Tämä kirjoitus toimii jonkinlaisena johdantona tällä viikolla myöhemmin ilmestyvälle kirkasotsaisen toiveikkaalle epistolalle, ”Takaa on hyvä tulla”.
 
 
MENESTYMINEN URHEILUMARKKINOINNISSA VAATII TAITOA, MUTTA MYÖS TUURIA
 
Espoossa kuohuu, sillä tiedostusvälineiden mukaan siellä olisi lätkäjengi kaupan. Aivan sattumalta Siltanen oli parisen viikkoa sitten aivan muissa asioissa yhteydessä Bluesin päävalmentajaan, Lauri ”Marja” Marjamäkeen, joka taannoin vietti yhteisiä aikoja Siltasen kanssa kuninkaallisessa Porin Prikaatissa ja jutustelun yhteydessä ei kyllä sanallakaan mainittu Bluesin myyntihuhuja, vaikka valmentamista  sivuttiinkin kuulumistenvaihdon ohella. Yllätyksenä uutinen tuli siis yllättävän monelle, jopa Marjamäelle itsellekin, vaikka toki taloudellinen Espoon Bluesin konttaaminen olikin monien tiedossa.
 
Ihmetystä näin ulkopuolisena kuitenkin herättää se, miksi Salonoja mainitsi niinkin kovaan ääneen taloudellisista vaikeuksista mediassa? Ihan näin suoraan ja rehellisesti asian ilmoittamista Siltanen kun ei pidä aivan parhaana myyntipuheena. Vai onko ilmoituksen takana kuitenkin jotakin muuta, kuten mm. suomalaisen ”urheilumarkkinoinnin kultasormi” Hjallis mm. on uumoillut? Niin tai näin, urheilumarkkinointi on ani harvoin tuottavaa bisnestä Suomessa ja vaikka tässäkin tapauksessa toimintaa on ollut vetämässä maan huiput ei Bluesin toimintaa ole onnistuttu saamaan lentoon. Markkinointi on paitsi taitolaji, myös onnella ja sattumalla on osansa. Bluesin ongelma lienee se, että vaikka juniorituotanto onkin vankka, on Espoo niin pirstaloitunut toiminnallisesti eri kaupunginosiin ettei eikä varsinaista ”me-henkeä” ole Espoossa onnistuttu keinotekoisesti saamaan aikaan. Salonoja teki kovasti työtä useiden vuosien ajan, mutta menestyvää toimintakulttuuria rakenneta hetkessä. Toivottavasti Espoo ei kuitenkaan poistu kokonaan liigakartalta (ja toiminnalle löytyy rahoittaja/ vastuuhenkilö), sillä eiköhän kuitenkin asiakaskuntaa pääkaupunkiseudulla löydy kolmelle lätkäliigaseuralle, vaikka Salonojan usko ei enää seuran peräsimessä riitäkään.
 
 
SUOMALAISET FUTISSEURAIHMISET TEKEVÄT HIENOA TYÖTÄ SEURANSA ETEEN JA SAISIVAT MYÖS ITSE ARVOSTAA TEKEMÄÄNSÄ TYÖTÄ ENEMMÄN
 
Jalkapallo on hieno laji ja kiitos englantilaisten, laji saanut laajasti jalan sijaa ympäri maailmaa. Jalkapallon asemaa lienee turha kiistää ja lyhyesti voikin futiksen olevan ”King of games”. Monissa maissa jalkapallo onkin se laji numero yksi, mutta Suomessa tilanne on toinen. Siltanen liputtaa kyllä auliisti jalkapallon puolesta ja kyllä futis on loppu viimeksi ehkä se lajeista rakkain, mutta etenkin junnuvuosista jäi lajivalintoja tehdessä lähinnä mieliin se, että futiksen valitsivat päälajikseen ne, jotka eivät kiekossa pärjänneet. Itse en tätä aivan allekirjoita, mutta kyllä tuossa taitaa joku totuudensiemenkin piillä. Totuutta tuosta on varmasti vain puolet, mutta mielikuva elää yhä vahvasti Suomessa ja jotenkin leimaa suomalaista jalkapalloa. Jalkapallo on jäänyt jääkiekon varjoon, ja kohta ellei seuraihmiset futiksessa ole hereillä, myös salibandyn varjoon.
 
Jääkiekko on marginaalilaji maailmalla, mutta suomalaisilla futisihmisillä on opittavaa kiekon puolelta. Suomalaiset jalkapalloihmiset eivät ole ylpeitä omasta lajistaan (kenties intoa latistaa kansainvälisen menestyksen puute) ja omasta tavastaan pelata, vaan kaukaa ihaillaan sitä kuinka Brasilia, Hollanti, Saksa tai joku muu suurmaa pelaa eikä koiteta aidosti keksiä sitä omaa tapaa pelata. ”Pahinta” suomalaisessa jalkapalloväessä on karrikoidusti sanottuna se, että jos kritisoinnin tai arvostelun kohde kokee, että häntä arvostellaan kääntyy tilanne vallan hullunkuriseksi eli sellaiseksi, että kysymyksen esittäjän elämä tehdään suorastaan helvetilliseksi. Näin meinasi aikoinaan käydä jopa tappouhkauksiakin saaneelle toimittaja Auremaalle, joka niinikään taisteli ”Huovinrinteen urheissa” vuonna -97 Siltasen lisäksi. Suomalaisen jalkapalloväen on löydettävä se ”oma juttunsa” ja luottaa omaan tekemiseen ja uskoa asiaansa.
 
Allekirjoittanutta on aina myös ihmetyttänyt se miksei Suomifutiksessa ”saisi” olla tavoitteita seuran osalta tai unelmia. Asioita ei saa tietenkään rakentaa pilvilinnojen varaan, mutta miksei paremmasta voi haaveilla? Näin nuivalla asenteella tapetaan kaikki luovuus ja innovointi eikä ilmapiiri muutokseen ole todellakaan vastaanottavaisen avoin, vaan pikemminkin torjuva, ja jopa negatiivinen kaikkea uutta ja erilaista kohtaan. Mitä ihmettä suomalaisessa jalkapallossa sitten pelätään? Mikäli joku tulee uuden ajatuksen esittämään seuran johtokunnalle ääneen tullaan heti toppuuttelemaan ja ajatellaan, ”täähän on tällasta alasarjatouhua ja suomalainen jalkapallo nyt on mitä, eihän tollasta voi tehdä.” tai ”Luuletko tietäväsi asiat paremmin. Tule tekemään itse.” Miksi Aleksi Valavuoret ja kumppanit onnistuvat ja vaikkei aina onnistukaan, niin yrittävät tai ennen kaikkea uskaltavat ottaa riskejä? Eikö tavoite voi olla jossain ylempänä kuin se missä ollaan nyt? Ja miksei yhdistysmuotoisessa organisaatiossa voi olla selkeä rakenne, tehtävän jaot ja vastuut, vaan toimintaa harjoitetaan ”puuhasteluperiaatteella?” Amatöörimäisestä tavasta hoitaa asioita saa amatöörimäisen kuvan. Jääkiekon puolella talouspuoli on Suomessa ymmärretty huomattavasti paremmin ja on jotenkin hyväksyttävämpää johtaa kiekkoseuraa ammattimaisemmin kuin jalkapalloseuraa. Jos asioita tehdään puolilla valoilla, vailla intohimoa, niin miten kukaan edes voisi innostua asiastamme?
 
Syynä jalkapallon alennustilaan olemme me jalkapalloihmiset itse suurelta osin. Seuraihmisiltä puuttuu usein ylpeys omaa lajia kohtaan ja markkinoinnistakin saatetaan ajatella vain yksi oikoisesti mainosmyyntinä. Todellisuudessa markkinointi on jotain ihan muuta; se on molemmin puolista yhteistoimintaa yrityksen ja firman välillä. On seuralta todella suuri virhe sälyttää varainhankinta vain muutaman henkilön harteille ja korkeintaan antaa hänelle jonkinlainen lista potentiaalisista yrityksistä periaatteella, ”käy sä siellä kysymässä saisko sieltä mainoksen”. Voi vain kuvitella minkälaisen kuvan yrittäjä saa seurasta, kun asialla on mainosmyyntiä puuhasteleva talkoomies. Jokainen voi uskoa, että tilanne on toinen kun paikalle saapuu huolellisesti myyntitilanteeseen valmistautunut myynnin ammattilainen myyntiesitteineen, henkilö joka on tehnyt paljon face-to-face kauppaa.
 
 
ONKO VIROKIN AJANUT JO SUOMEN OHI?
 
Suomen futsal-maajoukkue voitti MM-karsinnoissa komeasti Viron 4-0, Suomen naiset kukistivat komeasti Viron naiset EM-karsinnassa, mutta miehissä Viro pelaa EM-paikasta jatkokarsinnassa. Onko Viro mennyt Suomen ohi? Ei kokonaisuutena, mutta miesten tasolla kyllä. Entä miten on mahdollista, että 1,2 miljoonainen kansa, jonka pääsarjaa seuraa muutama sata ihmistä pelaa arvokisapaikasta Suomen ollessa vain lohkonelonen? Jotain tehty Suomessa perin väärin eikä se ole selittävä tekijä, että Suomessa on pohjoinen ilmasto. Vai miten voidaan selittää muiden pohjoismaiden (mm. Norja, Ruotsi, Tanska) kansainvälinen menestys maajoukkuepeleissä? Selityksiä, selityksiä. Onneksi jotkut osaavat myös katsoa peiliin ja olla itsekriittisiä.
 
”Mulla on viisi maalia maajoukkueessa. Voisi olla kaksikymmentäviisi noilla paikoilla. Se kertoo, että jotain puuttuu.” Näin kertoo maajoukkuepelaaja Mika Väyrynen itsekriittisenä. Mutta kritiikkiin antautuu tässä vain yksittäinen pelaaja, mutta koska rehelliseen uskaltautuu koko organisaatio?
 
Palloliitolla todellakin riittää työsarkaa. Jalkapalloväki on jostain käsittämättömästä syystä äärimmäisen puritaanista sakkia, mutta nyt jos koskaan on käännettävä nenät yhteen suuntaan. Kiukuttelulla ja kuppikuntia synnyttämällä ei voiteta mitään. Toiminnassa on otettava yhtenäinen linja, jota toteutetaan pitkäjänteisesti. Toivottavasti Paatelaisen myötä ollaan ottamassa askeleita oikeaan suuntaan, mutta menestyminen vaatii paitsi maajoukkuevalmentajalta myös pelaajilta paljon. Käytännössä tämä tarkoittaa pelaajien menestymistä omissa joukkueissaan.
 
Entä sitten koko suomalaisen palloilun kokonaiskuvan kehittäminen? Suomalaiset seurat tarvitsisivat lisää päätoimisia valmentajia junioreille ja pätevämpiä pelaajien kehittäjiä edustusjoukkueen pelaajille. Miten tähän sitten päästään? Se onkin sitten helpompi sanoa kuin tehdä, mutta avain toiminnan kehittämiseen on raha, jota taas on mahdotonta saada ilman toimivaa taustaorganisaatiota ja markkinointia. Tässä jos missä siis eletään todellisessa oravanpyörässä.