Siltasen Juttutupa sisältää tarinoita ennen julkaisemattomista novellikokoelmista. Tarinoita ei ole viimeistelty, joten niissä saattaa esiintyä kirjoitusvirheitä. Nettitussilla väritetyissä tarinoissa liikutaan välillä hyvän maun tuolla puolen joten ohjeistukseksi lukijoille voikin vain sanoa, ”Älä ota sitä vakavasti.” Jos pidit Juoppohullun päiväkirjoista todennäköisesti pidät tästäkin. Kopiointi on ehdottomasti kielletty.

 

*****

 

 

OSA 1 / 3 KAASUA, KOMISAARIO KASEVA!

 

 

Komisario Kerkko Kaseva selaili työhuoneessaan Pasilan poliisitalossa tylsistyneenä kansiota jonka huomiota herättävän runsas konstaapeli Tiia Lintukorpi oli juuri hetki sitten kiikuttanut komisarion pöydän kulmalle. Komisario Kasevalla oli kyllä poliisitutkijoille tyypillinen perverssiviehtymys rikosmysteereitä kohtaan mikä oli toki ammatin huomioiden varsin suotavaakin, mutta nyt komisaariota ärsytti todenteolla, sillä hän oli joutunut lykkäämään kesälomaansa erään kiireellisen monihaaraisen jutun takia. Kauan haaveiltu ja suunniteltu loma Italiassa, Lago Maggiorella, oli siirtynyt arjen puurtamiseen.

 

Kaseva istui helteisenä kesäpäivänä työhuoneessaan ja ajatteli ettei hänen työssään oikeastaan ollut mitään mikä olisi virittänyt mielen iloiseksi vaikka niin oli aikoinaan lapsenuskoisesti itselleen uskotellutkin poliisikouluun hakiessaan. Tämä juttu erityisesti vaikutti tavallistakin kimurantimmalta, suorastaan kansankielellä ilmaistulta vittumaiselta.

 

 

Komisario Kaseva oli kuudenkymmenen ikäinen mies. Hän oli saanut tarpeekseen epäkiitollisesta poliisin työstä. Sitä ei arvostettu, kaunainen kansa ja etenkin media teki parhaansa lyödäkseen poliisien mainetta lokaan. Tapaus-Auer, tapaus-Aarnion sekä erilaiset nettiin pulpahtaneet nettiurkintatapaukset olivat tehneet hallaa poliisin ennestään haperoon maineeseen, joten Kaseva oli jo enemmän kuin valmis siirtymään hyvin ansaitulle eläkkeelleen. Fyysisesti Kaseva oli kyllä paikalla, mutta henkisesti toisaalla, mikä oli kyllä valitettavan yleistä nykysuomalaisessa työelämässä jossa mikään suoritus ei tuntunut esimiehillä riittävän. Mutta ennen eläkkeelle siirtymistä olisi ratkaistava tämä tapaus, viimeinen ”keissi”, kuten monissa amerikkalaisissa TV-dekkareissa on tapana.

 

 

Kerkko Kaseva hymähti ivallisesti, lähes samaan tapaan kuin hänen työhuoneensa seinällä uljaana poseeraava Kekkosen potretti tutkiessaan mappia. Kekkosen aikana ei tällaisia sarjaryöstöjä tapahtunut. Silloin ajat olivat paremmat. Jospa vain kansa tietäisi mitä kaikkea poliisi sai päivittäisessä työssään kohdata, vittuilua ja haistattelua päivästä toiseen. Poliisia mollattiin ja moitittiin, ettei niistä ollut mihinkään, mutta kun jotain tapahtui niin aina huudeltiin ensimmäiseksi paikalle. Tämä kaikki oli saanut Kasevan asettamaan työhuoneensa seinälle aamukamman jossa koreilivat jäljellä olevat työaamut, 45 kappaletta.

 

 

Tämä käsillä oleva juttu oli alkujaan näyttänyt ihan hölyn pölyltä ja pikkuräkätappien puuhastelulta, mutta yhä uudet samaan tapaan suoritetut jokseenkin mitättömät, mutta eittämättä selvitystä kaipaavat rikokset Vantaan suunnalla kaipasivat lisäselvittelyä. Oliko niillä jokin yhteys? Ties vaikka tapaus johtaisi jonkun suuremman rikoksen jäljille, tätä mahdollisuuttahan asiantunteva tutkija ei voinut koskaan sulkea pois mielestään.

 

 

Tapaus oli nimetty median toimesta nimellä, ”Korson Robin Hood”, sillä tapaus oli pirullisuudessaan varsin erikoinen. Eräänä perjantai-iltana Korson S-marketista huppuun ja commando-pipoon sonnustautunut Tampereen leveää murretta auttavasti solkannut keskimittainen mies oli ryöstänyt aseella uhaten kaksi trukkilavallista keskiolutta ja jakanut omakäden oikeudella hankkimansa saalinsa myöhemmin vähäosaisille Hiekkaharjun vesitornin läheisyydessä. Seuraavana päivänä ilmeisesti tuntomerkkien mukaan sama henkilö oli toteuttanut samantyyppisen häikäilemättömän teon Keravan Prismassa. Oliko tapahtumilla kenties jopa sama tekijä, tässä kohtaa Kaseva ei sitä vielä osannut sanoa, mutta joka tapauksessa rötökset eivät jääneet tähän. Seuraavan viikon keskiviikkona rikosvyyhti sai jatkoa Järvenpäässä ja tällä kertaa kohteena oli paikallinen Lidl. Tällä kertaa vorolle kelpasi vain siideri ja tälläkin kertaa pitkäkynsi jakoi ryöstösaaliinsa laitapuolen kulkijoille. Kuka tuo laupias janoisten köyhien auttaja saattoi olla? Oliko kyseessä rötöstelijä ensinkään vaan kenties joku herätyskokouksessa ”valaistuksen” kokenut laupeudentyöntekijä ja Veikko Hurstin manttelinperijä? Ihmiset näkivät rötöstelijässä pikemminkin sankarin kuin lainrikkojan mikä tietysti vaikeutti viranhaltijoiden tehtävää huomattavasti. Ei ollut ihme, että etenkin Vantaan seudun sheriffit tunsivat olonsa kiusaantuneeksi tämän 2000-luvun Robin Hoodin edessä. Kieltämättä myös poliisin oma moraali oli koetuksella, sillä kyllähän pienipalkkaiset poliisitkin tietyllä tapaa olivat rötöstelijän puolella taistelussa suurten monikansallisten kaupparyhmittymien hintakartelleja vastaan, mutta viranpuolesta he olivat velvollisia tekemään parhaansa pitkäkyntisen kiinnisaattamikseksi.

 

 

Rutiininomaisesti Kerkko Kaseva oli aluksi alkanut selvittää Vantaan Korsossa tapahtunutta kioskiryöstöä, mutta pian samanlaisia anastuksia ja luvattomia huostaanottoja oli alkanut esiintyä Korson, Metsolan, Mikkolan ja Leppäkorven suunnalla jo siinä määrin ettei verkostoitunutta ammattirikollisuuttakaan voitu sulkea pois. Julma, suunnitelmallinen jopa röyhkeydellä toteutettu tekotapa viittasivat järjestäytyneeseen rikollisuuteen, jopa itämafiaan. Oliko kyseessä jokin rikollisliiga, sellaiseen Kerkko Kaseva ei viimeisinä päivinään haluaisi sotkeutua, vaikka monissa liemissä keitetty koppalakki olikin.

 

 

Kerkko rakasti suunnattomasti TV:n etsiväsarjoja ja yksi Kasevan suurimmista idoleista oli Suomessakin mainetta niittänyt Derrick joka omaa nerokkuutta ja oveluutta käyttäen ratkaisi rikoksen kuin rikoksen. Kuten Derrick konsanaan oli Kasevakin useasti turvautunut peite-etsivään. Ovelasti hän oli joitakin viikkoja sitten ujuttanut etsivänsä korsolaiseen pikkurikollisporukkaan, mutta toistaiseksi joukkio oli keskittynyt vain pikkunäpistyksiin. Asialla oli jokin muu ryhmittymä, jokin sorrettu väestöryhmä kenties joka purki pahaa oloaan?

 

 

Komisario Kaseva oli alkanut vihata koko sotkua. Hän katui ettei lähtenyt eläkkeelle jo vuoden vaihteessa kun hänelle sitä mahdollisuutta tarjottiin. Kaseva oli kuitenkin ajatellut kartuttavansa vielä jonkin verran eläkettään ja hän oli päättänyt jatkaa virassaan kesän loppuun saakka. Hän oli jo vanha mies eikä jaksanut enää penkoa näin laajoja juttuja. Poliisivoimissa kuitenkin podettiin osaavan työvoiman (ja ennen kaikkea määrärahojen puutetta, josta poliisijohtaja Paaterokin oli toistuvasti eri haastatteluissa maininnut) puutetta, nuoret etsivät olivat kyllä usein innokkaita mutta perin huolimattomia, kalusto vanhaa ja sopimatonta. Se oli taas kerran nähty. Rankka tapahtumasarja saattaisi hajota hänen käsiinsä ja luoja paratkoon niin oli käynyt joskus uran alussa aikaisemminkin ja silloin sotkussa eivät olleet vain tutkintalinjat, vaan koko Kasevan elämä. Kerkko Kasevan vaimo oli kyllästynyt poliisin vaimona olemiseen ja lähtenyt virolaisen rakennusmiehen matkaan. Tässä jutussa oli kieltämättä paljon monia piirteitä, jotka tekivät jutusta suuren.

 

 

Komisario Kaseva vilkaisi kelloaan. Ruokatunti oli jo alkanut. Hänellä oli vatsahappovaivoja ja närästystä jotka johtuivat pitkälti epäsäännöllisistä ruokailutottumuksista. Kahvia tuli joutua ihan liikaa näitten sotkujen vuoksi. Hän sysäsi kansion syrjään ja lähti ulos. Aurinko paistoi, oli sentään kesä. Komisario asteli Länsi-Pasilan puolelta kohti Itä-Pasilaa, sillä hänen mielestään siellä oli parempia lounaspaikkoja, tai ainakin erilaisia kuin itäpuolella. Länsi-Pasilan lounas buffee-pöydät olivat vuosien saatossa tulleet Kasevalle perin tutuiksi.

 

 

Matkalla Kasevaa vastaan tuli pari opiskelijatyttöä, jotka olivat ilmeisesti matkalla oppitunnille Haaga-Helian ammattikorkeakouluun. Voi veikkonen, että nuoret naiset näyttivätkin hyviltä näin kuumana kesäpäivänä, tuumi Kaseva mielessään ja palasi muistoissaan ohikiitäväksi hetkeksi nuoruutensa päiviin, päiviin, jolloin poliisiunivormu herätti nuorissa naisissa muutakin kuin ynseää paheksuntaa. Kaseva muisteli aikaa jolloin tinanappien univormu sai vastakkaisessa sukupuolessa sellaisia tuntemuksia ettei Kasevan tarvinnut kuin poimia parhaat päältä, toinen oli tilanne nyt, lähes 40 vuotta myöhemmin. Enää Kasevalla herunut eikä Kasevalle suotu lupaa pamputtaa kuin viranpuolesta.

 

 

Matkalla lounasravintolaan Kaseva poikkesi Pasilan rautatieasemalla ostamassa viinerin ja kahvin. Voisihan sen jälkiruuan syödä etukäteenkin, mistä sitä enää edes tässä iässä tietäisi vaikka lähtö tulisi, eipä jäisi ainakaan aterian paras osa, jälkiruoka, syömättä. Kaseva asteli kohti Helsingin Messukeskusta ja haukkasi samalla palan viineristä. Viinerin omenahillo purskahti solmiolle. Näin kävi aina, mikään ei onnistunut vaikka kuinka yritti. Vittu, parahti varttuneen poliisimiehen suusta äänenpainolla jonka vain viranomainen taisi. Komisario Kerkko Kaseva nakkasi liiskaantuneen viinerin lähimpään roskikseen. Kaseva kuitenkin päätti, sinnikäs luonteenlaadun kun omasi, että tapaus ”Korson Robin Hood” ei jäisi selvittämättä, sen hän selvittäisi vaikka se olisi hänen viimeinen tekonsa. ”Saatana, kaasua komisario Kaseva!”, soimi komisario itseään. "Senkin veltto paska, älä anna periksi", vaikka ne sitä sinulta odottavatkin, "Näytä mistä sinut on tehty!", psyykkasi hän itseään. Ennen kuin Kerkko Kasevasta tulisi Lotto-arvontojen virallinen valvoja hän päätti ratkaista tämän visaisen rikoksen. Kaseva päätti, että heti seuraava aamuna hän ottaisi mukaansa jonkun toisen etsivän ja he painelisivat suoraan Korsoon selvittämään missä tapauksessa oli kyse.