin".

 

Nöösin mielestä kunnon ryyppyreissu suuntautui mieluiten mökille tai muuhun arkiympäristöstä irti sijaitsevaan kohteeseen. Erinomaiset fasiliteetit kunnon ryyppyreissulle tarjosi sellainen paikka josta löytyi jääkaappi, jotta juomat sekä muonat saatiin kylmään. Tästä syystä mm. telttailu ei ollut optimaalisin vaihtoehto ryyppyreissun toteutuspaikaksi, epämukavuuden ja vaivalloisuuden lisäksi.

 

Hyvälle ryyppyreissulle osallistui Nöösin mielestä kolmesta kymmeneen henkeä. Osallistujien ei tarvinnut olla ennestään tuttuja eikä välttämättä saman ikäisiä, mutta vähintään samanhenkisiä ihmisiä. Vaimojen (tai tyttöystävien) hämäämiseksi retken saattoi naamioida joksikin harrasteeseen liittyväksi, vaikka kalastusretkeksi tai laskettelumatkaksi (Lisäriesaksi tosin tällöin koitui tarpeettoman tavaran mukaan kantaminen, esim. ”kalastusreissulle” oli otettava ottaa mukaan jonkinlainen ongentapainen rekvisiitaksi). Hyvää vaimoa, jollainen Nöösillä oli, ei tarvinnut tosin tällä tavoin hämätä, sillä hän oli vuosien saatossa laittanut merkille ryyppyreissun miestä virkistävän vaikutuksen niinpä hän antoi täyden tukensa ryyppyreissulle.

 

Nöösi oli vanhan liiton miehiä mitä tuli reissuvarustukseen. Mukaansa reissulle hän otti varsin klassisen pakkauksen jota hän kutsui niin sanotusti pyhäksi kolmiyhteydeksi, joka muodostui viinasta, oluesta ja makkarasta. Matkalle voitiin toki ottaa myös mukaan muita juomia, tupakkaa/nuuskaa, leipää ja voita (ei kevytlevitteitä). Juomat reissulle valittiin kunkin mieltymysten mukaan, ainoa välttämätön elementti oli muutama tölkki olutta, siideriä tai lonkeroa (lue: betonivettä) nenää kohti saunomisen ja makkaran painikkeeksi. Mitoitus tehtiin kahden päivän mukaan, pitempi reissu alkoi polkea paikallaan.

 

 

paita.jpg

Ryyppyreissuille voi halutessaan pukeutua teemaan sopivalla tavalla.

 

 

Ohjelma oli kaikesta hienosäädöstä huolimatta yksinkertainen: Istuttiin pöydän ääressä, juotiin ja juteltiin. Mikäli ohjelmaa halusi viedä pitemmälle saattoi juomiseen liittää jonkin kevyen aktiviteetin, kuten pokerin pelaamisen. Sään salliessa tätä voi harrastaa myös ulkona. Kännykän jatkuva räpeltäminen ei sitä vastoin kuulunut ryyppyreissulle. Lisäohjelmanumeroina saunottiin, paistettiin makkaraa ja ehkä uitiin.

 

Juomista jatkettiin kunnes kaikilta alkoi mennä taju. Jos joukossa oli aggressiivisuutta, rähinäpukarit taltutettiin ja annettiin tarvittaessa päälle hieman kurinpalautusta. Temppuilijoiden perään yritettiin katsoa – näitä olivat liian humalassa uijat, saunomisennätyksiä tavoittelevat, puihin kiipeilijät ja muut vastaavat spedet. Yöpyä oli mahdollista joko sängyissä tai jossakin muussa parhaaksi katsomassaan paikassa.

 

Seuraavan aamu heräily ja yhteiset keskustelut olivat reissun hedelmällisintä antia jota kannatti pitkittää niin pitkälle kuin se olisi mahdollista. Yhteinen pikku humala oli sosiaalista liimaa ja aamutuimaan jutut olivat levottomimmillaan. Asiat yhdistyivät uudella tavalla ja loistavia ideoita sinkoili. Aamiaiselta siirryttiin vähitellen samaan ohjelmaan kuin oli edellisiltana. Nautinnollisinta mukin ottaminen oli, kun se aloitettiin varovasti ja tahtia kiihdytettiin vähitellen. Näin saavutettiin paras lopputulos. Yleensä viimeistään tässä vaiheessa oli syytä siirtyä kirkkaisiin juomiin, sillä oluen tissuttelu toisena päivänä toimii enää aniharvoin.

 

Toisena aamuna tunnelma oli yleensä melko vaisu, rauhallinen ja tällöin voitiin reissun todeta olleen onnistunut. Oli aika laskea ruumiit, pakata tavarat ja lähteä kotiin. Alkoholia ei enää nautittu. Itseasiassa se oli loppu jos mitoitus oli oikea. Seuraavana päivänä työt maistui, ideoita toteutettiin, tulosta syntyi ja mieli oli reipas. Tässä vaiheessa ei aktiivimallit tai muutkaan nykyhallituksen hassuttelut tai nalkuttavan pomon haistattelut eivät vituttaneet enää lainkaan. Seuraava työviikko oli taas hyvä aloittaa latautuneena "puhtaalta pöydältä".

 

 

mokki.jpg

Mökki järven rannalla tarjoaa mainiot puitteet ryyppyreissulle.

 

 

torstai, 25. tammikuu 2018

Perheloma Italiassa

Siltasen Juttutupa sisältää tarinoita ennen julkaisemattomista novellikokoelmista. Tarinoita ei ole viimeistelty, joten niissä saattaa esiintyä kirjoitusvirheitä. Nettitussilla väritetyissä tarinoissa liikutaan välillä hyvän maun tuolla puolen joten ohjeistukseksi lukijoille voikin vain sanoa, ”Älä ota sitä vakavasti.” Jos pidit Juoppohullun päiväkirjoista todennäköisesti pidät tästäkin.

 

PERHELOMA ITALIASSA   OSA 1

 

Olimme päättäneet lähteä perhelomalle Italiaan ja lentokentän turvatarkastuksessa kovat kaulassa pönöttävä virallisen ja virkaintoisennäköinen jamppa kysyi minulta tutun kysymyksen, "Onko nesteitä?". Silloin jokin päässäni napsahti ja päätin olla hauska. "Ei ole kuin päässä, keltaista, heh heh.." Juippi ei ollutkaan huumorimiehiä ja käski minut sivuun jonosta ja kutsui paikalle nuoren pienikokoisen naisvirkailijan joka ohjasi minut edelleen takahuoneeseen. Housut alas, pyrstö pystyyn ja leveä haara-asento komensi likanlätkä. Tässä vaiheessa minua vielä hymyilytti. Äkkiä paikalle astelikin järkyttävän kokoinen miesvirkailija jonka kourat olivat kuin lapiot. Kylmä hiki nousi pintaan kun tämä Bull Mentulaa ulkoiselta habitukseltaan muistuttava mörkö kysyi: "vedetäänkö liukkarilla vai ilman," samalla kuin sulloi kumihanskoja valtaviin käsiinsä. Kumihanskat taipuivat vain vaivoin ukon valtaviin karvakätisiin kouriin ja tuskin ehdin huomauttaa ukolle, että ottaisi edes kantasormuksen pois, kun tämän mustaan huumoriin mieltyneen ukon kourat olivat sujahtaneet hanuriini. Mitä ihmeen kivi-paperi-sakset-leikkiä äijä ryppyreikäni kanssa touhusi?!? Äkkiä pöllönsilmässäni vihlaisi ja menetin tajuntani.

 

Oltuani kymmenisen minuuttia tajuttomana heräsin ja huoneessa ollut päällikkövirkailijakloppi totesi kuivasti, "ei löytynyt huumeita”, voitte jatkaa matkaa". Taisipa silmäkulmaani jokin kyyneleen tapainen tirahtaa. Mikä tapahtuu lentokentällä, jääköön lentokentälle, tuumasin ja suuntasin kohti Old Barrelia, jossa tietty täytyi ottaa se pakollinen selfie naamakirjaan ja nauttia se tasavallan kallein olut. Old Barelissa tilasin vaimolle valkkarin, penskoille kokikset ja itselle kaksi ohrapirtelöä, yksi molemmalle jalalle. Tuskin olin saanut juomia pöytään kun lentokenttäkuulutus jo kehotti siirtymään lähtöporteille. Vaimo ilmoitti heti ettei halua juoda juomaansa kiireessä, mutta minähän en pihinä miehenä voinut jättää juomia juomatta. Kiireessä kietaisin valkkarin ja oluet kitaani ja koska olut ja valkkari toimittivat aamupalan virkaa humahtivat juomat nuppiin. Oli lähellä etten koneeseen nousussa vetäissyt omaa "ilmaveiviä" pikku hiprakassa, a la Nurmelan Pasi, samalla kun komensin lapsia kiirehtimään koneeseen.

 

airport.jpg

 

Lasten saatua selvitettyä keskenään (nyrkein) kuka istuu kenenkin vieressä pääsimme lopulta istumaan. Seuraavaksi koneessa tarjoiltiin ruoka jonka ulkonäkö ja maku eivät juuri hurraa huutoja minussa tai kanssamatkustajissani herättäneet ja sitä seuranneet ilmavaivat antoivatkin aivan uuden muodon käsitteelle "ilmakuopat". En tiedä johtuiko mahan möyrähtely peppuni ruopimisesta turvatarkastuksessa vai lentokoneruuasta, mutta mahassa möyri kuin pussirotta olisi tanssinut peräsuoleni päällä macarenaa.

 

Vatsahapot tekivät työtään ja vatsassa kiersi vallan vimmatusti. Yritin laskea peräilmaa vaivihkaa huokoisten khakihousujeni lävitse, mutta en voinut olla huomaamatta vieressä istuvien närkästyneitä ilmeitä. Saattaa hyvinkin olla että vieressä istuneiden häämatkalaisten skumppatuokio sai hieman ei toivotunlaista tunnelmaa ajoittaisten töräyttelyjen muodossa. Päätin pelastaa murhaavia katseita synnyttävän tilanteen käymällä wc:ssä.

 

Koneessa oli vain yksi toimiva wc jonne oli tietysti usean metrin jono. Oli juuri vuoroni päästä toilettiin kun takaani tuli äiti sylissään pieni vaippaikäinen lapsi ja hän pyysi että saisiko mennä ennen minua. Rectumissa alkoi olla jo kolossaalinen paine, mutta herrasmiehenä päästin heidät ohitseni. Huomasin, että minuutti on pitkä aika riippuen siitä kummalla puolella ovea on.

 

Päästyäni vessaan alkoi "pakuli" olla niin sanotusti jo aivan persposkien huulilla. Paine ”annelissa” oli ollut jo tovin melkoinen, mutta kun vihdoin sain kankkuni posliinille ei mitään tapahtunutkaan. Kakkakimpale ei suostunutkaan tulemaan ulos suosiolla ja niinpä saadakseni pökäleen ulos jouduin tekemään töitä eli aktivoimaan lähes kaikki keskikehon lihakset miltei olkapäihin asti, että saisin ulosteen liikkeelle.

 

Tuntui että tavaraa tulisi niin paljon aina lähes paksusuolesta saakka ja punnaamisesta sekä mahdollisesta pöntön tukkeutumisesta johtuvasta häpeästä johtuen kylmä hikikin alkoi jo nousta otsalle. Lopulta ähkiminen ja jumalaton ähellys alkoi tuottaa tulosta ja niinpä ilmoille kaikuikin ilmeisesti evoluutiosta johtuen usein ennen pökäleen irtoamista tuleva ennakoiva brutaali pieru.

 

Seuraavat sekunnit sisälsivät kourallisen suolikaasua ilmoille suoltavia pieruja ja muutaman sormenpäänkokoisen pakaroiden välistä työntyvän kakkakikkareen kunnes lopulta edessä siinsi todellinen grande finale. Pidättelystä ja viikkojen ummetuksesta johtuen saatiin wc:ssä todistaa ns. ketsuppipullo-ilmiötä ja vaikuttikin siltä kuin jokin ”tulppa” varsin miehekkään pierun säestyksellä olisi irronnut pöntön uumeniin takalistosta.

 

Erilaisten tarkasti ennalta määrättyjen fysiologisten tapahtumasarjojen tuloksena lopputulos muistutti hieman tiiliskiven putoamista pökäleen tullessa ryminällä ulos takalistosta heittäen matkalla pari volttia ilmassa ja läsähtäen kyljellen keskelle pöntön pohjalla killuvaa vesilammikkoa. Ääni oli sellainen pöntön muodostaman kaikukopan voimistama PLUMPS, jota seurasi välittömästi perään lähtevät roiskeäänet, kun ilmaan joutuneet vesipartikkelit palaavat altaaseen, jonka jälkeen perään tuli ehkä jopa pienellä nautinnollisella viiveellä varustettu voihkaisu sekä samaan hintaan tuleva ilmainen persposkihuuhtelu. Varsin maskuliininen ja kunnioitusta herättävä suoritus tuumin katsellessani viemäriin murjaistua ruskeata ”pythonia”. Nyt todellakin ymmärsin miksi jotkut kutsuvat vessaa ”hotelli helpotukseksi”!

 

Tavaraa tuli reippaasti. Jopa niin reippaasti, että pönttö jämähti tukkoon. Koitin hädissäni sulloa pönttöä auki wc-harjalla, mutta harjan varsin napsahti poikki kuin hammastikku. Koitin painaa tukosta kengälläni muttei sekään onnistunut. Ei auttanut kuin kääntyä henkilökunnan puoleen. Koitin lähes virheettömällä Oxfordin englannilla selittää mitä oli tapahtunut jonka jälkeen stuertti katsoi vuoroin minua, vuoroin ulosteella yltä päältä vuorattua pönttöä. Hän ei sanonut mitään. Alkumatkasta niin iloinen ja asiakaspalveluhenkinen italialaisaksentilla puhuva stuertti ei ollutkaan enää yhtä aurinkoisella päällä. Ehkä suomalainen melankolisuus oli tarttunut häneenkin...