tiistai, 17. joulukuu 2019

Sirkuksessa

Rakas päiväkirja, osa 338762887. Amanda (7v) esitteli kännykkäkuvaa, jonka oli ottanut läheisestä lyhtytolppaan kiinnitetystä sirkus Caliban mainoksesta. Sinne olisi kuulemma päästävä. Kerroin kyllä, että eikö meidän perhe jo ole yksi suuri sirkus, jossa allekirjoittaneelle on tosin langennut lähinnä pellen rooli, mutta sinnikkäästi Amanda oli sitä mieltä, mainoksen formulaa ajava koira on nähtävä livenä. Kerroin kyllä, että kaikenlaisia ratin takana olevia karvanaamoja meikäläinen näkee päivittäin kehä kolmosella aamuruuhkassa ihan ilmaiseksikin, mutta tyttö pysyi tiukkana…

No, olihan spektaakkeli tulossa tuohon 300 metrin päähän lähes takapihalle, joten ennen kuin tajusinkaan olin jo lasten kanssa astelemassa kohti hiekkakentälle koottua punakeltaista puolijoukkuetelttaa muistuttavaa pressukyhäelmää. Ties minkälaisia David Copperfieldejä ja taikuuksia horisontissa elämysteltta sitten lopulta sisäänsä kätkisikään…

Tukku Smartum-seteleitä tiskiin ja muksut jakkaroille istumaan. Itse show pyörähti liikkeelle teatraalisen musiikin ja ”hoonoo soomee” puhuvan seremoniamestarin säestyksellä. Ajan patinoimat samettiverhot, vilkkuvalot ja kotikutoinen roudariteipillä kokoon kursittu sirkusmiljöö herätti aikuisväestössä lähinnä hilpeyttä, mutta kohdeyleisö, eli muksut, seurasivat esitystä hievahtamatta ja haltioituneina. Varsinaiseksi showhahmoksi osoittautunut klovni tuuheine rintakarvoineen ja koirat saivat lasten huomion puoleensa. Vantaan yöelämässä olen saanut vinkin, että kauluspaidan napitus saa olla auki sen verran mitä habitus antaa myöden, pelle oli lähtenyt liikkeelle viiden aukinaisen napin taktiikalla niin, että rintaryijy ryöppysi ensimmäisille penkkiriveille asti…

Ilahduttavaa oli huomata, että osa esityksistä oli ilmeisesti suunnattu myös isille, tai näin ainakin oletan, sillä ihan tarkkaan en muutoin keksinyt syytä miksi lasten sirkuksessa vereväruotoisen akrobaatti-pimun esiintymisasuna toimi mustat niittirintsikat ja pikkupikkubikinit. En toki valita, oli kiva huomata, että tämäkin markkinasegmentti oli huomioitu…

Kaikessa koomisuudessaan kotikutoinen esitys osui ja upposi kohdeyleisöön kuin kuuma veitsi voihin ja sehän oli koko reissun tarkoitus. Ukrainalaispainotteinen sirkuskonklaavi taisi suoriutua tehtävästään siis kiitettävin arvosanoin. Hieno show vaikkei ihan Cirque Du Soleilin tasoinen ollutkaan. Kun kysyin tytöiltä lopuksi oliko sirkus hyvä, niin yhteen ääneen tuli vastaus; pelkkää timangiii!!

 

tiistai, 17. joulukuu 2019

Terveyskeskuksessa

Tänään tuli käytyä terveyskeskuksessa ja varmaa on ellei flunssaa aikaisemmin ollut, niin tämän reissun jälkeen on. Odotusaulan räkäsateessa olisi oltava vähintään sadetakki... Sairaanhoitajan luona tyttäreni sanan säilä ja pettämätön tilannetaju iski jälleen, kun hoitaja pyysi ottamaan paitaa pois. Amanda (7v) sanoi: "Sinä ruoja et saa nähdä paljaita geometrisia muotojani!" Hoitaja ja minä katsoimme ihmeissään toisiamme, johon Amanda, "Niin, se oli Peikonjahtaajasta, se vaihdokas... Ai, te ette taidakaan tietää, kun ootte sellasia vanhoja käpyjä. Se oli vaan pelkkä pränkki, kyllä mä sen paidan pois otan."

 

tiistai, 17. joulukuu 2019

Lakko...

 

Ja taas nousee verenpaineet… Lakon vuoksi ei bussit kulje. Venla (13v) ilmoitti ettei pääse kouluun. Kysyin, että mites pyörä? -Ei pysty, menee kulmat. -Siis pyöräilyn jälkeen ei ole enää kulmakarvat mintissä?!? Sain vastaukseksi vain jäätävän ilmeen… ei auttanut kuin viedä tyttö kouluun.

 

Tuskin ehdittiin ajaa sataa metriä, kun tyttö vinkkas, että tuolla menee Allu ja Julle. Jahas, sanoin. -Miksi noi pojat on menossa tuonne kauppaan? Eivät taida ehtiä kouluun ajoissa, totesin. -Joo, kyllä ne myöhästyy varmaankin, ainakin jos ovat niin hulluja, että meinaavat kävellä…-Mutta miks ne meni aamulla kauppaan? -Ne hakee eväitä, siis energiajuomaa ja patonkia… Näiden kommenttien jälkeen en viitsinyt enää puhua mitään, pyörittelin vain päätäni. Matkalla kohti koulua ohitimme laahustavia huppareihin sonnustautuneita eläviä kuolleita…poloiset Venlan opiskelijakollegat olivat joutuneet taittamaan koulumatkan jalan, ihan peräti kolme kilometriä…

 

Kouluun saavuttua ilmoitin Venlalle, että en sitten aio sukkuloida koko lakkoa tässä neidin Uber-kuskina niin sanavalmis koululainen ilmoitti. -Sitten haastan sut oikeuteen! Kieltämättä harvoin menen sanattomaksi, mutta tällä kertaa ei tullut mieleen mitään järkevää. Totesin hiljaa mielessäni, että tätä väittelyä ei kannata jatkaa ja toivotin tytölle heipat jolloin vastaukseksi tuli. -Niin olisit muuten voinu jättää vähän kauemmaksi, ettei olis niin noloo…

 

…todennäköisesti siis seuraavan kuukauden toimin neidin hovikuskina, ja silloin kai tajuan jo jättää tytön hieman kauemmaksi koulun parkkipaikalta…

 

tiistai, 5. marraskuu 2019

Natsimutsi ja ragemummo

Koululla käytiin taas kolmikantakeskusteluja (vanhempi, ope, lapsi) lapsen koulunkäynnistä. Amandan (7v) opettaja ihmetteli, miksi tyttö oli ilmoittanut lomakkeessa tulevaisuuden toiveammatikseen Faaraon. Opettaja kysyi tytöltä, että kun täällä Suomessa ei juuri ole faaraoita, niin voisiko tyttö ajatella jotain muuta ammattia. Amanda ilmoitti haluavansa myös ”lätkäloveksi” ja halusi ”lätkäloveksi”, koska Sirpakin on sellanen eikä Sirpa ole ikinä joutunut tekemään päivääkään oikeita töitä. Äiti oli kuulemma sanonut niin... Sitten kun kysyttiin, onko Amandaa kiusattu koulussa, niin tyttö sanoi ettei kuulemma ole, paitsi, että joskus pojat oli haukkuneet häntä leikeissä ”natsimutsiksi” ja ”ragemummoksi” ja jos ei sellainen touhu lopu niin kuulemma alkaa läski tummumaan. Mutta muuten kukaan ei ole koskaan kiusannut…

tiistai, 5. marraskuu 2019

Tavallinen koulupäivä

Kysyin tänään Amandalta (6v) miten meni koulussa; mitä teitte ja mitä oli ruokana? Tyttö vastasi; ”ei mitään erikoista, tehtiin tehtäviä tabletilla, ruuaksi oli kebabia”. Mieleen palasivat omat koulumuistot 80-luvulta; ulkolukuna opiskeltiin ”Heinillä härkien kaukalon”-veisua, ruuaksi haaleaa vettä peltimukista ja tillilihaa, joka muistutti ulkoisesti sateenpieksemää lehmänpaskaa. Mitä lie ollut ylämäkeen tapetun antiloopin lihaa… kovin ovat ajat muuttuneet sitten noista päivistä…

Kasarilla opettajat vielä opettivat eikä koko työaika mennyt Wilmaan joutavanpäiväisiä myyjäisilmoituksia näpytellessä. Luokassa koko orkesteria johti kunnon vanhan ajan fuhrer, rouva Jokinen, jossa oli kieltämättä vääpeliainesta. Mutta ilmeisen toimivat olivat sen ajan opetusmetodit eikä siinä tarvittu mitään varhaiskasvatuskeskusteluja tai Pisa-testejä, riitti kun painoi kalloon opiskellut asiat ja jos et osannut, niin karttakeppi, jälki-istunto ja reissuvihko kyllä auttoivat motivoinnissa. Kyllä siinä kovempikin jätkä joutui tuon ajan rautakanslerin edessä nöyrtymään ja luokan villeimmätkin vesselit saatiin kyllä ruotuun. Parhaimmillaan koko luokan pojat seisoivat kuin suolapatsaat tämän karismaattisen harmaahapsisen nutturapäisen opettajarouvan ”palautekeskustelussa”, jossa ei kylläkään jaettu puheenvuoroja. Eikä siinä muuten tarvittu mitään koulunkäyntiavustajia tai vanhempainvartteja… eikä muuten kenenkään lapsen vanhemmalle tullut mieleen valittaa opettajan epäasiallisesta käytöksestä, ja miksi olisikaan, hänhän teki työtään ja hyvin tekikin…"melkein" kaikista kasvoi yhteiskuntakelpoisia...

Seuraavaksi kysyin Amandalta, että no mitä koulussa sitten on hyvää tai kivaa? Tuli hiljaista, kysyin uudelleen. Lopulta tyttö sai kakistettua: ”-No, ehkä se, että vessat on lähellä…” No, ehkä se aika kultaa muistot hänelläkin ja löytyy muutakin kivaa kuin lähellä olevat vessat, vaikka se supisuomalainen perinneruoka kebab...