Herra Siltanen, tuo niljakas elämän ilmiöitten tarkkailija ja junttien apostoli, joka on noussut merkittäväksi osaksi Lounais-hämäläistä kollektiivitajuntaa, iskee poikittaista mailaa niin kaunokirjallisuudelle kuin Charles Bukowskin luomalle renttuproosalle tai pakinallekin. Siltasen röyhkeä jatkokertomus on tarina Santeri ”Holmi” Pesonen elämästä, kertomus josta ei huonoa makua ja alatyylin ilmaisuja puutu. Materiaali ei ole tarkoitettu aivan perheen pienimmille eikä tosikoille.
 

OSA 5 : MAKUUHUONEEN MASURKKA (päivitys 25.9.2012)


Illalla juodaan hilpeenä kaljaa, aamulla ollaan kalpeena hiljaa, näinhän se krapula-aamuina menee. Holmi istui paskahuussissa tavoitteenaan sylkeä ulos muhkea krapulakakkapökäle eli krapulapaska. Illan aikana suolistoon pakkautunut suolikuona repi ajan oloon rohtuneita persposkien huulia äärimmilleen ja pakotti posliinisen aamutoimi-istuimen vastaanottamaan päällänsä istuvan jäteaseman kiertoon sopimattomat luonnontuotteet lokapoikien päänsäryksi. Tässä tilassa eivät Buranat auta, ketään. Täytyy muistaa, että oman sisäisen sammion syväpuhdistava toimenpide (eli aamukiekuran vääntäminen) riehakkaan illanvieton jälkeen on yksi suurimmista lohtua tuovista asioista joista ei pidä kenenkään luopua. Aamupaskan murjaisun aikana ei ketään sopinut häiritä, mutta nyt niin kävi ja tämän ihanan vapauttavan sekä suurta nautintoa tuottavan aamuperformanssin keskeytti kännykän soitto. Luurin päässä oli Petsku, joka käski Holmia rientämään mahdollisimman pian naapuriin, Myrtsin luo. Holmi rassasi tuhkaluukkunsa puhtaaksi paperitollolla ja kirosi vanhempiensa pihiyttä. Miksi ihmeessä Holmin äidin piti säästää sellaisessa asiassa kuin paskapaperissa? Jumalauta Lambia sen olla piti, halppis paskapaperi repi Holmin hienon kermaperseen verille.
 
Holmi singahti naapuriin. Naapurissa Holmia tervehti lohduton näky. Lomautetuksi jäätyään Myrtsillä, jota pojat olivat alkaneet kutsua leikkisästi ”Makuuhuoneen Masurkaksi”, oli alkanut mennä lujaa. Myrtsi istui sohvalla vanhoissa kalsareissaan räjähtäneen näköisenä käsiinsä nojaten ja Petsku alkoi selittää tapahtuman taustoja Holmille.

-Mä tulin moikkaamaan Myrtsiä ja tuolta lattialta mä nostin Myrtsin. Se oli maannu omassa paskassaan ties kuinka monta tuntia. Kun mä nostin sitä pystyyn niin se vaan nauroi hullun naurua. Tajuutsä? Myrtsi oli ihan sekoboltsi.

-Jaa…Se nyt on vaan vetäny viinaa täällä koko illan ja sitä oli alkanu väsyttää. Eikai siitä nyt noin paniikissa tarvii olla?

-Mutta, etkö sä nyt jumalauta tajua ollenkaan? Meiän Myrtsi, alfauroksien kingi! Ja tossa kunnossa!! Mä en oo ikinä nähny Myrtsiä noin heikossa hapessa.

 Myrtsi ravisteli päätään ja sai vaivoin kakistettuaan.
 
-Pojat…pojat…Mitä helvettiä te täällä huudatte? Ei mitään hätää. Kaikki ok. Mä oon tehnyt täällä vaan pientä tieteellistä koetta...

-Koetta? Mitä ihmeen koetta?
 
Myrtsi hoiperteli pystyyn kakisteli kurkkuaan ja pikku hiljaa alkoivat sanatkin valua suusta normaalin vuolaalla tavalla. Kusisiin ja paskaisiin miesten alushousuihin sonnustautunut arjen sankari nousi seisomaan sohvalle ja alkoi selvittää monologin omaisesti tarkoitusperiään hedonistiseen kokeeseen liittyen.
 
-Kalsarikänni on yhteiskunnassamme liian aliarvostettua toimintaa, luultavasti epäsosiaalisen taustan vuoksi. Täytyy kuitenkin muistaa, että kalsarikännit ovat sosiaalinen tapahtuma oman identiteetin kannalta katsoen. Kalsarikännääjä antaa laatuaikaa, itselleen. Kalsarikännäys on jopa verrattavissa rantasaunan lämmitykseen. Molemmat toiminnot vaativat onnistuakseen erittäin hyvän pohjatyön. Kun perusta on kunnossa, siihen on hyvä lähteä rakentamaan onnistunutta ja rentouttavaa kalsarikänniä. Tätä ilmiötä, jota kalsarikännäykseksi tässä yhteydessä kutsutaan, olen nyt "testannut" kokeen omaisesti empiirisin menetelmin koko viime yön. Ja sen voin sanoa, että meillä tiedemiehillä ei ole todellakaan helppoa. Ette edes tiedä mitä kaikkea sitä joutuu tieteen nimissä kestämään! Sitä antaa koko ruumiinsa tieteelle. Tuskaa tosin tulee varmasti lievittämään myöhemmin arvokkaasta työstäni  saama Nobelin palkinto.
 
Holmin mielenkiinto heräsi. Oliko Myrtsin lahossa päänupissa lopulta ruostunut se viimeinenkin ruuvi.
 
-Siis mikä helvetin koe ja Nobel? Mitä helvettiä sä oot oikein oikeesti touhunnu?

-Ettekö te saatanan nyrsät edes tiedä mikä on Nobelin palkinto?! Ahaa, arvasin, että joudun kokemaan suunnatonta vastarintaa, sillä niin on kokenut aikoinaan moni muukin tiedemies, kuten Marco Polo todistaessaan, että maapallo on pyöreä eikä litteä.

-Se oli kyllä Galileo Galilei. Siis, se joka todisti maapallon olevan pyöreä.

-Niin, niin aivan niin. Galileo. Mä oon kuin Galileo. Mä taistelen tuulimyllyjä vastaan kuin Galileo Galilei.

-Se taas oli Don Quijote, joka taisteli tuulimyllyjä vastaan Cervantesin veijariromaanissa.

-Jumalauta mikäs Jyrki Otila sä oot!! Oli mikä oli, mä teen tiedettä!!

-Voisitko sä nyt jumalauta kertoa mitä sekoilua tää taas Myrtsi on?

-Olen uhrannut vartaloni tieteelle…

-Niin! Asiaan!!

-Voi teitä malttamattomia räkätappeja! Teidän sukupolvi ei tajua mistään mitään!! Ettekö te nyt tajua, että tässä tehdään tiedettä!! Ja kaiken kukkuraksi te saatte te olla mukana siinä ja saatte todistaa tätä historiallista hetkeä. Eikö se kerro jo jotain?!

-Voisitko sä jo jumalauta kertoa, että mitä helvettiä sä täällä oot oikein tehny paitsi uinu paskassa ja juonu kaljaa? Ootko sä haistellut täällä jotain liimaakin tai muita opiaatteja tai hallusinogeenejä? Eihän tää nyt ainakaan mitään aikuisen normaalin ihmisen touhua ole, vai?

-Olen tehnyt tutkimusta kalsarikännäyksestä.

-Vai niin…Just joo.

-Jospa hieman näytän teille tutkimukseni tuloksia niin ehkä se hieman selventää asiaa.
 
Myrtsi oli aivan innoissaan aiheesta. Myrtsi intoa puhkuen alkoi kaivaa olohuoneen pöydältä röökiaskien, kaljatölkkien ja tyhjien viinapullojen seasta ryppyistä paperia, nousi jälleen seisomaan sohvalle ja aloitti mahtipontisen julistuksensa.
 
-Kuten tiedätte kalsarikänniä nyky-yhteiskunnassa arvosteta sille kuuluvalla tavalla. Puhutaan tuottavuudesta ja kvartaalitaloudesta ja ties mistä muusta paskasta, mutta kun ajat ovat tiukat on ihmismielen palattava yksikertaisten nautintojen äärelle. Kalsarikännäys on yksi näistä hienoista asioista, jotka saattavat nykyajan ihmisellä unohtua, kun vaan koohotetaan peräsuoli pitkällä mammonan perässä. Itse olen henkilökohtaisesti eilispäivän ja yön perehtynyt itse kännäysprosessiin. Jokainen kalsarikännäysmatkahan on kuitenkin erilainen, joten yöllisten huomioiden perusteella seuraavaksi teille arvon herrat hieman viitteitä siitä, millä keinoin voi saavuttaa koko kalsarikännäyksen ytimen:
 

1. Hankkiudu työttömäksi tai edes lomautetuksi. Myös muunlainen epäonnistuminen elämässä, syrjäytyminen, parisuhteen päättyminen tai masentava elämänvaihe käy mainiosti. Liikalihavuus antaa myös hyvän lähtökohdan. Huono itsetunto ja talousvaikeudet ovat aina paikallaan.

2. Valitse ajankohta tarkkaan. Paras kalsarikänni-sesonki on talvinen ajankohta, jolloin pimeyttä, loskaa ja räntää riittää. Ideaalitilannehan on, jos pystyy viettämään joulun yksin kalsarikännittelyn parissa. Hätätilassa mikä tahansa juhlapäivä käy. Myös ihan normi arkipäiväkin ajaa asiansa.

3. Viikonpäivä on myös olennainen osa kalsarikännäilyä. Parhaiten toimii joku sellainen alkuviikon arkipäivä, jolloin televisio-ohjelmat ovat huonoimmillaan. Toisaalta, televisiosta ei hyvää ohjelmaa edes tule, joten unohda edellinen.

4. Pidä asuntosi tai kalsarikännäilypaikkasi siivottomassa tilassa ennen ryyppäämisen aloittelua. Sotkuinen ympäristö tuo kännäilyyn mukavasti lisäpontta. Se ikäänkuin stimuloi etukäteen tuntojasi, vaikuttaa siihen melankoliseen puoleesi, jota hyväksikäyttämällä luot hyvät pohjat erittäin rajulle jälkimorkkikselle. Myös vuokran maksamatta jättäminen muutaman kuukauden ajalta lisää onnistumismahdollisuuksiasi.

5. Älä huolehdi myöskään henkilökohtaisesta hygieniastasi. Pienoinen hienhaju, likainen tukka ja orastava parransänki kuuluvat asiaan. Jos hyvin käy,niin olet vielä kalsarikännäystä aloitellessasi ripulin kourissa. Jos oikein hyvin käy vatsatauti puhkeaa puolivälissä kalsarikännäystä.

6. Hanki elintarvikkeet (esim. HK:n blöö) ja juomat ajoissa, koska niiden on tarkoitus riittää niin kännipäivän, kuin krapulapäivänkin osalle. Vaikka pääpaino onkin alkoholituotteissa varaa jääkaappiin myös muutama pullo kokista tai jotakin muuta hiilihappopitoista juomaa. Myös erilaiset energiajuomat toimii hyvin. Muista, että asunnosta poistuminen kalsarikänneissä on ehdottomasti kielletty, sillä muuten koko perusidea särkyy. Toki aamuyön tunteina, perinteistä naapurien ovikellojen soittelua tai sekä postiluukusta vittuilua ei ole rajoitettu pois.

7. Koska melankolisuus ja yksinäisyys ovat kalsarikännäilyn "punainen lanka", varmista että todella olet yksin. Ruuvaa ovikello irti ovesta ja sammuta kännykkäsi. Vedä verhot ikkunoiden eteen. Pysyttele pois tietokoneen (forumeiden, chattien, ircien, meseiden, icq:den ym.) äärestä. Liimaa "ei mainoksia"-kyltti postiluukkuusi. Nämä siis kännäystä aloitellessa, mutta sopivan känniääliö-olotilan saavutettuasi avaat toki kaikki mahdolliset viestintävälineet.

8. Dresscode: Nimensä veroisesti kalsarit ovat tämän kaljoittelumuodon a ja o. Suosituimpia vaatteita ovat ehkä Black Horsen kuviolliset, vaaleat ja ennen kaikkea pitkälahkeiset haaroista mukavalla tavalla rispaantuneet alushousut. Pierun on päästävä myös märkänä sieltä hyvin kulkemaan ulos sekä mahdollinen reisivirtsaus on näin ollen myös esteetöntä joten suosi huokoisia alushousuja. Ylävartalon peitteeksi käy mikä tahansa T-paita, mutta parhaat kiksit saa ns. hihattomalla reikäpaidalla jollaista mm. Uuno Turhapuro pukeutumisessaan suosii oivallisen ilmanvaihdon takia. Jokin paita kuitenkin kannattaa päällä olla vaikka toki paidattomanakin voi kalsarikännäystä harrastaa, mutta paidan käyttö mahdollistaa sen, että seuraavana selvänä hetkenäsi näet paidastasi mitä kaikkea on sisääsi mennyt, sekä mitä kaikkea on sieltä ulos tullut. Sukkien käyttöä ei ole määritelty, mutta jos niitä käyttää niin parhaiten toimii jotkin edulliset Tarjoustalosta hankitut tennissukat, jotka imee hikeä sopivalla tavalla.

9. Kalsarikänni-juomista on monenlaisia mielipiteitä. Jotkut suosivat väkeviä, mutta itse kehotan ainakin ensimmäisillä kerroilla pysyttelemään oluessa (joskin jokin pieni snapsipullo voi olla hyvä olemassa hätätapauksia varten), koska kalsarikännissä kuuluu pysytellä olutpöhnässä, eikä tainnuttaa itseänsä hetkessä. Olutta on kuitenkin varattava riittävästi, koska baariin ei kalsarikännissä ole asiaa.

10. Älä aloita juomista turhan aikaisin. Muista, että kalsarikännäilyn kuulua jatkua Huomenta Suomen -alkamiseen asti, joten voimia kyllä tarvitaan. Jos olut loppuu kesken niin viimeistään siinä vaiheessa kun Lauri ”Late” Karhuvaara nykii hartioitaan ja katselet sitä laskuhumalan luodessa tunnelmaa, tajuat ,että tätä asiaa ei voi tarpeeksi korostaa.

11. Sotke asuntoasi lisää. Jätä tyhjät keskiolut-tölkit ja likaiset astiat hujan hajan asuntoosi. Älä vedä vessaa ja pidä ovi auki, jotta saat enemmän aistikokemuksia. Tupakoi sisällä ja voit myös rikkoa jonkin astian tai olutpullon (tyhjän) sopivaan paikkaan, ettet vahingoita itseäsi. Muista, ettet voi kalsarikännissä koskaan porsastella liikaa. Kalsarikänni on sinun 15-minuuttia kuuluisuudessa. Ota siitä kaikki irti.

12. Varaa melankolista musiikkia, mielellään jonkin alkoholistin esittämiä tilitys-biisejä (esim. Doors tai Nirvana). Nämä toimivat hyvin tunnelmanluojana. Voit myös katsella videolta saksalaista pornoa, tekstitettynä tai jotakin muuta elämää suurempaa leffaa (esim. Paha Maa tai Vuosaari-elokuva toimii hyvin masentavuudessaan)

13. Kun pöhnä alkaa kunnolla asettumaan, on aika avata puhelin uudestaan. Muista, että myös kalsarikänneissä voi töppäillä, ja parhaiten se onnistuu juuri puhelimen avulla. Kehu kavereillesi, että kiskot kalsarikännejä. Käytä karkeaa, ylimielistä ja rehvakasta kielenkäyttöä puhelinkeskusteluissa. Numerotiedustelusta voit näppärästi hankkia vihamiesten puhelinnumerot ja tilittää heille katkerasti. Varsinkin lähisukulaiset kannattaa käydä aakkosjärjestyksessä läpi. Kun varsinaiset televisio-ohjelmat yöllä loppuvat, voit tuijotella TV:n chatteja ja osallistua siellä käytäviin keskusteluihin. Tällä tavalla varmistat, että kasvatat puhelinlaskuasi ja morkkista samalla mitalla mikä on tietyllä tapaa homman tarkoitus. Mikäli haluat vetää homman läpi tyylillä läpi voit myös ottaa muutaman pikavipin jolloin seuraavana aamuna sinua odottaa mojova takuumorkkis.

14. Voit myös aiheuttaa pahennusta naapuristollesi. Lisää musiikin volyymiä ja mene parvekkeelle kiroilemaan ja örisemään. Tämä on myös se vaihe, kun voit ottaa kalsarisi pois jalastasi. Anna ilmavirran heiluttaa putkeasi ja jos mahdollista, esittele jortikkaasi naapurin rouvalle. Jos sinulla on parveke, voit kajautella vittuiluhuutoja naapurustolle.

15. Kun olet viimein sammuttanut itsesi, muista nukkua seuraavana päivänä mahdollisimman pitkään. Ylös sängystä ei kannata ponnistella ennen iltapäivää, sopiva sängystä nousemisajankohta on viiden-kuuden maissa iltapäivällä. Jos tässä välillä heräät, alle virtsanneena, niin käytä valveillaoloaikasi muutaman tasoittavan ottamiseen.

16. Tarkastale aikaansaannoksiasi. Ihaile aiheuttamaasi sotkua, tunnustele krapulaasi ja tarkista kenelle kaikille tuli eilen soiteltua/lähetettyä viestejä. Mikäli et koe morkkiksen tunnetiloja, olet luultavasti mokannut koko jutun ja juonut amatöörimäisesti liikaa, tai sitten olet vain tunnevammainen tahi et hallitse vittuilun jaloa taitoa. Älä kuitenkaan vaivu epätoivoon, muista että kalsarikännäilykin vaatii harjoittelua. Kukaan ei ole seppä syntyessään (paitsi jos sukunimesi on Seppä). Jokainen päivä on hyvä kalsarikännäyspäivä.

17. Älä edelleenkään siivoa aiheuttamaasi sotkua, karta edelleen suihkua, äläkä vaihda kalsareitasi vieläkään. Älä petaa sänkyäsi koko päivänä, vaan käytä krapulainen päiväsi uudelleen television katseluun ja roskaruoan syömiseen. Kalsarikrapulasta kannattaa nauttia niin pitkään kuin mahdollista!
 
Pojat seurasivat hiiskumatta koko Myrtsin epistolan ja pitkän sekä perusteellisen selvityksen jälkeen Petsku sai vain vaivoin kakistettua.

-Siis ootko sä vittu ihan pimee? Tätä paskaako oot miettiny koko yön??

-Tyypillistä suhtautumista ihmisiltä, jotka eivät ymmärrä tiedettä tai koko tieteen syvintä olemusta. Jos ette tajuu niin ette sitten tajuu. Tajuutte ehkä sitten vanhempana. Mutta nyt, koska te ette tajua mitään tieteen päälle niin voitte saman tien painua vittuun! Mä lähen Tölön Diskoon, koska siellä on ihmisiä, jotka ymmärtää tieteen päälle. No niin, alkakaas laputtaa sitten. Mä vaan olisin luullu, että te ymmärrätte, mutta ei sitten. No niin, hus hus, menkääs siitä.
 
Holmi ja Petsku jäivät toljottamaan ripityksen jälkeen hölmistyneinä  toisiaan rappukäytävään Myrtsin paiskatessa kimpaantuneena ovi kiinni. On se kova jätkä, tuo ”Makuuhuoneen masurkka”, tuumivat molemmat pojat hiljaa mielessään. Tiedemies...


************************************************************************************************************************************************************

SEURAAVA JAKSO "osa 6: LEGENDAN SYNTY" ilmestyy netissä joidenkin viikkojen kuluttua.



*************************************************************************************************************************************************************


OSA 4: SIRPPILIITERIN SIMASUUT  (päivitys 17.9.2012)

 
Viikonloppu on se aika jolloin legendat syntyvät ja viikonlopun kohokohta tänä viikonloppuna, kuten niin monena muunakin viikonloppuna, oli järjestöjentalolla järjestettävä disko. Petskulla oli fiilis korkealla ja tunnelma oli kuin suoraan Olavi Uusivirran biisistä, Oodi ilolle; ”Iloinen ja haikee. On vaikee olla pyhimys, kun on keuhkot täynnä ilmaa. Ja ilma täynnä katseita. Kaupunki on vihree, kaupunki on elossa…”
 
Paperipussiin kääritty pirtupullo kädessä ja Magyar Feher Bor-viinipullo repussa Petsku astui voimiensa tunnossa rappukäytävään. Rappukäytävässä Petsku tapasi Reijo ”Myrtsi” Mylenin. Myrtsi oli Holmin vanha tuttu naapurista ja viime vuosien aikana Myrtsistä oli pojille kehkeytynyt jonkinlainen ”oppi-isä”, sensei, joka luotsasi vakaasti kuin Kolumbus laivaansa nuoruuden pyörteissä poikia isällisin ottein ohi elämän karikoiden. Myrtsi oli tinkimättömän kova panomies, lähes Ron Jeremyn veroinen, joten luonnollisesti Myrtsi oli vahva auktoriteetti pojille. Myrtsi oli töissä paikallisessa ontelolaattatehtaassa ja Myrtsi oli vuosien saatossa duunannut varmaan jokaista tehtaan konttorinmuijaa pikku jouluissa, siihen pystyi vain Myrtsi.
 
Myrtsi oli keski-ikäinen äijänkäppänä joka oli ulkoisesti hyvin tyypillinen keskivartalon laardilla verhoillut, diabetestä ja unettomuutta vastaan hangoitteleva, puolivallaton tuuriton tuurijuoppo. Myrtsiä pojat arvostivat kolmestakin syystä; Myrtsillä oli vahva urheilijatausta olihan mies kaksinkertainen Forssan jalkapallopuulaakimestari, Myrtsi osasi kaataa naisen kuin naisen mikä tilanne sitä vaati ja lisäksi Myrtsi omisti Mersun, tuon automaailman kirkkaimman timantin. Mesemiehet olivat tunnetusti kovia jätkiä (todellisuudessa parisen kymmentä vuotta sitten syntymänsä kokenut ja taksina aikoinaan toiminut ”edustusauto” oli pitkälti hankittu oman säröilevän egon paikkailua varten lainarahoituksella). Olihan mesemies eri mies. Myrtsi tiesi kaiken, Myrtsi osasi kaiken. Myrtsi oli kingi. Petsku vaihtoi muutaman sanan Myrtsin kanssa ja Myrtsi toivotti pojille ”liukasta iltaa.”
 
Holmi asui vanhempiensa luona ja jakoi huoneensa yhdessä isoveljensä Samin kanssa. Monesti Holmin isovelikin oli mukana reissuissa, mutta nyt Sami töissä raveissa. Sami teki silloin tällöin keikkoja järjestysmiehenä Pilvenmäen raviradalla ja nyt oli iltaravit, joten Holmi ja Petsku viettivät iltaa kaksin.
 
Petsku istahti Holmin sängylle ja esitteli pirtulekaa. Pirtupullon lisäksi pojilla oli pullon jämä hirvilimua eli Jägermaisteria jonka Holmi oli vohkinut isänsä baarikaapista sekä unkarilaista valkoviiniä, Magyar Feher Boria. Toistaiseksi pirtu ja ”jekku” saivat kuitenkin jäädä, sillä nyt päätettiin pysyä visusti viinilinjalla, sillä pillunsaanti ei saanut jäädä torsoksi pelkästään liiallisen päihtymyksen vuoksi.
 
Magyar Feher Bor on yksi Alkon myydyimmistä viineistä ja etiketissä todetaankin osuvasti; Feher Bor sopii mainiosti itämaisten ruokien rinnalle että iloiseen seurusteluun. Tällä kertaa muuta itämaista ei seurueessa ollut kuin Petskun Thaimaan reissulta hankittu iloinen neekerisankkeri, joten jospa sitten viini sopisi iloisen rallattelun vauhdittajaksi. Varmasti jokainen Magyaria kuitenkin maistanut tietää, että tämä Welschrieslingistä ja Muller-Thurgau-rypäleistä valmistettu viini on aivan hirveätä kuraa. Minkälaista makuelämystä edes tuon hintaisesta viinistä voisi odottaa? No, ainakaan maku ei ollut suoraan mistään Anna Hanskin kotiviinistä. Pojat päättivät blandata viiniin hieman pirtua ja vaikka jälkimaku oli hurja alkoi cocktail toimia aivan eri tavoin kuin pelkkä viini. Kotvan tissuteltuaan pojat päättivät lähteä kohti järjestöjen taloa eli järkkäriä, jota myös sirppiliiteriksi kutsuttiin. Mukaansa pojat ottivat eksoottisen pirtu-Magyar-juomasekoituksen.
 
Holmi ja Petsku astelivat pitkin Eteläistä Puistokatua kun äkkiä Petskulle tuli jäätävä ja palleja polttava kolossaalinen kusihätä. Ei auttanut muu kuin painua puskapissalle viihdeuimala Vesihelmen parkkipaikan Norjanangervopuskiin. Vesihelmi oli luonnollisesti jo sulkenut siltä päivältä ovensa, mutta parkkipaikalla nökötti sitkeästi vanha, parkkipaikan takanurkkaan parkkeerattu Lada.
 
Takavetoinen Lada 1200 on tänä päivänä varsin harvinainen näky suomalaisessa kuvakuvassa, mutta tuohon aikaan eli 90-luvun puolivälissä noita Venäjän ferrareita näkyi liikenteessä vielä varsin paljon eikä se mitään ihme ollutkaan tarjosihan Lada laadukasta siirtymistä paikasta toiseen paitsi luotettavuudella, ennen kaikkea autenttisella ja jäljittelemättömällä tyylillä. Harva auto tänäkään päivänä kääntää päitä samaan tapaan kuin tämä venäläisen insinööritaidon voimannäyte. Yleensä Lada on vakaa auto, joka seisoo kumitassuillaan kuin ikihonka, mutta nyt tuo Lada oli jotenkin erikoisesti kenollaan ja erikoinen näky pisti välittömästi Petskun ja Holmin silmään.
 
Holmi ja Petsku hiipivät Lada luo. Pojat kurkistivat Ladaan. Ladan takapenkillä oli täysi touhu meneillään. Lähes  läpitukemattoman pornohuurun läpi saattoi vain vaivoin havaita iloisesti vilkkuvat miehen pakarat, mutta rytmikäs liike ei jättänyt arvailujen sijaa sille mitä maranellon punaisessa Ladassa tapahtui. Kiesin jouset lauloivat hoosiannaa kun karvaperseinen parkkipaikkarakastaja sotki morsmaikkuaan kuin tulpatonta mopoa vaakamambon pyörteissä.
 
Tuhdissa nousuhumalassa ihminen on luovimmillaan, omasta mielestään. Alitajunnan perverssilohkon pirtuliemessä lilluvat lilliputtimaisen kokoiset kuningasideat kokevat ylösnousemuksensa juuri sillä taianomaisella hetkellä, kun muistat kyseisen lohkoston olemassaolon. Ideattomat ideat syntyvät ilman synnytyskipuja, ainakin Petskulla, näin tälläkin kertaa. Holmi ja Petsku hihittelivät yöllistä näytelmää aikansa, mutta Petsku päätti lopulta antaa lemmenparille hieman lisävauhtia heiluttamalla kotteroa, mutta hämmästyksekseen nuoreen pariin auton heiluttamisella ei ollut tehoa, vaan tikkaus jatkui takapenkillä samaan tapaan kuin aikaisemminkin. Holmi ja Petsku päättivät lopulta jättää kaksikon rauhaan jatkamaan herkkää hetkeään.
 
Poikien saapuessa diskoon oli meno ylimmillään. Ämyreistä raikasi Metallican Enter Sandman ja tanssilattia oli täynnä pikku pissiksiä ja toinen toistaan huvittavampia viiksiministereitä ja bensalenkkareita. Holmi ja Petsku istuutuivat salin perällä oleville penkeille ja Holmi kaivoi järjestysmiesten teräviltä keihässilmiltä piilotetun jekkupullon sukastaan. Pojat naukkailivat jekkua ja seurailivat tanssilattian tapahtumia.
 
Omaa miehuuttaan voi altitudettaa vain kahdella tavalla; retostella rahalla tai tappelemalla. Nuorilla ei tietenkään ollut rahaa, joten diskojen luonteeseen liittyi olennaisesti erilaiset kukkotappelut, joiden tarkoitus luonnollisesti varsin primitiivisella oli paitsi tehdä vaikutusta vastakkaiseen sukupuoleen myös pyrkiä vahvistamaan omaa sosiaalista asemaansa  nuorten omassa tiukasti lohkotussa hierarkiassa. Mitään sanomatta, Holmin rauhallisesti istuessa ja jekkua siemaillessa joku vaahtosammuttimen kokoinen Karjala-lippispäinen finninaama ilmestyikin äkkiä kuin tyhjästä poikien eteen soittamaan poskeaan ja haastamaan riitaa. Holmi ei ollut katutappeluiden suhteen aivan vihreä ja niinpä hän ehdottikin, että jos finnipäällä olisi jotain asiaa voitaisiin se selvittää ulkona. Niinpä Holmi, Petsku ja finnipää menivät talon takana olevalle parkkipaikalle selvittämään sitä riidankylväjällä oli sydämellään.
 
Poikien astuessa pihalle hyökkäsi samassa kimppuun kolme vihreään pilottitakkiin sonnustautunutta heppua. Holmi ja Petsku eivät olleet ensimmäistä kertaa pappia kyydissä ja he olivat olleet vastaavissa tilanteissa aikaisemminkin. Holmi ja Petsku riuhtaisivat pilottipellet irti, laittoivat selät vastakkain ja jäivät seuraamaan mitä tuleman piti. Tänä iltana tultaisiin vielä näkemään kuinka luomi tummuu luuvitosen kolahtaessa kroppaan.
 
Ensimmäisenä onneaan päätti koettaa farkkutakkiin ja Karjala-lippikseen sonnustautunut kraaterinaama, joka koko kärhämän alkujaan laittoi alullekin. Finnipään syöksyessä täyttä vauhtia kohti Holmia turvautui Holmi vanhaan kikkaan eli veti liikkuvat taakse lyödäkseen oikealla, mutta äkkiä nappasikin vasemmalla japin leukaperään. Holmi oli todellisuudessa vasenkätinen ja tällä pienellä kikalla Holmi oli saatellut nuoria miehiä höyhensaarille useastikin. Turhaan eivät siis olleet menneet Forssan Nyrkkeilijöiden Petri ”Kobra” Mäkelän opit. Nyrkki nasahti Clearasilin tuoksuiseen lärviin sellaisella voimalla, että poju sammui saman tien kuin saunalyhty lyyhistyen nurmelle. Toinen pilottitakkisista herrasmiehistä kimpaantui kaverinsa kohtalosta niin, että ja syöksyi Petskun kimppuun kuin salaman iskun saaneena. Petsku ja pilottitakkinen ilmeisesti elämänsä aikana liikaa toiminta- ja action leffoja liikaa ahminut herrasmies kaatuivat maahan nahistelemaan ja koittivat ratkaista paremmuuttaan kreikkalaisroomalaisen painin keinoin mattopainilla. Petsku oli jonkun verran tottunut painimaan itseään selvästi vanhempien poikien kanssa ja niinpä hän tiesi, että paras tapa taltuttaa vastustajana oli ottaa tiukka niskalenkki. Petsku saikin otettua tiukan niskalenkin pilottitakkiin itsensä vuoranneesta mätisäkistä ja alkoi huutaa adrenaliinipuuskassaan.

-No niin jätkä, nyt puristetaan paskat ulos!

Pilottitakkihemmo koitti pyristellä vastaan minkä tahtoi, mutta Petskun ote oli liian tiukka ja niinpä hän pyysi hädissään.

-Päästä nyt jumalauta irti. En saa henkee!!

Petsku pysyi tiukkana.

-Haista vittu. Kymmenen vuotta linnaa tollasen paskan tappamisesta on mulle ihan fine! Nyt saatana katotaan kuinka kova jätkä sä oot!!!

 Jäppisellä alkoi tulla selvästi suru puseroon ja naaman väri alkoi puristuksissa muuttua punaisesta siniseksi.

-Päästä irti, sopersi pilottitakki ”kovis” itkun sekaisella äänellä.

-En helvetti päästä! Nyt katotaan saatana kuka on kova!

Petsku oli sellaisen raivon vallassa, että jokainen näki että nyt oli tosi kyseessä. Kiukun puuskassaan Petsku sai hullun voimat. Petskun silmät leimusivat pyhää vihaa. Petsku puristi voimiensa tunnossa niskanlenkkiä yhä tiukemmalle. Niskalenkissä sätkivällä pilottisankarilla alkoi silmät pullistua päässä ja äkkiä housuun tirahti.

-Mitä vittua, kusetko sä saatanan ääliö housuihis?!  huudahti Petsku ja päästi irti otteensa.
Pilottipullistelijalla oli jo tullut hätä puseroon ja niinpä raukka oli laskenut hädissään alleen siinä luulossa, että nyt oli loppu tulossa ja elämänlanka katkeamassa. Kolmas päälle karkaajista oli munaton vellipöksy ja luikki tiehensä jättäen yhden kaverinsa voivottelemaan parkkipaikalle kuset housuissa, toisen retkottamaan reporankana nurmikolle. 
 
Holmilla ja Petskulla ei ollut enää tänään asiaa Diskoon. Ovella oleva kaupungin nuorisotoimen järjestysmies kehotti poikia tulemaan uudelleen jonain toisena iltana. Pettyneenä Holmi ja Petsku päättivät lähteä lompsimaan kohti keskustaa ja toria olihan kello vasta hieman yli puolen yön.
 
Pimeissä Slogeissa päivät nyhjöttävät kuulat ovat viralliset miehen aivot. Syvältä pöksyistä lähteviä signaaleja ei ole kuin yksi, joten kovin monia eri strategisia vaihtoehtoja ei meille nyyttitelineille ole tarjolla. Muna vie miestä, ei mies munaa. Torilla oli mukavan lämpimästä kesäillasta johtuen runsaasti väkeä ja monenmoista juhlijaa. Tuohon aikaan Forssan tori oli mustanaan pillurallia kierteleviä autoja ja menokin oli sen mukaista.
 
Järjestöjentalon parkkipaikkaepisodin tiimoilta Petskun paita oli repeytynyt ja Petskua vitutti. Ja tunnetusti vitutukseen ei voinut tehdä muuta kuin juoda. Ilman viinaa ei voi olla hauskaa, mutta ilman hauskaa voi olla viinaa. Siinä aforismi, joka on kannatellut janoista kippokansaa vuosisatojen ajan.  Onneksi Holmilla oli vielä jekkua jäljellä. Pikku hiprakassa vitutuksen verho alkoi hiljalleen väistyä. Holmin ja Petskun seuraan liittyivät kaksi Ypäjän hevosopistolla opiskelevaa hevostyttöä, Jenni ja Maija.
 
Sulavien naistenmiesten, Holmin ja Petskun käsittelyssä, ei kestänyt kauaakaan kun pikku tytöt olivat jo sulaa vahaa ja pian nelikko vaihtoikin jo sylkeä torin laidalla olevan kaivon vieressä. Petskun hetken Jennin kanssa nuoleskeltuaan ihmetteli Petsku suussaan vellovaa erikoista makua. Mitä helkkaria, muijan kielessä oli enemmän sammalta kuin lahoavassa puussa. Haju oli silmiinpistävä. Miten jumalauta jollakin voi olla suussa sammalta? Joiko ja söikö muija samasta kaukalosta kuin hevoset? Petkulle sai riittää ja Petsku päätti jatkaa hyvin alkanutta krapulan hakuaan ja kaivoi povitaskustaan jekkupullon. Holmi jäi imuttelemaan Maijaa kaivon viereen sammalen tuoksuisen Jennin jäädessä viereen toljottamaan.
 
Seuraavana aamuna Petsku soitti Holmille.

-No, mitä jätkä. Saitko?

-Mitäs luulet?

-Sait? Oliks hyvä?

-Sormiasteikolla ehkä kolmonen.

-Missä sä sitä höyläsit? Oliks se sun kämpillä?

-En kai mä nyt sitä kotiin voinu viedä. Siinä pankin laskunmaksukopissa mä sitä duunasin.

-Etkai? Jumalauta sun panotouhut on nyt nauhalla. Siellähän on valvontakamerat joka puolella!

-Mitä sitten?? Tietääpä nyt nekin siellä pankissa tarkemmin mitä tarkoittaa termit OTTO ja PANO eikä tartte jatkossa asioidessa näyttää henkkareita. Riittää kun täräyttää lerssin tiskiin ni johan tietää rouvat kenestä on kyse.

**************************************************************************************************************************************************************
OSA 3: HILPEÄT HORMOONIHIIRET HIETASAARESSA  (päivitys 3.8.2012)
 
Elettiin kesäkuuta ja katukuvaan oli jo ilmestynyt vuodenajalle ominaisesti kevyissä kukkahamosissa näyttäytyviä viehkoja tyttösiä ja astellessaan pitkin kauppakatua kohti Haudankorvaa tuli Petskua vastaan näky, joka saisi varmasti jokaisen viriilin heteromiehen pään kääntymään. Vastaan asteli sellainen bella donna, todellinen nymfi, että niskat olivat nyrjähtää sijoiltaan. Viisari värähti välittömästi Petskun kauhtuneiden kivipestyjen Leviksien lahkeessa. Oliko tuo jumalainen ilmestys joku paikallinen? Tuskin, sillä ilmestys oli kuin Megan Foxin ja Charlize Theronin risteytys. Kurvia ja kaarta oli kuin Linnanmäen vanhassa vuoristoradassa. Tuollaisia kannikoita ei oltu näillä main ennen nähtykään. Mutta mitä ihmettä, käsipuolessa roikkui joku yön timo, jonka pitkän luiseva olemus muistutti lähinnä enemmän läkähdyksiin ajetulta vinttikoiralta kuin neidon arvolle sopivalta gentlemannilta. Petsku seurasi pariskunnan kulkua aikansa kunnes tunnisti mokkakikkelin olevan paikallisen koripallojoukkueen uusi jenkkivahvistus. ”Miten ihmeessä nuo Amerikan polvikullit tuon tekivät? Miten ihmeessä nuo mokkakikkelit aina onnistuivat vamppaamaan kaikki parhaan näköiset muijat?”, tuumi Petsku hiljaa mielessään. Tuumiessaan jenkkivahvistusten pillunsaantimahdollisuuksia Lounais-hämäläisessä pikku kaupungissa palasi Petsku päänsä sisällä viime kesään ja hulvattomiin juhannusjuhliin Vaasassa, jossa piparia satoi niinikään ovista ja ikkunoista. Viime kesä oli todellinen rakkauden kesä, kesä joka oli kuin pitkä päättymätön riemuloma.
 
Viime Juhannuksen Petsku vietti Vaasassa, Maken ja Lelun kanssa, jossa juhlatunnelmaa siivittivät Eurodancen kuumimmat nimet sekä tietysti timantinkovat kotimaiset, kuten Martti Servo ja Napander. Juhlatunnelmaa Tropiclandian kupeessa vietetyillä festareilla villitsi suomalaisen median valokeilaan hiljattain ponnahtanut ja MTV:n juontajana aikoinaan kannuksensa hankkinut Maria Guzenina, joka sittemmin löi itsensä läpi poliitikkonakin, sekä Mikko ”Peltzi” Peltola.
 
Matka Etelä-Pohjanmaalle Kanta-Hämeestä oli jo todellinen Via Dolorosa itsessään ja joissain vaiheessa matkaa alkoi olla jo hieman ahdastakin, kun autossa oli kolmen ihmisen (Petsku, Lelu ja Make) lisäksi grilli, teltta, makuupussit sekä muutama gallona sytytysnestettä, helkkaristi kurkkuun kumottavaa menovettä, makkaraa ja muuta evästä sekä tietysti mieletön subbari takakontissa. Majoittuminen tulisi tapahtumaan Petskun isosiskolle aikoinaan Roskilden-reissulle hankitussa Sopu-teltassa, jossa oli syöty, juotu, nukuttu ja nussittu enemmän kuin keskivertobordellissa. Jospa vain telttakankaat osaisivat puhua, tälle teltalle mikään inhimillinen ei ollut vierasta.
 
Kuljetusvälineenä toimineeseen Ford Orioniin olisi varmasti hieman saatu lisätilaa, jos teltta olisi pakattu kasaan, mutta hyötyyn nähden urakka olisi ollut liian suuri poikien mielestä. Tavallaan auton tiivis pierunkatkuinen tunnelma ja vanha lähes 20 senttinen NMT-kännykkä persvaossa 300 kilometrin ajan, oli omalla tavallaan jännittävä kokemus. Syynä siihen miksi teltta ei ollut kasattuna oli, että Make oli vuokrannut edellisenä päivänä perinteisen Ninja-leffan sijaan jonkin muukalaislegioonasta kertovan rainan ja leffasta haltioituneena oli yöpynyt edellisen yön teltassa. Nyt teltta olikin helppo nostaa Fordiin valmiiksi kasattuna. Make oli käytännön mies, olihan Make fiksu, lähes ylioppilas.
 
Petsku oli luonnollisesti auton omistajana itseoikeutettu valinta ratin taakse. Petsku antoikin 1.4 litraiselle ruosteen puhkomalle Ford Orion (Ghia-malli) runtua oikein kunnolla pikatiellä päästyään ja itse asiassa, kun -86 vuosimallia edustava saksalaisen insinööritaidon voimannäyte oli pakattu täyteen kattoa myöten, tuntui se paljon tukevammalta ajaa kuin normaalisti. Fordissa G-voimat eivät olleet aivan samoissa sfääreissä kuin Räikkösen Lotuksessa, mutta äänimaailma oli kutakuinkin samaa luokkaa kuin F1-autoissa. Ohitustilanteissa tuntui lievästi ylipainosta huolimatta puhtia piisaavan, mutta muista tiellä liikkujista ei puhtia juuri tuntunut sitä vastoin löytyvänkään. Juhannusliikenne oli aina aikaisemminkin ollut vauhdin hurmasta nauttivalle Petskulle suuri mieluinen haaste sekä tietyllä tapaa jopa perverssiä kyllä nautinto ja niinpä rauhallista mökkijuhannusta viettävien pariskuntien ja vanhuksien ohittaminen ei tuottanut tunnon tuskia. Ohikiitävän hetken saattoi Petsku mielessään kuvitella olevansa ihailemansa Nascar-sarjan kuljettaja. Ja niin matka sitten sujuikin leppoisasti Dj Boboa, Captain Jackia, Basic Elementia, Mr Presidentia, Dr Albania ja Alexiaa kuunnellen ja muita ohitellen.
 
Hiuksia nostattavan matkan jälkeen pojat saapuivat perille festarien leirintäalueen välittömään läheisyyteen ja sen kyllä huomasi. Jono Hietasaaren leirintäalueelle oli käsittämätön. Petskua alkoi vituttaa jonottaminen ja aikansa kuluksi Petsku päätti avata jo kossupullon. Petsku vihasi jonottamista kuin ruttoa ja jonon hitaaseen kulkuun kyllästyneenä Petsku päättikin ampaista jonon ohi tienpientareen puolelta olihan pojilla jo liput ostettuna ennakkoon. Portilla Petsku nakkasi liput henkilökunnalle ja ajoi auton parkkiin. Leirintäalueelle saapuessa repsikan roolia hoitanut Make alkoi olla jo täydessä vauhdissa kupin ottamisen suhteen, olihan Maken surullisen kuuluisa motto, ”aloitellaan aikaisin niin ei olla sitten myöhemmin illalla niin kännissä.”.
 
Subbarin tuodessa tutun jumputuksen festarialueelle pojat alkoivat viritellä grilliin liekkiä. Kun puoli tuntia oli kulunut grilliä kasatessa oli poikien leirin ympärille kerääntynyt sankka joukko ihmisiä. Suorituspaineista huolimatta pojat saivat grillin kuntoon ja saivat lopulta raikuvat aplodit yleisöltä. Make oli paitsi käytännön myös toiminnan mies olihan Maken yksi suurimmista idoleista linkkuveitsellä ja sinitarralla vaikka tarvittaessa lentokoneen rakentava ihmemies MacGyver. Make kävi hakemassa takakontista sytytysnestekanisterin, jotta pojat saisivat grilliin kunnon lieskat. Eihän HK:n jauhowursteja sopinut millään säälittävällä briketti-hiilloksella lämmittää! Make päätti antaa grillille kunnon tujautuksen sytysnestettä niin, että naapurinteltan misukatkin näkisivät, että kyllä täältä pesee ja tarvittaessa myös linkoaa. Make oli taipuvainen machoiluun ja suuruudenhulluuteen, joten samaa ideologiaa noudatti luonnollisesti myös grillinsytytys kuin Maken elämän filosofia ylipäätään. Sitä paitsi Make oli iskenyt Linda-siiderin sokaisemat silmänsä naapuriteltan isotissiseen vaaleaverikköön, jonka kanssa oli jo päässyt vaihtamaan muutaman sanasenkin. Grillin sytytys oli siis myös jonkinlainen luolamiesmäinen keino liehitellä naapuriteltan tyttö ja kehittää kaksikon välillä pientä teerenpeliä. Maken käsissä grilli leimahti nopsaan liekkeihin ja kerosiinin tuoksuiset punakeltaiset lieskat kohosivat lähes tuulettomassa säässä puiden ylimpien latvuksien yläpuolelle. Yhtäkkiä ympärillä ei ollutkaan yhtään ihmistä. Äkkiä kaikki oli väki kaikonnut ja kaikki juoksivat suinpäin sinne tänne huutaen jotain epämääräistä. Taisivat tulla kateellisiksi poikien komeat grillin lieskat nähdessään, tuumivat Make ja Lelu. Samassa hötäkässä olivat kadonneet Maken kulmakarvat. Mihin vittuun ne katosivat?
 
Lelu tajusi, että ensimmäinen bändi oli juuri aloittelemassa keikkasettiään festarialueella ja niinpä oli aika lähteä Vaskiluodon festivaalialueelle tarkastamaan paitsi bänditarjonta, myös mimmitilanne. Kolmen kopla saapui lavan luo ja ensimmäinen koneellista tanssimusiikkia suoltava teknobändi aloittikin jo joikhaamisen. Lavalla pomppi tumma jonkinlaista räppiä suoltava kaveri ja kymmenen tanssityttöä mikrosortseissa, joten show oli poikien mielestä mieletön. Soittajia show ei kaivannut, sillä sanoma ja lavakoreokrafia ei jättänyt biisin sanomaa kenellekään epäselväksi. Missä helkkarissa soittajat olivat? Lavan takana kenties? Bändi oli esittänyt kaksi kappaletta, jotka eivät kyllä kuulostaneet yhtään tutuilta, mutta kun ämyreistä kajahti biisi, ”Fritz Love My Tits”, alkoivat viisutkin kuulostaa tutuilta. Hei, täähän on saksalaispumppu, E-Rotic, oivalsi Petsku. Bändi oli esitti kolme biisiä, eli koko tuotantonsa, ja oli aika siirtyä tauolle odottelemaan seuraavaa esiintyjää.
 
Pojat saivat tällä erää bändeistä tarpeekseen ja menivät takaisin autolle. He päättivät jatkaa grillausta sekä tietysti siiderin, oluen ja kossun kittausta. Bakkanaali leirintäalueella sai siis jatkoa. Make heitti tulitikun grilliin ja Säästöpörssin ale-kopasta löydetty miehekkään pinkki retkipallogrilli roihahti jälleen täyteen loistoonsa. ”Ny grillataan”, olisi Jutilan Timokin varmasti tokaissut kunnioitusta herättävän megalomaaniset lieskat nähdessään. Taas ihmisiä juoksi viereisistä teltoista poispäin. Taas vaasalaiset kadehtivat poikien komeita lieskoja. Kylläpä Vaasassa oli kateellista sakkia! Kotvan kuluttua liekit laantuivat ja pojat heittivät kyrsät tulille. Lidlin viime vuoden grillimaisterikisan voittaja ja Hans Välimäkikin olisivat varmasti menneet hämilleen optimaalisista grillausolosuhteista ja harvoin jos koskaan pojat olivatkaan maistaneet yhtä suussa sulavia luonnonsuoleen mahdutettuja rasvakääryleitä. Kun kupu oli ravittu oli aika siirtyä jälkiruokaan mikä tarkoitti tässä yhteydessä tutustumista ripsipiirakkaan, josta aika-ajoin pojat käyttivät leikkisästi myös nimitystä työttömän lihapiirakka. Oli siis aika alkaa tehdä tuttavuutta misujen kanssa.
 
Jo poikien saapuessa leirintäalueelle Hietasaareen piparinkiilto silmäkulmassa teutaroiva Make oli iskenyt naapuriteltan isotissiseen blondiin ja niinpä Maken vakaa aikomus olikin päästä tekemään lähempää tuttavuutta mimmin makuupussiin vielä saman illan aikana. Varsinaisesti mikään nokkela naisia naurattava simasuu Make ei ollut, mutta jotenkin joviaaliksi kansanmieheksi tiedetty Make onnistui Lelu ja Petsku vanavedessään luovimaan itsensä samaan seurueeseen naapuriteltan tyttöjen kanssa ja eikä aikaakaan, kun tyttöjen teltassa jo pelattiin hyvää vauhtia Ankkapokeria. Make oli ehdottanut ensin tytöille räsypokan pelaamista, mutta kun he eivät siihen olleet suostuneet ehdotti Make Ankkapokerin pelaamista. Ankkapokeri oli täysin Maken hätäpäissään keksimä peli, jossa vaatteita jokaisella lähti yltä tasatahtiin ja säännötkin muuttuivat sitä mukaa kun Make niitä jaksoi keksiä pelailun lomassa. Kyseessä oli siis periaatteessa räsypokka, Maken säännöin. Yllättävää kyllä, reilun kymmenen minuutin pelaamisen jälkeen teltassa olijoilla ei ollut päällä rihman kiertämääkään. Tunnelma alkoi arvatenkin tiivistyä ja kun kännikin alkoi muistuttaa olemassaolostaan muistutti omalaatuinen teltan näkymä olevan suoraan kuin katkelma itäeurooppalaisvoimin kyhätystä halppis pornoleffasta. Teltassa tapahtui ihmisten välillä se kaunein mitä miehen ja naisen/naisten välillä voi tapahtua, mutta jo kotoa lähtiessä pojat olivat päättäneet; mitä tapahtuu teltassa, se jää telttaan. Onnellisina, mutta Ankkapokerin väsyttäminä pojat nukahtivat tyttöjen telttaan.
 
Aamulla tyttöjen olotila oli kuin omenalla, posket punaisena ja siemenet sisällä, mutta sekös ei nuorien menoa haitannut ja niinpä aamulla pojat päättivät hurauttaa tyttöjä vielä kertaalleen. Make ei muistanut edellisillan tapahtumista mitään mikä oli varma merkki siitä, että kivaa oli ollut, mutta Petsku muisti ja vähän turhankin hyvin. Kaikesta tekemästään ja sanomastaan Petsku ei suoraan sanottuna ollut ylpeä, mutta tehty mikä tehty. Pojat kömpivät ulos pierujen ja eritteiden tuoksuisesta tyttöjen Sopu-teltasta ja hämmästyksekseen pojat saivat huomata, että joku pitkäkyntinen koijari oli vohkinut heidän kenkänsä. Ei auttanut muu kuin lähteä etsimään apostolin kyydillä uusia kenkiä keskustasta.
 
Matkaa Vaasan keskustaan oli joitakin kilometrejä, mutta vaikka takana oli huonosti nukuttu yö hikisellä telttapatjalla, oli askel kepeä pussien ollessa tyhjänä, joten askel nousi normaaliakin ripeämmin eikä matka itse asiassa tuntunut lainkaan mahdottomalta taivaltaa. Poikien harmiksi Juhannuksesta johtuen kuitenkaan yksikään kenkämyymälä ei ollut keskustassa auki. Raastuvankadulta (tai kuten paikalliset rantaruotsalaiset sanoisivat Rådhusgatanilta), keskustasta, pojat löysivät kuitenkin mukavien Libanonista kotoisin olevien mamujen (eli maahan muuttajien) kojun, jossa myytiin eräänlaisia punottuja rantasandaaleja kukkakoristein. Sandaalit olivat kieltämättä hieman feminiiniset, mutta ne saivat tällä kertaa kelvata, olihan David Beckhamin myötä lievähkö metroseksuaalisuus jo yleisestikin hyväksyttyä. Sandaalit hankittuaan pojat päättivät käydä ostamassa kylmää kaljaa, sillä telttaolosuhteissa oluen viileänä pitäminen kylmälaukussa ei tahtonut onnistua ja taskulämpimän keskikaljan kittaaminen oli jo alkanut tökkiä. Lopulta etsimisen jälkeen pojat löysivät paikan, josta ostaa kyseistä elämän eliksiiriä, mutta pyhät olivat verottaneet huoltoasemankin keskioluttarjontaa siinä määrin ettei jäljellä ollut kuin ykkösolutta. Poikien oli siis tyytyminen pilsneriin. Pojat istuivat tienposkeen nauttimaan oluitaan. Vastapäätä poikia nökötti Rabbe Grönblomin Kotipizza-opisto. Makelle, jolla tulevaisuuden suhteen suunnitelmat olivat vielä pahasti auki, kirkastui heti mihin hän tulisi hakemaan opiskelupaikkaa seuraavassa yhteishaussa, kotipizza-opistoon! Mikä olisikaan mahtavampaa kuin omistaa ikioma pizzeria.
 
Ohrapirtelöiden jälkeen pojat kävivät ahtamassa vatsansa täyteen torin laidalla olevassa RAXissa, sillä jengin kateudesta johtuen grillailu oli alkanut suorastaan vituttamaan. Leirintäalueelle saavuttuaan Juhannuspäivän kunniaksi joukon henkinen liideri, Lelu, päätti poksauttaa oikein ehdan kuoharipullon, vai oliko se nyt kuitenkin jotain Fresitaa, mutta kuohuvaa kuitenkin. Fresita maistui kuitenkin Maken mielestä ällömakealta pissislimulta, joten Make päätti heittää sekaan hieman oma panemaansa kotiviiniä, Los Pöhnäsiä. Aikansa litkua lipitettyään pojilla alkoi olla taas tuttu älämölö; kanssa ihmisille vittuilu ja muu ääliötoiminta päällänsä ja järjestysmiehet kävivät aika-ajoin muistuttamassa poikia siitä, että vaatteet olisi hyvä pitää päällä eikä oksentaa saisi mihin sattuu, ainakaan muitten ihmisten telttojen päälle, kuten Make oli tehnyt. Los Pöhnäs kävi päähän, jalkoihin ja muuhunkin kroppaan kuin metrinen halko ja tutut hallusinaatiot alkoivat takoa takaraivossa. Desipelit alkoivat nousta. Päivä muuttui illaksi ja varmasti monien leirintäalueella olevien helpotukseksi kauhukolmikko päätti suunnata tiensä festarialueelle, jossa tulisi esiintymään vetyperoksidin ja mustan lateksiasun nimiin vannova kyykkyviulisti, Linda Lampenius, jokaisen itseään kunnioittavan 90-luvun teinipojan märkä uni.
 
Festarialueella oli tuttuun tapaan meno ylimmillään ja oluennälkäinen kolmikko suuntasi tiensä suoraan kohti täpösen täynnä olevaa oluttelttaa. Tungos ja meteli olutteltassa oli melkoinen juhannusjuhlijoiden odottaessa malttamattomana pääsyä tiskille. Make oli ahtaissa tiloissa kuitenkin kuin kotonaan ja liukkaasti tämä kaikkien janoisten naisten sankari luikerteli tiensä tiskille ja sai tilattua pojille tuopposet hiivaa. Muutamalla oluella on usein sellainen vaikutus nuoriin miehiin, että lähes jokainen ympärillä pyörivä misu alkaa muistuttaa vähintäänkin missiä tai mallia ja tämäkään kerta ei tehnyt poikkeusta. Ympärillä keimailevat pimut muistuttivat todellisuudessa lähinnä enemmän maalipensseleillä muokatuilta peltopyryiltä tai läpeensä juotetuilta vesikameleilta, mutta humalatila sai totuuden tästä norsulaumasta muuttumaan joksikin aivan muuksi.
 
Huonosti nukuttu yö, runsas oluen juonti ja tuhti lounas RAXissa saivat kuitenkin tinkimättömillä panomiehillä aikaan sellaisen efektin, että väsy alkoi hiipiä silmäkulmaan ja pojat päättivät muutaman bändin kuunneltuaan olutteltasta käsin suunnata takaisin teltoille. Teltoille saavuttuaan Make painui saman tien nukkumaan ja Lelu seurasi pian perässä. Petsku jäi istuskelemaan teltan vieressä olevaan autoon kunnes äkkiä hoksasi käydä katsomassa olisivatko naapuriteltan tytöt paikalla. Teltta oli kuitenkin tyhjä, mutta teltassa oli selkäreppu. Petsku päätti kurkata selkäreppuun. Repussa oli kaksi pulloa Nokian panimon Linda-siideriä ja lompakko. Petsku ei voinut uteliaisuudelleen mitään ja päätti katsoa lompakkoon. Lompakossa ei ollut rahaa eikä paljon muuta kuin kasa kuitteja ja Tampereen yliopiston opiskelijakortti. Jumalauta, miten ihmeessä muija voi olla yliopisto-opiskelija! Muija oli väittänyt olevansa 18-vuotias, mutta sillähän oli ikään 25 vuotta! Hyi, helvetti, mikä fossiili, tuumi Petsku ja päätti ihan vittuilumielessä kostoksi ikäkusetuksesta murjaista tuimat ripulipaskat muijan makuupussiin.
 
Naisten petollisuuteen kyllästyneenä, mutta toisaalta omasta neuvokkuudestaan ja nerokkuudestaan tyytyväisenä Petsku istui Ford Orioniinsa alkoi kuunnella musiikkia. Hetken musiikkia kuunneltuaan auton viereen asettui tyttöporukka, joka kovaäänisesti kikatteli ja jutteli keskenään. Petsku päätti liittyä tyttöjen seuraan, mutta tytöt puhuivatkin vain ruotsia. Svea-mamman tyttökullat saivat siis pysyä rauhassa. Harmi, sillä tytöt olivat juuri parhaassa pistoiässä. Kielimuuriinko kaatuisi Peten sinnikäs piparin metsästys tältä illalta?! Petskun kieliopillinen taituruus toisessa kotimaisessa rajoittui lähinnä ontuviin metaforiin ja muutamaan alatyylin ilmaisuun ja rantaruotsalaisia Petsku ei muutenkaan pitänyt kovinkaan valovoimaisina hahmoina. Petsku näki hurrit lähinnä ruutupöksyissä ja purjehduskengissä pyörivinä paksukaisina, jotka rapujuhlissa zippailivat viiniä pikkurillit tanassa ja hieman rasvakerroksissaan lauseitaan sulateltuaan jodlailivat taalainmaalaisia juomalauluja purjelaivojen kannella.
 
Petsku oli jo aikeissa painua pehkuihin, kun viereisen teltan tytöt saapuivat teltalleen. Petsku oli eilen köyrinyt Millan kanssa, mutta joku viisas oli joskus sanonut, että vaihtelu virkistää ja niinpä Petsku päätti iskeä kyntensä Millan kaveriin, isotissiseen blondi Annaan. Sulavakielisen gigolon, Petskun, onnistui kuin varkain ujuttautua Annan pöksyihin ja myös kaikenlaiseen uuteen avoimesti suhtautuva Milla ilmoittautui niinikään mukaan aikuisten leikkiin. Ei se järvi soutamalla kulu tuumasi Milla ja kun tytön nurjempi puoli pääsi irti Milla olikin ihka-aito ja ilmetty pesunkestävä munahaukka. Petsku ei edellisiltana ollut kovassa jurrissa laittanut merkille, että Millan rinnat roikkuivat alastomana kuin märät kaapelivetokintaat, tiedättehän nuo kuivaustelineellä tuulessa puolelta toiselle lerppuvat lärpättimet, mutta viiden aikaan aamulla ei ollut panoseurasta varaa valita. Ronkelit runkkaa, sanoi vanha, mutta yleispätevä viidakon sanonta. Kehumista ei ollut myöskään Annan rinnoissa, vaikka kookkaat olivatkin, sillä tissit roikkuivat ikävällä tavalla muistuttivat ehkä enemmän kansallispuvun taskuja tai patalappuja kuin kiinteitä seurustelulihaksia, mutta minkäs teet. Pesää muijat olisivat varmasti antaneet aidan seipäillekin mikäli sitä osaisivat kysyä. Toisaalta kevytkenkäiset naiset toivat usein mukavalla tavalla lohtua muuten niin raskaaseen nuoren miehen elämään. Mitäköhän muijia ne edes oikeasti oli? Ja kuinkahan monta lasta noilla rinnoilla oli imetetty, legioona? Petsku oli rintamies henkeen ja vereen, mutta kun kaksikko alkoi huutaa vuorotellen ”revi mun rintoja!”, alkoi Petskua ärsyttää. Petsku nappasi nopeasti kalsarit, farkut ja T-paidan mukaansa teltan lattialta ja paineli matkoihinsa. Kiihkoissaan tytöt eivät olleet lainkaan huomanneet Petskun makuupussiin tekemään yllätystä, mutta kun he sen tulisivat näkemään oli vain hyvä asia ettei Petsku ollut paikalla, vaikka tuskin häntä olisi kakkakepposeen osattu yhdistääkään. Pallit täysinäisenä, mutta tyytyväisenä Petsku nukahti teltaansa Lelun ja Maken väliin ja pojat nukkuivat yhdessä tappituntumalla makoisasti aamuun saakka.
 
Seuraava aamu alkoi poikien osalta vasta puolen päivän aikaan, sillä niin hyvin uni oli jopa lähes puhki runkatulla telttapatjalla maittanut. Ensimmäisenä nukkumaan mennyt Make oli myös ensimmäisenä jalkeilla ja silmät aukaistuaan aukaisi Make myös välittömästi ensimmäisen bissen. Päivän ensimmäistä olutta lipittäessään Make hieraisi silmiään. Peten hieno, suorastaan tarunhohtoinen, Ford oli töhritty törkeällä tavalla. Tuulilasiin oli kirjoitettu puolen metrin kokoisin kirjaimin spray-maalilla teksti”, Paska jätkä, ammu ittes” ja auton molempiin kylkiin, ”Kolmen homon homoauto”. Kaiken kukkuraksi pakoputki oli tungettu täyteen heinää ja sammalta sekä tyhjiä Valintatalon muovipusseja. Viereisen telttojen tyttöjä ei näkynyt missään. Vaasalaiset olivat TODELLA kateellista sakkia!
 
Makea, Petskua ja Lelua eivät pienet vastoinkäymiset lannistaneet ja sinnikäs kolmikko päätti alkaa laittaa uutta matoa koukkuun. Olihan peliaikaa vielä yksi päivä ja ilta. Lelun kaveri, Juhis, oli kertonut että Rantarockin aikaan Juhannuksena Tropiclandiassa oli aina joukko pantavia naisia kylpemässä ja uimassa sekä pesemässä festareiden kuonia pois, joten se olisi oiva paikka bongata misuja ja päästä heiluttamaan nahkanuijaa. Testosteronia pursuavien kollien seuraava kohde oli siis selvä, Tropiclandia.
 
Juhis puhui yleensä silkkaa paskaa, mutta tällä kertaa Juhiksen vihje piti kutinsa ja kylpylässä pojat saivatkin kulkea poreammeesta toiseen tappi pystyssä. Kylpylä oli täynnä toinen toistaan kauniimpia tyttöjä. Kylpylään mennessä Petskua alkoi lapsettaa, kuten pöhnäpäissään voi meille kaikille käydä. Petsku lainasi peruukin ja siihen ja naisten uimapukuun sulloutuneena ampaisi sisään allasosaston puolelle. Ei mennyt aikaakaan kun eräs paikallistelevisio (Malax-tv) otti pojat haastatteluun ja melkein sujuvalla ruotsinkielellä Petsku jättikin omat informatiiviset kuulumisensa kaikille Maalahtelaisille TV:n katsojille (eipä tiennyt aikanaan herra Warhol, että se jokaiselle juntille kuuluva 15 sekuntia kuuluisuutta voi kaukana pohjoisessa paisua joidenkin nassulien kohdalla näinkin kolossaalisiin mittoihin). Allasosastolla pojat rietastelivat ja porsastelivat aikansa kunnes erään järjestysmiehen osalta täyttyi mitta ja hän sai tarpeekseen muovipalmujen juureen kuseskelusta. Pojat passitettiin ulos kylpylästä ja varmuuden vakuudeksi pojille lätkäistiin vielä parin vuoden porttikielto.
 
Kylpyläreissun jälkeen oli aika siirtyä festarialueelle ja naisia naurattamaan. Hervoton remmi päällä lauloi aikoinaan rempseiden rallien sielukas tulkki, Kake Randelin, ja eipä osuvammin olisi Kake osannut lauluunsa sanoja valita kun seurasi poikien mellastusta juhla-alueella. Illan alueella myllättyään alkoi yön jo laskeutuessa Vaskiluotoon menokin hieman laantua ja niin Petsku, Make kuin Lelukin olivat löytäneet morsmaikun kainaloonsa. Ilta tyttöjen kanssa sujui rauhallisissa merkeissä ja seuraavana aamuna vaihdettiin viimeiset kuulumiset tyttöjen kanssa ja matka takaisin Lounais-Hämeen sydämeen oli edessä.
 
Petsku havahtui muisteloistaan ja saapui Holmin kotipihaan Haudankorvan kadulle. Holmi nakkasi avaimet ikkunasta Petskulle, jotta tämä pääsi sisään lukossa olevista alaovista. Pullo Petskun kädessä poltteli jo kovasti tämän astellessa Holmin oven taakse. Pian pojat pääsisivät maistelemaan Kalen pirtuboolia ja bilettämään Salen jameihin sirppiliiteriin (eli DJ Salen diskoon Turuntielle).
 
*************************************************************************************
 
OSA 2 : KOHTAAMISIA SAUNASILLALLA  (päivitys 25.11.2011)


Ovesta katsottuna vasemmalla, tikkataulun vieressä, Kauppakadulla sijaitsevan pubin peränurkassa pitää Kale vastaanottoaan arkisin kello viidestätoista kuuteentoista ja viikonloppuisin kahdestatoista kolmeentoista. Arkipäivien aikataulun myöhentäminen pitkälle iltapäivään pari vuotta sitten aiheutti asiakkaissa tyytymättömyyttä ja muutamat vakioasiakkaat jopa boikotoivat palveluita hetkellisesti osoittaakseen sen. Kale kuitenkin piti päänsä, sillä hän tiesi kokemuksesta kadonneiden lampaidensa palaavan. Krapula on pirullinen tauti kestettäväksi, mutta harjaantunut juoppo sinnittelee mieluummin pari tuntia kauemmin kuin lähtee suorittamaan epävarmoja ostoksia monopoliliikkeeseen.

Kalen suosituin myyntiartikkeli on yhdeksänkymmentäkaksi volttinen pirtu. Tuotevalikoimaan kuuluvat käsikauppatavarana tiskin alta myös B- ja C-vitamiini, viisi erilaista särkylääkettä, yksi antibiootti ja ripulilääke. Tilauksesta hän tuottaa Venäjältä mitä tahansa. Kalen valinta on täyden palvelun talo, joka tuntee asiakkaansa ja vastuun heistä. Kale on siis viimeisen päälle ”bisnismiäs”.


Jo hyvissä ajoin ennen puolta kolmea pubiin alkaa kokoontua miehiä, nuoria ja vanhoja. Useimmat tulevat yksin. Ne, joilla on rahaa, ostavat oluen tai paukun odotellessaan, rahattomat istuvat seuraan rupattelemaan ajankuluksi. Jonotusnumerot ovat tarpeettomia, väki tuntee toisensa ja jokainen tietää oman paikkansa. Pirtukaupoilla vallitsee tiukka hierarkia, ensin ostamaan pääsevät ovat yleensä pitkän linjan vakioasiakkaita. Tällä kertaa juoppojen joukkoon on eksynyt myös uusi asiakas, Petsku, joka saapuu paikalle työkaverinsa Varsan kanssa.
 

Tasan kello kolme Kale astuu sisään aina tyylikkäässä hapsumokkanahkatakissaan, istuutuu pöytänsä taakse, kaivaa povitaskustaan muistikirjan ja kynän. Kaupankäynti voi alkaa.

- Terve Maisteri, istuhan alas. Ja korvauspäivä tänään?
- Niinhän se. Mitäs sitä piikkiä mulle on kertyny?
- Katsotaanpas. Kaiken kaikkiaan 1400 markkaa. Tarvitsetko kuittia emännälle?
- En tartte. Saa luottaa mun sanaan. Ja kaks litraa ottasin tällä kertaa, rahalla.
- Se on sitten 600 markkaa. Vai tarvitsetko jotain täältä pilleripuolelta?
- Kiitti vaan, mutten mää noista pillereistä. Jossei mun taurit viinalla tokene, ne on sitte kuolemaks. Tuun sitte taas viikon päästä. Terve mieheen.


Kaupankäynti sujuu joutuisasti. Kale takaa tavaran laadun eikä hinnoista tingitä. Epäkuranttia tavaraa ei kannata myydä, sillä asiakaskunta on leppoisaa, mutta laadun suhteen äärimmäisen tarkkanäköistä. Kauppias tietää kenelle voi myydä luotolla ja koska saa rahansa. Jos asiakas on menettänyt luottamuksensa Kalen silmissä, tavaraa ei saa edes ylihintaan. Piikkiin saadakseen jokainen uusi asiakas tarvitsee suosittelijan. Näin on Petskunkin tapauksessa.
 

- Morjensta Varsa, pitkästä aikaa. Olet kuulemma sairastellut.
- Joo, sairaalassa tossa Heikankehän naapurissa pitivät kaks viikkoo. Keuhkokuume ei meinannu millään talttua. Ei sellasilla pilipalilääkkeillä mikään parannu, enkä päässy sulta hakeen kunnon troppia.
- No nythän asia sitten korjaantuu. Kukas tämä kaverisi on?
- Tää on Mäkisen Petsku. Tulin puhemieheks, se ku tarttis putelin kirkasta. Olisivat kuulemma poikain kanssa menossa järkkärille Salen jameihin, se on sellanen poikasten mehudisko. Olishan se Petskunkin jo aika päästä kavereineen pillun päälle. Tolla naamalla se ei taira ihan selvin päin onnistua. Ihan luotettava jamppa se on, vaikka onki kloppi vielä. Se asuu mun naapurissa ja on töissä samassa paikassa tuolla läskitiskillä. Mutta mä takaan sen. Autteli vaimoo sairaalassaolon ajan.
-Selvä, se on sitten 300 markkaa, ollos hyvä.
 
 
Petsku ojensi rahat ja sai vastineeksi pullon ehtaa pirtua. Kale katseli hetken Petskua ja päätti sitten isällisesti ohjastaa nuorta poikaa tämän jalon juoman saloihin lyhyesti briiffaten.
 

- En tiedä oletko ennen tehnyt tuttavuutta pirtun kanssa, mutta annan joka tapauksessa neuvon. Kerron tämän kaikille uusille asiakkaille. Näin vahvaa viinaa ei tietenkään saa mennä raakana juomaan ja laimentaminenkin on tehtävä tietyllä tavalla, ettei elimistö joudu liian kovalle rasitukselle. Keität puolitoista litraa vettä ja jäähdytät sen. Sekoitat pirtun joukkoon ja annat olla seuraavaan päivään. Ja tämän B-vitamiinipurkin saat kaupan päälle, ei tule niin kovia krapuloita. Kai sä oot ohjastanu tätä nuorta kollia ettei tule jatkossa meille harmia. Kaupankäynti tyssää meiltä kaikilta siihen.
-Tottakai Kale. Tähän kundiin sä voit luottaa. Huulemme ovat sinetöidyt.
 
 

Viittä vaille neljä asiakkaat oli hoidettu ja pubi tyhjä. Kale siirtyi baaritiskille selvittämään tilit ravintolan omistajan kanssa. Sopimus heidän välillään oli selkeä; Kale maksaa provision käteiskaupasta, luottomyynti tilitetään maksupäivänä.

- Kuule Kale. Mä tiedän ettei asia minulle kuulu, mutta olen jo pitkään halunnut kysyä sinulta yhtä asiaa. Miten sinä toimit, jos asiakas ei maksakaan velkojaan? Siis eihän tällaista saatavaa voi oikein perintäänkään laittaa.
- Harvoinhan niitä vaikeuksia enää on. Maine puhuu puolestaan. Muistatko vielä Limppi-Sakarin? Asui äitinsä kanssa Viksbergissä, Rytyntiellä. 
- Muistan kyllä. Sakaria ei ole näkynyt ainakaan vuoteen.
- Ei ole näkynyt, ei. Sakari kuopattiin luupuistoon Ojalanmäkeen viime vuoden elokuussa. Sakari oli omasta mielestään nokkela mies, pirullinenkin. Loppujen lopuksi kuitenkin tyhmä.
- No mihinkä se sitten kuoli?
- No ei ainakaan vanhuuteen. Ei vaan, se käveli suoraan puukkoon yks kaunis päivä Saunasillalla, ihan tossa lähellä. Reppana. Sellasia onnettomuuksia voi joskus sattua jos ei ole tarkkana. Pari kuukautta sai raasu virua Loimijoen pohjassa ennen kuin ruumis edes löydettiin.
 
 
Pubin ulkopuolella Petsku kiitteli Varsaa pullon hankkimisavusta ja paineli kohti Haudankorvaa, jossa Santeri ”Holmi” Pesonen jo kiihkeästi odotteli ”viinalähetystä”. Varsa toivotti Petskulle onnea pillun metsästykseen ja lähti tallustelemaan voimistelu- ja urheiluseura Mäskin baseball-takki harteillaan kohti Rautatien kadun ja kauppakadun risteyksessä sijaitsevaa juottolaa, Pikku-Peteä.
 
*****************************************************************************************
 
OSA 1 : POIKA VARJOISILTA KUJILTA (päivitys 14.10.2011)
 
 
PROLOGI
 
Tämä tarina voisi olla tarina meistä kenestä tahansa, mutta näin ei ole, tämä tarina kertoo lyhyen elämäntarinan Santeri ”Holmi” Pesosesta, kenties ainoasta kansainväliset mitat täyttävästä suomalaisesta playboysta.
 
***
 
Andalusian kuulas aamuaurinko nousi kelmeänä Sierra Nevadan vuorijonon takaa niin kuin sillä vain on tapana. Holmi Pesonen huljutteli granaattiomenan kokoisia pallejaan kylmässä jäillä täytetyssä mahongista valmistetussa saavissa ja siemaili emalimukista sangriaa. Holmin genitaalialueet olivat olleet eilen kovassa rynkytyksessä. Eilen pallit olivat olleet työssään, sillä eilen ”runtua” olivat Holmin lanteet antaneet niin kaupungin pormestarin vaimolle, Germana Ruiz-Gonzalezille kuin 19-vuotiaille kaksoistytöille Julianalle ja Violetallekin. Nyt Holmia väsytti, syystäkin, moisen yöllisen takomisen jälkeen.
 
Holmi Pesonen oli aikoinaan muuttanut Espanjan aurinkorannikolle, Marbellaan, ystävän suosituksesta reilu kolme vuotta sitten rattopojaksi. ”Pikku veljeään” säästämättä tämä ”oikeaa” työtä vieroksuva herrasmies oli elättänyt itsensä naisia viihdyttäen ja lakanavalssia tarjoten. Joku irvileuka saattaa varmasti kuvitella, että panomiehen työ on helppoa, mutta näin ei ole sen voi näin suoralta kädeltä sanoa, niinpä Holmi olikin niin psyykkisesti kuin fyysisestikin aivan piipussa riutuen burn outin partaalla. Holmin työnkuvasta joku saattaisi käyttää ehkä barbaarista termiä, ”mieshuora” tai ”gigolo”, mutta Holmi ei ollut koskaan nähnyt asiaa näin negatiivisessa sävyssä, vaan käytti pikemminkin ammatistaan nimitystä ”romantiikan tuottaja”.
 
Nyt Holmi oli joka tapauksessa uuvuksissa. Jokainen varmasti ymmärtää, että pissavehkeiden kanssa puuhastelu on mukavaa, mutta kun on reilu kolmen vuoden ajan henkensä pitimikseen on saanut heilutella nahkanuijaa päivittäin, alkaa pelkkä rönttösen näkeminenkin korpeamaan. Näin oli käynyt Holmillekin ja rakastelu oli alkanut maistua työltä ja tunnetustihan töissä ei ole kivaa.
 
Holmi oli vuosien saatossa kerännyt mukavan pesämunan kikkelitempuillaan säästöön ja vaikka Holmi olikin nauttinut suuresti niin espanjalaisesta ilmastosta, elämäntyylistä kuin ruokakulttuuristakin ei Holmi tulisi koskaan kaipaamaan takaisin etelän lämpöön. Holmi oli päättänyt jättää Puerto Panuksen jet set-elämän taakseen ja muuttaa takaisin Suomeen kotikonnuilleen, Forssaan. Mutta miten Holmi sitten oli aikoinaan päätynyt Espanjaan ja niinkin eksoottiseen ammattiin kuin rakkauden ammattilaiseksi? Palataanpa Holmin lapsuuteen, aina vuoteen 1979.
 
***
 
Holmin ensimmäisiä parkaisuja saatiin todistaa vuonna -79 ja synnytys sinänsä meni hyvin yleisesti totutun kaavan mukaisesti, vaikkakin kyseessä oli syöksysynnytys kotioloissa. Holmi näet syntyä mätkähti keskelle kotinsa olohuoneen mattoa ja koska potra poika ei olisi muuten mahtunut äitinsä kupeilta ulos jouduttiin sairaalassa käytetyn imukuppilaitteen sijaan turvautumaan kotikonsteihin ja vetää poika ulos wc:n puhdistukseen tarkoitetulla imukupilla. Sinänsä hyvin harmiton tapahtuma aiheutti kuitenkin sen, että osa vasemmasta aivolohkosta ”tuhoutui” rytäkässä ja tämä saattaakin olla yksi keskeinen syy siihen ettei Holmilla ole aina aivan ”kaikki muumit laaksossa” ja suosikkijoukkueeksikin mies tunnustaa Helsingin Jokerit, joka osaltaan viestinee jonkinlaisesta järjen köyhyydestä.
 
Holmi asui lapsuuden ja nuoruuden yhdessä perheensä kanssa pahamaineisella Haudankorvan asuntoalueella. Alue ei ollut levoton tai rauhaton, vaan pahamaineinen asuinalue oli siksi, että sillä oli niin pahamaineinen nimi. Sukkelasta synnytyksestä huolimatta Holmin elämän alkutaival sujui suotuisissa merkeissä ja Holmi kasvoi ja kehittyi hyvin normaalilla tavalla. Toimeliaan pikku pojan arkeen kuuluivat leikit naapuruston lasten kanssa ja erilaiset pallopelit, kuten Forssassa hyvin suosittu koripallo.
 
Holmi oli luonteeltaan utelias, vilkas ja äärimmäisen kokeilunhaluinen niinpä Holmi tutustui jo ennen puberteetin alkua asioihin joihin noin pienillä pikku pojilla ei vielä olisi ollut tarvetta tutustua. Uusien ystävien myötä kääntyikin uusi lehti siihen mennessä varsin kiltin ja huomaavaisen pojan elämässä. Urheilullisen nuoren miehen päivät täyttyivät jatkossa päihteistä, pikku rikoksista ja nuorista herkkuperseisistä (ja kevytkenkäisistä) opiskelijatytöistä.